Hockey's Futuren pelaajaprofiili kertoo, että Harju on pelannut keskelläkin esim. Venäjällä kaudella 09-10. Mutta enemmän toki laituri, tällainen laituri-sentteri joita meillä kyllä jo on. Päätähtäin pitäisi mielestäni olla ihan aidossa sentterissä, koska ei Harju vaikuta taustojensa perusteella kovin halvalta jannulta, ja hankinnan pitäisi olla nimenomaan sentteröintiä ajatellen vähän varmemmalla pohjalla.

Varmasti enemmän, mutta pääsääntöisesti laukaukset kilpistyivät vastustajan luistimiin tai mailaan. Maalia kohti ja sinne asti päässet vedot vastustaja sitten veikin.

Kuten noista taulukoista huomaa niin laukaustarkkuus oli molemmilla heikkoa luokkaa, vain n. 50 %, kun kolmatta kautta jatkuvan tarkasteluni perusteella joukkueen keskimääräinen laukaustarkkuus on noin 60-65 %. Viivalta lauottiin paljon, ja siinä Tappara oli suhteellisesti hieman tarkempi. Tapparalla toki kuutisen prosenttiyksikköä heikompi kokonaistarkkuus, mutta maalia kohti menneet vedot menivät silti melko tasan, vaikka Tapparalla määrällisesti enemmän ohikuteja olikin. SaiPa oli suhteellisesti hieman tarkempi laukomisessaan, mutta määrällisesti maalille asti menneet kudit menivät määriä tarkastellen niin tasan, ettei eroa sitä kautta tullut. 1- ja 2-sektoreilla SaiPa oli toki tarkempi laukomisessaan.

Pointti oli kuitenkin se, mikä on Tapparan aiemmissakin tämän kauden peleissä toistunut. Laukomisen painopistettä pitäisi saada lähemmäs maalia, vaikka viivassa meillä hyviä laukojia onkin. Toki ylivoimaakin on pelattu ja sitä kautta ehkä viivakuteja tullut herkemmin, laukauskartta kun ei vielä automaattisesti erottele tasakentällis- ja ylivoimavetoja. Mutta se onko laukaus tullut yli- vai tasavoimalla, ei sen onnistumiseen sinällään vaikuta, vaan pitkässä juoksussa tarkastellen tärkeää on se, missä joukkueen laukomisen painopiste on. Esimerkkinä voi tarkastella laukauskartan, laukausten onnistumisen (kohti/ohi/blokki/maali) ja tuloksen suhdetta vaikka peleistä 16.9 HIFK-Sport tai 17.9 HPK-Kärpät. Yksittäisiä esimerkkejä toki, mutta sekä laukauskartan painopiste ja tulos ovat molemmissa sen verran voittaneen joukkueen eduksi, että syy-seuraus-suhde on löydettävissä.

Ottelutapahtuman kehityksestä olen vankasti sitä mieltä, että persoonaa, tamperelaisuutta ja tapparalaisuutta pitäis ehdottomasti saada lisää mukaan esimerkiksi juuri musiikin suhteen (Eput, Popeda jne), ja kaunis tavoite olisi toki tehdä jääkiekko-ottelusta elämys, jonka pelin ulkopuolinen kohokohta ja yllätysmomentti ei olisi "vain" Mika Lehto ajamassa polkuautokisassa ekalla erätauolla. Elämyksen luominen Hakametsässä vaan vaatisi innovatiivisuutta huomattavasti enemmän mitä tähän mennessä on osoitettu. Olosuhteet toki ovat mitä ovat eivätkä käytävät levene helposti, mutta kun ottelutapahtuma kestää sen kaksi ja puoli tuntia + tunti ennen peliä kun ovet aukeavat, niin mahdollisuuksia pitäisi olla, kunhan vain aletaan miettimään kaikkea ihan jo asennoitumisesta lähtien.

Paljon olisi kehityspotentiaalia esimerkiksi videoissa ja musiikissa sekä muussa toiminnallisuudessa, mutta tuntuu, että näitä asioita katsotaan Tapparassa vähän sillain "kunhan nyt tehdään"-mentaliteetillla. Huippuna se opiskelijalla teetetty esittelyvideo viime vuonna eikä tämänvuotinenkaan piirroshahmoilla ja still-kuvilla läpi vedetty esittely sen parempi ole.

Mitä nykyään siis tarjotaan ottelutapahtuman aluksi? Historiavideo täyttää paikkansa loistavasti ja on mielestäni yhdessä taustamusiikin kanssa yksi parhaista urheiluvideoista kokonaisuutena mitä olen nähnyt. Ehdottomasti pidettävä mukana, koska jotta ymmärtää nykyisyyden pitää tiedostaa menneisyys ja olla ylpeä siitä, mitä on saavutettu. Viime vuosina historiavideon jälkeen on tullut yhteisöllisyyttä korostava video, joka on kerta kerralta muuttunut heikommaksi. Ensin 12-13-kaudella se oli jykevä pump-up-video, jossa näytettiin joukkueen harjoittelua menevän musiikin kera, se toimi kokonaisuutena hyvin. Viime kaudeksi oli vaihdettu hartaaseen still-kuvattuun videoon, jossa korostettiin Tappara-yhteisön monimuotoisuutta, ok jahka tottui. Tällä kaudella on sitten tarjolla liian säyseä ja intohimoton pumppausvideo, jossa kuva leikkautuu välillä muutaman pelaajan ja Tapolan harjoituksiin, välillä katsomoon jossa on viitisen henkeä nostattamassa tunnelmaa ja olikohan muitakin paikkoja, mutta kokonaisuutena liian "munaton" video.

Pelaajaesittelyssä ollaan tultu yhtälailla alaspäin. 12-13-kaudella ei ollut pelaajien still-kuvia, vaan jokaisella pelaajalla oli aikaa parisen sekuntia, jonka esimerkiksi Ville Nieminen käytti niin, että kääntyi isällisesti kohti kameraa ja katsoi hieman kulmien alta, sopi Villelle. Se oli arvokas toteutus siinä mielessä, että pelaaja sai mahdollisuuden korostaa persoonaansa, joku oli retevämmillä eleillä ja joku sitten seisoa jöpötti. Videon taustalla soi Cardiantin Kirves Rinnassa, jolla on mielestäni omassa genressään mahdollisuus nousta "Tappara on terästä"-tasolle, kun sitä vain osattaisiin arvostaa ja käyttää ottelutapahtumassa tunnelmannostattajana. Tuon kauden pelaajaesittely toimi loistavasti yhdessä historia- ja pump-up-videon kera. Viime kaudella esittelyvideona oli melko heikko, toimintapelin kuosiin puettu still-kuvilla varustettu pelaajaesittely. Musiikki oli jotain teknon tapaista jumputusta, menettelihän se, mutta oli 12-13-kauden jäljiltä kuin märkä rätti naamalle ensi alkuun sen hartaamman yhteisöllisyys-videon kanssa. Tänä vuonna pelaajaesittelynä on sitten kaikkein persoonattomin teos, jossa pyöritetään pelaajien still-kuvat lävitse ja välissä pyörii kolme-neljä pätkää ääriviivoin hahmotetuista piirroshahmopelaajista Tapparan sävyissä. Yhdessä maalivahti heittelee kiekko räpylässään, toisessa pelaaja vetää lämärin, kolmannessa rannevedon, mahdollista neljättä en muista enkä muista taustamusiikkiakaan tarkasti, mutta se kertoo jotain, että taustamusiikkia muistellessa tuli mieleen "olikohan se Ukko Nooa". Ei siis mitään persoonallisuutta, pelkkää jumputusta joka ei nostata fiilistä yhtään, kun se teknojumputus viime kaudella sentään jonkun verran menevänä biisinä nostatuksessa onnistui.

Lauantaina odotellessa pelaajia jäälle ensin soi tuttu Nightwish, sitten kun pelaajat tulevat jäälle ja Kääriäinen on kuuluttanut "Tappara tänään"-osansa, vaihtuu Nightwish yhtäkkiä Kirves Rinnassa-kappaleeseen ja kesti hetken aikaa tajuta, että nyt vaihtui kappale, oli sen verta sekavasti toteutettu. Eikä se Kirves Rinnassa mielestäni enää siihen kohtaan sovi, kun tunnelma pitäisi jo olla ylhäällä pelaajien tullessa jäälle ja pääosan kappaleen soimisajasta pelaajat jo pyörivät jäällä, valot alkavat syttyä ja musiikin volyymi pudota, ja tällöin tuli ainakin mulle heti olo semmoisesta päälle liimatusta tunnelmasta. Ei vaan toimi eikä kappale pääse oikeuksiinsa tunnelmankohottajana.

Voidaanko ottelutapahtuman kehityksellä sitten saavuttaa kehitystä yleisömäärissä? Se on vaikea kysymys, koska eittämättä isossa kuvassa eniten vaikuttaa itse peli ja menestys. Täyttääkö ottelu pelaamisen osalta ne odotukset, joita katsojalla on? Jokaisella on varmasti joku käsitys jääkiekosta pelinä ja paljon yksittäisiä tilanteita sisältävä peli jättää hyvän tunnetilan varsinkin jos ne tilanteet kääntyvät Tapparan puolelle. Tuplahopeat ja laadukkaat pelaajat kiinnittävät myös suuren yleisön huomiota, mutta tottakai nykyisyyskin ratkaisee ja se, miten menestyksekkäästi joukkue juuri nyt pelaa. Maalit ja hienot suoritukset jäävät mieleen ja saavat satunnaiskatsojan tulemaan uudestaankin. Vastustajan kiinnostavuus täytyy myös ottaa huomioon, Jokerit oli aikanaan yleisömagneetti ja voisi hyvin ajatella, että Lukko kerää yleisöä tällä kaudella, sattuneesta syystä.

Ottelutapahtuman kiinnostavuuden ja yleisömäärän suhdetta on myös tuotu esiin. Saadaanko ottelutapahtumasta sellaista lisäarvoa kuluttajalle, mitä ei televisiosta tai netistä katsomalla saisi? Ydinkysymys tästä jatkaen on mielestäni se, että missä kiekkokulttuurimme menee, eli minkä vuoksi ottelua tullaan katsomaan paikan päälle? Onko syy se 1) peli eli urheilu itsessään, 2) yhdessäolo ja yhteisöllisyys muiden kannattajien ja tuttujen kanssa vai 3) kilpaileeko jääkiekko muun viihdekulttuurin kanssa (elokuvat, teatteri yms.), jolloin pelin ulkopuolisilla seikoilla on suuri rooli ajanvietteen valinnassa? Jos peliä tullaan katsomaan itse pelin takia, niin oheisviihdykkeillä ei ole silloin paljoa väliä yleisesti ottaen. Nämä katsojat taitavat olla loppuviimeksi enemmistö, jotkut seuraavat syvällisemmin ja jotkut pinnallisemmin. Yhteisöllisyyden kokemiseen taas vaikuttavat muidenkin valinnat, tuleeko paikalle tuttuja joiden kanssa peliä seurata, mutta vahva ottelutapahtuma pelin ulkopuolella on omiaan kasvattamaan ylpeyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta jokaisen pään sisällä. Nämä ovat varmaan suurin katsojaryhmä. Jääkiekko on aika spesifinen viihdekulttuurin muoto, mutta varmasti niitä liikkuvia seuraajia on, ja näiden kohdalla ottelutapahtuman viihdyttävyydellä on merkitystä. Välittävätkö he sitten siitä, että kuinka tarkasti esittelyvideot tai yksittäinen video on toteutettu, jos joukkue ei niin tuttu ole muutenkaan, tokkopa paljoa, mutta musiikilla ja käytäviltä löytyvillä aktiviteeteilla voidaan vaikuttaa satunnaiskävijän pelikokemukseen ja siihen tuleeko hän/he uudestaan.

Tämä ottelutapahtuman viihdyttävyyden ja yleisömäärien välinen suhtautuminen ei silti poista sitä tosiasiaa, että hommaa voisi tehdä jo peleissä käyville laadukkaammin. Eikä se poissuljettua ole, että innovatiivisemmalla ottelutapahtumalla saavutettaisiin suoraa parannusta yleisömäärissä, mutta tohdin sitä vielä tässä suomalaisessa urheilukulttuurissa epäillä, ainakin suuremmassa mittakaavassa. Tässä on meinaan mielestäni kyse laajemmasta kokonaisuudesta kuin vain ottelutapahtumasta itsessään, kun pelkästään otteluiden seurantamahdollisuudet netin myötä ovat laajentuneet ja hinnat ovat nettipalvelussakin kohtuu huokeita.

Mutta siis: Videoihin ja musiikkeihin enemmän persoonallisuutta ja mahtipontisuutta, semmoista tervettä uhoa ja karskia kiekkohenkeä! Eppuja ja Popedaa enemmän soittoon disko- ja teknojumputusten sijasta, lisäksi muutenkin tamperelaisuus ja tapparalaisuus paremmin esiin. Kirves Rinnassa parin vuoden tauon jälkeen kunnialliselle paikalle esittelykokonaisuuteen ja pelaajaesittelyyn lisää liikettä eikä suttuisia animaatioita, joissa lämärin saatossa näyttää kuin että maila katkeaisi.

Mielestäni on turha kaunistella asiaa; todella huono yleisömäärä lauantai-peliin ja vielä kauden avaukseen.

axe tätä on näin syksyisin Jatkoajalla toistellut, ja toistelenpa minäkin täällä kun peterralla lähti ajatus vähän laukalle. Viime kaudella Tapparan isännöimässä paikallisavauksessa oli semmoinen tuhat henkeä enemmän kuin nyt Ipan ollessa isäntänä. Sitten KalPa-pelissä samassa vaiheessa 4188 ja TPS-pelissä saman verran, parin päivän Jokereita vastaan tonni enemmän, sitten taas JYPiä vastaan 4381, Bluesia vastaan 4272 ja niin edelleen. Ihme ja kumma yleisötavoite kuitenkin täyttyi ja Liigallakin on yleisökeskiarvot pyörineet hyvin vakaana viimeiset vuodet. Ollaan toisin sanoen ihan rauhassa eikä aleta vetelemään mitään markkinointipäätelmiä, vaikka toki aina voi parantaa, mutta mihinkään sen suurempaan kehäpäättelyyn organisaation tilasta suhteessa yleisömääriin sun muusta ei tosiaankaan kannata lähteä.

Tapparalla oli ensimmäisen erän ylivoimienkin myötä hyvä ote pelistä ja maalipaikkoja oli, mutta niin tuttua kuin se onkin tässä vaiheessa kautta, niin peli ei riitänyt vielä täyteen 60 minuutin edes suht tasaiseen suorittamiseen. Kun viisikko ei pysty kunnolla antamaan yksilöille tukea koko pelin ajan, niin varsinkin KalPaa vastaan ne heikot jaksot sitten näyttävätkin heikoilta.

Pekka Virran KalPa on meinaan hankala vastustaja silloin, kun ittellä on kiekon kanssa hankalaa. KalPa pakottaa pelin virtauksen itselleen jos siihen antaa vähänkin saumoja, ja kuten nyt kolmanteen erään mentäessä nähtiin niin aika puuduttavaa katsottavaa se KalPan jatkuva viiveellä lähtö omista on vähänkin pitemmän päälle. Mutta eihän se siis väärin ole, siinä kysyttiin nyt Tapparaltakin sietokykyä ja kanttia olla lähtemättä teutaroimaan kovalla paineella päälle alkukauden peliruuhkan rasittamana, kun ei kuitenkaan tappiolla oltu. Toki sen sitten näkee esimerkiksi laukauskartasta ja alla olevasta numerodatasta, että kuinka siinä käy, kun antaa kiekkokontrollijoukkueen hallita pelin virtausta, KalPa sai hyvin painetta Metsolan eteen mikä ei Tapparalta onnistunut Kilpeläisen päätyyn kolmoserässä juuri ollenkaan. KalPa sai kolmannessa erässä yhtä paljon 1-sektorin paikkoja kuin muissa erissä yhteensä.

Laukausten jakauma eri maalintekosektoreihin (ks. liite):

	1	2	3	4
Tappara	26,32 %	15,19 %	44,74 %	19,16 %
KalPa	37,84 %	8,11 %	27,03 %	27,03 %

Laukaustarkkuus sektoreittain:

	1	2	3	4	YHT
Tappara	70,00 %	83,33 %	82,35%	40,00 %	71,05 %
KalPa	85,71 %	66,67 %	60,00 %	90,00 %	75,68 %

Laukausprosentti sektoreittain:

	1	2	3	4	YHT
Tappara	10,00 %	0,00 %	0,00 %	0,00 %	2,63 %
KalPa	0,00 %	33,33 %	0,00 %	0,00 %	2,70 %

Jukka oli loistava, mutta koska lähetyksiä pitää saada myytyä suurelle yleisölle, tuohonkin hommaan tarvittaisiin ennemmin sirkuspelle. Ja sellaisen Nelonen ottaa heti ennen Jukkaa, jos vaan jostain saa.

Ainakin jonkunmoinen statement Neloselta oli se, että pistettiin kommentaattorikaartista suuri televisiotyöapina Tikkanen pihalle ja otettiin tilalle Matikainen ja Rautakorpi.

Paljonhan on puhetta "viihde versus asia"-jaottelusta ja kumpi myy jääkiekkolähetyksessä. Kyse on yhtäältä asiakaskunnan mieltymyksistä eli kulutuskulttuurista ja toisaalta siitä, että mitä on tarjota kuluttajille. Saatat olla siinä oikeassa, että Rautakorpi ei tällä hetkellä myy, mutta siksipä otinkin esille tuon huomioivan seikan, eli että asiantuntijuuden arvostaminen ihan jo tavallisissakin pelilähetyksissä olisi peräti kulttuuriteko jääkiekon saralla. Kovimmilla asiantuntijoilla on toki muutakin hommaa kuin kommentoida jotain arkipeliä, mutta ei kaikkiin peleihin välttämättä sitä kovinta kaveria tarvitsekaan ja niitä kovia kavereita voi ja pitääkin olla sitäpaitsi useampia. Jos kuluttajatkin pikku hiljaa huomaisivat pelissä olevan kyse muustakin kuin että four passes break any defence ja 95 prosentin keskittyminen on 50 prosentin suoritus, niin koko suomalaiselle jääkiekkotelevisioinnille aukeaisi mahdottoman monta uutta mahdollisuutta ja tapaa tuottaa omaa tuotetta.

Rautakorvella on nimenomaan se vahvuus, että on niin pitkä ja monipuolinen kokemus jääkiekosta ja kokemusta eri valmentajista ja seuroista ihan viime vuosilta, että nykyhetkeä ja tämän hetken peliä koskeva asiantuntijuus on ihan eri tasoa kuin suurella osalla Pron tiimistä. Vahvuus on myös se äärimmäinen keskittymiskyky käsillä olevaan hetkeen ja nimenomaan kommentoitavaan peliin, eikä aikaa kulu yhtään ylimääräistä johonkin grönmanimaiseen henkiterapiaan, joka kulkee ihan yleisellä tasolla. Toki Grönman on sarallaan hyvä kommentaattori eikä henkisiä juttuja pidä väheksyä, mutta nimenomaan kun tarkastellaan kommentaattorin syvintä olemusta (eli kykyä kommentoida käsillä olevaa peliä ja sitä miten pelataan ja miksi pelataan niin kuin pelataan) on Rautakorpi loistava vahvistus ja toivottavasti tulevaisuuden suunnannäyttäjä kiekkolähetyksen kommentoinnissa.

Uusi kausi uusine esityksineen on jälleen käynnistynyt ja parin pelin ajan on keretty totuttautua liigakiekkoon. Viime kauden alusta muistanemme sen pakotetun pystysuunnan pelin, joka sitten loppujen lopuksi oli osa kokonaisprosessia pelin osalta, mutta nyt on lähdetty rauhallisemmalle, hallitummalle ja aloitteellisemmalle linjalle heti alusta lähtien. Avaukset ovat mieluummin kontrolloituja ja palautuksia nähdään, mikäli ei ole fiksusti tilaa voitettavissa. Kiekko pyritään saamaan keskialueelle hallitusti eri variaatioilla (pakin nosto, pakin avaus, pakki-pakki, jne.) ja isoin työnsarka on tällä hetkellä pelissä siitä eteenpäin.

Johtuuko sitten jäästä kuinka paljon tässä vaiheessa kautta, niin päätyjen kautta pelataan paljon. Hyökkäykseenlähdön jälkeen keskialue on vielä lähes järjestään melko tukossa, kun meitin viisikko pelaa vähän sinne päin, syöttölinjat menevät tukkoon ja vastustaja on entistä tiiviimmässä tilassa kaventuneella keskialueella. Muutaman kerran pelissä päästään toki luistellen ja syötellen alueelle, mutta pääosassa ovat päätykiekot. Päätykiekoissa se ajoitus on lyhytsyöttöpelin lisäksi tärkeää, että päästään antamaan paine molemmilta laidoilta ja tätä kautta myös mahdollistamaan kierrättäminen paineen alta toiselle puolen, kun kiekkoon on keretty. Siitä nopea siirto viivaan ja rauhoitus, niin saadaan alkaa vatkata kuviota tarkemmin.

Ihannetilanne olisi toki kiihtyvä kiekonpitolähtö hyökkäysalueelle asti, mutta vastustajan keskialueen sumpun läpäisemisessä on vielä opettelemista ja ollaan pakotettuja rakentamaan enemmän päädyn kautta. Niitä päätypelejä on muutenkin varmaan treenattu, kun on tämä hybridipitkä, josta saatiin jo Ilves-pelissä Tapparan osalta näyte, olikos ekassa erässä kun lauottiin omalta puolen punaista päätyyn, Karjalainen kerkesi kiekkoon ja pelasi sen yllättävästi ja vaarallisesti Rauhalalle Ilveksen maalin eteen.

Tapparan pelissä näkyy jo tässä vaiheessa ihan hyviä asioita ja reagointiakin, joka on tässä vaiheessa ehdottoman positiivista. Karvaus on ollut pääosin passiivista trappia, mutta silloin paineistetaan lujempaa, kun vastustajan avaaja palaa ensimmäiseltä avausyritykseltään takaisin omiin ja siihen iskemällä kiinni koetetaan saada puntti tutisemaan lujemmin. Tästä on jokusen kerran onnistuttu riistoissa ja saatu hyökkäys vastustajan kannalta vaarallisella alueella katki, joten reagointi on karvauksen osalta pelissä mukana jo nyt. Ilves-pelin viimeisessä erässä osoitettu puolustusvoittoinen passivoituminen on vielä hallussa, kun Metsolaan voidaan kaikesta huolimatta vieläkin luottaa.

Erikoistilanteet ovat herättäneet ihan aiheellista polemiikkia lähinnä ylivoiman osalta ja se on jopa tuskaisen näköistä katsella. Miehet eivät ole viime kaudelta muuttuneet paria jannua lukuun ottamatta, mutta alue on isontunut ja se tuntuu tuovan vielä vaikeuksia saada kiekkoa vetosektorille pyörityksen päätteeksi. Alivoima pelaa keskustan melko lailla täysin pois ja siinä on miessumppu omia ja vastustajia, eikä sen sumpun lävitse ole helppoa saada kiekkoa maalille asti. Yksi vaihtoehto olisi kiekottomien luovuuden korostaminen ja alivoimaneliön pakottaminen liikkeeseen hallittujen kiekottomien pelaajien liikkeiden ja syöttöketjujen myötä, mutta niissä pitää olla niin pirun tarkkana että onnistuvat, kun syöttöpeli on muutenkin vielä kohmeessa.

Yhteenvetona sanottakoon kuitenkin, että Tapolan puheet taidon ja luovuuden esiinsaattamisesta pelitavan kautta vaikuttavat olevan ihan todenmukaisia puheita. Pari peliä syyskuun jäillä ei ole vielä mikään varma pohja löytää syyseuraus-suhteita pelin osalta, mutta aihiot kiekkokontrollia korostavaan pelitapaan ovat nähtävissä. Pelaajilla tai ketjukoostumuksilla toteutus vielä laahaa yksikkö/viisikkotasolla enemmän tai vähemmän, mutta viime kauden pohjilta on hyvä lähteä ylläpitämään semmoista ajattelutapaa, että voivat ne Palola, Järvinen sun muut sieltä vielä vaikka noustakin esiin.