No eipä ollut yllättävä peli. Ja täällä Screamer tulee selvittämään totuuksia peliä näkemättä. Oot sä hyvä

Säki oot hyvä

Vähän on vielä tekemistä hahmottaa ero rehellisen kysymyksen sekä pohdinnan ja toisaalta totuuden esittämisen välillä. Toiminnan oletusarvo tuntuu tällä palstalla olevan epäonnistuminen ja virheitä kyllä jaksetaan toistaa useissa kirjoituksissa, mutta kun koittaa tuoda vastakkaista näkökulmaa keskusteluun ja saman fakta-asteen pohdintaa kuin lähtölaskentapuheet, niin "vastapuolen" vastauksissa oikein korostetaan omaa asenteellisuutta ja epäonnistumisen tietämystä etukäteen. Tuntuu, että olisi jotenkin tyylikkäämpää olla samaa mieltä äänekkään enemmistön kanssa ja pidetään oikein rehentelyn arvoisena sitä, että tietää jonkun epäonnistuvan tietyllä aikajänteellä.

Mitään tarvetta nähdä myönteisiäkin asioita ei sinällään ole, mutta vapaassa keskustelussa on yleensä eri näkökulmia. Eikä ongelmia pidä peitellä, koska se on ikään kuin sensuuria, mutta terve kokonaisuuden hahmottaminen vaatii myös hyvien asioiden esilletuomista huonojen rinnalle.

Tämä oli kommenttien mukaan huono peli ja heikko maalintekotehokkuus jatkui. Rosterin potentiaali on kuitenkin edelleen niin vahva, että kokonaisuuden kannalta homma voi olla kiinni jopa vain parissa ratkaisevassa suorituksessa onnistumisesta esimerkiksi juuri maalipaikoissa. Siinä perspektiivissä olisi hyvä miettiä joskus pariinkin kertaan mitä kirjoittelee. Ongelmia pitää toki tarvittaessa tuoda esiin ja tehokkaimmin se onnistuu perustelujen kera.

Kyllä tämä Blues-peli osoitti karulla tavalla, että valmennuksen eväät on syöty.
Pelissä ainut toimiva asia oli pelikello. Puolustuspeli, hyökkäyksiin lähtö, keksikentän ylitys, ylivoima- ja alivoimapeli ei toimi ja katsomoon ei edes näy mikään taustalla oleva ajatus taikka perusidea noista asioista.

Miten ihmeessä nämä päätelmät toimimattomista hyökkäyksiin lähdöistä sun muista voidaan tehdä yhden tappiopelin jäljiltä, kun juuri Blues-peliä edellisissä peleissä näistä on nähty paljon toimivia rakenteita? Mikä ihme tarve on kärjistää asioita yhden tappion jälkeen? Siksikö, että kun nyt vaan ollaan porukalla sitä mieltä, tai joku päätti ennen peliä jossain, että piti tulla voitto tai muuten alkaa tupenrapinat?

Katselin vähemmälle näköseurannalle jääneitä viikonlopun vieraspelejä tallenteilta, niin ihan ensimmäisenä peliesityksiin liittyvänä pointtina niistä nousi esiin pelitavallinen vaihtelu, jopa pelin sisällä. En ihan läpeensä joka vaihtoa katsonut, mutta isossa kuvassa Lukko-pelissä Tappara piti nopeaa tempoa yllä, käänsi nopeasti ylös eikä hidastempoisimmissakaan lähdöissä kauaa omissa odoteltu. Lukon karvaus ei tilanteiden nopeatempoisuutta suoraan aiheuttanut, mukana oli omaakin valintaa. Palatuksia luistellen oli jonkin verran, mutta vain kun väylä oli totaalisen tukossa ennen omaa sinistä. Pääosassa olivat luisteluvoimaiset kuljetukset ja pitemmät syötöt tai päätykiekot.

HPK-pelin hyökkäyksiinlähdöissä kiekoteltiin voimakkaasti ja palauteltiin ensimmäisessä erässä, toiseen nostettiin tempoa ja kolmannen alku näytti vähän enemmän taas kiekottelulta. Suurimpina eroina Lukkoa vastaan, HPK-pelissä näkemissäni vaiheissa käytettiin enemmän rintamahyökkäyksiä ja sentterillä käyttöä oman sinisen kohdalla, kun Lukko-pelissä Tapparan viisikko oli nopeatempoisten lähtöjen jäljiltä enemmän hajallaan.

Sentterillä käyttö oman sinisen tienoilla, tai edes pyrkimys siihen osana rintamahyökkäyksiä, kertoo sitä samaa mitä Tapolan haastatteluistakin on saanut lukea, että luovuutta esiin pelin kautta jne. Keskellä syöttösuuntia on heti enemmän kuin laidassa ja kun molemmilta laidoilta ja takaa tulee luistelutukea kiekottomilta kiekollisen mennessä keskemmällä kohti hyökkäysaluetta, on hyökkäys heti rakenteellisesti vaarallisempi.

Kun peliä muunnellaan pelistä ja jopa erästä toiseen jo tässä vaiheessa kautta, niin on periaatteessa ihan luonnollistakin, että pelissä on jatkumon kannalta puutteita. Eivätkä hyökkäyksiä tavoitteellisesti päättävät yksilöratkaisut aina ole suoraviivaisia, vaan ikään kuin pelillistä johtoajatusta tukevia, "luovia". Peli näyttäytyy äkkikatsomalta sekavalta joissain kohdin, mutta kyllä mää siellä paljonkin erilaisia toimivia rakenteita näen pohjalla, kuten jo laukomisanalyysien yhteydessä olen tuonut esiin. axe totesi Tapolan ketjussa hyvin, että periaatteessa muutama tehty maali tekisi juuri nyt paljonkin enemmän kuin vain muutaman maalin eron tulostaululla. Ja jätetään ylivoiman pohdinta vain maininnan tasolle, siitä on tuotu pointteja esiin jo niin moneen otteeseen.

Kunnolla kun pääsi seuraamaan hyökkäysalueen peliäkin, niin vaikka vaarallisen maalintekosektorin vetoja on "ihan riittävästi", niin voisi niitä tosiaan olla enemmänkin, sillä paikkoja enempiinkin laukauksiin on tosiaan ollut. Mielekkäämpää vaan näkyi joissain yllättävissä tilanteissa laukomisen eli siinä tapauksessa "quick releasen" sijasta kiekon siirtely jotenkin parempaan asentoon "vähän taakse" tms. Huom: Ei kiekolta tarvitse pyytää anteeksi huonoa asentoa - jos on pelaajalla itselle yllättävä laukomispaikka, sitä se on todennäköisesti puolustavallekin joukkueelle ja nopeammalla reagoinnilla laukomisen suhteen voi saavuttaa paljonkin etua maalinteon suhteen.

Peli ei ollut viime kaudella tässä vaiheessa näin huonoa. Toki 8:n pelin jälkeen oli koossa 10 pistettä kuten nytkin, mutta viitteitä selvästi paremmasta oli havaittavissa jo kauden 6:ssa ja 8:ssa pelissä (Jokereita ja JYPiä vastaan kotona). 9:s peli hävittiin Kärpille, sen jälkeen kuusi voittoa putkeen peleissä 10-15. Eli kovin kauan ei enää ole varaa hakea peliä, jos näitä vertauksia viime kausiin halutaan jatkaa ja tappioita selitellä sillä että "kyllä se kohta lähtee, kun ennenkin on lähtenyt".

Onko ensimmäiseen virkkeeseen tarkempia perusteluja? Viime kauden alusta muistetaan varmasti kun hetken aikaa kaivellaan, tyylinä oli pelin pakottaminen nopeaksi ja pystyyn kiskominen, oli tilanne mikä tahansa. Ei maalinteko silloinkaan kokonaisuutena kovin helppoa ollut vaikka jokunen maali enemmän oli viime kaudella tässä vaiheessa tehtynä, eikä peli niin hyvää ollut kuin annat ymmärtää, luonnollisestikaan. Ja miksi et tuo esiin tämänkautisia positiivisia esityksiä eli ainakin SaiPa- ja Ässät-pelejä (4. ja 5. pelit), joissa peli kantoi kokonaisuutena katsoen ajankohtaan nähden erinomaisesti pitkiäkin jaksoja? Jos kerran viime kaudella oli viitteitä selvästi paremmasta tässä vaiheessa, niin kyllä niitä nytkin on ollut, mutta peli ei luonnollisista syistä kanna vielä varmalla pohjalla pelistä toiseen. Nyt on ollut vielä Euroopan reissuja ja pelitaukoja viime kautta enemmän, niin ei vertailu ihan yks yhteen käy, eikä se varmaan ole tarkoituskaan.

Ei noita vertauksia mitenkään vertauksien itsensä vuoksi pidä hakea, vaan ne auttavat havainnollistamaan ns. palikkatasolla prosessin kulkua, joskus kulkee paremmin ja joskus huonommin, mutta työ se on mikä kehittää ja nyt on jo nähtävissä hyviä rakenteita pelissä. Ne rakenteet täytyy vaan saada jalostettua kestämään pitempiä aikoja kuin pari erää kerrallaan. Kehittyminen ottaa oman aikansa ja ongelmakohdat varmasti aiheuttavat nyrkinpuimisia kannattajissa kuten on jo nähty, mutta urheilu on siitä jännä juttu, että kehittymistä ja sattumanvaraista tapahtuu joskus pyytämättäkin. Hermoja toki vaaditaan ja on kannattajalle ominaista elää hetkessä, vaatien aina oman mielipiteensä mukaista parasta mahdollista suoritusta joukkueelta, mutta kaikki ei ole aina niin kivaa kuin voisi olettaa.

Joo, se on aivan 100% fakta, että Tapparan hyökkäyspelaaminen on aneemista ja tuskinpa siihen on yhtä ainoaa syytä olemassa ja jos olisi se varmaan korjattaisiin pikaisesti. Mielestäni kysymys on edelleenkin siitä pelitavasta. Tappara ei hyökkää rohkeasti tai pelaa rohkeasti vaan varman päälle ja varmistellen. Tämän seurauksena puolustuspeli pysyy tiiviinä 60 minuuttia ja hirveästi ei tuu paikkoja vastuksille.

En lähtisi minään 100%-faktana tuota aneemisuutta naulaamaan. Tapolan teemana on ollut rohkeuden ja uhkarohkeuden välisen rajan löytäminen sekä taidon esiin saattaminen. Esimerkiksi taidon esiin saattamisesta ja rohkeammasta pelistä on mielestäni alkukaudella nähty vahvoja viitteitä yksittäisissä peleissä.

Otetaan ensinnä huomioon ajankohta, pelin kehittymisprosessi on vasta alussa. Jo nyt on kuitenkin saatu väläytyksiä rakenteellisesti hyvästä hyökkäyspelistä, parhaimpana esimerkkinä taannoinen 19.9 Ässät-pelin kaksi ensimmäistä erää. Pelin virtaus oli Tapparalla loistavasti hallussa pitkiäkin jaksoja ja pelissä onnistuttiin säilyttämään hyvistä asioista muodostuva pelillinen jatkumo. Maalipaikkoja oli aivan tarpeeksi, jotta parempana päivänä olisi ollut useampikin maali taululla. Samaa jatkumoa oli havaittavissa sitä aiemmassa 17.9 SaiPa-pelissä, joka toki hävittiin, mutta ei mitenkään hyökkäyspelin rakenteiden pettämiseen vaan pelkistäen alun tunarointiin, ja tietysti tehottomuuteen myöhemmissä maalipaikoissa.

On totta, että Tappara käyttää päätykiekkoja, jotka tietty parantavat puolustusvalmiutta, ja muutenkin nähdään semmoista toivotaan, toivotaan-periaatteella tapahtuvaa hyökkäämistä, mutta mielestäni se ei ole kuitenkaan ensisijainen vaihtoehto. Mainituissa kahdessa pelissä Tapparan syöttöpeli omista asti toimi huomattavasti esim. 26.9 Lukko-peliä paremmin. Tässä kohdin täytyykin ottaa huomioon vastustaja ja sitä kautta omaan peliin kohdistuvat vaatimukset sekä pelaamisen edellytykset ylipäätään. Heikommin keskialuetta puolustavaa joukkuetta vastaan pelatessa syöttöpelillä on paljon paremmat mahdollisuudet onnistua hyökkäysalueelle edetessä, kun sitten taas esimerkiksi Lukkoa vastaan keskialuetta ei oikein tahdottu päästä kontrolloidusti ylittämään omista lähteneillä hyökkäyksillä. Mutta miten Lukkoa vastaan lähdettiin omista? Näin vajaat pari erää livenä ja tallenteelta, niin niistä tehdyin havainnoin voin sanoa, että pyrittiin korostamaan nopeita lähtöjä enemmän kuin SaiPaa ja Ässiä vastaan.

Edellytyksiä keskialueen pelille meinaan luodaan jo omista lähdettäessä. Jos pusketaan nopeasti reagoiden ja luisteluvoimaisesti ylös, niin hyökkääjien hakujen onnistuminen ja syöttösuuntien tarjoaminen edellyttää nopeaa viisikkotason synkroonissa tapahtuvaa ajattelua, mitkä eivät ole alkukaudesta mitään itsestäänselvyyksiä. Toinen vaihtoehto tässä on päätykiekko, jonne koitetaan ehtiä perään ennen vastustajaa. Päätykiekkoja nähtiinkin eilen Lukkoa vastaan vajaassa parissa erässä Tapparan hyökkäyksiinlähdöissä melko paljon, kun keskialue oli tukossa eikä peliä edistäviä luistelu- tai syöttölinjoja löytynyt. Tavoite oli kuitenkin pelata kiekko ylöspäin kohti vastustajan maalia, kuten perinteisiin jääkiekon arvoihin kuuluukin. Jossain toisessa pelissä (tai joukkueessa esim. KalPa) palautetaan alaspäin mieluummin kuin pusketaan väkisin ylös.

Sitten taas jos peilaa tilannetta noihin SaiPa- ja Ässät-pelien hyökkäyksiinlähtöihin, niin mielestäni niissä nähtiin enemmän malttia, eikä joka tilanteen ensisijainen tavoite ollut puskea ylös ja taas ylös, vaan mieluummin haettiin viivelähtöjen avulla rintamahyökkäyksiä, joissa sentteri haki oman sinisen kohdalta syöttöväylän keskelle. Myös palautuksia nähtiin mielestäni enemmän mainituissa kahdessa pelissä, kun huomattiin, että keskialue menee tukkoon.

Muutaman kerran kiekko saatiinkin pelattua näissä hitaammissa lähdöissä nätisti sentterille, jolloin hyökkäysviisikon antama paine puolustusviisikkoa kohtaan kasvaa huomattavasti, koska hyökätessä pelaamisvaihtoehtoja muodostuu heti enemmän, kun hyökkääjät menevät kiekonhallinnalla kontrolloidussa rintamassa kohti hyökkäysaluetta koittaen murtaa keskialueen. Puolustavan ryhmityksen täytyy tällöin ottaa puolustamisessa huomioon paljon enemmän asioita kiekottomien poispelaamisen osalta ym., kuin jos vastassa olisi suuremmilta osin päätykiekkoja kiskova hyökkäys.

Tiivistäen, niin kaikki vaikuttaa kaikkeen ja varsinkin näin alkukaudella kannattaa olla varovainen joukkuetason aneemisuuteen tai saamattomuuteen liittyvissä johtopäätöksissä, varsinkin kun on nähty hyviäkin otteita heikompien esityksien seassa. Vastustaja vaikuttaa vielä tässä vaiheessa kautta oman pelitaparutiinin puutteesta johtuen yllättävänkin paljon itse pelin sujuvuuteen ja "näyttävyyteen". Pelkkiin silmähavaintoihin perustuvat analyysit ovat myös vähän riskialttiita kulloisenkin pelin jälkeisestä mielentilasta riippuen, etenkin heikomman tappiopelin jäljiltä.

Vaa'an toisessa päässä taas on se, että koska pyritään vahvasti puolustamalla kontrolloimaan kiekotonta peliä yhdenkin miehen seikkailu viisikon ulkopuolella (mahdollistaisi rohkeita ja yltiöoptisia syöttöjä) joista joskus tulee maaleja, ei ole edes mahdollista. Tappara myös käyttää vähät maalipaikkansa pääosin todella huonosti, joka kielii siitä, että joukkueen itseluottamus ei oo mikään kovin hyvä, koska hyvistäkin paikoista syötetään vielä viereen.

Onko Liigassa tuollaisia joukkueita, joissa yksi tai useampi mies seikkailisi puolustavan viisikon ulkopuolella? Ei ole ainakaan silloin, kun joukkue pyrkii voittamaan ja menestymään pelkkien sirkustemppujen ja "ooh la la"-syöttöjen suorittamisen sijasta. Ja kyllä Tapparalla on maalipaikkoja ollut, eikä niitä ole niin vähääkään ollut, mutta maalipaikan päättävä suoritus eli laukominen on enemmän yksilö- kuin joukkuekeskeistä.

Olen analysoinut Tapparan laukomista sektoreittain ja tarkkuuksien osalta otteluketjuissa sekä kootusti tilastoketjussa, niin mielestäni maalipaikat eivät ole numeroidenkaan varassa mitenkään vähissä, koska vaaralliselle maalintekoalueelle päästään suhteellisen hyvin. Ja kun vaaralliselle maalintekoalueelle päästään, ja joukkueessa on maalikuningas-Palola, Kuusela ja Jormakka vain muutamia mainitakseni, niin pitkässä juoksussa tuloskin asettuu vaaditulle tasolle. Ei semmoista koko kauden kestävää jumia voi tuollaisista yksilöistä koostuvalla ryhmällä ollakaan, jos rehellisiä ollaan.

YHTEENVETONA: Ongelmia on enemmän yksilö- kuin joukkuetasolla, sillä laukominen vaaralliselta maalintekoalueelta (etäisyys <10 metriä ja laukauskulma >45 astetta) on epätarkkaa (tarkkuus 64,4 % - pitäisi olla 70 % tai enemmän, koska viivalta ja pienestä kulmasta lauottujen kutien tarkkuus on luonnostaan heikompi) ja laukausten onnistumisprosentti kyseiseltä alueelta on vain 6,7 %. Esimerkiksi kauden 2012-13 loppupuolelta vaarallisen maalintekoalueen laukausten onnistumisprosentti oli iroj:n laskelmien mukaan lähes 15 %.

Laukomisanalyysi 6 pelin jälkeen (pelattu 10 %)

Kautta on saatu kymmenesosa pelattua ja summataan tähän asti pelatuista liigaotteluista isompaa kuvaa siitä, mistä ja kuinka paljon Tapparan peleissä lauotaan ja kuinka tarkasti. Otteluissa on aina paikalla myös vastustaja ja myös vastustajan lukemat on esitetty, yhtenä könttänä sen koommin joukkueita erittelemättä.

Laukausten jakauma eri maalintekosektoreihin (ks. liite):

	1	2	3	4
Tappara	22,1 %	24,4 %	44,3 %	9,2 %
Vastustaja	25,5 %	24,3 %	36,9 %	13,3 %

Laukaustarkkuus sektoreittain:

	1	2	3	4	YHT
Tappara	76,7 %	59,1 %	47,5 %	68,0 %	58,7 %
Vastustaja	76,9 %	64,5 %	52,1 %	76,5 %	64,7 %

Laukausprosentti sektoreittain:

	1	2	3	4	YHT
Tappara	10,0 %	6,1 %	0,8 %	0,0 %	4,1 %
Vastustaja	9,2 %	4,8 %	1,1 %	0,0 %	3,9 %

Tappara on laukonut 271 kertaa ja vastustaja 255 kertaa. Vaaralliselta maalintekoalueelta eli sektoreilta 1 ja 2 Tappara on laukonut 126 kertaa ja vastustaja 127 kertaa, eli käytännössä yhtä paljon molemmat. Suurin ero tulee viivalaukauksista eli sektorin 3 laukauksista, joita Tapparalla on 120 ja vastustajalla 94. Pienestä kulmasta Tappara on laukonut 25 kertaa ja vastustaja 34 kertaa.

Kaikista laukauksistaan Tappara on laukonut 46,5 % vaaralliselta maalintekoalueelta, kun vastustajalla tämä lukema on hieman korkeampi eli 49,8 %. Huomattavaa on kuitenkin, että määrällisesti lukemat ovat tasoissa ja Tapparan heikompi suhteellinen lukema juontuu suuremmasta viivalaukauksien määrästä. Nopealla laskulla Tappara on ottanut 32 kakkosta ja vastustaja 31, joten millään suuremmalla ylivoima-ajalla tuo 3-sektorin laukausmäärien erot eivät selity.

Tappara on ollut laukausprosentti-taulukon mukaan hieman tehokkaampi laukauksissaan, mutta erot ovat niin pieniä, ettei paremmuudesta ole syytä vielä puhua. Laukaustarkkuudessa Tappara on kuitenkin ollut jopa selvästi vastustajaa heikompi, etenkin maalinteon kannalta kriittisellä 2-sektorilla, eivätkä pienestä kulmasta 4-sektorilta lähteneet laukauksetkaan ole kovin tarkasti maalivahdille asti menneet.

Pelicans laukoi Tapparaa vaarallisemmin, mutta onneksi taas voidaan olla ylpeitä Metsola-patsaan omistajia täällä Tapparassa. Pelicans vei laukaukset vaaralliselta maalintekosektorilta määrällisesti (33-25) ja suhteellisestikin. Tapparalla laukausten suhde vaaralliselle ja vaarattomalle maalintekosektorille oli siis 52-48 ja Pelicansilla 62-38. Tappara oli kuitenkin kriittisillä alueilla Pelsua tehokkaampi ja Metsola onnistui pääasiassa nollaamaan vastustajan vaaralliselta sektorilta tulleet yritykset.

Laukausten jakauma eri maalintekosektoreihin (ks. liite):

	1	2	3	4
Tappara	27,1 %	25,0 %	41,7 %	6,3 %
Pelicans	22,6 %	39,6 %	22,6 %	15,1%

Laukaustarkkuus sektoreittain:

	1	2	3	4	YHT
Tappara	76,9 %	41,7 %	35,0 %	33,3 %	43,8 %
Pelicans	50,0 %	61,9 %	50,0 %	62,5 %	54,7 %

Laukausprosentti sektoreittain:

	1	2	3	4	YHT
Tappara	15,4 %	0,0 %	0,0 %	0,0 %	4,2 %
Pelicans	0,0 %	4,8 %	0,0 %	0,0 %	1,9 %