Itku meinasi hallissa tulla kun Saravo polkee kiekon kanssa yksin läpi kentän ilman että kukaan auttaa kiekollista. Semmonen systeemi.
Erikoinen tilanne oli myös kolmannen erän lopulla, kun Bonsaksen rynni hyökkäyksen kärkenä maalin takana törmäilemässä.
Dixonin olisi kuvitellut tuovan osaamisellaan ryhtiä peruspelaamiseen ja tuoretta ulkopuolisen näkökulmaa samaan tyyliin kuin Bonsaksen debyytissään, mutta hän pelasi eri peliä kentällisensä kanssa ja tasakentällisin aika kului lähinnä Palolan pyörimistä kummastellessa. Yv:ssä varsinkin toisen erän lopulla näkyi kyllä miehen pelinäkemys ja tulo ulkopuolelta lukossa olevaan osa-alueeseen, mutta taululle ei taaskaan päästy.
Kaiken kaikkiaan sekavaa ripulikiekkoa, jossa pelin rakentaminen tarkoitti kiekon sattumanvaraista kimpoilua laitasumpusta toiseen. Yritystä varmaan oli mutta se näkyi lehtereille lähinnä tuskana.
Tällaista ottelua saattoi peliä pelätä. Kriisijoukkue lähti hakemaan pakkovoittoa selkeää altavastaajaa vastaan, ja asetelma näkyi juuri niin kuin pakkovoitto negatiivisessa kierteessä olevan joukkueen esityksessä usein näkyy. Oma avausmaali olisi ehkä vapauttanut, mutta nyt tuli vastustajalle ohhoh-maali.