Tapparan epäviralliset jälkipelit

Jääkiekkokeskustelu => Ottelut => Aiheen aloitti: Trafan - Joulukuu 27, 2013, 23:53:38

Otsikko: JYP-Tappara 28.12.13 (La)
Kirjoitti: Trafan - Joulukuu 27, 2013, 23:53:38
Tuore European Trophyn mestari vastassa
Tappara matkaa Jyväskylään molempien peräkkäisotteluun JYPin vieraaksi lauantaiksi.
Perjantain ottelu saattaa painaa molempien luistimissa, mutta isännillä on lisänä ET-pelien rasitukset.
Tätä pientä etua Tappara saattaa tarvitakin, sillä kolme edellistä keskinäistä JYP on vienyt kotonaan.

Euroopan paras seurajoukkue on jostain kumman syystä vasta 8. paras kotijoukkue Liigassa.
JYPin keskiarvo kotiotteluista, 1,82 P/O, on vain hieman parempi kuin Tapparan vierasotteluista, joka on 1,53 P/O.
Joulukuun kuudesta ottelustaan JYP on kerännyt vain kuusi pistettä, millä kuntopuntarin kärkeenkään ei ole asiaa.
Ennen joulutaukoa JYPillä oli loukkaantumishuolia. Nyt nekin ovat ohi, jos Liigan loukkaantumislistaan (http://www.liiga.fi/xml/media/muut/injured_players.htm) on luottamista.
Tapparan Juha Metsola poti perjantaina pientä flunssaa ja arvelenpa Andy Chiodon jatkavan torjutoja lauantainakin.

Tappara on pelannut joulukuussa viisi ottelua ja voittanut ne kaikki, tosin TPS:n vasta voittolaukauksilla.
Sarjakakkosen voittoputki on juuri tuon viiden ottelun mittainen, marraskuuhan päättyi Lappeenrannassa pisteittä.
Juuri tällä hetkellä Tappara vaikuttaisi olevan paremmassa vireessä kuin lauantain isäntäjoukkue JYP,
mutta kotietu on aina kotietu: ottelusta voi tulla kihelmöivän jännittävä. En pahoittaisi mieltäni vierasvoitosta.

Tappara jatkaa vieraskiertuettaan Jokereita vastaan maanantaina,
Hakametsässä pelataan viikon päästä lauantaina, jolloin Ilves tulee vieraaksi.

1. Otteluennakot:
Tappara: Tappara haastaa Euroopan seuramestarit (http://tappara.fi/liiga/ottelut/ennakot/8004)
JYP: otteluennakko (http://www.jypliiga.fi/ottelut/otteluennakot/jyp-tappara-28.12.2013)
Ja: Puolivälin krouvissa vilkaisu kevään rientoihin (http://www.jatkoaika.com/Otteluennakko/148023)
AL/Kirvesmies: Tapparalla ei ole juhlaähkyä (http://www.aamulehti.fi/Kiekko/1194863266286/artikkeli/kirvesmies+tapparalla+ei+ole+juhlaahkya.html)
MTV/kierrosennakko: Helsingissä kauden neljäs derby (http://www.mtv.fi/sport/jaakiekko/smliiga/uutiset.shtml/2013/12/1846899/sm-liigan_ennakot)
Liiga: Liiga lauantaina: Paikallistaisto nr. 227 (http://www.liiga.fi/arkisto/uutiset/liiga-lauantaina-paikallistaisto-nr.-227.html)

2. Kokoonpanot
Tappara: Kokoonpanossa ei ole tapahtunut (http://tappara.fi/liiga/uutiset/270-joulukuu-2013/8005)
Liiga: Kokoonpanot (http://www.liiga.fi/ottelut/kokoonpano/38242.html)

3. Tuoreimmat joukkueuutiset:
27.12. Tappara: Rautakorpi: "Joulu on ohi, nyt alkaa pelit!" (http://www.tappara.fi/liiga/uutiset/270-joulukuu-2013/8002)
23.12. Ja: Rautakorpi: ”Jos tässä kohtaa on tyytyväinen, niin mustat miehet menee ohi” (http://www.jatkoaika.com/Artikkeli/rautakorpi-%E2%80%9Djos-t%C3%A4ss%C3%A4-kohtaa-tyytyv%C3%A4inen-niin-mustat-miehet-menee-ohi%E2%80%9D/153390)
23.12. Ja: Tapparan välitodistukset 2013: Palolan pyssyn johdolla (http://www.jatkoaika.com/Artikkeli/tapparan-v%C3%A4litodistukset-2013-palolan-pyssyn-johdolla/153371)
22.12. SuomiKiekko: Leijonien Pekka Jormakka turnauksen paras hyökkääjä Sotshissa! (http://www.suomikiekko.com/2013/12/leijonien-pekka-jormakka-turnauksen-paras-hyokkaaja-sotshissa/)
22.12. Tappara: Tapparasta pelaajia nuorten MM-kisoihin (http://tappara.fi/liiga/uutiset/270-joulukuu-2013/7997)

JYP:
28.12. JYP: JYP vauhdittaa pääsylippukauppaansa (http://www.jypliiga.fi/uutiset/jyp-vauhdittaa-paasylippukauppaansa)
27.12. JYP: JYP-Tappara huomenna klo 17, huomaa ottelun alkamisaika! (http://www.jypliiga.fi/uutiset/jyp-tappara-huomenna-klo-17-huomaa-ottelun-alkamisaika)
27.12. JYP: “Tulkaa tsiigaa ku pidetää kimpas kliffaa” (http://www.jypliiga.fi/uutiset/tulkaa-tsiigaa-ku-pidetaan-kimpas-kliffaa)
23.12. Tappara: Suomalaisjoukkue voitti European Trophyn (http://www.tappara.fi/liiga/uutiset/270-joulukuu-2013/7998)
21.12. Ja: Hurrikaanin poikkeuksellinen syksy (http://www.jatkoaika.com/Artikkeli/hurrikaanin-poikkeuksellinen-syksy/153346)
21.12. Ja: JYPin välitodistukset 2013-2014 (http://www.jatkoaika.com/Artikkeli/jypin-v%C3%A4litodistukset-2013-2014/153248)
18.12. JYP: JYP ja Abid purkivat sopimuksensa. (http://www.jypliiga.fi/uutiset/jyp-ja-abid-purkivat-sopimuksensa)
17.12. JYP: JYPin vastustaja tammikuun tasausotteluissa on Rauman Lukko (http://www.jypliiga.fi/uutiset/jypin-vastustaja-tammikuun-tasausotteluissa-on-rauman-lukko)
12.12. JYP: Jussi Halme JYP-puolustukseen (http://www.jypliiga.fi/uutiset/jussi-halme-jyp-puolustukseen)
09.12. JYP: JYPin Juuso Ikonen ja Topi Nättinen mukaan Suomen U20- jääkiekkomaajoukkueen MM-leiritykseen. (http://www.jypliiga.fi/uutiset/jypin-juuso-ikonen-ja-topi-nattinen-mukaan-suomen-u20-jaakiekkomaajoukkueen)
09.12. JYP: CHL on JYPille tärkeä askel (http://www.jypliiga.fi/uutiset/chl-on-jypille-tarkea-askel)
04.12. JYP: Jari Jääskeläinen joutuu lopettamaan kiekkouransa (http://www.jypliiga.fi/uutiset/jari-jaaskelainen-joutuu)

4. Kauden aiemmat kohtaamiset:
01.10.13: Tappara–JYP 4-3 vl. (2-0,0-1,1-2)
              Tappara: Draama kaarsi nyt Tapparalle (http://tappara.fi/liiga/ottelut/raportit/7863)
              JYP: Otteluraportti (http://www.jypliiga.fi/uutiset/otteluraportti-tappara-jyp-1.10.2013)
              4Pro: Huippuhetket: Tappara-JYP 1.10. (http://www.nelonenpro.fi/jaakiekko/sm-liiga/media/584057)
22.10.13: JYP-Tappara 3-2 ja. (0-1,1-1,1-0,1-0)
              Tappara: Voittoputki poikki, yksi piste tilille (http://tappara.fi/liiga/ottelut/raportit/7901)
              JYP: otteluraportti (http://www.jypliiga.fi/uutiset/otteluraportti-jyp-tappara-22.10.2013)
              4Pro: Huippuhetket: JYP - Tappara 22.10. (http://www.nelonenpro.fi/jaakiekko/sm-liiga/media/590759)
23.11.13: Tappara-JYP 3-2 (0-2,2-0,1-0)
              Tappara: Hurjan hieno kiekkoilta Hakametsässä (http://tappara.fi/liiga/ottelut/raportit/7949)
              JYP: otteluraportti (http://www.jypliiga.fi/uutiset/otteluraportti-tappara-jyp-23.11.2013)
              Ruutu: Huippuhetket: Tappara - JYP 23.11. (http://www.ruutu.fi/ohjelmat/sm-liiga/huippuhetket-tappara-jyp-23112013)

5. Joukkueiden edelliset ottelut:
27.12.13: Tappara-Lukko 3-0 (0-0,0-0,3-0)
              Tappara: Tappara jatkoi siitä mihin jäi (http://tappara.fi/liiga/ottelut/raportit/8003)
              Lukko: Tappara ratkaisi päätöserässä (http://www.raumanlukko.fi/ajankohtaista/uutiset/tappara-ratkaisi-p%C3%A4%C3%A4t%C3%B6ser%C3%A4ss%C3%A4)
              Ruutu: Huippuhetket: Tappara - Lukko 27.12. (http://www.ruutu.fi/ohjelmat/sm-liiga/huippuhetket-tappara-lukko-27122013)
27.12.13: Kärpät-JYP 3-1 (0-0,2-0,1-1)
              JYP: otteluraportti (http://www.jypliiga.fi/uutiset/otteluraportti-karpat-jyp-27.12.2013)
              Kärpät: Viuhkola syötteli JYPin nurin! (http://www.oulunkarpat.fi/fi/uutiset/artikkeli/viuhkola-syotteli-jypin-nurin.html)
              Ruutu: Huippuhetket: Kärpät - JYP 27.12. (http://www.ruutu.fi/ohjelmat/sm-liiga/huippuhetket-karpat-jyp-27122013)

6. Numeroita:
Liiga: Tappara/otteluohjelma (http://www.liiga.fi/joukkueet/tappara/otteluohjelma.html#tabs)
Liiga: JYP/otteluohjelma (http://www.liiga.fi/joukkueet/jyp/otteluohjelma.html#tabs)
BFC: Kuntopuntari (http://www.bluesfanclub.net/fcweb2010/index.php?sivu=tilastot&&alasivu=kuntopuntari)
Annabet: Statistiikkaa otteluparista JYP-Tappara (http://annabet.com/fi/hockeystats/h2h.php?team1=10&team2=7&Vertaa=Vertaa)
Veikkauksen pitkäveto (https://www.veikkaus.fi/fi/pitkaveto) (2,32-3,85-2,45)

7. Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Lassi Heikkinen #29 (http://www.liiga.fi/erotuomarit/paatuomari/heikkinen-lassi.html) ja Mikko Kaukokari #6 (http://www.liiga.fi/erotuomarit/paatuomari/kaukokari-mikko.html).
Otsikko: Vs: JYP-Tappara 28.12.13 (La)
Kirjoitti: soosi - Joulukuu 28, 2013, 00:32:16
Jos vihdoinkin Tappara saisi osaksen kunnon tuomarointia Valtra-kylässä. Tuomarit eivät menisi mukaan yleisön mouruamiseen ja huutoihin.

Jatkettakoon samalla tavalla kuin Lukko-peli aloitettiin.
Otsikko: Vs: JYP-Tappara 28.12.13 (La)
Kirjoitti: Ansakorpi - Joulukuu 28, 2013, 06:45:10
Mielenkiintoista tosiaan nähdä, mikä on Jypin vireystila, käväisivät vielä Oulussakin kääntymässä eilen. Kai niillä on joku hemmetin energiapiikki.

Kaikenkaikkiaan: Ei tää nyt ihan huono liiga voi olla, kun Jyppi voittaa European Trophyn ja Jormakka ja Palola pitää Sotshissa pilkkanaan KHL-miljonäärejä!
Otsikko: Vs: JYP-Tappara 28.12.13 (La)
Kirjoitti: iceman - Joulukuu 28, 2013, 08:35:30
Nyt putket poikki ja otetaan se ensimmäinen vierasvoitto Jyväskylässä varsinaisella peliajalla viiteen vuoteen!

Nyt on mielenkiintoista nähdä tämän päivän rosterit, että mm. jatkaako Green ykkösessä vai oliko vain kokeilu... tai onko tehty muita ketjumuutoksia (Ilomäki/Kallela?). Chiodo ilmeisesti jatkaa maalilla ja kovat näytöt antoi jo Lukko-peliin (koskahan viimeksi kakkosmokke on pelannut Tapparassa useamman pelin putkeen?).
Otsikko: Vs: JYP-Tappara 28.12.13 (La)
Kirjoitti: grassinen - Joulukuu 28, 2013, 11:54:42
Tapparan kokoonpano Jyväskylässä:

74 Antti Erkinjuntti - 28 Jarkko Malinen - 71 Kristian Kuusela
14 Pekka Jormakka - 44 Jan-Mikael Järvinen - 34 Olli Palola
17 Ville Nieminen - 18 Josh Green - 22 Raymond Sawada
81 Jukka Peltola - 39 Tomas Plihal - 57 Arttu Ilomäki

21 Pasi Puistola - 38 Teemu Aalto
6 Pekka Saravo - 19 Johan Larsson
12 Markus Kankaanperä - 55 Nick Bailen

35 Andy Chiodo
(29 Ville H. Nieminen)


Ei kokoonpano muutoksia..
Otsikko: Vs: JYP-Tappara 28.12.13 (La)
Kirjoitti: coly - Joulukuu 28, 2013, 12:24:40
Äsken lipun tulostin takataskuun. Aika täyttä on tulossa jos tuosta jotain ymmärsin. Tulikos Tapparalta joku fanibussi tähän peliin?

Itselleni mieluinen kokoonpano. Hienoa nähdä Chiodo paikan päällä, samoin Sawada. JYP:llä on ollut niin kovat setti tässä europelien ja Oulun reissun kanssa, että vain voitto kelpaa!
Otsikko: Vs: JYP-Tappara 28.12.13 (La)
Kirjoitti: TaPPi - Joulukuu 28, 2013, 12:53:41
Tapparan kokoonpano Jyväskylässä:

74 Antti Erkinjuntti - 28 Jarkko Malinen - 71 Kristian Kuusela
14 Pekka Jormakka - 44 Jan-Mikael Järvinen - 34 Olli Palola
17 Ville Nieminen - 18 Josh Green - 22 Raymond Sawada
81 Jukka Peltola - 39 Tomas Plihal - 57 Arttu Ilomäki

21 Pasi Puistola - 38 Teemu Aalto
6 Pekka Saravo - 19 Johan Larsson
12 Markus Kankaanperä - 55 Nick Bailen

35 Andy Chiodo
(29 Ville H. Nieminen)


Ei kokoonpano muutoksia..
Tapparan sivuilla lukee kyllä että Green olisi ykkössentteri. Enkä ymmärrä miksi näin tehtäisiin ja rikottaisiin hyvin toiminut kolmoskenttä. Pahimmassa tapauksessa sekä ykkönen ettei kolmonen toimi. Kolmonen nyt tuskin kovin hyvin hyökkäyksellisesti toimii kun Malinen on sentterinä
Otsikko: Vs: JYP-Tappara 28.12.13 (La)
Kirjoitti: Z-16 - Joulukuu 28, 2013, 12:57:51
Ilomäki nyt sinne EJn ja Kuuselan väliin ja Malinen vaikka neloseen. Greeni-Nieminen-Sawada ketjua ei saa mennä kopeloimaan.
Otsikko: Vs: JYP-Tappara 28.12.13 (La)
Kirjoitti: TaPPi - Joulukuu 28, 2013, 13:02:07
Ilomäki nyt sinne EJn ja Kuuselan väliin ja Malinen vaikka neloseen. Greeni-Nieminen-Sawada ketjua ei saa mennä kopeloimaan.
Itsekkin olisin vahvasti tämän kannalla tällä hetkellä. Ilomäellä löytyy kuitenkin potenttiaalia tuloksentekoon ,joten mielestäni Malisen ja hänen kannattaisi nyt joksikin peliksi paikkaa vaihtaa. Ykkönen ei tuossa koostumuksessaan toimi mitä ollaan nyt aikaisemmin nähty
Otsikko: Vs: JYP-Tappara 28.12.13 (La)
Kirjoitti: KILO - Joulukuu 28, 2013, 13:09:58
Tapparan sivuilla lukee kyllä että Green olisi ykkössentteri. Enkä ymmärrä miksi näin tehtäisiin ja rikottaisiin hyvin toiminut kolmoskenttä. Pahimmassa tapauksessa sekä ykkönen ettei kolmonen toimi. Kolmonen nyt tuskin kovin hyvin hyökkäyksellisesti toimii kun Malinen on sentterinä
Näin näyttää Tapparan sivut. Eli jatkettaisiin siitä, mihin viime pelissä siirryttiin: Green ja Malinen vaihtavat paikkoja keskenään. Olen aina epäillyt Malinen–Nieminen-paria, se ei vain tunnu toimivan. Ei ole toistaiseksi koskaan toiminut. Voiko se yhtäkkiä alkaa toimimaan? Voi. Mutta mielestäni liian pienellä todennäköisyydellä suhteessa siihen, että todella hyvin toiminut kolmonen rikotaan kokeilun vuoksi.

Toisaalta kai tässä vielä haetaan niitä oikeita koostumuksia. Isoihin muutoksiin ei ole tarvetta, mutta pienillä muutoksilla pyritään parempaan tulokseen. Itsekin olisin enemmän tuon Malinen–Ilomäki-kokeilun kannalla, niin viisikko- kuin yv-pelissäkin. Toisaalta onko Ilomäki ylipäätään jäämässä rotaatioon, kun Haapala palaa?
Otsikko: Vs: JYP-Tappara 28.12.13 (La)
Kirjoitti: grassinen - Joulukuu 28, 2013, 14:19:23

Tapparan sivuilla lukee kyllä että Green olisi ykkössentteri. Enkä ymmärrä miksi näin tehtäisiin ja rikottaisiin hyvin toiminut kolmoskenttä. Pahimmassa tapauksessa sekä ykkönen ettei kolmonen toimi. Kolmonen nyt tuskin kovin hyvin hyökkäyksellisesti toimii kun Malinen on sentterinä

Joo niin näkyy nyt olevan, ei se päivitetty ensimmäisen julkasun jälkeen, jooh näemmä samalla jatketaan minkä muutoksen JR teki eilen kesken pelin, Malinen ja Green vaihtaa paikkoja, sinänsä harmi et toi nemo-green-sawada toimii, tosin kyllähän ne maalit kaikki synty eilen vasta ton Green-Malinen vaihdon jälkeen. Toivottavasti sujuu, jotenkin itellä tuntuma et Malinen vaan sotkee ketjunsa hyökkäyspelin, mutta, Malinen on rosterissa ja en voi sille mitään, näillä mennään.
Otsikko: Vs: JYP-Tappara 28.12.13 (La)
Kirjoitti: Labrys - Joulukuu 28, 2013, 14:22:00
Tapparan kokoonpano Jyväskylässä:

74 Antti Erkinjuntti - 28 Jarkko Malinen - 71 Kristian Kuusela
14 Pekka Jormakka - 44 Jan-Mikael Järvinen - 34 Olli Palola
17 Ville Nieminen - 18 Josh Green - 22 Raymond Sawada
81 Jukka Peltola - 39 Tomas Plihal - 57 Arttu Ilomäki

21 Pasi Puistola - 38 Teemu Aalto
6 Pekka Saravo - 19 Johan Larsson
12 Markus Kankaanperä - 55 Nick Bailen

35 Andy Chiodo
(29 Ville H. Nieminen)


Ei kokoonpano muutoksia..
Mitä pirua tolle Maliselle pitäs tehdä ku ei oikeen onnistu toi hyökkäyspeli. Hyvä että Green omalla paikallaan takasin.
Onkohan meijän junnumokke kuullu joskus nimestään. ;) Eiku perkule taitaa se Maliska paskoo kolmosen pelin nyt kuitenkin.
Yksi ja tonni paukkuu grassinen!
Otsikko: Vs: JYP-Tappara 28.12.13 (La)
Kirjoitti: iceman - Joulukuu 28, 2013, 14:58:10
... Kokoonpanot...
Mitä pirua tolle Maliselle pitäs tehdä ku ei oikeen onnistu toi hyökkäyspeli. Hyvä että Green omalla paikallaan takasin.
Onkohan meijän junnumokke kuullu joskus nimestään. ;) Eiku perkule taitaa se Maliska paskoo kolmosen pelin nyt kuitenkin.
Yksi ja tonni paukkuu grassinen!

Liigan sivuilla taas Green ykkösessä ja Malinen kolmosessa... saas nähdä, että mikä on totuus. Tapparankin sivuilla luki mielestäni aamulla toisinpäin, mutta on nyt vaihtunut.

Tapparan [email protected]:
http://www.liiga.fi/ottelut/kokoonpano/38242.html (http://www.liiga.fi/ottelut/kokoonpano/38242.html)
Otsikko: Vs: JYP-Tappara 28.12.13 (La)
Kirjoitti: axe86 - Joulukuu 28, 2013, 15:18:09
Liigan sivuilla taas Green ykkösessä ja Malinen kolmosessa... saas nähdä, että mikä on totuus. Tapparankin sivuilla luki mielestäni aamulla toisinpäin, mutta on nyt vaihtunut.

Joo noi oli Tapparan sivuilla alkuun toisin päin, siis sama alotus kun eilenkin eli Malinen "ykkösessä" ja Green "kolmosessa". Siitä kai sit toi otsikkokin "Kokoonpanossa ei ole tapahtunut". Jossain vaiheessa sit vaihtu, liekö Jukka muuttanut mieltään vai sivujen päivittäjä saanut väärää infoa tai jäänyt huomaamatta tuo muutos.
Otsikko: Vs: JYP-Tappara 28.12.13 (La)
Kirjoitti: Screamager - Joulukuu 28, 2013, 15:21:51
Tapparan ja JYPin väliset pelit ovat tällä kaudella olleet kiekkoilullisesti hyviä koitoksia ja samaa lienee luvassa tänäänkin. Tappara esitti eilen hyvää fyysistäkin pelaamista ja pelissä oli tunnetta sekä pelinopeuden että itse pelaamisen kautta.

JYP oli ennen ET-finaaliturnausta liigapeleissään ailahtelevammalla otteella liikkeellä ja JYPin pelitapakeskustelua Jatkoajasta luettuna, ongelmana JYPin pelaamisessa on säännöttömyys ja pelitavallinen tason ailahtelevuus. JYPin peliin yritetään tuoda kiekkokontrollin elementtejä, mutta samalla on havaittavissa pystysuunnan kiekonkin elementtejä eivätkä ratkaisut aina sulavasti sovi yhteen, jolloin suorittaminen on epävarmaa. Tapparallahan tilanne on osin samanlainen, mutta toisaalta hyvinkin erilainen. Tappara onnistuu pelaamaan sekä tilanteko- että tilanvoittopeliä ja eilen Lukko-pelissä tilanteko yhdistettiin hyvin suoraviivaiseen pelaamiseen, mikä sitten lopulta tuottikin voiton. Tappara siis osaa pelata ja soveltaa kiekkokontrollin ja pystysuunnan kiekon elementtejä keskenään niin, että tiedetään, mitä tehdään ja se tuottaa tulosta.

Koko kautta JYPin osalta tarkastellessa on huomattava kärkikenttien joidenkin pelaajien tehottomuus suhteessa odotuksiin: Tuppuraisella 30 pelistä vain 4+8=12 ja Abid 21 peliin 3+5=8 (saikin sitten lähteä).

Malinen kolmosen keskellä voi auttaa koko joukkueen joukkuepelaamista kahden fyysisesti vahvemman laiturin myötä, jolloin Malisen heikkoudet eivät näkyisi niin selvästi koko kentällisen pelaamisessa. Suoraviivaisuus on tuon koostumuksen ase ja toisaalta Green EJ:n ja Kuuselan välissä voi elvyttää sen kentällisen yhteispeliä fyysisesti vahvemman sentterin myötä. Eli teknis-fyysinen kokonaisuus kenttien välillä olisi niin sanotusti enemmän balanssissa, kun fyysistä voimaa olisi jaoteltuna tarpeiden mukaan paremmin eri kenttiin.
Otsikko: Vs: JYP-Tappara 28.12.13 (La)
Kirjoitti: c-paaty - Joulukuu 28, 2013, 17:51:47
Jormakka lähti taklauksen jälkeen 18min kohdalla suoraan pukukoppiin. Sinänsä puhdas ja kova taklaus maali edessä mutta osui voimalla olkapäähän. Toivottavasti ei tule pitkää huilia mutta pahalta näyttää jos Jormakan ilmettä oikein tulkitsin...
Otsikko: Vs: JYP-Tappara 28.12.13 (La)
Kirjoitti: illodin - Joulukuu 28, 2013, 18:33:49
Kävi mielessä tuossa kun Järvistä ajettiin keskialueella ennen Jormakan tilannetta että pitäs olla Tuukka joukkueessa joka kävis sanomassa että jossei noi puolirikolliset otteet lopu ni sammuttaa joltain valot. Ehkä tuoltakin oltais säästytty. :<
Otsikko: Vs: JYP-Tappara 28.12.13 (La)
Kirjoitti: Z-16 - Joulukuu 28, 2013, 19:38:06
Kyllä Green sytytti ainakin Juntin ja Kuuselan. Paskoja tuomareita taas.
Otsikko: Vs: JYP-Tappara 28.12.13 (La)
Kirjoitti: holvius - Joulukuu 28, 2013, 19:45:55
Tämä oli A-luokan kiekkomatsi. Jormakan loukkaantuminen harmittaa, mutta näitä sattuu. Kohti maanantaita ja Narripakkaa.
Otsikko: Vs: JYP-Tappara 28.12.13 (La)
Kirjoitti: grassinen - Joulukuu 28, 2013, 19:47:24
En nähny kun vikan erän ja jatko-aikaa töllöstä, muut radion kautta. Mutta kyllähän tulos jo jotain kertoo, 0-3 johto sulatetaan ja 4-4 jatkoajalle, on toi paska paikka pelata, toivottavasti ei tällä kaudella enään.
Mutta Green oli tän illan KUNINGAS, 2+1 tehot ja näköjään se on niin et Green kyllä sytyttää kentän kun kentän missä pelaa, Kuuselalle häkki kanssa ja EJ 0+3 tehot, paras kenttä. Ja Malinen tottakai myrkyttää oman kenttänsä, harmi kun Jormakka loukkaantu (toivottavasti ei pahasti, mutta jos niin) niin ei saada Malista kyllä neloseen millään. Jos Jorma pelaa niin ainakin malinen tarvis saada YV:lta pois, yli puoli kautta saanu antaa näyttöjänsä ja ei niitä tule! Neloseen tai Lekiin tai jotain.. ei vaan riitä potentiaali, minkä takia väkisin vaan sielä roikkumassa, tehokkaampaa olis varmasti maalinteko koko joukkueella kun toi jarrumies ei pelais.
Otsikko: Vs: JYP-Tappara 28.12.13 (La)
Kirjoitti: Andy - Joulukuu 28, 2013, 19:50:05
Hyvä maku jäi sitten lopulta! Oli kyllä huikea peli ja haettiin asetelmia kevättä varten. Hyvin pystyi Tappara kokoamaan rivinsä 10 min ennen loppua, vaikka oltiin pesukoneessa erän alku. Tästä on hyvä jatkaa maanantaille.
Otsikko: Vs: JYP-Tappara 28.12.13 (La)
Kirjoitti: gatecrasher - Joulukuu 28, 2013, 19:55:00
Kyllähän tässä matsissa oli kaikkea mitä pelissä kuuluu ollakin; taklauksia, torikokouksia, tunnetta ja maaleja. Valitettavasti Tappara päästi vähän turhan helposti Jypin tasoihin kolmannessa erässä; 3-4 kavennus vähän Chiodon piikkiin ja 4-4 tasoituksessa puolustaja kyllä narutettiin luvattoman helposti, mihin hittoon se oli lähdössä oman maalin edestä? No onneksi Tappara selvitti jatkoajan 4-3 alivoiman, ja Bailen, EJ ja Green iskivät ratkaisun. Mutta koskahan me opitaan pelaamaan tuolla täydet 60 minuuttia? Ja olihan tämä viimeinen runkosarja vierailu tuonne tällä kaudella?
Otsikko: Vs: JYP-Tappara 28.12.13 (La)
Kirjoitti: Danny - Joulukuu 28, 2013, 21:01:30
Pakko sanoa se että hippoksen tolpat häiritsee mukavasti. Mut joo pelistä jäi loppuen lopuksi hyvä maku. GREEN oli jälleen kunkku kentällä. Kuusela ja junttikin syttyi pitkästä aikaa. Toivottavasti Jormakalle ei sattunut mitää pahempaa. Rautakorpi sanoi lehdistötilaisuudessa että poikittaisella käteen tuli maila.
Otsikko: Vs: JYP-Tappara 28.12.13 (La)
Kirjoitti: Ansakorpi - Joulukuu 28, 2013, 22:29:26
Parane pian Jormakan Pekka!

Jyp voitti Eurpopean Trophyn- Tappara voitti Jypin- Tappara on Euroopan paras joukkue tällä haavaa mot. (mikä oli todistettava!) Tosin Kärpätkin on, tämän mukaan ;)
Venäläiset ei kuulu Eurooppaan, niillä on ihan omat lakinsa ja mafiansa siällä!
Otsikko: Vs: JYP-Tappara 28.12.13 (La)
Kirjoitti: JuZa69 - Joulukuu 28, 2013, 22:56:20
Hyvä peli oli ja tärkeät 2pistettä kolmekin olisi ollut otettavissa mutta ei voi mitään taas.

+++ Green hyvin tunteella mukana vähän hämmennystä ja 2+1 on näissä peleissä 5pistettä henkisesti.
++ Sawada hyvin liikkuu äijä! Muutamassa vaihdossa heittämällä ohi valtrasta. Kärsii sentteristä eniten.
+ Palola.. Mitä tähän ny sanois, huikee vire!
+ Plihal äärimmäisen tärkeitä alotusvoittoja jatkoajalla!
+ EJ 0+3 kertoo kaiken. Vahvaa vääntämistä kulmissa ja hyviä passeja ei haittaa vaikka ei maalaa.
---- Isoin miinus kyllä Larssonille, mitä kaveri lähtee peittään nolla kulmaan polvillaan kun maalillakaan ei hirveästi ruuhkaa ole. Kropalla kiinni mutta ei mielestäni polvistua olis tarvinut.
- Chiodo hyvä peli mutta kavennus olisi pitänyt ottaa toisaalta Kanki siinä tönäs ekana Andyn pois paikaltaan.
- Ilomäellä ei kyllä mitään käyttöä joukkueessa kuhan kaikki miehet ovat terveitä.
- Jormakan loukkaantuminen oli harmi mutta ei siinä mitään poikkaria kyllä tullut mitä Rautakorpi sanoi. Takaapäin olkapää edellä ja äijää päälle tää on kiekkoo..
Otsikko: Vs: JYP-Tappara 28.12.13 (La)
Kirjoitti: Tapparan näköinen mies - Joulukuu 28, 2013, 23:45:07
Jyp voitti Eurpopean Trophyn- Tappara voitti Jypin- Tappara on Euroopan paras joukkue tällä haavaa mot. (mikä oli todistettava!) Tosin Kärpätkin on, tämän mukaan ;)

Eikös se olisi sitten HPK tällä logiikalla. Jyp voitti European Trophyn, Kärpät voitti Jypin, HPK voitti Kärpät. Joten HPK on tällä hetkellä Euroopan paras.

Seuraavaksi titteli siirtyy sitten sille joukkueelle, joka ensimmäisenä onnistuu voittamaan HPK:n.
Otsikko: Vs: JYP-Tappara 28.12.13 (La)
Kirjoitti: Ansakorpi - Joulukuu 28, 2013, 23:58:43
Hoopeekoon lienee, on pakko vain nielaista se totuus, että ovat Juuropian paras seura, juuri tällä hetkellä! Mutta huomio! huomio!

Logiikka alkaa pettää, mutta Tappara on silti paras...
Otsikko: Vs: JYP-Tappara 28.12.13 (La)
Kirjoitti: GoTapparaGo - Joulukuu 29, 2013, 13:37:30
On se nyt kumma, ettei tätä yhtä porukkaa sitten voiteta vieraissa. Saadaan 3-0 -johto ja peli loppuu taas jostain ihmeen syystä. Annetaan ilmainen maali seuraavassa vaihdossa ja päästetään naapuri peliin mukaan. Eikä kaukana ollut, ettei eilen mennyt kaikki pisteet. Näin vaikeassa hallissa ei luulisi lopettavan peliä HETKEKSIKÄÄN. Kyllä Tappara edelleen rupeaa laiskottelemaan "selvässä" johdossa, vaikka olisi puolet pelistä pelaamatta. Aivan liian usein homma menee vaikeaksi ja pisteitä menetetään ihan turhaan. Tätä asiaa olen vuosikausia ihmetellyt, muutenhan nyt menee järjettömän hyvin.

Jos Tappara itse olisi 3-0 häviöllä, niin aika harvoin se itse on sieltä tullut tasoihin.

Katselin tuossa aikaisempien kausien Jyväskylän vierailuja. Eipä sieltä ole varsinaiselta peliajalta runkosarjasta voittoa saatu aikoihin:
1) 28.12.13 5-4 ja, 2) 22.10.13 2-3 ja, 3) 23.2.13 1-5, 4) 16.11.12 3-4 rl, 5) 27.10.12 5-4 rl, 6) 7.1.12 1-2, 7) 2.12.11 0-6, 8) 3.2.11 1-0 vl, 9) 3.12.10 0-6, 10) 9.2.10 3-6, 11) 31.10.09 2-3,  ??? , 19.9.08 2-3.

Enempää ei otteluraporteista sitten nähnytkään. Siis oikeesti, ainakin 11 peliä peräkkäin ja yli 4 vuotta???  Eikä tule ennen ensi syksyä.
Otsikko: Vs: JYP-Tappara 28.12.13 (La)
Kirjoitti: janneojanenonjumala - Joulukuu 30, 2013, 12:15:45
Aina näitä pelejä katsellaan näköjänsä eri tavalla. Omasta mielestä toin 0-3 maalin jälkeen oli puolin ja toisin virheiden värittämä matsi, jota en hyvällä tahdollakaan voi sanoa korkeatasoiseksi. Tunnetta oli ja taklauksia, mutta karmeaa katottavaa muuten. Chiodon pelityyli näyttää erittäin epävarmalta, mutta usein vaan on kiekon edessä.