Tapparan epäviralliset jälkipelit
Jääkiekkokeskustelu => Pelaajat => Aiheen aloitti: tapsa34 - Heinäkuu 02, 2007, 15:25:26
-
En löytänyt pojasta aihetta jos on niin lukittakoon tämä sitten? Viime kaudella näin pelaavan muutaman vaihdon ja oli hieno katsoa otteita. Nyt kun katselin rosteria niin nimi osui silmään. Pojassa on potentiaalia aika paljonkin ja Urama osaa varmaan kertoa mitä asioita pitää kentällä parantaa. Hyvä liike ja kiekko pysyi lavassa jo viime kaudella. Ei ehkä viime kaudella riittävästi seurannut kentän tapahtumia eikä tiennyt milloin on parasta itse luopua kiekosta kun oli niin innokas. Toivon että Uraman peluutus tekee hänestä tulevaisuuden pelimiehen meille.
Edit:
Otsikko standardoitu.
Moderaattori
-
Kuten jo Tampere Cupia koskevassa ketjussa mainitsinkin, Peltola oli tänään ehdottomasti yksi Tapparan parhaita ja näkyvimpiä pelaajia. Kiekko pysyy kauniisti lavassa, ja ainakin tänään uskalsi ryöhkeästi myös haastaa vastustajan pakkeja. Kolmannessa erässä vielä upea lätty takatolpalle kaverille yv-hyökkäyksessä. Peltsi on kova harjoittelija ja nöyrä kaveri, tulevaisuuden lupauksia!

Milläs numerolla Peltola pelasi? Eikö 27 heittänyt lätyn ja käsittääkseni 27 oli isosalo vielä ainakin jossain vaiheessa? Voi olla että olen toki väärässäkin, varsinkin jos numerot vaihtuvat pelien välillä.

Peltola oli joo tänään 27. Joukkueella ei ole tarpeeksi viime kauden paitoja, niin joutuvat kierrättämään joitain numeroita eri pelaajilla.
-
Ilmankos, olin jo omissa papereissani tarjoamassa sopimusta isosalolle, jos pystyy jatkossakin petraamaan samaan malliin, mutta mies olikin paidan sisällä vaihtunut yön aikana. Nyt kyllä näyttää siltä, että neloseen voisi oikeasti koota ns. junnukentän koska hyviä uusia ukkoja on niin paljon, jotka jo ainakin tämän cupin perusteella pystyvät pelaamaan liigassakin. Hommataan sitten kesken kauden näitä peruspumppuja jos ei poikien luistin kulje pitkässä sarjassa.
-
Peltola, kyllä pelasi eilen erittäin hienon ottelun. Yksi pirteimmistä Tapparoista ja vastaavan laisilla otteilla pelaa itselleen mielestäni paikan pelaavasta rosterista. Harmittavasti tänään ei ehtinyt kattomaan miehen otteita kun eilen lipsahti hieman pitkään.
-
Peltola oli hyvä jo viime kaudella peleissä mitä pääsi pelaamaan, toivottavasti saa jääaikaa tänäkin vuonna. Myös tämä nro 40 erottautui Tre Cupissa, joten siinä voisi olla toinen pelimies rosteriin.
-
Pakko kirjoittaa jotain, kun en millään malta odottaa tietoa siitä, kuinka pitkä sairasloma Jukalle on tiedossa. Pahimpien skenaarioiden mukaan koko loppukausi saattaisi olla vaarassa, sillä sen verran pahalta se loukkaantuminen näytti. Toivotaan tietysti parasta, että selviäisi pelkällä säikähdyksellä, mutta kai se nyt ikävä kyllä lienee syytä ainakin parin kuukauden huilia odottaa.
Eilisen tappionkin pystyy aika helposti sulattamaan, mutta jos yksi tulevien vuosien kantava voima ja henk.kohtainen suosikkipelaajani loukkantuu vakavasti, niin siinä tapauksessa vitutuskäyrä nousee korkealle. Eihän tällaista tietenkään kenellekään soisi, mutta kun kyseessä on nuori ja lahjakas pelaaja, niin entistä pahemmalta tämä tuntuu. Täytyy nyt vaan odotella kärsivällisesti ja toivoa hyviä uutisia.
-
Peltola toipuu nopeasti polvitaklauksesta
Tapparan 20-vuotias laitahyökkääjä Jukka Peltola on kuitenkin vähintään viikon verran sivussa tositoimista.
MTV3: Tapparan Peltola viikoksi sivuun (http://www.mtv3.fi/urheilu/hockeynight/uutiset.shtml/arkistot/hockeynight/2007/10/574053)
-
Hyvää tarinointia eilen nuorelta mieheltä. Varmasti se on upeaa polkea kuntopyörää Jannen kanssa samaan aikaan.
-
Eilisessä Kalpa-pelissä tuli seurattua Peltolaa vähän tarkemmin, kun kerran pitkästä aikaa säännöllisesti kentällä kävi. Kovin kummoista kuvaa ei kyllä itsestään antanut, suurin ongelma on voiman ja tilannekovuuden puute. Hävisi järjestään kaikki kaksinkamppailut ja vastustajat heittelivät nuorta Peltolaa kuin lapasta. Eli fyysisiltä ominaisuuksiltaan vielä junnukerhoa, kenties kesän punttikuurin jälkeen ensi kaudella sitten liigaan.
-
Jaaha tämäkin kaveri paukautti liigauransa avausmaalin.
Vaikuttaisi olevan noususuunnassa ja toivottavasti hänestä on Tapparalle pitkään iloa!
-
Onnea vaan Jukalle ensimmäisestä liiga-maalista!
-
Onnea uran avausmaalista, vaikka ottelusta tuli tappio. Varmasti vakiinnutti paikkansa Tapparan pelaavassa kokoonpanossa. Toivottavasti joskus nähdään Tapparan pelissä ykkösketjussa C rinnassaan.
-
Onnea vaan ekasta maalista! Nyt voi pelata hiukan keveämmällä lastilla kun ei tarvitse miettiä milloin se kuparinen menee rikki.
-
Jos on Helsingistä tullut meille lupaavia -87 syntyneitä pelaajia (Lehterä, Enlund ja Srömberg) niin näyttäisi viimeaikaisten esitysten perusteella siltä, että omistakin löytyisi yksi Liigatason peluri joka on syntynyt kyseisenä vuonna. (Tomi Peltosta tietenkään unohtamatta) Samaan malliin vaan Jukka nyt kun on pää avattu!
-
Jannen ohella kentän kurko! Kerrassaan loistava pelimies. Kaikki tekeminen on hienoa ja tyylikästä. Pitkää pahvia vaan Jukille kouraan. Selvästi Tapparan parhaita pelaajia tällä hetkellä ja varmasti myös tulevaisuudessa.
-
Oli eilen(kin) Tapparan paras pelaaja.
-
Jukka jatkaa siittä mihin harkkapeleissä jäi, hyvää työntekoa, raivaa itsensä aina karvauksessa miehen ja kiekon väliin, tekee pojoja, selvästi eilen Tapparan paras ketju. N Nieminen ja varsinkin Janne pelas niin hyvin että tuolla pelillä olis luullut edes vähän sytyttävän muitakin taisteluun.
-
Jukka on ollut aina energinen, kun on kentälle päässyt, mutta nyt alkaa kiekollisessakin pelissä olemaan järkeä ja uskallusta. Se lupaa erittäin hyvää tulevaisuuteen, tässä on mahdollisesti seuraava 20 maalin mies omista junnuista.
-
Jep energisin jätkä koko joukkuueessa. Onnittelut maalista ja tsemppiä jatkoon.
-
Tässä pelaajassa huomaa mitä runsas jääaika tekee itseluottamukselle! Kaveri on ehdottomasti Tapparan parhaita pelaajia joka pelissä ja tekee työtä mahtavalla energialla!! Kun itseluottamus on tota tasoo, niin ei pelkää toteuttaa itseensä kentällä virheiden pelossa. Jos ny edes puolet joukkueesta pelais ku Jukka ens pelissä, niin eiköhän niitä voittoja ala tuleen myös kotona (niin ja vieraissa kans)...
-
Jukka Peltolan kausi on ohi. Harjoituksissa tullut polvivamma pitää miehen sivussa kuukausia:
http://www.tappara.fi/uutiset/090227.html
-
Jukka Peltolan kausi on ohi.
Miten en ole ollenkaan yllättynyt? Meiltähän putoilee ukkoja lasarettiin enemmän kuin laki sallii.
Nyt kun tulisi ilmoitus että Petren kausi on ohitse, voitaisiin alkaa miettiä ensimmäistä kauttamme Mestiksessä.
-
Älä yleistä T-a-p-p-a-r-a, mieti yksinäsi mestiskautta, minä en. Saakeli mitä säkää noitten loukkaantumisten kanssa :(.
-
noi loukkaantumiset ei vaan ole pelkkää säkää. lihaskunto valmentautumisessa on tehty jotain väärin kun niitä tulee. viime vuosina ei ole sumia ollut, vaan nyt.
-
Voi, voi :( Ei voi mitään.. Ensi kaudella mies sitten suoraan kahteen ensimmäiseen kenttään!
Tottakai lihaskunnolla on merkitystä, mutta kyllä huono tuurikin on merkittävässä osassa.
-
Niimpä tietysti, toivottavasti kuntoutuu ja on taas seuraavalla seasonilla Tapparan parhaimmiostoa, eikö Peltolalla ollut joku jalkavamma jotakin vuosi takaperin?
Zemppiä Jukalle.
-
Harmi Jukan kannalta, hyvä kausi alla kuitenkin ja tasaista suorittamista läpi kauden.
-
Mahtavaa että saatiin jatkoa tämän kaverin kanssa. Vaikuttaa tulevaisuuden tekijämieheltä!
-
Ehdottomasti tulevaisuuden kannalta tärkeä pelaaja. Menee jo nyt ahtaisiin väleihin ja taklaa hyvin. Tehojakin mukavasti jo tällä kaudella. Ensi kaudella sitten läpimurto?
-
Tälle miehen alulle pitkä soppari. Loistavaa!
-
Koskas Jukka palaa peleihin kun iltalehti kertoi että Jukka olisi jo harjoitellut jäällä (mahdollisesti jo viikonloppuna?)
http://www.iltalehti.fi/jaakiekko/2009082610141750_jk.shtml
-
Koskas Jukka palaa peleihin kun iltalehti kertoi että Jukka olisi jo harjoitellut jäällä (mahdollisesti jo viikonloppuna?)
http://www.iltalehti.fi/jaakiekko/2009082610141750_jk.shtml
Tähän asti ottanu rauhallisemmin joukkueen mukana mut maanantaina aloittaa täysipainoisen harjoittelun joukkueen mukana eli ei muuta kuin pelaan torstaina paikallispeliin =)
-
Jukka is back! Meidän harvoja taistelijasieluja! Ja maali hyvän työn lisäksi! Tässä nuoressa miehessä on sitä jotain Nimomaista tahtoa höystettynä herrasmiesmäisellä taidolla ja pelaamisella. Heti vaan isompaa roolia niiden laiskureitten tilalle joita ei kiinnosta pelata voitosta meille!
-
Videohaastattelussa Jukka Peltola (http://tappara.fi/liiga/uutiset/090915.html)
Haastattelussa Jukka kertoo loukkaantumisen varjostamasta kesästään ja tunnelmistaan ennen Pelicans -peliä
-
Vähäiselle peliajalle jäänyt Jukka Peltola hakee lisää peliaikaa Lempäälän Kisan riveistä 3.10. asti ulottuvalla lainasopimuksella, kertoo SJL:n siirtolista.
-
Vähäiselle peliajalle jäänyt Jukka Peltola hakee lisää peliaikaa Lempäälän Kisan riveistä 3.10. asti ulottuvalla lainasopimuksella, kertoo SJL:n siirtolista.
Ohhoh. Peltolankin tilanteessa väitettiin, että kyse oli loukkaantumisesta. Näin ainakin "Linkku" kertoi 957:n selostuksessa eilen, ja jostainhan hänkin on tietonsa onkinut. Merkillistä touhua kun ei osata olla suoraselkäisiä ja kertoa totuutta vaan keksitään näitä loukkaantumisia (Nimon ja Peltolan tapaukset). Mielestäni kyllä "Juki" ansaitsisi paikan pelaavasta kokoonpanosta, sillä on esiintynyt edukseen, mutta hyvä että saa pelituntumaa pidettyä yllä sitten LeKissä.. Olettaen siis että SJL:n siirtolista pitää kutinsa. Kovaa on kilpailu laituri-osastolla Tapparassa.

Heittäisin sata kertaa sadasta Peltolan ennemmin kentälle kuin Kim Strömbergin, vai onko Jukka huonompi keskustelukumppani. Ei voi kuin ihmetellä näitä juttuja. Olin jo mietiskellyt että josko poika olis kokoonpanossa huomenna.
-
Uskon että Peltolasta tulee olemaan vielä paljon apua kevätkierroksella. Kausi kuitenkin alkoi hieman keskenkuntoisena loukkaantumisen jäljiltä, ja peliaika on jäänyt usein alle kymmenen minuutin. Näkisin että Jukka voitaisiin istuttaa pelejen jatkuessa Guollan ja Niemisen rinnalle, koska mieheltä löytyy kuitenkin maalinteko taitoa, sekä kiekollista osaamista ihan riittämiin, enää täytyisi saada itseluottamusta nostettua muutamalla pykälällä. Harjoittelumotivaatiosta mikään tuskin jää kiinni.
-
Jukka on alkanut päästä samaan lentoon mitä oli ennen loukkaantumista. Liike on hyvää ja yritys. Silti odottaisin pojalta röyhkeämpää peliä ja enemmän laukauksia mitä hän kentällä esittää! Hänellä on ihan hyvä laukaus ja ranneveto. Niitä pitää käyttää enemmän! Takuulla alkaa maalisarake paisumaan, kun vaikka puolet enemmän toimittaisi sitä kiekkoa maalille! Saarisena peluuttaisin poikaa enemmän "paremmissa" ketjuissa nykykunnossa.
-
Tapsaan on helppoyhtyä! Lähtisin laittamaan Junnilan tilalle, joka tosin yrittää ja painaa hienosti, mutta tehot puuttuvat. Nyt uusien pelaajien tulon myötä voisi kokeilla seuraavanlaista ketjua Pekkala-Matzka-Peltola.
-
Ihmettelen suuresti miten Saarinen on laittanut tähänkin peliin Jukan nelosvitjaan? Siis edelle ovat ajaneet ylempiin sellaiset nimet, kuin Strömberg ja Koskela esim. Ei jaksa kuin ihmetellä? Tuleeko tässä taas esiin Saarisen antipatioita pelaajia kohtaan vai mistä on kyse? Jukka tekee paljon hommia pelistä toiseen eikä saa peliaikaa hyökkäävämpiin vitjoihin?
-
Olen Tapsa 34:n kanssa samaa mieltä,että Peltolaa vois koittaa
muutaman pelin ylemmissä ketjuissa.
Vaikka Guollan kanssa samaan ketuun.. toiseen laitaan vaikka Tillu.
-
Peltola pelaa edelleen nelosessa. Nelosvitja on ollut jo useassa pelissä pelien alussa paras ketju. Eilenkin nelonen teki maalin Nessun maalatessa. Peltola kykenee pitämään hyvin kiekkoa, Nessu maalaa ja Pyymäki rymistelee? Onko tämä sitten Saarisen pesti Jukalle tällä kaudella? Kenttä on ainakin alkanut toimimaan hyvin viime peleissä. Mikä on hyvä ajatellen loppua kevättä. Peltola ja nelonen voisi ensi viikollakin aloittaa maalinteon kotipeleissä niin se vapauttaisi energiaa koko joukkueelle läpi pelin!
-
Peltola sai eilen aivotärähdyksen maalin jälkeen ja on ainakin tänään sivussa..
-
Aika sikaa pelas hpk:n kaveri tossa tilanteessa. Jukka rupes jo tuulettaan, niin lähti vielä kostamaan maalista->Honkanen noutamaan seuraavassa matsissa :P.
-
Aika sikaa pelas hpk:n kaveri tossa tilanteessa. Jukka rupes jo tuulettaan, niin lähti vielä kostamaan maalista->Honkanen noutamaan seuraavassa matsissa :P.
Samaa katsoin itekin Urholta ja ihmettelin ettei tuomarit puuttunu siihen sen enempää. Kiekko oli jo maalissa ja peli poikki.

Siellä oli Tom Laaksonen ja Aleksi Rantala ja hehän ovat "erotuomareita".
Enkä tiedä kuka nobody oli erotuomaritarkkailija.
-
Herätellääs Juki-ketjua henkiin. Tänään näytön paikka ku ykkösessä lucen ja doellin kanssa. Ny ei muuta ku 110 lasissa koko peli ja mielellään vähän jotain tonne pistesarakkeeseen ni jatkossa vois irrota paremmin peliaikaa ja isompi rooli. Voi sitä potentiaalia!!!
-
joo, toivottavasti onnistuu hyvien miehien ketjussa! Kuten sanoit, ei muuta kuin satakymmenen lasissa 8)
-
No nyt on Peltolalla hieno tilaisuus esitellä taitojaan. Toivottavasti tulee tulosta, ja saataisiin hieman eri asenne Tapparan ykköskentän peliin, kuin on viimeiset kaksi peliä ollut! ;)
-
Onko tietoo mikä Peltolalla on, kun ei ole kokoonpanossa...? Kai hän sentään kokoonpanoon mahtuu 8)
-
Peltolalla on kai joku kolhu, joka estää pelaamisen.
-
Kyllä tää jätkä on jo nähty....
-
Kyllä tää jätkä on jo nähty....
Kato ton joukkueen touhua, koko ryhmä on mun mielestä nähty (tällähetkellä).
-
Tänään kuitenkin ansaitusti eniten peliaikaa hyökkääjistä.
-
Tänään kuitenkin ansaitusti eniten peliaikaa hyökkääjistä.
Tämä valitettavasti kertoo enemmän Tapparan tämänhetkisestä tilanteesta kuin Peltolasta.
-
Tänään kuitenkin ansaitusti eniten peliaikaa hyökkääjistä.
Jukettipuketti on näitä toivotaan-toivotaan-pelaajia ja vaikka kuinka yrittää niin kyllä se viime kausien perusteella on nähty ettei ole asiaa 1-2 kenttään.
Työmoraalista ei voi kaveria moittia todellakaan.
-
Tänän sitten läpiajosta hieno maali, aivan yläputken vireen maalin kattoon. Hyvin jakso polkea!
-
Missähän joukkueessa Peltola pelasi C-ikäisenä? Kausi 2003-04 meni KOOVEEN B:ssä, mutta kauden 2002-03 tilastoista häntä ei löydy Tapparan, Ilveksen tai KOOVEE:n riveistä (B:n ja C:n edustusjoukkueet).
EDIT:
Itse itselleni vastaten: Peltola saattoi kuulua KOOVEE C:n pelaajistoon kaudella 02-03, mutta ei ehkä vielä silloin ollut erityisen tehokas pelaaja, sillä nimeä ei mainita lohkonsa 25 parhaan pelaajan joukossa (mukana 6 muuta kooveelaista).
-
Kukahan meillä opettaisi tämän "helmen" oikein puolustamaan? Kykenee hyökkäys-suuntaan aina joskus tekemään maalin tai syöttämään sen mutta omissa soi aivan liian usein? Vaikuttaa siltä, että noilla meidän valmentajilla ei ole mitään kerrottavaa pelaajille yksilötasolla? Ainakaan en ole havainnut kenenkään pelaamisessa mitään henkilökohtaista parannusta kauden mittaan? Varsinkaan noilla nuorilla! Jos ainoa keino parantaa pelaamista on lähettää Lekiin isommalle peliajalle niin heikkoa on! Jos pelaajan +/- saldo on koko ajan pakkasella eikä mitään häikkää pitäisi olla niin kyllä sitä saa neuvoa miten pystyisi pitämään oman pään puhtaana. Kaikkien pelaajien kunto olisi pitänyt olla kovempi varsinkin siellä syksyllä jolloin oli todella pitkä tappiojakso! Hyvä luistelunopeus vaikuttaa todella paljon pelaamisen onnistumiseen molempiin suuntiin?
-
Peltola palaa Pukan tavoin toiselle MM-leiriviikolle Janne Lahden loukkaantumisen vuoksi, mutta Lahti liittyy viikon päästä mukaan. Arvokasta kokemusta kuitenkin kertyy Latvia-peleistä.
Leijonat: Muutoksia Leijonien MM-leiriryhmään (http://www.leijonat.fi/index.php/maajoukkueet/maajoukkue-miehet/3136-muutoksia-leijonien-mm-leiriryhmaeaen.html)
Mode-edit: Korjasin linkin
-
Vähän on Peltolan pojalla tekemistä, että Lahden saappaat tulevat täytetyksi ::). Anteeksi, one-liner.
-
MM-leiri tekee hyvää Peltolalle, uskoisin. Enpä usko, että mitenkään "kerää nestettä nuppiin", vaan toimii positiivisella tavalla. Itseluottamusta lisää ja ehkäpä jotain oppiakin tarttuu mukaan. Ainakin osaa laittaa rimaa korkeammalle... Ensi kaudella Jukka ottaa hyppäyksen eteenpäin??
-
Onko joku päässyt seuraamaan näitä maajoukkuematseja, että miten kolmikolla Peltola, Strömberg, Leimu pelit sujui?
-
Peltola jo kerran pudotettiin leiriryhmästä, mut nyt otettiin takas kun Lahti ja Eronen ei päässyt vielä tulemaan. Ja edelliselle, katsoin ekan slovakia pelin, ja ainakin Leimu pelasi hyvin. Pisteitä ei tullut, mutta oli kentällä ekan maalin aikaan. Ja kyllähän se hyvin pelasi kun pääsi toiselle leiriviikolle.
-
Peltola ei päässyt Latvia-pelin kokoonpanoon, kun Jalonen on käyttänyt näissä harkkamaaotteluissa neljää pakkiparia. Tässä vaiheessa leiriryhmityksessä 13 hyökkääjää, joten Peltola oli ainoana sivussa. Neljäntenä parina tosin kaksikko Pukka-Leimu, joten se vähän "korjaa" Peltolan poissaoloa.
-
Oli itselleni ainakin yllätys, että Juki saa edelleen jatkaa maajoukkueen mukana. Eli siis ensi viikolla Peltola jatkaa edelleen :)
-
Peltola saa näistä kokemuksista toivottavasti itseluottamukselle piristyksen, joka kantaa hedelmää ensi kaudella. Usko hänen kehitykseensä on ollut viime kaudella hieman koetuksella, mutta kyllä hänestä vielä on hyvä liigapelaaja leivottavissa, kunhan peliaikaa ja vastuuta liikenee.
-
NO ei tule liiga-pelaajaa, kyllähän te tiedätte paremmin kuin Jalonen.
-
NO ei tule liiga-pelaajaa, kyllähän te tiedätte paremmin kuin Jalonen.
Tätä kommenttia en tajua. Kait Peltola jotain on hyvin tehnyt maajoukkueessa, kun vielä mukana roikkuu.
-
Tätä kommenttia en tajua. Kait Peltola jotain on hyvin tehnyt maajoukkueessa, kun vielä mukana roikkuu.
Sarkasmi on vaikea laji, vaikeampi kuin jääkiekko.
-
http://www.mtv3.fi/urheilu/jaakiekko/uutiset.shtml/2011/04/1313781/leijonien-nelosvitjalla-sysimusta-ilta (http://www.mtv3.fi/urheilu/jaakiekko/uutiset.shtml/2011/04/1313781/leijonien-nelosvitjalla-sysimusta-ilta)
Ei mennyt ilmeisesti eilen ihan putkeen Peltolan kentällä..

Juki pelasi itse silti taas aika hyvän matsin, pari hyvää laukausta, yksi loistava harhautus jonka jälkeen avausmaali jäi taas parista sentistä kiinni. Eka syöttöpiste tuli tilille vaikkei mikään varsinainen pelinteko ollutkaan. Noissa takaiskuissa ehkä yhdessä Juki olisi voinut tehdä jotain itse paremmin. Yksi meni ihan täysin pakin henkilökohtaisen kaksoisvirheen piikkiin.

No hyvä :) kiitos selvennyksestä, itse en matsia valitettavasti kerinnyt katsomaan
-
Nyt tippui Peltola leirityksestä yhdessä Huhtalan, Marjamäen ja Pulkkisen kanssa. Mutta varmasti sai Jukka hyvää kokemusta. Toivotaan että ensi kausi olisi se ?''läpimurto''? kausi. Äijässä on kyllä potentiaalia. Taitaa pelata ensikaudella 3-4 kentissä.
-
Juki on kanssa niitä pelaajia, joita ei osaa kaivata ennen kuin hän on poissa. Todella hyvä alkukausi mieheltä oli, joten harmittava vamma. Nyt hänen oltua sivussa näkee hänen merkityksensä kakkoskentän peliinkin. Männikkö - ja etenkin Järvinen, ovat olleet hieman hukassa kun kolmas lenkki on vaihtunut heikompaan. Toivottavasti Jukka nähdään taas kohta kehissä!
-
Onkos tosta tullut tarkempaa tietoo millon Juki is back? Eikös siitä alkuun ollu jossain mainintaa, että lievästä vammasta kyse?
-
Jukille jatkosopimus! vai kannattaisiko lähteä hakemaan uutta nostetta muualta?1!
-
Jatkoa. Ei kuitenkaan kallis, ja tottahan omista nostettuja pitaa olla joukkueessa. Menee hyvin jopa 1-2 ketjun duunarilaiturinakin, jos ketjun muut on top qualitya. Pienet virheet pois, niin on todella kelpo kokonaisuus.
-
Jukille jatkosopimus! vai kannattaisiko lähteä hakemaan uutta nostetta muualta?1!
Jatkoa ehdottomasti jos Juki haluaa täällä jatkaa. Kuinka moni pisti merkille viime pelissä, että oli ainoita, joka ajoi hyökkäyksissä maalille, eikä heittänyt kiekkoa päätyyn? Komiat jalkakynätkin nähtiin :)
-
Taitoa löytyy, ja omaa tuotantoa. Soppari kouraan!
-
Eiköhän Jukka jatkoa saa,ellei halua itse vaihtaa maisemaa.Omille pojille jatkoa,varsinkin niille jotka pelaa hyvin.
-
Jukka on kyllä huikee pelaaja. Kova työmoraali ja paljon taitoa. Loukkaantumiset varjostanu hiukka uraa ja hidastanu nousua eliittiin ja säihkyviin valoihin, mutta ominaisuuksia riittää vaikka mihin. Toivotaan ehjää kautta.
-
On huikee pelaaja, pelkäsin eilen ettei vaan loukkaantunut siinä yhessä vaiheessa kun haasto hyvin keskelle päin ja tuli töötti lähelle päätä, mut onneks ei osunut.
-
Mutta haluaisikohan uran kannalta vaihtaa seuraa? Mutta Jukissa voi olla ainekset kyllä yhden seuran pelaajaksi;)
-
Jukilta loistavaa peliä radiosta nähtynä, oli vauhdikas ja tuli alueelle nopeasti ohittaen pakit tuosta vaan. 0+2, ja olisi kuulemma ansainnut voittomaaliinkin syöttöpisteen, mutta sitä ei tällä kertaa merkitty. Kaikessa hiljaisuudessa pelaa hyvällä tasolla illasta toiseen, joukkueen tasaisimpia suorittajia, loistava pelisilmä. Tästä kaudesta voi tulla se the läpimurtokausi, jos saa vastuuta.
-
Kaikessa hiljaisuudessa pelaa hyvällä tasolla illasta toiseen, joukkueen tasaisimpia suorittajia, loistava pelisilmä. Tästä kaudesta voi tulla se the läpimurtokausi, jos saa vastuuta.
Samaa mieltä tässä. Jukista ei meteliä hirveesti pidetä, mutta pelaa hyvin ja pisteitä tulee mukavasti.
-
Kun katsoo, että keltä puuttuu sopimukset ensi kaudesta, niin Juki on kyllä ensimmäisiä, jotka pitäisi saada kiinnitettyä. Huikealla itseluottamuksella vetää kyllä kiekon kanssa ja välillä ilmankin. Potentiaalinen 40 pisteen hyökkääjä tulevaisuudessa. Toivotaan, että pysyy Tapparassa!
-
Ilman muuta minäkin tyrkkäisin jatkopaperin Peltolalle kouraan ;D
-
Ilman muuta minäkin tyrkkäisin jatkopaperin Peltolalle kouraan ;D
Itsekin näkisin mielelläni Jukin seuraavillakin kausilla mutta onko uran kannalta parempi vaihtaa toiseen joukkueseen? En tiedä, Jukilta on odoteltu sitä tappikautta jolla viimeistään nousisi selkeiden ratkaisupelaajien joukkoon. Uskoisin kuitenkin, että Rautakorven tulo varmaan motivoi ja saa jäämään Tampereelle jos sopiva jatko kaverille saadaan.
-
Uskon että toimistolla ollaan sen verran hereillä että ajoissa sorvataan pitempi sopimus kouraan.
Ehdottomasti jatkoa ja kovempi pelimies tulee Rautakorven opissa.
-
Jatkoa Jukalla ehdottomasti, loistavaa peliä illasta toiseen! Ilman loukkaantumisia olisi vieläkin kovemmassa vedossa. Toivottavasti pysyy kunnossa, eikä käy niin kuin aiemmin päästyään iskuun, tulee jokin vamma...kop kop.
-
JukkaJukkaJukka! PeltolaPeltolaPeltola! Loistavaa peliä! Jatkoa ehdottomasti;)
-
Tänään hieno jalkakynä ja maali. Jatkoa ehdttomasti, ellei mies itse halua jo uusia tuulia.
-
Huhhuh että on kynämies tämä poika! Nyt äkkiä 3 vuotine soppari käteen.
-
Johan oli nätti maali!
Eikä ees ollut nelosen top-vitosessa!!!
Siinä näkee kun Tappara tekee hienoja niin jonku Komulaisen mitätön maali verrattuna Peltolan maalin pääse ykköseksi.
-
Peltola 182/84, 24 vee.
Asenne kunnossa ja taatusti hyvä tulevaisuus edessä.
Jukka varmistaa oman kehittymisensä parhaiten jatkamalla sopimustaan ja jäämällä muutamaksi Tukka-Jukan reenattavaksi. Muutama kilo puhdasta lihasta päälle, jalat tuleen ja sitten isona Venäjälle muutamaksi kaudeksi.
-
Saisi tietysti muualla uudenlaista nostetta, mutta samanlainen mahdollisuus on myös tulevassa Tapparassa. Nimenomaan yhtenä osana koko organisaation kattavaa uutta projektia: oma kasvatti, eikä huono sellainen. Jukalla on niin vahva Tappara-leima, että en lähtisi sitä pois pyyhkimään. Viime kierrokset ovat myös viimeistään näyttäneet Peltolan monipuolisuuden, kyky pelata vahvasti molempiin suuntiin. Ehdottomasti jatkoa, mieluusti pitkäänkin!
-
On ottanut todella suuren harppauksen viime kesänä! Olisiko tuo Maju komennus motivoinut Jukia reenaamaan lisää ja hiomaan osaamista? On huikeet kädet kyllä. Moniko Tappara pelaaja USKALTAA haastaa vastustajan pakit 1vs1 tilanteissa? Juki ainakin! Arvostusta lisää tosiaan kasvattajaseura, joka on eräs jalo joukkue.
Noi maalilleajot ja kikkailut voi sytyttää joukkueen taistelemaan ihan eri tavalla
-
Peltola on viime peleissä löytänyt sitä kiekollista peliä mistä treenipeleissä nähtiin viitteitä. Heti kun Jukilla on liike kunnossa, taito jota mieheltä löytyy huomattavasti keskiveroliigajyrää enemmän nousee esille. Tekee yleisöä viihdyttäviä ratkaisuja kuten tuo jalkakynä jota on hakenut aiemminkin tällä kaudella. Kaksi kertaa on toiminut ylivoimapelissä yllättävä kääntyminen siitä kulmalta maalille, molemmilla kerroilla kiekko on karannut mutta takatolpalla haistellut oma mies (alkukaudella Männikkö, viime kotipelissä Erkinjuntti) on iskenyt kiekon verkkoon.
Ei voi kuin toivoa että vire kestää ja paranee, sitten meillä on oikea ykkösketju koossa jossa Makkonen painaa hommia asenteella molemmissa päädyissä ja käsistään taitavat laitahyökkääjät hoitavat kiekollisen pelaamisen ja tilanteiden päättämisen. Etenkin nyt kun Barkov loukkaantui Oulussa ja on muutenkin osoittanut ennen sitä lieviä väsymisen merkkejä.
-
Jatkoajasta bongasin huhun, että Jukille oltaisiin tehty jatko. Toivottavasti pitää paikkansa.
-
Aika pieni on aivotärähdyksen hinta
KURINPITOPÄÄTÖS NILS BÄCKSTRÖMIN ASIASSA
Tapahtuma-aika: 27.12.2011
Ottelu: Tappara-Ilves
Peliaika 58:05
1. Selostus asiasta
Ottelupöytäkirjan mukaan ajassa 58:05 Ilveksen Nils Bäckströmille tuomittiin pelirangaistus ryntäyksestä säännön 522 perusteella.
Päävideotuomarin raportin mukaan otteluajassa 58.05 Ilveksen pelaaja numero 5 Nils Bäckström taklaa Ilveksen puolustusalueella vasemman P-pisteen tasolla, lähellä laitaa Tapparan pelaajaa numero 81 Jukka Peltola. Taklauksessa Bäckströmin kädet nousevat ja hän osuu Peltolaa päähän. Bäckström tehostaa taklausta pienellä hypyllä.
Päävideotuomari on saattanut tilanteen kurinpitäjän käsittelyyn koska tilanteesta tulee päävideotuomarin mukaan tuomita ottelurangaistus päähän kohdistuneena taklauksena.
Tilanne näkyy ottelun videotallenteelta, jolta voidaan todeta tilanteen etenevän, kuten päävideotuomarin raportissa on kerrottu.
3. Ratkaisu
Määrään Bäckströmille yhden (1) ottelun pelikiellon. Bäckström on pelikiellossa Ilveksen seuraavassa otteluissa 29.12.2011 KalPa-Ilves.[/b]
-
Kyllä meni taas niin vihkoon! Voi jlauta että sapettaa tuollaiset tuomiot kun miettii niitä Tuukan saamia penaltteja pari kautta sitten
-
Pitäsköhän palkata Shanahan tänne liigaan nii alkaa pysyy holgerssonie jalat maassa. 1 ottelu pelikieltoo, aivan naurettavaa. Linnaa tommosesta pitäs melkei laittaa
-
Pelikielto sais olla yhtä pitkä ku loukkaantuneen pelaajan sairasloma.
-
Pelikielto sais olla yhtä pitkä ku loukkaantuneen pelaajan sairasloma.
Ja sen jälkeen 1 peli :D
-
http://www.nelonenpro.fi/j%C3%A4%C3%A4kiekko/sm-liiga/maalit?vt=video&vid=216965
Tässä se ulosajoon johtanut taklaus
-
Kyllä tuosta piti tulla 2-3 peliä huilia... tosin Bäckström sinänsä on rangaistus joukkueelle eli poissaolo vain parantaisi peliä.
Vakavammin, tuleeko tämäntyyppisestä touhusta "taktiikka", roolitetaan joku täytepelaaja ajamaan vastustajaa kylmäksi.
Hiukan on nyt SM-liigalla tarkistamisen paikkaa. Toisaalta optimistina uskon että toistettuna "Bäckström" saa kyllä useamman pelin pelikiellon mutta sitten jos esim "Kesä" tekee saman niin pessimistinä tiedän tulevan vain yhden pelin kiellon. Koskien kaikkia sarjan joukkueita, siksi nimissä hipsut.
-
http://www.jatkoaika.com/mestis.php?sivu=uutiset&id=13134.
Mestiksessä näköjään jaellaan päähänkohdistuvista taklauksista järkevämpiä tuomioita kuin "annetaan nyt peli tai korkeintaan pari" liigassa.
Tuollainen 3 (tai 4) olisi ollut Bäckströmillekin lähempänä oikeata olevaa kuin tuo yksi.
-
Tietääkö kukaa kuinka kauan Yuki on pois?
-
Ei kai Peltolalle käynyt pahasti ihan pelin lopussa siinä taklaustilanteessa? Ei ainakaan sen jälkeen enää kentällä näkynyt ja eleet olivat sellaiset, että ainakin kipeää teki.
-
En tiedä miten kävi, mutta saman huomion tein minäkin- kipeää teki.
-
Jukille kolmen vuoden jatkosopimus :) Olen erittäin tyytyväinen, että Peltola jatkaa Tapparassa. Ja tietenkin siitä, että Tappara sai Jukin pidettyä joukkueessa.
http://www.tappara.fi/liiga/uutiset/229/7035.html (http://www.tappara.fi/liiga/uutiset/229/7035.html)
-
Jeah. loistouutinen tähän väliin.
-
Hyvä että valitsi Tapparan eikä jotain muuta liigaseuraa.Huhut pitivät siis täysin paikkansa kolmen vuoden sopimuksesta,hyvä näin.
ens kaudella sit ketju Ahtola-Barkov-Peltola ::)
-
Sohasenpa ny ampiaispesään. Mutta ite en ihan kovin innoissani oo Peltolan kolmen vuoden pahvista. Ensinnäkin Juki on kohtuu loukkaantumisherkkä ja tien että klesana ollut polvi särkee vieläkin pelejen jälkeen. Toiseks kun Jukka on selkeesti kahden ekan ketjun miehiä,ni ite toivoisin että tapparan kaks ekaa ketjua olis niin kovia,että sinne ei Jukin tasoset miehet pääsisi(ainakaan 2013-eteenpäin). Ei siis sillä ettenkö uskoisi miehen vielä kehittyvän,mutta en mitenkään näe mestaruutta tavoittelevan joukkueen kahteen ekaan ketjuun.
-
Peltolan jatkosopimus ehdottomasti positiivinen asia. Lopullinen läpimurto tulee lähivuosina, ja onneksi se näillä näkymin tulee nimenomaan Tapparassa. Erinomainen pelaaja toisena laiturina oikeastaan missä ketjussa tahansa.
-
Kahvitti muuten aikas komeesti jypin pakit tänään. Ens kauella yli 30 pinnaa.
-
En tiedä miksi mutta mulle on Jukista tullut tullut tässä viime vuosina aina Johannes Alanen mieleen. Jokin on vain ettei ole koskaan onnistunut pelaamaan minun sydämeeni. Sinällään ihmettelen miehen hehkutusta täällä, pitää vain toivoa että Rautakorpi saa taottua mieheen suoraviivaisuutta ja jättäisi sen näpertämisen vähemmälle. Tässä siis Peltolalle haaste, pelaa itsesi minun sydämeeni. Eväitä ja mahdollisuuksia on, kaivettava vain särmää esiin jostain.
-
Coly kirjoitti aika hyvän taas. Juki väläyttelee välillä ja on suht hyvällä liikkeellä mutta. Joskus jää totaalisesti pimentoon.
Jatkosopimus oli hyvä asia kunhan saadaan tästä kaverista kaikki irti. Nätit harhautukset Jypiä vastaan mutta viimeistely puuttu.
Pikkunäppärä kaveri mutta paljon on vielä matkaa ykköskenttään. (Sellaiseen oikeaan ykköskenttään minkä Tapparassa haluaisin nähdä ens kaudella)
-
Just ykkosketjuun Juki pitas sijoittaa. Kahden huippumiehen rinnalla tulee varmasti tukosta, kuka muista parin vuoden takaa kun oli ketju enska-jori-juki. Pelasivat loppukaudesta yhdessa. Pointti, kun ketjussa on selva pelillinen johtaja, niin kylla ketjukaverit pelaa kuin liideri pakottaa pelaamaan, liiderit pystyy ohjaamaan pelin kulkua ilman puhetta... Niin oli myos ketjussa juki-ojanen-n nieminen.
-
Coly kirjoitti aika hyvän taas. Juki väläyttelee välillä ja on suht hyvällä liikkeellä mutta. Joskus jää totaalisesti pimentoon.
Jatkosopimus oli hyvä asia kunhan saadaan tästä kaverista kaikki irti. Nätit harhautukset Jypiä vastaan mutta viimeistely puuttu.
Pikkunäppärä kaveri mutta paljon on vielä matkaa ykköskenttään. (Sellaiseen oikeaan ykköskenttään minkä Tapparassa haluaisin nähdä ens kaudella)
Tuntunut tälläkaudella useammallakin Tappara-pelaajalla olevan sama; potentiaalia on, joskus loistetaan, hyvä tasainen suoritus puuttuu ja viimeinen puristus jää tekemättä.
Ensi kaudella valmennus toivottavasti aikaansaa yleisen tason kohotuksen ja tasaisemman suoritustason.
-
Rankkareissa hyvät yritykset. Peltolalla hyvä ajatus, mutta ei vienyt riittävän sivuun ja Patrikki oli hyvin mukana.
Lieneekö Peltola yrittänyt rankkarissa ikinä muuta kuin kääntöä rystylle ja ylös? Veskari oli niin eleettömästi mukana, että taisi olla scouttaushommat hoidettu.
-
Lieneekö Peltola yrittänyt rankkarissa ikinä muuta kuin kääntöä rystylle ja ylös? Veskari oli niin eleettömästi mukana, että taisi olla scouttaushommat hoidettu.
No tuohan on tunnetusti ainoa kikka minkä 97% suomalaisista kiekkoilijoista osaa/yrittää. 8)

Tässä on toki perää, mutta Peltolan kannattaisi hiukan monipuolistaa ratkaisuarsenaaliaan. Laukauksia enemmän mukaan. Rankkarikisoissa pyörivät samat naamat ja liika kaavamaisuus on helppo poimia sieltä esiin. Hän yrittää läpiajossakin aina tuota samaa, mutta se on vähän eri juttu, koska rankkarissa veskari ehtii analysoida laukojan toisella tapaa.

Nimenomaan. Tavaramerkkiveiveissä on tietty se hyvä puoli, että sitä reenataan ja se varmasti osataan (osataanko?), mutta niin se osataan nykyään pelata poiskin. Galbraith oli eilenkin niin hyvin rankkarissa mukana, että heikkoa teki maalin suhteen.
Hyvä puoli on myös se, että se antaa hyvät valmiudet onnistua muulla, yllättävän tavallisellakin tavalla, niin kuin SaiPa-pelissä (4.00 ->) (http://www.youtube.com/watch?v=qPexALHHf3A) joulukuussa, kun Juki teki ratkaisevan rankkarimaalin. Selkeästi Ullberg ei osannut odottaa suoraa vetoa, sen verran syvälle meni ja hidas reaktio. Pelin sisälläkin Juki vetää välillä helkutin hienoja veivejä, miksi ei sitten rankkarikisassa, kun ei ole pakkia eikä ketään hiillostamassa? Jos uskaltaa haastaa pakkia jalkaveiveillä, niin kuin Blues-pelissäkin, miksi ei yrittää välillä jotakin muotista poikkeavaa rankkareillakin?
-
Rankkareissa paineet on varmaankin kovemmat lähteä yrittämään liian hienoa, kun pienikin liike saattaa johtaa epäonnistumiseen ja rankkari onkin sitten siinä. Pelitilanteessa pääse vähän paineettomammin kokeilemaan erilaisiakin jalkakyniä ym. vaikkakin vastahyökkäyksen vaara aina ohimon yllä leijuukin.

Mikke Granlund hyvä esimerkki MM-kisoissa. >:(
Parempi varma perussuoritus ja kiekko edes maalia kohti kuin NHL-näytöspelityylinen pelleily tai kiekko lavasta taikka muikkuverkkoihin.
-
Jukka ja pari muutakin Tapparasta MM-leiriryhmään ja sveitsi-peleihin.. Modet voi siirtää sopivampaan ketjuun halutessaan..
http://leijonat.fi/index.php/maajoukkueet/maajoukkue-miehet/5624-taessae-leijonien-kokoonpano-ensimmaeiselle-mm-leirille-ja-sveitsi-peleihin.html
-
Jukilla, kuten monella muullakin, näkyy nyt luisteluharjoittelun hedelmä. Alkukaudesta mies oli kuin kärpänen liisterissä, mutta nyt alkaa löytyä sitä Jukia, joka pystyy nopeilla suunnanvaihdoksilla jättämään vastustajaa jälkeen. Parissa viime pelissä siitä on napsahtanut myös palkkiota maalien muodossa. Todellisia vääntömaaleja molemmat!
-
Nyt tulee ensi käden tietoa.
Kaveri on Jukin naapuri ja Juki puhui hänelle että emäntä sai töitä turusta että tarvisi alkaa etsiin Turusta asuntoa.....
-
Todella iso palanen tän illan voittoa! Blokkaa, haastaa, taklaa ja päälle viä lätty 1-3 maalissa. Näitä kavereita tarvitaan erityisesti pleijjareissa. Lisää vaan minuutteja, erityisesti alioimalla.
-
Nyt tulee ensi käden tietoa.
Kaveri on Jukin naapuri ja Juki puhui hänelle että emäntä sai töitä turusta että tarvisi alkaa etsiin Turusta asuntoa.....
Pakko takertua tähän.. Tunnen Peltolan emännän hyvinkin ja hän opiskelee Porissa! Ollut siellä jo kohta vuoden. Että nyt on kyllä "ensi käden tieto" vähän hakoteillä! :D Ei ole kyllä näissä Turku-puheissa mitään perää!

Pakko kysyä että kuka tämän nimimerkin takana on? Eilen rekisteröitynyt ja vain tähän asiaan oli kommentoitavaa kahdessa eri osiossa. Jostain kuullut että tällaista asiaa pohditaan Tappara foorumilla. Juki itse? :D
-
Paskat noista huhuista, ne alkoi Jukin osalta jo mennä viikolla tai viime vuonna. Sen kuitenkin sanon, että jos tämän uusimman hankinnan tilaltä jostain syystä Juki lähtis meneen, niin kyllä alkaa ketuttaa. Jätkät saatana painaa toukokuusta alkaen suoli pitkällä kaksi kertaa päivässä niinku hullut. Sitten joulun jälkeen otetaan tilalle joku josta kommentoidaan, että kun kaveri saa itsensä kuntoon, niin kyllä on saatana kova vahvistus. Paskan marjat, mikä se semmonen URHEILIJA on. JUKI on urheilija, johon voi luottaa, että tekee 100:lla hommia koko ajan. Tuommosen miehen kanssa voi lähtee sotiin. (monikko). Tämä ei ole hyökkäys ketään yksittäistä pelaajaa kohtaan, vaikka voi siltä tuntuakin, vaan periaatteessa.
-
Juki on pelaajana minun mieleeni, mutta sellainen pelko on hiipimissä puseroon, että tuleeko Jukista Tapparan uusi J.Alanen... Hyvää liikettä ja työntekoa, mutta ei tehoja.
-
Paskat noista huhuista, ne alkoi Jukin osalta jo mennä viikolla tai viime vuonna. Sen kuitenkin sanon, että jos tämän uusimman hankinnan tilaltä jostain syystä Juki lähtis meneen, niin kyllä alkaa ketuttaa. Jätkät saatana painaa toukokuusta alkaen suoli pitkällä kaksi kertaa päivässä niinku hullut. Sitten joulun jälkeen otetaan tilalle joku josta kommentoidaan, että kun kaveri saa itsensä kuntoon, niin kyllä on saatana kova vahvistus. Paskan marjat, mikä se semmonen URHEILIJA on. JUKI on urheilija, johon voi luottaa, että tekee 100:lla hommia koko ajan. Tuommosen miehen kanssa voi lähtee sotiin. (monikko). Tämä ei ole hyökkäys ketään yksittäistä pelaajaa kohtaan, vaikka voi siltä tuntuakin, vaan periaatteessa.
Näin on! Toivottavasti Juki pysyy remmissä, enkä kyllä jaksa uskoa että mihinkään lähtis. Tosta porukasta ei taatusti kukaan halua lähteä kesken tämän kauden mihinkään, täällä voi vaikka saavuttaa jotain. Juki on kyllä monipuolinen kiekkoilija nykyään, on parantanut puollustuspelaamista aikalailla ja on osoittanut olevansa joukkuepelaaja. Monipuolinen paketti, voi pelata missä roolissa tahansa tarvittaessa.
-
Tarvittaessa vaikka siivoaa Rautakorven vessat, jos se auttaa joukkuetta, niin ja paljain käsin:D
-
Rupee olee ajattelutapa ku maajoukkueessa, et parhaat saunakaverit joukkueeseen :D
Vähän vanhanaikanen tyyli toi NuoriSuomi, kaikki pelaa, on se hyvä kaveri tai sit vähän huonompi. Kyse kuitenkin kilpaurheilusta,jossa pitäs tehdä tulosta ja joukkueen etu menee yksilön edun edelle. Sen takia se on ihan sama vaikka Juki, tai kuka muukin, painaa kolmenkympin käsipainot kainaloissa ympäri kaukaloo 24 tuntia, mut jos tilalle löytyy kundi joka auttaa joukkuetta saavuttamaan sen tavotteen paremmin ku tää hulluna ja vuosia työtä tehny, ni tervetuloa/menoa.
-
Tottakai tulos ratkaisee, mutta kyllä minä ainakin, ja varmaan moni muukin näkee Jukissa potentiaalia pitemmälläkin juoksulla. Kaikki joukkueessa eivät voi voittaa psitepörssiä. Tulsota voi muutenkin mitata. Siellä on muitakin hommia, jotka auttavat joukkuetta. Siitä lienemme samaa mieltä. Juki on varmaan sellainen pelaaja, joka jakaa mieipiteitä.
-
Kyllä siellä jokaiselle se oma osansa on, ja jokaisen osa-alueen taitajaa tarvitaan. Meillä tuntuu vaan olevan näitä haalariosaston miehiä vähintäänkin riittävästi, Juki, Venu, Malinen, Palola, Kaksonen ja Makkonenkin osaltaan. Näistähän se mukavasti koostuu 3. ja 4. kenttä, mutta eipä siinä paljoa ole reserviä ylempiin kenttiin stunttaamaan esim. loukkaantumisia. Toki Jukissa on potentiaalia, ollut jo monta vuotta, mutta saako sitä enää koskaan (Tapparassa) ulosmitattua? Tekisikö maisemanvaihdos sittenkin hyvää, kun joutuis pois omalta mukavuusalueeltaan? Ton saman potentiaalin takia on joukkueeseen hommattu mm. Kaksonen ja Palolakin, kenestä Jukka sen sitten luulee saavansa parhaiten irti, jää nähtäväksi.
Jukan puolustukseksi on sanottava, että tältä kaudelta laukasu% on kohtuullisen hyvä, n. 10%. Se on sitä luokkaa mitä joillain kunnon maaliruiskuillakin. Pitäskö siis ahkerammin koittaa, kohtuu kovahan se ranne on.
-
Juki tekee kyllä ansiokkaasti töitä joka pelissä ja on kamppailupelaamisessa sekä johtoasemapelaamisessa erittäin arvokas pelaaja. Toki nyt näyttää pahasti siltä, että se hyökkäyspotentiaali ei vain tunnu sieltä nousevan kun niin kovin tehotonta tuntuu olevan. Esim. Hpk-pelissä Barkovin järjestämä läpiajokaan ei tuottanut tulosta. Toki pitää muistaa, että Peltola on pelannut lähes koko kauden Makkosen kolmosketjussa ja tässä samassa ketjussa kaikki muutkin ovat yleensä pelanneet kiikaritehoilla, on siellä laidassa sitten pelannut Luce, Ahtola, Haapala tai Peltola.
Missään nimessä Peltolasta ei saa luopua tänä keväänä kun tavoittelemme mestaruutta. Peltolan tapaiset taistelijat ovat erittäin arvokkaita niissä peleissä. Mitä sitten tapahtuu ensi vuonna kun joukkueeseen tulee Jormakkaa ja kumppaneita niin se nähdään sitten. Itse pitäisin jatkossakin joukkueessa, eriasia on jos kaveri itse haluaa lähteä hakemaan sitä kärkiroolia jostain pienemmästä joukkueesta.
-
Niin pitää muistaa ,että juki kilautti tosta läpiajosta ylähirteen. Se oli hyvä suoritus ,koska Hpk:n mies roikkui aika vahvasti kainalossa. Puolisenttiä alemmas niin olis ollu illan juhlittu sankari.
Kolmoskentän rooli on monesti se vakaan peruspelin esittäminen. Ei kaivata suurta hyökkäysvastuuta, enemmänkin puolustusvastuuta. Peltola on kovan työmoraalin pelimies, joka napauttaa sieltä aina silloin tällöin sen maalinkin. Oli kova lupaus juniorina, mutta niin on ollut moni muukin. Jukka on vaan kehittynyt paljon hyödyllisemmäksi pelaajaksi kuin monet "lupaukset", jotka eivät saa paikkaa ykköskentästä ja ovat hyödyttömiä missään muussa roolissa.
Harmittaa jos poistuu joskus Tapparasta johonkin muuhun Sm-liiga porukkaan, iloinen olen jos pääsee jonnekkin ulkomaille koittaan.
-
Mun mielestä tässä asiassa on kaksi puolta: haluaako Juki olla osa menestyvää joukkuetta pääasiassa kolmoskentän vastuulla vai kärkikentän vastuulla menestymättömässä joukkueessa? Ok, pelaaja voi kehittyä heikommassa joukkueessa tai jo yksistään maisemanvaihdon kautta, mutta mielestäni Peltola haluaa olla menestyvässä joukkueessa vaikka pienemmällä vastuulla, koska on pitkän sopimuksen allekirjoittanut varmasti tiedostaen, että ilman suurta henkilökohtaista kehitystä vastuu on kolmoskentässä.
Pelaaja on arvokas, jos hoitaa hyvin annetun hommansa taitojensa mukaan ja tässä Peltola on mielestäni onnistunut. Iskee välillä yllättävää kuviota ja peruspeli on ok-kuosissa. Peltolalla on lisäksi ainekset pienimuotoiseksi "seuraikoniksi" (hieman väärä sana, mutta ajatus!), koska on persoonaltaan siihen sopiva ja nöyrä, taitojakin on olemassa.
-
Pelaaja on arvokas, jos hoitaa hyvin annetun hommansa taitojensa mukaan ja tässä Peltola on mielestäni onnistunut.
Omissa silmissä Peltola on tällä hetkellä Tapparan kenties monipuolisin työkalu. Osaa vähän kaikkea ja sopii stunttaamaan vähän joka kenttää. Siis keskiarvoisesti paremmin kuin muut pelaajat. Ja näin miestä on myös peluutettu: keskellä, laidassa, puolustamassa, hyökkäämässä, alivoimassa. Ylivoima-aika taitaa Jukilla olla vähissä, mutta ehkä se onkin se ainut kohta, missä ukkoa ei ole käytetty.
Jukalta löytyy luisteluvoimaa, voimaa, taistelukykyä, kiekonkäsittelytaitoa, maalintekopotentiaalia ja karvauskykyä.
+/- on "ei ehkä niin mairitteleva" 0, mutta kahdella viimeaikaisella ketjukaverilla, Makkosella ja Lucella, se on -5.
-
Jugista on kasvamassa Vänä vol2 ;D.
Viime matseissa aivan samanlaisia peittoja ja jalkatorjuntoja pakkien viivavedoista. Ei pelota alivoimalla kun Peltola ja Koskiranta tulee hyökkääjinä kentälle!!
-
Välillä ihmetyttää, että ihmeen vähän juki on tälläkaudella kolhuja saanu. On laittanu kyllä kroppaa likoon kiitettävästi
niin hyökkäys kuin puolustus päässä.
Pahus kun olisi hiukan enemmän käsiä ja peliälyä, niin...noh en tiä olisiko edes enää Tapparassa ;)
-
Jugista on kasvamassa Vänä vol2 ;D.
Viime matseissa aivan samanlaisia peittoja ja jalkatorjuntoja pakkien viivavedoista. Ei pelota alivoimalla kun Peltola ja Koskiranta tulee hyökkääjinä kentälle!!
Oon samaa mieltä. Mies on aina ollut kova tsemppari ja loppuun saakka taistelija, mutta nyt kun on päässyt vähän enemmän framille muutamissa alivoimissa, niin on kyllä ollut edukseen.
-
Peltolaa (-kin) arvioidaan aika paljon yksittäisen suorituksen perusteella. Pari esimerkkiä vaikka tämän illan otteluketjusta:
Hyvä se Peltolan tilanne...katsoo...katsoo..asettelee...katsoo...asettelee..ja sitten laukaus keskelle Saipavahdin rintaa..luontainen maalintekijä ;D
Nätti!
Hieno nosto Jukilta. Nyt onnistui, taannoin Kerhoa vastaan kotipelissä nosti ylärimaan.
Toivottavasti onnistumisia tulee lisää. Hieno mies. Taistelija.
-
Peltolan viimeistely oli hieno, mutta katsokaa nyt herranjestas tuota avausta Luceniukselta! Hartiavibaukset + katse ylhäällä + millin tarkkuus + täydellinen ajoitus. Tuon paremmin ei olisi voinut syöttää. Huikeaaaaaa! Ottakaa oppia. Sanoisin, että se oli suoraan oppikirjasta, mutta eihän missään oppikirjassa noin täydellisesti sitä tehdä.

Eikö ollut Kankaanperä joka avasi Peltolan läpiajoon?

Kyllä se Luce oli.
-
Siihen Peltolan maaliin Kankaanperä antoi kovan pystysyötön jonka luse ohjasi jukille. Hieno maali!!!

Oli hieno syöttä ala Larionov. Katse oli vielä hämäyksen omaisesti eri suuntaan kuin kiekko lähti. Manasin vielä Luceniusta vaihtoo kun jäi pakin paikalle ylivoiman jälkeen.
-
Todella hieno maali Peltolalta ja meni ihan oikeelle miehelle! Luce anto siihen hienon syötön, mutta muuten oli kyllä Luce hieman pelin ulkopuolella.
-
Siihen Peltolan maaliin Kankaanperä antoi kovan pystysyötön jonka luse ohjasi jukille. Hieno maali!!!
Toivottavasti tää oli sarkasmia! :D Kankaanperä tais olla viä oman maalin takana ku Luce lähetti Peltolan läpi.

Urpon selostaja sanoi että Kankki syötti, ite olin näkevinä Lucyn syöttäneen. Voin toki olla väärässä.
Peltolalle sois paikan Barkovin ketjusta. On kyllä kova luistelu/taistelu asenne Jukilla, polkee hyvin ukkoja takaa kiinni ja sitten vasta vierellä nojaa ukkoa irti kiekosta.

Lucenius se oli. Oli jäänyt vielä "pakiksi" ylivoimasta. Ei Kankaanperällä ollut sinänsä osaa eikä arpaa tuon maalin syntyyn.
-
TänäänKIN blokkasi ylivoimalla ainakin yhden kovan vedon, pari aivan uskomattoman hienoa takakarvausta ja kiekko omille, kirsikkana kakun päälle uskomattomasta esityöstä uskomattoman kylmä viimeistely maalin kattoon rystyltä. JUKI!
-
Peltolan ketju pitää nostaa ylös. Hieno tasonnosto runkosarjasta ja tärkeitä maaleja kovalla prosentilla.
Runkosarja:
Peltola, Jukka Tappara KH 52 6 4 10 12 3 0 1 1 67 9,0 11.59
Playoffs:
Peltola, Jukka Tappara KH 12 6 2 8 4 7 0 0 1 25 24,0 14.31
-
Peltola vetää todella kovaa kevättä. Eilen ei tullut tulosta, mutta oli jälleen Tapparan kärkeä, vaikka pelaa itselleen oudommalla pelipaikalla. Peli näyttää jopa parantuneen, kun Lucenius vaihdettiin Kaksoseen.
-
Tapparan tärkeimpiä pelaajia. Blokkaa laukaukset ja muutenkin Tapparan paras puolustava hyökkääjä. Kokonaisvaltainen pelaaja.
-
Komppia ylistyksille. Pelasi hyvin keskushyökkääjänä jo syksyllä ja paikkaa nyt elintärkeällä tavalla rampaa sentteriosastoa. Yllättäen ongelma onkin Koskiranta.
-
Jugin hieno maali Tepsiä vastaan (http://www.youtube.com/watch?v=XkgwsJy1G-8/)
-
Jugin hieno maali Tepsiä vastaan (http://www.youtube.com/watch?v=XkgwsJy1G-8/)
Toi oli todella hieno maali. Illan kohokohta.
-
Tässä on se pelaaja joka ansaitsisi Tapparan C:n rintaansa. Ottaa iskuja, antaa iskuja, raataa, blockaa, järjestelee... Tekee aivan kaiken mitä valmennus pyytää ja enemmänkin. Juki tarvittaessa vaikka syö kiekon jos se millään tavalla auttaa joukkuetta. Jotenkin kummasti tulee aina rauhallinen mieli kun Juki heitetään askiin, aina voi olla varma ettei ainakaan yrityksestä jää kiinni.
Ei kehittynyt miehestä sitä kaikkien odottamaa pistelinkoa, mutta ainakin mun yllätykseksi äärimmäisen luotettava ja tunnollinen kahdensuunnan hyökkääjä. Painonsa arvoinen kultaa.
Tämä siis toki vain oma mielipiteeni.
-
En tiedä onko parhaimmillaan 3-4-ketjussa esiintyvästä pelaajasta kapteeniksi asti, mutta varakapteeniksi ainakin. Ylemmissä ketjuissa Juki ei ole oikein koskaan paikkaansa löytänyt. Rautakorpikin on ehtinyt miestä kokeilla 1-2-ketjuissa jo moneen kertaan, mutta ei ole loksahtanut kohdalleen. Alemmissa ketjuissa taistellessaan kyseessä on kuitenkin äärettömän tärkeä pelaaja, ja kevään pleijareissa miehen valtava arvo joukkuelle jo nähtiin. Tänään pelattiin playoff-hengessä Jokereita vastaan, ja Peltolan johtama ketju oli kolmannessa erässä Tapparan vaarallisin hyökkäyssuuntaan.
Tekee todellakin kaiken, koska kädetkään eivät ole puuta, yhtenä osoituksena älykäs peli avauserässä Bailenille aivan avopaikkaan keskelle. Kaiken lisäksi oma kasvatti, toivottavasti Juki jatkaa Tapparassa vielä pitkään.
-
Peltolan älykäs sentteri pelaaminen tulee vuosi vuodelta enemmän esiin. ;D Jukin syötöt alkaa olemaan jo sitä luokkaa parhaimmillaan kuin esim. taikuri Lehterällä. Vastustajalla ei ole mitään hajua koska ja mihin syöttö lähtee. Ja kun pääsee molarin kanssa vastakkain niin sinne se kiekko löytää tiensä maaliin. ;)
-
En tiedä onko parhaimmillaan 3-4-ketjussa esiintyvästä pelaajasta kapteeniksi asti, mutta varakapteeniksi ainakin. Ylemmissä ketjuissa Juki ei ole oikein koskaan paikkaansa löytänyt. Rautakorpikin on ehtinyt miestä kokeilla 1-2-ketjuissa jo moneen kertaan, mutta ei ole loksahtanut kohdalleen. Alemmissa ketjuissa taistellessaan kyseessä on kuitenkin äärettömän tärkeä pelaaja, ja kevään pleijareissa miehen valtava arvo joukkuelle jo nähtiin. Tänään pelattiin playoff-hengessä Jokereita vastaan, ja Peltolan johtama ketju oli kolmannessa erässä Tapparan vaarallisin hyökkäyssuuntaan.
Tekee todellakin kaiken, koska kädetkään eivät ole puuta, yhtenä osoituksena älykäs peli avauserässä Bailenille aivan avopaikkaan keskelle. Kaiken lisäksi oma kasvatti, toivottavasti Juki jatkaa Tapparassa vielä pitkään.
Tällä hetkellä kapteenin virkaa hoiteleva kaveri on pelillisesti valovuoden Jukia perässä, että en nyt sitten tiedä onko sillä merkitystä oikeesti...
Tuli tässä samalla mieleen, että olis kiva nähdä Juki ja Nemo samassa ketjussa. Sentteriks vielä Plihal, niin jos siinä ei vastustaja tuu hulluks niin ei missään! Puolustava sentteri joka osaa ohjata vastustajan peliä (seuratkaapa tätä, sinne mennään mihin Tomas haluaa vastustajan menevän), Nemo on maaliviivan takana yks liigan v*ttumaisimmista pelaajista ja sitten lisäks Juki joka ON liigan paras karvaaja hyökkäyspäädyn ja hyökkäyssinisen välisellä alueella. Eihän sieltä vihulainen tuu hitaalla tai nopeella lähdöllä mihinkään. Pääsis Aaltokin helpommalla :D
-
Jukista meidän uusi "Koskiranta". Minun mielestä loistava peli Porissa. Ehkä kolmas Ässien maali meni Jukin piikkiin. Toisaalta vei myös McRaen paikan lopussa.
-
Peltola näyttää nyt ottaneen sen odotetun stepin joukkueen liideriosastoon. Hienoa!
Huikea mailan nosto ja maali tänään sekä kovaa yritystä. Iso peukku täältä
-
Jokos se Juki on lopettanut opiskelun ja voi paremmin keskittyä pelaamaan?
-
Hieno seurata Jukan pelaamista. Äijä laittaa 110% ittestään likoon kentällä. Ei pelkää blokata vetoja eikä kaksinkamppailuissa arkaile yhtään. Siinä on miehellä asenne kunnossa. Peltola - Palola-ketju saa aina tuhoja aikaan.
-
Rautakorpi on lähtemässä"sotaan" muutamien kavereiden kanssa, mun valinta olis Juki. Tasasta, laadukasta työtä joka paikassa, paitsi ylivoima-aika puuttuu. Kokonaisuudessa mielestäni paras laituri tällä kaudella, eikä hyydy kovimmissikaan väännöissä.
-
Vois palkita ja vaihtaa Kuuselan kanssa paikkoja. Yks nuoren kaartin suosikeista ollut ja hienoa että on kunnossa.
-
Harvoin tulee tänne kirjoiteltua, mutta nyt on pakko hehkuttaa Peltolaa. Jossain nelosen lähetyksessä joku kommentaattori sanoi, että hän on koko ajan se ketjun juonikas kaveri ja olen täsmälleen samaa mieltä. Kovan asenteen lisäksi pelaamisessa on koko ajan järkeä, luovuutta ja nimenomaan peliä edistävää tekemistä. Tuntuu, että erityisesti viime keväänä alkanut kehitys vain jatkuu koko ajan.

Mun mielestä Jugi pelas ajat sitten jo ihan ykkös-kakkos ketjun tasoista peliä. Kuka muistaa kun oli ketju Peltola-Lehterä-Enlund, ketjukaveritkin oli kovia mutta peli kulki, tai sit Peltola-8-N Nieminen.
Sitten tuli loukkaantumiset. Ja niiden seurauksena seuraava kausi oli huonoa, onneks kuitenkin pysyi/pidettiin Tapparassa.
-
Juki Peltolalle kolmen vuoden jatkosopimus Tapparaan.
http://www.tappara.fi/liiga/uutiset/269-marraskuu-2013/7929-jukka-peltolalle-uusi-sopimus
-
Hienoa! Onnea Jukille! Toivotaan, että saa pelata terveenä. On kiekkoilija parhaassa iässä. Sekä todella monikäyttöinen pelaaja ja sikäli arvokas allrounderi. Tälläsiä kavereita tarttee joka joukkue.
Plussana vielä vahva Tapparatausta.
-
Juki Peltolalle kolmen vuoden jatkosopimus Tapparaan.
http://www.tappara.fi/liiga/uutiset/269-marraskuu-2013/7929-jukka-peltolalle-uusi-sopimus
Iso peukku tälle!
-
Jukissa meillä on taitava, edelleen kehittyvä pelimies, jolla on Tapparasydän!
Iso peukalo täältäkin!
-
Hyvä jatkosoppari!!! Juki taitaa olla se seuraava iki-Tappara vaikka jossainvaiheessa olikin huhua liikkeellä,
että olisi jonnekkin päin siirtymässä. Juki on ollut kyllä hyvä tällä kaudella, todellinen allaround pelaaja.
-
Isoa peukkua täältäkin! Jukista on tulossa iki-Tappara! :)
-
Tästä tykkäsin kyllä! 8) Juki on Tappara! Jukan ansiosta vielä voitetaan mestaruus jos toinenkin.
-
Jukin paita kattoon pelaaja uran jälkeen?
-
Loistava homma. Tasaisen varmaa työntekoa, pelisilmäkin kehittnyt hirveesti lähiaikoina. Sais kyllä enemmän vastuuta mun mielestä. Kiilaa tällä hetkellä jopa Niemisen edelle tuossa kovan työn määrässä kentällä. Toivotaan että pysyy terveenä, tärkeä osa JOUKKUETTA.

Teki mieli aikasemmin hieman verrata kavereita, mutta en viittinyt kun Niemiminen häviäis 100-0 kaikessa.
-
Nostellaans Jugia vähän ylös: Tappara.fi | Piinapenkissä Jukka Peltola (http://www.tappara.fi/liiga/uutiset/273-tammikuu-2014/8022-piinapenkissa-jukka-peltola)
Pitää katsella, kun pääsee äänilähteen pariin.
-
On mun silmissä ainakin jo noin nuorella iällä ns. ikitappara, onneks on pitkä sopimus ja 3v vielä Tapparassa jatkaa varmaankin.
Todellakin jokapaikan höylä ja vielä hyvä semmonen, vähän pisteitäkin sois lisää, toisaalta viimekauden meno käy ihan hyvin, et playoffseissa vetää sen verran pisteitä mitä koko runkosarjassa ja vaikka vielä vähän enempi, hieno jäbä! :)
-
Jäätävä ukko. Kiekon eteen, kiekko kivuliaasti jalkaan. Siitä vaihtopenkin kautta pukusuojaan ja viimeiseen erään takaisin. Ja taas kiekon eteen ja kiekko jalkaan. Tällä kertaa onneksi ilman huonompaa lopputulosta. Kipeetä näytti silti tekevän.

Kirosin kyllä kunnolla jo tuon ensimmäisen blokin jälkeen. Vaikka tekoa hemmetisti arvostankin, niin onhan tuo nyt helvetin tyhmää riskeerata koko loppukausi, kun nyt runkosarjassa ei ole enää mitään panosta. Kun vaakaan laitetaan toiselle puolelle yksi päästetty av-maali ja toiselle paha loukkaantuminen, niin päätös on aika helppo tehdä. Nyt loppurunkosarjassa ensiarvoisen tärkeää on, ettei kukaan avainpelaaja loukkaannu, joten Jukikin voisi jättää jäätävät blokkinsa odottamaan parin viikon päähän.
-
Jäätävä ukko. Kiekon eteen, kiekko kivuliaasti jalkaan. Siitä vaihtopenkin kautta pukusuojaan ja viimeiseen erään takaisin. Ja taas kiekon eteen ja kiekko jalkaan. Tällä kertaa onneksi ilman huonompaa lopputulosta. Kipeetä näytti silti tekevän.
Kirosin kyllä kunnolla jo tuon ensimmäisen blokin jälkeen. Vaikka tekoa hemmetisti arvostankin, niin onhan tuo nyt helvetin tyhmää riskeerata koko loppukausi, kun nyt runkosarjassa ei ole enää mitään panosta.
Silloin kun tällaiset taidot on pelaajalla selkäytimessä, se ei rupee arpomaan sekunninosissa tapahtuvaa päätöstä.
-
Peltola tuuppas kyllä kauden upeimman yksilösuorituksen eilen ja hassutteli alivoimalla Jokeripakit täysin solmuun. Pakko ihailla kaveria, kädet pysyy jalkojen tahdissa ja omaa laajan kikkarepertuaarin ja ennenkaikkea uskalluksen käyttää sitä. Viljelee mm. jalkahyvää onnistuneesti todella usein. Aliarvostettu pelaaja edelleen.
nelonen.fi: Peltola piti Jokeri ylivoimaa pilkkanaan (http://www.ruutu.fi/ohjelmat/sm-liiga/peltola-piti-jokeri-ylivoimaa-pilkkaanaan-tappara-alivoimalla-johtoon)
Ei muuten ollut eka kerta kun Peltola kyykyttää vastaavanlaisesti Jokereita:
yt.com: Jukka Peltola vie Jokeri puolustusta (http://www.youtube.com/watch?v=2MCziSOZNNY)
yt.com: Lisää Peltolan herkkua (http://www.youtube.com/watch?v=4e530POOoM8)
1vs1 haastoissa liigan parhaimmistoa.
-
Juki on aina ollu mun yksi suosikkipelaajia ja oon seurannu ihan junnuista asti Peltolan kehitystä.
Hiukan kun peliälyä ja käsiä kun Jukilla olisi enemmän, niin olisi varmasti ylemmissä kentissä jos ei jo ulkomailla.
Fysiikkahan Jukilla on melkoisen huikea... Go Juki :)
-
IS arvioi Jukin liigan top 5 puolustavaksi hyökkääjäksi.
http://www.iltasanomat.fi/sm-liiga/art-1288663284550.html?pos=ksk-trm-urhl-ostu
-
Nostellaanpas Jukin ketjua myös. Tähän asti läpi kauden yksi varmimpia suorittajia koko joukkueessa ja tänään kylmän rauhallinen maali verkkoon, viimeinkin.
Ei paljoa virheitä tee ja täydellinen työmoraali nuorella herralla. Tästä pelaajasta ei voi kyllä kun tykätä, muutkin kuin tytöt.
-
Pleijjaripelaaja. Toinen erikoinen piirre on nuo alivoimamaalit, jotka tuntuvat osuvan Peltolalle silloin harvoin kun niitä tulee. Tärkeä kaveri, ja toivottavasti ensi kaudella kasvaa vielä suurempaan rooliin ja alkaa tehtailla pisteitä tasaisemmin.
Jotenkin mulla on sellainen kutina, että tämä kaveri ratkaisee jonkun tärkeän pelin vielä tänä keväänä. ;)
-
Tänään taas maali. Hirmu kuti, joka meni ilmeisesti suoraan maaliin. Tärkeä pelaaja, tärkeissä peleissä.
-
Maali ja monta tärkeätä blokkausta taas. Ei voi kun tykätä äijästä
-
Tasakentällisin latoo tehopisteitä joukkueen tehokkaimpien hyökkääjien tahtiin pienemmällä peliajalla, blokeissa varmasti joukkueen kärkeä ja sopii mihin tahansa kentälliseen mille tahansa hyökkäysketjun pelipaikalle. Onnistuisi epäilemättä pakkinakin. Sitä minä vain että TÄRKEÄ PELAAJA!
-
Peltola pelaa kyllä erittäin ennakkoluulottomasti ja uhrautuvasti joukkueen eteen. Hieno pelaaja, ei voi muuta sanoa.
-
Kevään mies. Kahdessa pelissä putkeen nätit maalit ja miehen arvoa ei edes mitata tehoissa, vaan pikemminkin blokeissa ja riistoissa, missä myös on Tapparan ja koko liigan eliittiä. A tai C rintaan ensi kaudeksi ja tämän iltaisen kudin kaltaisilla suorituksilla mahdollisesti YV:lle vielä tänä keväänä?
-
Juu, kuten jäsen #51 jo mainitsi ja joku toinen otteluketjussa, Juki voisi hyvinkin olla kapteenistomateriaalia ensi kaudella!
Seurauskollinen ja kunnon taistelija. Huolisin ihan kapteeniksi asti.
-
Itse olen kyllä myöskin tällä kaudella monet kerrat miettinyt hallissa ääneenkin, että Jukille voisin itse hyvinkin olla antamassa C-kirjainta ensikaudella,
toki siellä muitakin hyviä ehdokkaita varmasti on, mutta kyllä ainakin A-kirjaimen mies ehdottomasti ansaitsisi.
Kyllä mies sen verran kovaa esimerkkiä näyttää joukkueelleen kentällä, että oksat pois.
Olen jo viime kaudesta lähtien harkinnut/halunnut Peltolan pelipaitaa, vielä ei ole tullut hankittua, mutta viimeistään ensikaudeksi se on pakko saada.
Arvostan pelaajana todella korkealle, omia suosikkeja ollut jo pitkään. Taistelee, raataa, uhrautuu, lisäksi löytyy käsiä ja peliälyäkin. Todellinen Tapparasydän sykkii miehellä.
Kertoo jo paljon nuo Peltolan sopimukset, muistaakseni joku kausi ei ollut mahtua joukkueeseen (?), mutta halusi itse välttämättä saada pelata Tapparassa ja ilmoitti olevansa valmis vaikka Mestiksen kautta taistelemaan pelipaikasta.
Nyttemminhän mies sitten kirjoitti tuon pidemmän jatkon ja se oli lopullinen niitti, tie miehen sydämeen käy lätkän kautta.
-
Nostetaas vähä Jugia ylös kanssa. Oli tän sarjan ehkä paras Tappara. Harmi kun blokatuista ei pidetä kirjaa liigassa(amatöörimäistä). Sen vois käydä laskemassa Peltolan osalta mustelmista viä jälkikäteenki. Varmaa toistakymmentä blokattua laukausta tähä sarjaa ja muutenki on kevään lapsia. Laitoin paidan tilaukseen netistä. Pääsee seinälle.
-
Loistavia blokkeja tosiaan tänään. Ja ihan varmasti sattui.
Oon ollut jo jonkun aikaa paitaa hankkimassa ja Peltola taitaa lukea selässä, kun saan sen tilattua.
-
Kompataan ylläolevia. Ennestään löytyy vain Ojasen#8, Tarvaisen#20 ja Niemisen#30. Nyt on aika pistää uusi paita tilaukseen.
-
On se Juki kyllä arvokas työmies meille, todellinen playoffpelaaja ja työmies ! Eikä siinä kaikki ! Tämän lisäksi kaveri myy vielä pelipaitoja kiitettävästi näköjään ;D
-
On kyllä sellanen jokaisen valmentajan unelma pelaaja. Hemmetin kova alivoima pelaaja ja pystyy tarvittaessa myös ratkoon pelejä.
-
Pakko palata vielä noihin kapteenipuheisiin. Katsoin eilen peliä ja kun joukkue asteli jäälle jäi Juki tsemppaamaan koko joukkuetta käytävän varteen. Siinä taas yksi ominaisuus, joka puhuisi kapteenistoon kuulumisen puolesta. On tää hiano mies!
-
Tässä on se pelaaja joka ansaitsisi Tapparan C:n rintaansa. Ottaa iskuja, antaa iskuja, raataa, blockaa, järjestelee... Tekee aivan kaiken mitä valmennus pyytää ja enemmänkin. Juki tarvittaessa vaikka syö kiekon jos se millään tavalla auttaa joukkuetta. Jotenkin kummasti tulee aina rauhallinen mieli kun Juki heitetään askiin, aina voi olla varma ettei ainakaan yrityksestä jää kiinni.
Ei kehittynyt miehestä sitä kaikkien odottamaa pistelinkoa, mutta ainakin mun yllätykseksi äärimmäisen luotettava ja tunnollinen kahdensuunnan hyökkääjä. Painonsa arvoinen kultaa.
Tämä siis toki vain oma mielipiteeni.
Kulunut kausi vaan vahvistaa tätä kauden alla kirjoittamaani mielipidettä. Juki johtaa esimerkillään, oli C:tä tai ei, mutta yks asia on pommin varma - Juki ei taipuisi C:n painosta. Jos joku osaa nimetä Jukia tasaisempaa ja luotettavampaa pelaajaa Tapparasta Ojasen lopetettua, niin voi toki ilmoittaa ehdokkaansa...
-
Jos joku osaa nimetä Jukia tasaisempaa ja luotettavampaa pelaajaa Tapparasta Ojasen lopetettua, niin voi toki ilmoittaa ehdokkaansa...
Brett Skinner oli ainakin jokaisessa pelaamassaan ottelussa tasaisen huono...
Mutta vakavasti puhuen Juki on kyllä loistava peluri ja ehdottomasti kapteeniainesta.
-
Onko miehellä jotain vammaa? Luistelu jotenkin todella aneemisen näköistä ja kaksinkamppailuissa heikko. Nehän ovat miehen vahvuudet, yhdessä alivoiman kanssa. Sanoisin melkein, että heikoin hyökkääjä pelillisesti nyt. Ei voi olla kaikki kunnossa.

On se kyllä monta hittiä ottanut näissä pleijareissa vastaan, ettei ihme vaikka joku kerta olis vähän enemmän osunut.
-
Onko miehellä jotain vammaa? Luistelu jotenkin todella aneemisen näköistä ja kaksinkamppailuissa heikko. Nehän ovat miehen vahvuudet, yhdessä alivoiman kanssa. Sanoisin melkein, että heikoin hyökkääjä pelillisesti nyt. Ei voi olla kaikki kunnossa.
Juki vaan on sellainen pelaajatyyppi, että on joukkueelle äärimmäisen tärkeä vaikka pelaisi ilman toista kättä ja vasen jalka kipsissä. Silloin kun siihen kiekon eteen pitää syöksyä naama edellä estääkseen vastustajan maalin, niin voidaan olla pomminvarmoja siitä, että Juki syöksyy ensin ja laskee sitten illalla peilin edessä montako hammasta pitää kaupasta ostaa lisää...
Siitä uskomaton pelaaja, että hänen läsnäoloaan ei aina kentällä niin huomaa, mutta auta armias kun Juki puuttuu kokoonpanosta, niin johan tulee ikävä ja äkkiä :)
-
Ens kaudeks ostan kyllä Peltolan pelipaidan, päätin sen tänään kun katselin blokkauksen jälkeen jäässä tuskissaan makaavaa Jukkaa.
-
Ens kaudeks ostan kyllä Peltolan pelipaidan, päätin sen tänään kun katselin blokkauksen jälkeen jäässä tuskissaan makaavaa Jukkaa.
Mulla on tuolla yksi pelattu paita jos kiinnostaa, laita yv tjsp.
Jottei mene Off Topiciksi niin Jukille olisi tätä mestaruutta varmaan eniten toivonut. Tämä kaveri syö kiekkoja kun taas Bailen tyytyy vain sanomaan niin.

TJ ja polvitaklaaja, erityiskiitokset molemmille siitä, että muistutitte kaiken tämän murheen keskellä joukkueemme todellisesta taistelijasta. Peltola pelasi taas niin nappikauden, että itse ainakin nostan hattua. Jukin asenne on jotain aivan uskomatonta. Vaikken usko, että kukaan Tapparan pelaaja koskaan lukee tätä palstaa, sanon vaan, että kiitos Jukka Taistelija Peltola, Tapparan gladiaattori numero 81 (syvä kumarrus).
-
Tällä kaudella vasta heräsin arvostamaan tuota Peltolan panosta. Jos joku tilastonikkari pystyy kaivamaan blokkaustilastot niin olisi 'yllätys' suuri, kuinka kovan prosenttimäärän Jugi raapaisisi koko joukkueesta siinä tilastossa. Ja silloin kun paikka tulee, niin osaa pistää kiekon pönttöön paremmin kuin moni kärkipistemiehistä. Läpiajot ennenkaikkea.
Onneksi jatkaa. Muualle ei saa päästääkään!
-
Kapteeni, toistan Kapteeni. Jos tämän miehen nöyryys ja moraali kanna koko joukkuetta, niin ei kenenkään! Eilen nelosen studiossa kehuttiin Jukin olevan niiiiiiin Rautakorven näköinen pelaaja. Voi voi kuinka väärässä he olivatkaan, Jukka Peltola on niiiiiiiiiiiiiin Tapparan näköinen pelaaja kuin kukaan voi olla! Nöyrä, uhrautuva, vilpitön, taitava, kova ja voittava luonne.
Se tapa millä Juki voittaa omat tilanteensa molemmissa päissä kaukaloa, on jotain poikkeuksellista. Suurin syy miksei nauti isoista otsikoista johtuu roolista. Kolmos-, nelosketju ja alivoimaa, niissä ei pisteillä juhlita. Tää saattaa kuullostaa monesta aika hullulta, mutta omasta mielestäni Juki pelasi viimekaudella parhaat pelinsä sentterinä, vaikka laituriksi on semetoitunutkin kokoonpanoissa. Pelityyliltään, asenteeltaan ja kiekonkäsittelyltään muistuttaa paljolti Jonathan Toews:a, mikä on paljon sanottu. Arvostan kapteeni vakavaa yhdeksi maailman kovimmista johtajista jäällä, joten Jukin vertaaminen häneen on omalta kohdaltani äärimmäisen kova kunnianosoitus.
Sääli, että Jukin uhrautumiset tavallaan valuivat taas hukkaan ja viimeiset iskut olivat tehneet tuhojaan. Sen verran huojuvin jaloin hän vielä taisteli läpi finaalisarjan tekemättä siltikään virheen virhettä! Nyt tuska on varmasti vielä kovempi, sekä henkisesti että fyysisesti, mutta yksi asia on silti varmaa - kukaan muu ei näistä vastoinkäymisistä ja kolhuista vahvistu enempää kuin Jukka Peltola, Tapparan näköinen mies.
-
Ei voi kun kunnioittaa miestä, kuinka blokkaa jatkuvasti kiekkoja vaikka varmasti tekee kipeää.
Voi heittää kentälle ihan missä tilanteessa vaan ja pelaa todella uhrautuvaa ja nöyrää peliä.
Meidän paras puolustava huökkääjä ehdottomasti!
Jäällä on ainakin kapteeniainesta munkin mielestä. Kopin puolelta sitten ei ole mitään tietoa.

Hiljainen johtaja. Captain Serious.
Kapteenin kuuluu johtaa joukkuettaan erityisesti jäällä. Näyttää suuntaa kuinka joukkueen eteen pitää tehdä uhrauksia ja jättää nimenomaan jäälle kaiken itsestään.
ps. Ei se Juki mikään ihan onneton pukukoppipelaajakaan ole. Mutta koitapa itse kävellä Tapparan kasvattina Tapparan kopissa C rinnassa olevan Niemisen yli ja olla tuntematta itsesi petturiksi. Sitä vaan ei ehdä. Se on se taakka mikä tulee jos/kun elävä legenda istuu kopissa. Niemisen C jäädytti ratkaisuhetkillä koko joukkueen. Johtajuus jäi mahdollisesti sinne koppiin, koska jäällä se ei kyllä todellakaan näkynyt kuin ajoittain!!
-
Peltola jäi kyllä mieleen tältä kaudelta. Hienoa että oma kasvatti vetä noin asenteella ja säästelemättä. Hieman jarrukentissä pelannut tähän saakka mutta potentiaalia saattaisi olla ylemmäs. Sopisi hyvä liikkeisenä rymistelemään parin enemmän taitopelaajan kanssa.
Aikanaan Tapparan a-junnuissa ollut "C" rinnassa (eliteprospects) joten johtajuutta löytynee. Jos Nieminen lopettaa tai lähtee ja Mäntylä ei tee yllättäen paluuta niin potentiaalinen ehdokas kyllä kapteeniksi. Vähintään "A" ansaitsee tuolla asenteella.
-
Tällä kaudella vasta heräsin arvostamaan tuota Peltolan panosta.
Peltola kyllä kehittyi juuri tälle kaudella merkittävästi puolustuspelissä ja kutien blokkaamisessa. Vänttisen opit alkavat purra ja Peltola alkaa olla liigatasolla jo kakkonen parhaana blokkaajana Vänttisen jälkeen.
Toinen huomio on se, että Peltolasta saadaan Tapparan seuraava seuraikoni, vaikka ei ykköskorin mies olekaan.
-
On Peltola kyllä varmaan heittämällä yks aliarvostetuimmista pelaajista liigassa, eilisen perusteella pelas positiivisesti koko ketju vaikkei ny tietty voi hirveitä hehkutella tässä vaiheessa sesonkia, mutta toivotaan että saa kaveri kauden mittaan kunnolla roolia, sitä ainaki ansaittee!

Peltolalle kunnolla roolia on kolmannessa tai neljännessä ketjussa ihan vaan miehen ominaisuuksien takia. Puolustaa tunnollisesti ja tarvittaessa osaa myös itse ratkaista pelejä. Miehen rooli on alemmissa ketjuissa riistävä ja raastava taistelija, joka omalla esimerkillään johtaa joukkuetta. Oikea virka miehelle on kapteeni :)
-
Tuossa DaCostan laidalla menee eilisen perusteella hukkaan Peltola ja samassa nipussa Haapala. Korostan, eilisen perusteella.
-
Joukkueen kapteenina toiminut Jukka Peltola sai jo alkuminuuteilla tällin laitaan törmätessään eikä pelannut sen jälkeen. Vajaalla hyökkäysmiehistölläkin Tappara oli silti hyvä.
Onko kuulunut mitään uutta Peltolan loukkaantumisesta? Toivottavasti ei pahemmin käynyt...
-
Onko kuulunut mitään uutta Peltolan loukkaantumisesta? Toivottavasti ei pahemmin käynyt...
Ei näyttänyt kyllä ihan terveeltäkään pelin jälkeen... Pitää vaan toivoa, ettei mitään pahempaa käynyt.
-
No alettiin sitä roolia antaan Jukalle jo näin kauden kynnyksellä, C rintaan, hieno homma! Oiva valinta kapteenille, onnittelut!
-
Ei jaksa kaivella vanhoja kirjotuksia viime kaudelta, mutta sen sanon että mä oon niin onnellinen! Juki ei Tappara C:n paineessa murru, se on varmaa. Parasta tässä on se, että Juki pelaa C:stä huolimatta yhtä nöyrää ja joukkueelle elintärkeää peliään kuin aina ennenkin ja vapauttaa samalla mm. Tuukan pelaamaan sitä omaa kanuunakuula-kiekkoaan.
Arvostan ja ylistän, kapteeni on todella arvonsa ansainnut!
-
Nyt on oikea ukko saanut C rintaan! Pistän saunan jo lämpeämään... ;)
-
C! Tuota kapteeniksi nostamista täällä jo vähän viime kaudella jengi uumoili, ja sieltähän se tuli. Hieno näytönpaikka, toivottavasti antaa entisestään potkua.
-
Peltolan saikku ilmeisesti jatkuu Jyväskylän kolarin jälkeen, kun tänäänkin ei ole rosterissa? Hallihuhujen mukaan olisi saikulla siis :(
-
Jukka Peltolan haastattelu:
Jukka Peltola: "C-kirjain on tosi iso kunnia mulle!" (http://www.tappara.fi/liiga/uutiset/280-elokuu-2014/8290-jukka-peltola-c-kirjain-tosi-iso-kunnia-mulle)
Youtubessa (https://www.youtube.com/watch?v=xyfjf9e95o8)
Videon alla paljonpuhuva kommenttikin....
-
Mitens meitin kapu, onko tietoa paineleeko jo jäillä ja osallistuuko seuraavaan kapinaan?
-
Tänään treeneissä viilettänyt Karjalaisen kanssa Greenin laitureina
-
On muuten hieno kapteeni. Pelaa ylivoimaa, alivoimaa. Voittaa kaksinkamppailuja, blokkaa, pitää kiekkoa. Luistin kulkee ja onnistumisia tulee kentällä solkenaan.
-
En nähnyt eilistä Lukko-peliä livenä, mutta tuossa Peltolan ratkaisevassa rankkarissa oli mielestäni paljon symboliikka mukana. Nykyinen kapteeni upotti paljon puhutun entisen kapteenin seuran. Onko uusi sivu Tappara-historiikissä lopullisesti käännetty?

Vastausta kysymykseen en tiedä, ehkä aika näyttää. Mutta hienosti kehitetty tarina kaiken kaikkiaan.
-
Peltolalta loistava taistelupeli tänään. Mielestäni tämä meidän kapteeni voitii jokseenkin kaikki kaksinkamppailut, joihin otti osaa. Tuolla työmäärällä pitäisi kyllä saada vähitellen verkkokin vähän paremmin heilumaan.
Nyt ei tarvitse odottaa muuta kuin sitä, että se saatanan puuttuva sentteri lopultakin hankitaan ja Jukka siirretään pysyvästi laitaan.
-
En tiedä onko oikea vai väärä ketju viestille, onhan toi "huhuketjukin" täynnä sitä itseään mutta kuitenkin, Olisikos ny pikkuhiljaa kapteenimme Jukin aika pitää pelaajien keskeinen palaveri kun kerta huono henkikin kopissa? Voisi toimia ja auttaa pelaajia sitoutuun enemmän, aivan kuten Ässien mestaruusvuonna Ville Uusitalo veti pelaajille palaverin jossa puhuttii ja sovittiin tiettyjä asioita ja kas kummas Ässien peli alko rullaan käsittämättömän kovalla tasolla runkosarjan loppuun ja siitä eteenpäin aina mestaruusjuhliin saakka...
-
Kyllä on Peltolallakin paska kausi.
Ensinnäkin pelannu ihan väärällä paikalla lähes koko kauden, sit ei tulosta kentällä juuri ollenkaan ja kentällä esimerkillä johtamiset vähissä... Nyt sit viä vissiin ainakin pitäs olla jonkunmoinen linkki pelaajien ja valmennuksen välissä... Huonoon saumaan pääsi/joutu kapteeniks.
-
Juki, astu esiin. Kerro maailmalle, että Tappara ei taivu koskaan. Sano se kapteenina, joukkueen keihäänkärkenä, ja sanokin se ilmeenkään värähtämättä. Älkää pelatko valmennukselle jos ette sitä voi tehdä, mutta pelatkaa toisillenne ja pelatkaa meille - faneille. Niin hölmöltä kuin se kuullostaakin, niin tee selväksi pukukopissa ettei ilman meitä olisi teitäkään. C tarkoittaa sitä, että sinulla on oikeus puhua koko joukkueen äänellä, joten käytä sitä ääntä sitten tarvittaessa vaikka suoraan sikariportaalle, mutta älkää antako sisäisten asioiden tahrata fanien käsitystä teistä! Ja mikäli mitään ongelmia ei ole, niin tee se selväksi myös meille. Epätietoisuus kalvaa tällä hetkellä kaikkia.

AAMEN tälle! Aina sanotaan ettei saisi verrata Nhl:een, mutta kyllä siellä vaan on hyvä tapa että kapteeni paskan matsin jälkeen pyytää anteeksi faneilta ja takaa että joukkue yrittää seuraavassa pelissä enemmän. Varsinkin jos joukkue on perseillyt kotiyleisön edessä!!!
-
Moni sanoo että C rinnassa kipsaa pelaamisen joiltain ihan totaalisesti! Onko hyökkääminen kipsaantunut meidän kapteenilta? Tehojen osalta kausi ollut heikoin viime vuosiin. 0+3 ja pakkasella -4? Jukka on älykäs pelaaja mutta ei mielestäni kuulu sentterin paikalle jossa Tapola häntä koko ajan peluuttaa? Kun ei parempaakaan ole siihen laittaa?
-
Totta. Yhtä rankkari maalia lukuunottamatta ollut huono koko kauden. Kärjistäen voisi sanoa että jos viime kauden kapteeni lensi katsomoon niin peli esitysten perusteella ei se nytkään kaukana ole.
-
Surkea on todellakin ollut. Voisi herättää joukkueenkin jos heittäisi kapteenin katsomoon,mitä ei edes huomaisi tämän kauden peliesityksiin nähden. Täytyy vaan ihmetellä onko valmennus sekoittanut koko joukkueen näin pahasti kun kaikki alisuorittaa?
-
Onhan Juki toki heikko ollut, mutta edelleenkään en ymmärrä valmennuksen päätöstä peluuttaa häntä jääräpäisesti väärällä pelipaikalla. Ei sovi sentterin tontti Peltolalle, eikä tue hänen vahvuuksia. Menisikö Tapparalla paljon huonommin, jos olisi rohkeasti ajettu Rauhalaa sisään sentterin tontille, missä hän on juniori-ikänsä pelannut? Tuskin. Laitan ison miinuksen valmennuksen papereihin hyökkääjien peluutuksesta. Onhan Peltola toki saanut paikoin vastuuta myös ylivoimassa eikä hommasta ole mitään tullut, joten pitää hänenkin peiliin katso. Siltikin, kun joukkueesta näin moni pelaaja alisuorittaa, kyse ei ole enää sattumasta. Jotain on tehty/tehdään väärin ja varmasti Peltolakin pystyy palaamaan omalle tasolleen aikanaan.
-
Kyllähän jugi edelleen kovasti hommia jäällä tekee ja on alivoiman tärkeimpiä lenkkejä mutta itseluottamus tekopaikoissa loistaa poissa olollaan ja isoin tekijä peltolan alkukauden huonouteen on ollut tuo sentterinä pelaaminen, paikkaa kyllä sentterinä hyvin eli ei näy kentällä mutta eihän se pitkässä juoksussa hyvä asia ole ja näin se on aikasemmillakin kausilla mennyt että jos jugi on pelannut keskellä ei miestä ole paljon näkynyt paitsi alivoimalla. jugi on laituri, ei mulla muuta.
-
Ihan uskomatonta paskaa kaikki tänään kirjoitetut viestit tässä ketjussa. Mitä te oikein odotitte kun laitetaan puolustava LAITURI kahden täysin aneemisen laiturin (Jormakka, EJ) väliin? Noista kolmesta Peltola on ollut se vahvin lenkki. Tekee edellisten vuosien tapaan AV JA karvauspelaamista hyvällä tasolla ja on siinä liigan eliittiä.
Peltola on pelkkä olosuhteiden uhri. Väärä pelipaikka, väärät ketjukaverit, Tapolan toimimaton hyökkäystaktiikka...jne. Tuossa tilanteessa vaadittaisin täydellistä hyökkäyspään dominointia jotta pisteitä tulisi ja siihen ei Peltolan taidot riitä eikä tarvitsekkaan riittää. Vika on jossain muualla. Tapparalta on puuttunut koko kauden toinen kärkisentteri ja siihen tontille on lyöty jokapaikanhöylä Peltola. Siinä syy miksi Peltola on tehnyt huonosti pisteitä. Vika ei ole Jugissa.
Tällä palstalla velloo sairas ilmiö, jossa vuorotellen yksi pelaaja on "se suurin alisuorittaja". Milloin se on Kankaanperä, milloin Peltola, milloin Karjalainen, milloin Kolomatis... Sitten joku rohkea uskaltautuu sanomaan että "ei se ny niin huono ole", pari muuta kirjoittelijaa komppaa tätä ja sitten siirrytään haukkumaan seuraavaa pelaajaa.
Valmennus ei ole saanut hyökkäyspelaamiseen mitään ideaa ja jos tämä ei pian muutu niin pitää käyttää joulutauko uuden valmentajan hankkimiseen. Suikkanen, Jalonen ja Kivi ovat ainakin vapaana. Suikkanen on hullu, Jalonen ei tule ja Kivi on nössö, joten en tiedä mihin ratkaisuun tässä edes kannattaa kääntyä.
-
Nyt tuon Dixon siirron jälkeen Jugi taitaa päästä vihdoin omalle paikalle laitaan. :)
Vai pistetäänkö Dixon tai Malinen laitaan... ::)
-
Nyt tuon Dixon siirron jälkeen Jugi taitaa päästä vihdoin omalle paikalle laitaan. :)
Vai pistetäänkö Dixon tai Malinen laitaan... ::)
Heh, eiks Green ollu C/RW? Siihe Jukin vierelle ;D
-
Kapteeni, herätys. Joukkueesi tarpoo suossa.
Jotenkin tuntuu Jukila olevan sormi suussa tällä hetkellä. Ja eihän tuo varmaan helppo homma tulokas-kapteenille ole jos siellä jotai kismaa on.
Vaikuttaa mies jotenkin apaattiselta. Se jokin Jukimainen taistelu ja yritys loistaa poissa-olollaan.
Ota vaikka tappelu tai jotain.
-
Ei kaveri taida kuitenkaan ihan oikeassa roolissa olla. Tekisi varmasti omallekkin pelille hyvää, jos ei tarttisi kapteenin vastuuta kantaa. Mielestäni voisi tässä pelillisessä laskussa nyt Juki ilmoittaa, että hänestä ei ole tätä tehtävää kantamaan ja on aika valita uusi kapteeni. Tämä on toki vain ja ainoastaan oma mielipide. Jotain tarttis kuitenkin "tehrä"
-
https://www.youtube.com/watch?v=uI5aZsC0xUI (https://www.youtube.com/watch?v=uI5aZsC0xUI)
Jukalta suora vastaus Solmun kysymykseen pelaajien ja valmennuksen välisestä luottamuksesta. 8) Ainakin toinen osa vastauksesta lienee totta, sen verran napakasti tulee vastaus.
-
Niin tai näin, mutta kapteenin ei tarvitse v-alkuista sanaa käyttää haastattelussa. Sivistymätöntä, tuossa asemassa.
-
Niin tai näin, mutta kapteenin ei tarvitse v-alkuista sanaa käyttää haastattelussa. Sivistymätöntä, tuossa asemassa.
Juurikin hyvä, että tunne näkyy ja välittyy. Tämä jakso on varmasti juuri Jukalle erittäin raskas uutena kapteenina ja pelaajana joka haluaa antaa joka ilta kaikkensa joukkueen eteen. Olisitko Messi toivonut samaa liirum laarumia tuohonkin haastatteluun kuin mitä kaikki muut pelaajat antavat? Niistähän saa ihan hirveän paljon aina irti.
-
No kuvastaa lähinnä tuskaa tuollanen tiuskiminen ja varmaan myös kyllästymistä kun joka paikassa rummutetaan "kriisiä" ja kysytään kysymyksiä, joihin ei oikeesti voi vastata mitään.
-
Niin tai näin, mutta kapteenin ei tarvitse v-alkuista sanaa käyttää haastattelussa. Sivistymätöntä, tuossa asemassa.
Mun puolesta saa hokea sitä ****** niin kauan kuin huvittaa. Ei vaikuta mitenkään mihinkään. Osotti sitä ettei niistä juoruista oteta paljon ''omaan niskaan''.
-
Niin tai näin, mutta kapteenin ei tarvitse v-alkuista sanaa käyttää haastattelussa. Sivistymätöntä, tuossa asemassa.
Sitäkin v*ttu makeempaa, sano Ojasen Janne, kun kapteenina Raksilassa kannua nosti. Ja sen jälkeen pyysi toimittajalta ja katsojilta anteeks.
-
Mitä tästä tulee jos kaikki tuota joka paikassa huutelee. Kyllähän tässä päähän ottaa ite kullakin, ei se siitä ole kiinni. Yleensä kapteeni on joukkueen fiksuimpia tyyppejä ja osaa puhua median edessä. Tässä oikeastaan korostuu nyky-yhteiskunnan ja jääkiekonkin kuva oikein selkeästi. Piste.

Samaa mieltä Messin kanssa. Kapteenin täytyy osata olla hillitty media edessä, vaikka kuinka ottaisi päähän. Mutta, eipä tuo nyt niin vakavaa ole.
-
Mitä tästä tulee jos kaikki tuota joka paikassa huutelee. Kyllähän tässä päähän ottaa ite kullakin, ei se siitä ole kiinni. Yleensä kapteeni on joukkueen fiksuimpia tyyppejä ja osaa puhua median edessä. Tässä oikeastaan korostuu nyky-yhteiskunnan ja jääkiekonkin kuva oikein selkeästi. Piste.
Juki on oikeasti fiksu tyyppi. Tuossa kohtaa se v***tus vain pääsi toimittajan typerien kysymysten kautta läpi.
-
Mitä tästä tulee jos kaikki tuota joka paikassa huutelee. Kyllähän tässä päähän ottaa ite kullakin, ei se siitä ole kiinni. Yleensä kapteeni on joukkueen fiksuimpia tyyppejä ja osaa puhua median edessä. Tässä oikeastaan korostuu nyky-yhteiskunnan ja jääkiekonkin kuva oikein selkeästi. Piste.
onhan tätä kielenkäyttöä ollut aikojen alusta asti, ei hetkauta.
-
Mun mielestäni vaan aivan hyvä, että nuori kapteeni sanoo suoraviivaisesti miten homma on. Kiekon parissa piiloudutaan muutenkin kommenteissa ihan liikaa jargonin taakse ja jätetään katsojan vastuulle kaivaa totuus rivien välistä. Tuossa tilanteessa kuuluukin ********* ja sen saa sanoa ääneen kun media tulee siitä jatkuvasti (ääni väristen) utelemaan.
Anteeksi voi pyydellä ja maalailla taivaanrantoja sitten kun peli kulkee...
-
Ihan oikein. Hokijargon-vässyköitä maailmassa riittää. Toki tuo välimerkki on tietyssä mielessä kielen köyhyyttä, mutta sopi aivan helevetin hyvin tuohon tilanteeseen, kun Solmun juorutehdas tulee huonosti päättyneen matsin jälkeen onkimaan jotain väsyneitä henkimaailman itkuja. Vai haluaako joku kuulla lisää näitä "omaa peliä pitää olla kärsivällinen"-miehiä?
-
Oli kielenkäyttö sitten ok tai ei, niin kivaltahan se tuntui kun Solmu alkaa kangerrella sanoissaan ja ääni värisee kuin pikkupojalla pissa housuissa kun Juki sanoo kovan sanan :)
-
Mitä tästä tulee jos kaikki tuota joka paikassa huutelee. Kyllähän tässä päähän ottaa ite kullakin, ei se siitä ole kiinni. Yleensä kapteeni on joukkueen fiksuimpia tyyppejä ja osaa puhua median edessä. Tässä oikeastaan korostuu nyky-yhteiskunnan ja jääkiekonkin kuva oikein selkeästi. Piste.
[/
Mielestäni kapteenin haastattelun kritisointi kulminoituun taas yhteen kirosanaan , tämä kuvaa mielestäni hyvin nyky-yhteiskunnan kaksinais moralismia vaikka Messi ei tätä varmaan tarkoittanut.
Jukin haastattelu piti sisällään paljon tuskaa ja haastattelijan kysymykset olivat lähinnä vi....ua . Olen varma että Juki pyytää anteeksi jos se herättää joukkueen.
Vielä kun tiedän miten joukkue suhtautu haastattelijan Barkov kirjoitukseen Aamulehdessä
Niin ei ihme , fiksun ihmisen reaktio.
-
Mitä tulee noihin tämän päivän toimittajiin, niin suurimmalta osalta puuttuu täysin moraali. Itse ovat maineensa pilanneet. Tässäkin tapauksessa toimittaja menee väsynyttä miestä provosoimaan....häpeäisi. Mutta eipä taida, kun älli ei riitä.
-
Mitä tästä tulee jos kaikki tuota joka paikassa huutelee. Kyllähän tässä päähän ottaa ite kullakin, ei se siitä ole kiinni. Yleensä kapteeni on joukkueen fiksuimpia tyyppejä ja osaa puhua median edessä. Tässä oikeastaan korostuu nyky-yhteiskunnan ja jääkiekonkin kuva oikein selkeästi. Piste.
Mielestäni kapteenin haastattelun kritisointi kulminoituun taas yhteen kirosanaan , tämä kuvaa mielestäni hyvin nyky-yhteiskunnan kaksinais moralismia vaikka Messi ei tätä varmaan tarkoittanut.
Jukin haastattelu piti sisällään paljon tuskaa ja haastattelijan kysymykset olivat lähinnä vi....ua . Olen varma että Juki pyytää anteeksi jos se herättää joukkueen.
Vielä kun tiedän miten joukkue suhtautu haastattelijan Barkov kirjoitukseen Aamulehdessä. Niin ei ihme , fiksun ihmisen reaktio.
No kyllä sen kapteenin ja muidenkin haastateltavien tietysti pitäis olla kiroilematta. Ihan vaan ettei junnut hoe koko talvea tuota samaa. Mutta ymmärrän täysin että lipsahtaa kun kuuntelin ton haastattelun. Tais olla sen verran tiukka katsekontakti Jukilla että meni Salminen Solmuun.
-
Juntti oli jo twiitannut Jukin haastattelun "Hyvä jugi!" saatesanoilla. Sieltä suunnalta siis ainakin tuki Jukan suorille sanoille.
-
https://www.youtube.com/watch?v=uI5aZsC0xUI (https://www.youtube.com/watch?v=uI5aZsC0xUI)
Jukalta suora vastaus Solmun kysymykseen pelaajien ja valmennuksen välisestä luottamuksesta. 8) Ainakin toinen osa vastauksesta lienee totta, sen verran napakasti tulee vastaus.
Nää on juuri niitä kommentteja joilla kapteeni voi joukkueensa herättää. Juki ilmoitti kohtuullisen suoraan, että "nyt sitten loppuu toi uutisankkojen rääpiminen meidän kustannuksella!". Seuraavaks Juki päästää parit voimasanat kopissa ja kaikilla nousee agremittari jo lähelle normitasoa. Siihen tarvitaan sitten enää määrätietoinen valmentaja iskemään mittarit kaakkoon ja kääntämään koko raivo kontrolloidusti vastustajan niskaan.
-
Jos yksi v# aiheuttaa myrskyn vesi lasissa ja herättää joukkueen niin hyvä juttu.
Eihän noita pitäisi haastatteluissa tulla, mutta tuleehan noita ihan Amerikankin maalla "piip piip". Tuohan osoittaa, että asennetta on. Kyseessä vain tuollainen Silmun käytävähaastattelu itsestään selvine, ärsyttävine kysymyksineen.
Peltolalta hyvä peli ja tästä intoa näyttää positiivista esimerkkiä muille pelaajille.
-
Mielensäpahoittajia riittää :D Asiallisesti sano median paskanjauhantaan mielipiteensä ja Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu voimasanat että menee jakeluun.
-
Jos yksi v# aiheuttaa myrskyn vesi lasissa ja herättää joukkueen niin hyvä juttu.
Ihan ***** hyvä juttu.
Parasta tässä nyt on tuo pelaajan ikään kuin vastahyökkäys tilannetta kohtaan. Mediassa ja täälläkin on kirjoiteltu mitä sattuu. Kaikki pelit on olleet Tapolan viimeisiä, Viiksi puhuu mitä sattuu ja mitä vielä.
Tuo ei ole ensimmäinen medialle lausuttu v-sana. Kuusela mainitsi Jatkoajalle, (http://www.jatkoaika.com/Haastattelu/kuusela-tapparan-epäonnesta-”v-tuttaa”/163159) että "v-tuttaa". Nyt tuo v-tutus pitäisi jotekin jalostaa uudeksi tunteeksi, tunteen paloksi tai draiviksi. Joksikin uudeksi, positiiviseksi energiaksi. Näytönhaluksi tai sen suuntaista.
-
Itselle tuli tuosta Jukin purkautumisesta ainoastaan hyvä olo. Peli-ilme oli valoisampi kuin aikoihin koko joukkueella ja tuo Jukin purkaus päälle on kuin piste i:n päälle. Tällä hetkellä on tappioputkesta huolimatta hyvinkin seesteinen olo. Annetaan Tapolan kääntää vene. Enää selkeämmin joukkue ei voi osoittaa tukeaan Tapolalle kuin tuo Jukin purkaus.
-
Se oli suoraakin suorempi osoitus tunteesta, ja hyvä että sitä on. Jos tunne olis kadonnut, ni voitais haudata tämä kausi lopullisesti!
-
Kyllähän tuossa uutisoinnissa Iltalehdessä jää epäselväksi se, että Jukia ei v# kiinnosta mitä media kirjoittaa ja kertoo. Tuo kysymys ja v#n kohde on kuultavissa videosta, josta haastattelusta tuo IL:n teksti on poimittu. IL:n jutusta voi jopa päätettä, että v#n kohde on Tapparan TREENEISSÄ tekeminen ja sanomiset siellä. v# joo.
Kapteeni junttasi, että kaikki on Tapparassa hyvin.
- Treeneissä on hyvä tunnelma ja luottamus on täydellinen. Minua ei kiinnosta v*ttuakaan, mitä siellä sanotaan. Se, mitä me tässä joka päivä teemme, kantaa joskus hedelmää. En minä voi muuta sanoa.

On kyllä Iltalehden jutut koko lailla umpisolmussa ;D
Hih.

Pakkohan Solmun oli tuo juttu jotenkin vääntää edukseen, sen tylytyksen jälkeen. Ryhtiä ja ole mies, Solmu!
-
Niin haastattelun aikanahan pysty haistamaan kakan hajun tietokoneen näytön läpi. Ja kun tää Solmun juttu sen jälkeen tuli niin yhtä selkeesti siinä haiskahti se että pikkupojan piti nokittaa jollain konstia takasin. Nyt kun Tapparan tilanne on tämä, Silvennoisen ja Salmisen tapaset roskakirjoittajat ottavat kaiken ilon irti. Meistä tuskin kukaan niitä kauheen vakavasti ottaa mutta eihän noi tietysti yleisesti joukkueen maineelle kauheen hyvää tee, varsinkin kun niillä oikein kunnolla mässäillään
-
Pakkohan kapteenin on puolustaa valkkua ja joukkuetta. Ei se voi ruveta haukkumaan
se vasta tyhmää olisi. Ajatelkaa mitä haluatte.
-
Joidenkin mielestä v...u sana kuuluu arkikieleen:) Varmaan Juki käytti sanaa ihan tarkoituksella? Haluaa kertoa joukkueen puolestakin että kaikki yrittävät parhaansa mukaan kääntää joukkueen tilaa voitoiksi! No ainakin yksi apina sai lähteä niskasta:)

Viittaatko Jugin apinaan? Olin katsovinani, että maalin syntyä juhliessaan, hän mimiikan keinoin otti jotain niskastaan ja heitti sen veks.

Joo kyllä se jotain sieltä niskasta heitti. Oliko sitten apina vai gorilla vai piano, sitä en tiedä mutta kevyesti se kuitenkin lähti. :)
-
Peltolan mietteitä ennen HIFK-peliä:
Jukka Peltola: "Lauantaina voitetaan!" (http://www.tappara.fi/liiga/uutiset/284-joulukuu-2014/8462-jukka-peltola-lauantaina-voitetaan)
Video (https://www.youtube.com/watch?v=uBFMa4OqwZY)
-
On se vaan kova jätkä, ikuinen arvostus!
-
Oli kyllä hieno vastuun otto. Isot respectit Pirkkalasta.
-
Kyllä kanssa iso hatunnosto jugille! Hieno mies
-
Vaikka en väkivaltaa kannata niin joskus se vaan täytyy tehdä ja nyt näytettiin ettei Tapparaa miten vaan ajella, omia puolustetaan ja kapteenin esimerkki on se paras esimerkki. Ja vielä voitto itse pelistä niin loistava ilta ja päätös vuodelle 2014!
-
Kyllä tuli korkattua bisse Peltolalle. En nähnyt osuiko Peltola Smothermania leukaan vai miksi tämä yht'äkkiä oli valmis, mutta hieno näyttö kapteenilta, ettei tuollainen peli vetele.
-
Korville veteli, tais kaverilta lähteä kuulo hetkeksi :D
-
RESPECT!
-
Korville veteli, tais kaverilta lähteä kuulo hetkeksi :D
Kuulo tai sitten keikkas horisontti hetkellisesti. Napakasti osui kyllä.
Aika huvittavaa sinänsä, että yritti takaisin kun tuomarit olivat tarttuneet kiinni... =)
-
Kapteenilta napakka suora Smothermannia leukaan, siitä hiljeni pussinokka :)
-
On se vaan kova jätkä, ikuinen arvostus!
Iso hatunnosto Peltolalle. Kapteeni näyttää esimerkkiä ja yrittää herättää joukkuetta. Pelaa joukkueelle, mitä ei monesta muusta voi sanoa.
-
Tänään nähtiin miksi Peltolalla on c rinnassa :)
Todella hienosti yritti herätää joukkuetta. Respect
Ei antanu kanukin tulla ylle
-
en suuri tappeluiden ylistäjä, mutta tässä oli homma karkaamassa tuomareilta ja Peltola herätti fanit, joukkueen ja tuomarit.
Pelsut alkoi sikailun ja tuomarointi salli tämän. Tohon loppui pääosin.
-
Samat jätkät ketkä aikasemmin täällä "tuomitsi" Jugin, ku lipsautti ruman sanan haastattelussa, kehuu nyt, ku paljain nyrkein hakkaa toista miestä kaukalossa. On kyllä hymyssä suin todettava, että kaksinaismoralismia parhaimmillaan :D
Hieno teko kapteenilta, kerrassaan mainio :)

Nämä ovat kaksi erillistä tapahtumaa. Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että aikaisemmalla ei ole merkitystä. Se on vähän sama asia, ku valkku sanoisi pelin jälkeen, että pelasit paskasti. Ja seuraavan pelin jälkeen, että olit helkutin hyvä tänään. Monesti junnuissakin näkee, että kun pelaaja vaikka kiukuttelee valkulle, niin kausi on sitä myöten paketissa. MInä ense valkku haluaisi olla.
-
"Smotherman veti siinä Peksiä aika törkeästi. Ei käy, että tuolla lailla vedellään, siitä saa maksaa, Peltola jysäytti pelin jälkeen."
http://www.aamulehti.fi/Kiekko/1194950605286/artikkeli/peltolan+tappelu+sytytti+tapparan+johtavat+pelaajat+nakevat+milloin+jotain+on+tehtava.html
KYLLÄ!!!
-
Se on sellainen homma, että tuolla tempauksella Peltolan arvostus joukkueen sisällä nousi todella paljon. Vaikka olisi nokkaansa saanut, niin olisi silti noussut. Haastoi rohkeasti jättiläisen ja nyt vielä sattui painamaan tätä myös palloon aika ikävästi.
Asiasta isomman tekee se, että taklattavana oli myös entinen kapteeni ja myös aina Suomessa Tapparaa edustanut Saravo. Peltolaa paljon kokeneempi jne. Nyt viimeistään Peltola repii joukkojaan reppuselkään.
-
Iso RESPECT Jugille! Jugi näytti kanukille vähän suomalaista kovuutta!
-
Tänään nähtiin miksi Peltolalla on c rinnassa :)
Todella hienosti yritti herätää joukkuetta. Respect
Ei antanu kanukin tulla ylle
Kaikesta muusta 100% samaa mieltä, mutta tuosta lihavoidusta en. En voi mitenkään uskoa, että tarkoitus oli herättää vaan pikemminkin asettaa pelsujen sääntöjen rajoilla pelaamiselle rajoja.
Eli kysymys oli siis tästä ja vain tästä:
"Smotherman veti siinä Peksiä aika törkeästi. Ei käy, että tuolla lailla vedellään, siitä saa maksaa, Peltola jysäytti pelin jälkeen."
http://www.aamulehti.fi/Kiekko/1194950605286/artikkeli/peltolan+tappelu+sytytti+tapparan+johtavat+pelaajat+nakevat+milloin+jotain+on+tehtava.html
KYLLÄ!!!
Se, että joukkue heräsi oli seuraus. Ja toivottavasti se vaikutus kestää pitkään. Jukka!!!
-
Täältä myös iso käsi Jukille. Noin pitää juuri toimia. Kun verrataan esim. Masin tilannetta ja IFK:n reagointia asiaan, voidaan mielestäni sanoa, että onhan meillä sentään joukkue joka puolustaa omia. Hieno homma.
-
Hienoa Kapteeni, juuri näin pitää tilanteessa toimia! ;D
-
Tilanteesta ei tullut jatkosankitoita kummallekkaan pelaajalle.
-
Hyvä juki olenkin pitkään ihmetellyt miksei Tapparassa puolustetta omia, hyvä Juki !!!
-
Se on sellainen homma, että tuolla tempauksella Peltolan arvostus joukkueen sisällä nousi todella paljon.
Jep, videoltakin (http://www.ruutu.fi/ohjelmat/sm-liiga/tapparan-kapteeni-suivaantui-tulisesti-pelicansin-jenkkihyokkaajalle) näkee ettei Tapparan penkiltä sormea heristelty tappelun jälkeen vaan päinvastoin. :)
-
Jes ! Ei muuta, kun Tammer-turnaukseen... :P
-
Hyvä juki olenkin pitkään ihmetellyt miksei Tapparassa puolustetta omia, hyvä Juki !!!
Varamiespalvelu-Peltola toimi taas ja hoiti Kangen roolinkin, nyt kun Kanki on ollut saikulla jonkin aikaa... Hyvä, ettei tullut lisäsanktioita.
Onkohan Juki seuraavassa pelissä taas sentterinä vai kaivetaanko Lekistä hätäapua? Sentteriosastolla on vajausta, kun Rauhala palaa vasta joskus loppiaisen jälkeisellä viikolla ja jos Dixon ei saa koipeaan pelkällä mobilaatilla kuntoon...
On tiukka viikko tulossa uuden vuoden kunniaksi, kun reilussa viikossa näyttäisi olevan viisi peliä (pe 2.1-la 10.1) ja niistäkin yksi peli Kuopiossa asti...
-
"- Juki (Jukka Peltola) sanoi itse asiassa ennen peliä, että tänään tehdään sitten alivoimalla maali. Tuli se heti mieleen, lähdin polkeen, Juki pudotti hienon lätyn sinne, pääsin läpi ja nousi hyvin kiekko kattoon, Malinen selvitti."
On se kova jätkä, jumalauta!
-
On meillä vaan kohtalaisen kova kapteeni. Jääkiekossa ei ole sellaista tilannetta johon tätä kaveria ei voisi laittaa. Eikä ole olemassa yhtään alivoimaa jota en haluaisi tämän herran pelaavan. Tampereen Toews :)
-
Kaivetaas kolmossivulta ketju ylös, alkaa meinaan olemaan kapteenin elkeet tehotilastoissakin.
-
Kevät lähestyy ja Jukin otteet näkyy tilastoissakin =)
-
On meillä vaan kohtalaisen kova kapteeni.
Tästä tulee vielä legenda...
-
Ei vois olla parempaa valintaa kapteeniksi, Juki on äijä!! 8)
-
Eilinen 5-1 maali alivoimalla oli osin kosmetiikkaa, , kuten kaikki muukin aina Aallon 3-1 pommin jälkeen. Peli oli ratkennut, vaikka JYP pelasi viimeisenkin 20 minuuttia ihan miehekkäästi. Mutta oli maalin merkitys pelille mikä tahansa, niin olihan tuo taas upea av-maali. Peltolan laukaisutekniikka on hyvä ja laukaus lähtee livakasti ja painavana. Ja päälle tappajan asenne. Arvostan.
-
Kevät lähestyy ja Jukin otteet näkyy tilastoissakin =)
Tuli mielenkiinnosta katsottua yksi tilasto jossa Peltola näköjään piikkipaikalla. Malisen kanssa melkeinpä av:lla vaarallisempia mitä vastustajan yv, etenkin joulun jälkeen.
http://liiga.fi/tilastot/2014-2015/runkosarja/pelaajat/?team=&position=all&player_stats=pp_pk&sort=AVP
-
Juu kun Peltola ja Malinen on alivoimassa kentällä, niin jotenkin sitä jo mielessään asennoituu, että kohta Opus raikaa av-maalin kunniaksi...
Vastustajan yv-maalikin mielessä saattaa käväistä, mutta hieman teoreettisempana mahdollisuutena.
-
Kevät lähestyy ja Jukin otteet näkyy tilastoissakin =)
Eiköhän parantuneisiin tehoihin vaikuta myös kun palasi laidalle takaisin. Toivottavasti ei jouduta enään tilanteeseen missä Juki joutuu pelaan keskellä.
-
Nuo viime aikojen kovat tehot lähtee liikkeelle huikealle tasolle nousseesta luistelusta. Kun jätkä lähtee kiihdyttämään vaikka seisovilta jaloilta, vastustajan pakit eivät pysy mukana. Sama tarina koskee koko joukkuetta. Luistelu on niin loistavaa, että vastustajat eivät pysy vauhdissa ja syötöissä mukana.
-
On se, on se, on se. Tää jätkä on timanttia. Vähän tulee iskua joka suunnalta, niin ei muuta ku muutama irvistys vaihtoaitiossa ja seuraavaan vaihtoon hymy huulilla. Unohtamatta taas avausmaalin syöttöä ja vapauttavaa maalia tyhjiin lopussa.
C on siellä mihin se kuuluu ja toivottavasti onkin pitkään!!
-
Hienosti haistoi taas lopussa syötön katkon ja palkinnoksi laatta tyhjiin. Peltola lukee käsittämättömän hyvin peliä alivoimatilanteissa. Heittämällä sarjan paras AV-hyökkääjä.
-
On se, on se, on se. Tää jätkä on timanttia. Vähän tulee iskua joka suunnalta, niin ei muuta ku muutama irvistys vaihtoaitiossa ja seuraavaan vaihtoon hymy huulilla. Unohtamatta taas avausmaalin syöttöä ja vapauttavaa maalia tyhjiin lopussa.
C on siellä mihin se kuuluu ja toivottavasti onkin pitkään!!
Tää jätkä on timanttiaki kovempi! Jugi on Äijä! Nyt pitkää sopparii lärvin eteen kiiiiiitos.
-
Täytyy kyllä kans yhtyä edellisiin kirjoittajiin. Alkaa olla jonkinasteinen mancrush tohon peltolan Jukiin. Kaveri on kyllä niiin oikee kippari kun vaan joku voi olla!
-
Ois jännä nähdä Juki vetämässä kivirekee perässään. Ei menis varmaan kauaa kun reki kasvattais jalat ja alkais itekseen kiltisti seuraan Jukia.
-
On kyllä upea kapteeni. Eka blockattu veto kasseilla ja loppuun maali. Ja taistelee pirusti kokoajan. Hieno mies!
-
Tuossa syksyn pimeinä hetkinä urheilumediat epäilivät Tapolan ohella myös Peltolan kykyjä toimia kapteenina. Itsekin menin tuon höpötykseen ja hetken epäilin, mutta tuosta taannoisesta "ei kiinnosta vittuakaan" kommentista lähtien kelkka kääntyi. Onhan Juki aivan huikea kapteeni, joka ei julkisuudessa itke omia peliaikoja tai tulevaisuuttaan. Joukkue on keskiössä.
-
Mahtavaa, että kapteeni on ensinnäkin oma kasvatti ja sitten vielä omalla panoksellaan esimerkkiä muille näyttävä. Itsekin epäilin ennen kauden alkua, mutta ehdottoman oikea mies kapteeniksi!
-
Mahtavaa, että kapteeni on ensinnäkin oma kasvatti ja sitten vielä omalla panoksellaan esimerkkiä muille näyttävä. Itsekin epäilin ennen kauden alkua, mutta ehdottoman oikea mies kapteeniksi!
Jos aletaan hiuksia halkoon niin Jugi on Ilveksen kasvatteja mutta kyä mää lasken hänet silti ihan Tapparan kasvatiks. Kun eikös se vaihdos tapahtunut aika nuorena?
-
Juu itsekin lasken Jukin omaksi kasvatiksi kun B-junnuissa taisi Tapparasn siirtyä pelattuaan siinä välissä vielä KooVeenkin riveissä.
-
Kyllä pitää olla arvokas pelaaja joukkueelleen, ei voi kuin ihailla...ja parantaa päivä päivältä.
-
Jukilta tänään komea pelastus maaliviivalta. Siinä osotettiin malttia, joku hätäsempi olis huitassu sen omiin.
-
Näinhän tämän pitääkin mennä. Kapteeni on nousujohteisen kauden tehnyt aivan samoin kuin koko joukkue
ja uskonut omaan ja joukkueen tekemiseen. Nyt alkaa tulos näkymään...tai toivottavasti se varsinainen tulos näkyy sitten
vasta playoffseissa :) Viisi peliä olisi vielä runkosarjaa jäljellä ja onhan tässäkin nyt tietynlainen
jännityksen paikka pääseekö kapteeni-Peltola uransa piste-ennätykseen (24) tälläkaudella piste/peli tahtia pitäisi mennä.
-
Moni varmaan muistaa sillon, kun oli vaikeita aikoja, niin Juki sano: "Mua ei kiinnosta vittuakaan, mitä sielä meistä puhutaan, me vielä noustaan". Ja niin kävi. On niin oikee kapteeni tälle jengille.
-
Kapteenin ketju oli tipahtanut toiselle sivulle, joten nostetaan takaisin ylös.
Kerrotaan samaan hengenvetoon mitenkään kiekkoon liittymättä, että Jugi seurueineen istahti perjantai-iltana allekirjoittaneesta parin metrin päähän pöydän toiseen päätyyn pizzeria Napolissa. Ennen kuin kukaan ehtii voivotella kapteenin epäterveellistä ruokavaliota niin peliä edeltävän illan pastaa näytti nauttivan. :)
Missäköhän mies käy parturissa, on meinaan noin siviilissäkin varsin tyylikäs kaveri. ;)
-
Kyllä kelpas tänään tuo viimeinen maali juuri meidän Jukille. Oli jo niin hiton lähellä Kärppiä vastaan, mutta silloin kapteeni paukutti päin tolppaa. Vaikka toki lopultahan sai sitten syöttöpisteen kun Kuusela sen tyhjiin kävi lataamassa ;D
-
Onko jollain tietoa Jukin tilanteesta kun ei tänään kokoonpanossa. Perus flunssaa?
-
Aivan kuten Kanki ja Tömmernäs niin Jukilta on lupa odottaa ratkaisevia maaleja poffeissa, C rinnuksessa Tapparan paidassa tuo halua lisää, vielä ekat pleijarit kapteenina.. Tsemppiä!
-
Oli kyllä upeaa pelaamista alivoimalla eilen! Ja parantanut 5-5 peliäkin HIFK-sarjan. Nyt vielä sitten Lukko-sarjassa runkosarjan lopun tasolle 5-5 pelissä.
-
Jukka ei tee pelkästään kentällä kovaa duunia. Eilenkin kun oltiin häviöllä niin vaihtoaitiossa koko ajan suu kävi tsemppasi jätkiä joka suuntaan!!!!
-
Tuolta otteluseurannasta bongattu ja törkeästi Iltalehden sivulta varastettu kuva, sopii hyvin tähän Jukin omaan ketjuunkin. On se vaan herrasmies.
-
KAPTEENI.
Juki on siitä mielenkiintoinen pelaaja, että pystyisi pelaamaan missä tahansa sarjassa missä tahansa maassa ja olemaan omassa roolissaan yksi parhaista. Liigan paras alivoimapelaaja. Heittäkää vaikka meikäläinen bussin alle, mutta väitän Jukin kuuluvan kevään MM-joukkueen nelosketjuun ja ykkösalivoimaan - parempia ei liian montaa löydy. Nyt Jalonen hereillä!

Ei nyt bussin alle, mutta olet oikeassa ja väärässä. Oikeassa siinä, että Juki on liigan kovin alivoimapelaaja. Väärässä siinä, että Jalonen ei Jukia ota joukkueeseensa, valitettavasti. Tämä on tietenkin oma luuloni, mutta perustan sen siihen, että maajoukkueita kootaan aina liian paljon pelaajien pistepotentiaaliin nojaten. Roolitus on, jopa meillä Suomessa (jossa se on lähes maailman parhaalla tasolla), edelleen liian pienessä roolissa. Totta kai toivon, että Juki hyppää Prahan koneeseen ja ottaa sieltä keväälleen toisen mestaruuden.

Vähän huonosti muotoilin tuon ajatukseni, mutta idea olikin juuri se, että Juki kuuluisi tuohon joukkueeseen. Siksipä yritin Jalosta herätellä :)
-
Nyt Jukin on alettavan ottamaan sitä roolia joka kapteenille kuuluu. Kaveri ollut valtaisa pettymys pleijareissa ja jos ei nyt "miehisty" niin ei voi enään ensi kaudella jatkaa kapteenina valitettavasti. Yksi suosikki pelaajistani mutta ei voi mitään jos noin munattomasti esiintyy kauden tärkeimmillä hetkillä.

Kyllä. Aika paljon on ujoutta ja kokemattomuutta vielä Peltolan otteissa kapteenin roolissa. Viimeisessä erässä olisi pitänyt nostaa kissa pöydälle tuomareille kun käsi EI noussut selvimmistäkään tilanteista. Ei minkäänlaista painetta tai aloitetta tuomarien suuntaan. Lukolla käy räksyttämässä ihan kaikki Niemisestä lähtien, ja Dufva pyytää juttusille jokaisen eli muutaman jäähyn jälkeen. Pelin jälkeenkin pari Lukkolaista jäi vielä juttelemaan tuomareille... Juki taisi painella vain koppiin häntä koipien välissä.
Ei näin.
-
Eipä ole Jukista kiinni nyt tämä homma. Voitte kysellä ihan toisesta suunnasta miksi kukaan meidän kapteenistostamme ei käy tuomariston jutulla epäselvien tilanteiden jälkeen... Voisi se meidän valmennus sitten edes itse ottaa vähän sitä roolia!

Tuosta en tiedä enkä pelkästään tarkoittanut tuota tuomareille puhumista vaikka toki sitä saisi huomattavasti lisätä koska Lukkokin siihen jatkuvasti sortuu. Eniten minua kuitenkin häiritsee tuo yleinen olemus, lepsua pelaamista omissa, ei taklauksia ollenkaan ja muutenkin löysän oloista. Toki voi olla jotain vammaa takana mutta tällä hetkellä ei näytä johtajuutta lainkaan kaukalossa, talven loisto on muisto vain.
-
Juki on pelikykyinen. Se riittäköön meille faneille tiedoksi.
Tuo soturi repii itsestään irti kaiken mitä voi ja enemmänkin. Jukia vaivaa nyt jokin ihan muu kuin fyysinen vaiva ja sen hoitamiseen ei auta edes aika, pelkästään raivo. Se kehen ja mihin se raivo tulee kohdistaa onkin jo ihan toinen asia. Mutta yksi asia on varmaa, Juki ei tuota joukkuettaan eikä meitä faneja hylkää. Kerran täytyy vielä kivireki ottaa selkään, mutta nyt sen kantamiseen tarvitaan kaikki kirvespaitaan pukeutuneet apuun.
Joukkue tehköön mitä joukkueen täytyy ja vieköön tämän homman maaliin.
-
Jotain erikoista pitää kapteenin yrittää tehdä, jotta finaaliin päästään. Nyt on tarjolla paikka tulevana suurena Tapparana. Jos se vaatii Jonnen tai Villen haastamista, niin sitten se pitää tehdä. Tärkeintä on saada Tapolan kanssa joka jätkä tekeen kaikkensa. Ei tilanne toivoton ole.
-
Jukin kannattaisi kyllä ottaa sellainen kunnon paini Niemisen kanssa ja verbaalisesti tykittää vielä menemään Villen suuntaan. Näytä Juki että tämä on SINUN joukkueesi.
-
Jukin kannattaisi kyllä ottaa sellainen kunnon paini Niemisen kanssa ja verbaalisesti tykittää vielä menemään Villen suuntaan. Näytä Juki että tämä on SINUN joukkueesi.
Eiköhän kuitenkin kannattaisi keskittyä pelaamiseen ja jättää Niäminen takavasemmalle? Nyt pitäisi alkaa kairaan voittoja ja se jos joku on näpäytys Niämiselle.
-
Eiköhän kuitenkin kannattaisi keskittyä pelaamiseen ja jättää Niäminen takavasemmalle? Nyt pitäisi alkaa kairaan voittoja ja se jos joku on näpäytys Niämiselle.
WORD!
Nyt Juki ja jätkät huomisesta eteen päin sellane rähinä ja muuvssit päälle, et raumamboja ei tierä mikä niihi iski! >:(
-
Jukin kannattaisi kyllä ottaa sellainen kunnon paini Niemisen kanssa ja verbaalisesti tykittää vielä menemään Villen suuntaan. Näytä Juki että tämä on SINUN joukkueesi.
Eiköhän kuitenkin kannattaisi keskittyä pelaamiseen ja jättää Niäminen takavasemmalle? Nyt pitäisi alkaa kairaan voittoja ja se jos joku on näpäytys Niämiselle.
En tarkoittanut mitään nyrkkihippasia, vaan ihan sellaista rehtiä poikapainia ja osoitusta kuka nykyään on Tapparan herra.
-
Juki tehnyt loistavaa työtä Tapparassa ja tämä palkittiin C-kirjaimella. Mahtavaa!
On paikkansa täysin ansainnut. Tekee joka pelissä ison duunin ja yksi joukkueen tärkeimmistä pelaajista. Kokematon vielä kapteenina mutta eihän kukaan ole seppä syntyessään.

tekee varmasti töitä minkä pystyy, mutta viimeaikoina luistin ei ole kulkenut kuten ennen. Kapteeniltakin kaivattaisiin hiukan tason nostoa. Nyt olis sille tilausta.
-
Sanansa mittainen mies. Sarja kääntyi meillepäin, ei ihan turha kapteeni. Vielä yksi isku, hyvä Jukka !
-
Kiitos, Juki! Reki jatkaa kulkuaan... :)
-
Hieno kapteeni, hieno jääkiekkoilija, hieno joukkueurheilija!
-
Kapteeni vie joukkuetta eturintamassa. IFK-sarjassa oli ehkä vähän pimennossa, mutta nyt Juki on siellä missä tapahtuu.
-
http://www.iltalehti.fi/smliiga/2015041419515750_sm.shtml (http://www.iltalehti.fi/smliiga/2015041419515750_sm.shtml) Santtu elättelee toiveita. Saiskohan Ipafanit tosta jonkun huhumyllyn aikaan, että pääsisivät taas ens keväälle varaan keskustoria valmiiks? Saatais sitten alehintaan vuokrattua se niiltä, kun toiveet ei toteudukaan :D
Kiva huomata, että ollaan Villen kans oltu asiasta jo viime kaudella yhtä mieltä.
-
Olihan aivan saatanan kova karvaus Peltolalta toisessa maalissa. Kuinkahan monta kertaa kävi hakemassa omille, huhhuh. Kova jätkä.
-
Olihan aivan saatanan kova karvaus Peltolalta toisessa maalissa. Kuinkahan monta kertaa kävi hakemassa omille, huhhuh. Kova jätkä.
Söi myös kiekkoa ja nautti mustelmista. Huikea kapteeni!
-
Nyt tarvisi Kapteeni Peltolan uuden "hengennostatushaastattelun" ennen seuraavaa peliä, kuten Lukko sarjassakin 1-3 tappiotilanteessa. Siitä lähti asiat rullaamaan hyvään suuntaan.
-
Harmi ettei laittanut kiekkoa heti toiseen laitaan siinä jatkoerän ylivoimahyökkäyksessä. Kärppä-pelurit polkivat valitettavasti Jukin kiinni ja peittivät kunnon syöttölinjan. Tiedä sitten olisiko siitäkään sen kummempaa tullut. Tai olisi edes laukonut.
-
http://www.tappara.fi/liiga/ottelut/ennakot/8671-taas-selk-sein-vasten
Sieltä se Peltolan haastattelu tuli, nyt ei ole hätää. :D
-
Luotamme jälleen kapteenin sanaan., https://twitter.com/tapparalive/status/591666441117642752/video/1
-
Kiitos tästä kaudesta1 Toivottavasti jatkaa kapteenina myös ensi kaudella. Kyllä on niin sen arvoinen joka suhteessa.
-
Aivan loistava kapteeni ja niin Tapparan näköinen. Täyttä timanttia. Harmi ku ei blokkeja tilastoida tässä sarjassa. Olis aika kurko, ja on kyllä muutenkin. Pää pystyyn!
-
Kyllähän Jukin katse eilen finaalin jälkeen kertoi kaiken oleellisen. Kiitos, hieno mies...
-
Kyllähän Jukin katse eilen finaalin jälkeen kertoi kaiken oleellisen. Kiitos, hieno mies...
Tapparan näköinen mies. Blokkitilastot pitäs saada liigaankin, olis ihan kärkeä. Jugi on loistava jätkä ja erinomainen kapteeni.
-
Taistelun ruumillistuma antoi aina kaikkensa huikea pelaaja!Ei varmaan tarvitse miettiä kenelle C laitetaan ensi kaudeksikin rintaan.Kiitos Juki kiitos Tappara!
-
Näin tänään pätkän videoo jossa Jugi tuli Bussista kiitteleen Faneja hävityn finaalin jälkeen ja sanoi viä lopuksi "Meidänkin Päivä tulee" 8) ARVOSTAN Kiitos ja Hyvää Kesää 8)
-
Kiitos hienosta kaudesta, hienoa nähdä nuori ja rautainen kapteeni Tapparassa! Ei muuta kuin pää pystyssä kohti uutta kautta!
-
Onnittelut Kapteeni Jugille, ja hänen ladylle uudesta perheenjäsenestä! :)
-
Onnittelut Kapteeni Jugille, ja hänen ladylle uudesta perheenjäsenestä! :)
Uus polvipeittäjä sekä kapteeni 20 vuoden päähän? ;)
-
Hetkinen, Jukista ei sanan sanaa sitten elokuun? Kapteeni Peltola on paukuttanut ohimennen 17 ottelussa tehot 5+9=14, eli mennään sellaisessa 49 pisteen tahdissa. Aiempi piste-ennätys 24 pojoa.
-
Hetkinen, Jukista ei sanan sanaa sitten elokuun? Kapteeni Peltola on paukuttanut ohimennen 17 ottelussa tehot 5+9=14, eli mennään sellaisessa 49 pisteen tahdissa. Aiempi piste-ennätys 24 pojoa.
Ja yhdeksäntenä pistepörssiss tällä hetkellä. Menisi muuten nykyvireessä JMJ-Dixon-Peltola monen joukkueen ykköskenttänä.
-
Onko Jukka koskaan ollu kultakypärä? Ei ainakaan tässä vaiheessa kautta. Hieno kapteeni meillä, kohta jonpistepörssin top10:ssä.
-
Toivottavasti ei tuo lento jatku kovinkaan kauaa, ettei perhana jouduta luopumaan meidän heteromiestenkin uniin tulevasta kapteenista. KHL-peikko vaanii kaiken aikaa.
-
Niin tai se loukkaantuu toi kultapotta päässä
-
Peltola on kehittynyt iän myötä todella paljon kiekollisena. Näkee kentän paljon paremmin nykyään ja tekee kiekon kanssa jatkuvasti oikeita ja puolustussuuntaan turvallisia ratkaisuja. Joku napsahti viime jouluna pelissä huonon alkukauden jälkeen ja siitä asti yhtä lentoa on ollut.
-
Hieno kapteeni. Hieno mies. Hieno 2-1 maali
-
Tänään näki kuinka kapteeni johti esimerkillään, pelasi rohkeasti kiekon kanssa, otti hittiä alivoimassa ja ratkaisi voiton komealla yksilösuorituksella.
Todellakin Tapparan näköinen mies.
-
Pistäkääpä tänne heti jos näette tai kuulette mitään Peltolan tilanteesta. Kuuselan ohella tärkein pelaaja, joten toivottavasti ei mitään pitkää taukoa luvassa.
-
Kylkeen tais osua kiekko lujaa. Toivottavasti ei murtumia. Helvetin tärkee äijä Tapparalle pelillisesti ja muutenkin.
-
Tsemii Juki!
-
Peltola ei ole lähdössä tänään Lahteen. Toivottavasti ei murtunut mitään. Näitä nyt riittää, TOP4 pistemiehet olleet tai ovat kaikki lasaretissa. Peltola, Haapala, Ilomäki, Kuusela... Siihen nähden sarjataulukko näyttää loistavalta.
https://mobile.twitter.com/yleurheilu/status/669437303920713728

Olisi hyvä tietää, onko arvio tehty esim. lääkärintarkastuksen jälkeen. Jossain mainittiin, että olisi sellaiseen tänään menossa.
Mikäli "ei luultavasti lähde" -arvio on tehty mahdollisen tarkastuksen jälkeen, se kuulostaa jo ihan ok-tilanteelta.
-
Tapola sanoi Nelosen haastattelussa että Jugi huilaa tänään ja pian mukana ettei mitään vakavaa pitäisi olla. Rivien välistä ymmärtäisin että lauantaina pelaisi mutta tiedä häntä.
-
Muistanko oikein että pelaajan terveyttä ei voi valmennus tai seura kommentoida? Jokin oikeusturva juttu. Siksi Tapolan kommentti oli ympäripyöreä. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.
-
Muistanko oikein että pelaajan terveyttä ei voi valmennus tai seura kommentoida? Jokin oikeusturva juttu. Siksi Tapolan kommentti oli ympäripyöreä. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.
Ihan sama yksityisyydensuoja kun kaikilla muillakin ihmisillä. Seura saa kommentoida jos pelaaja antaa siihen luvan, Tapparalla tosin ei ole ollut tapana juurikaan kommentoida.
-
Asenteen puolella huomaa tän miehen poissaolon. Huomasi lopun heittäytymisestä että paskempi jengi yksinkertaisesti halusi enemmän voittoa.
-
Juu, ja heti tuli molarillekin enemmän torjuntoja, kun tää blokkailija puuttui. :P
-
Hyvältä näyttää...
http://yle.fi/urheilu/tamperelaisjoukkueet_vaistavat_naisten_salibandyn_mm-kisoja/8483551?origin=rss
-
Hyvältä näyttää...
http://yle.fi/urheilu/tamperelaisjoukkueet_vaistavat_naisten_salibandyn_mm-kisoja/8483551?origin=rss
Erittäin hyvä uutinen.
-
Juu, hyvä homma tämä. Olis se mukava saada kolme kärpästä yhdellä iskulla lauantain juhla-matsiin! Oliskohan Juki & Hena ollut pelikunnossa jo Lahdessa, mutta varotoimenpiteenä sivussa..
-
Erittäin hienoa!
Olen vakaasti sitä mieltä, että Peltola on meidän kenttäpelaajista tärkein.
-
Toivottavasti pelaa huomenna Hifkiä vastaan. Hifk pelaa pelottavan hyvännäköisesti juuri Kärppiä vastaan. Eka erä takana 2-0.
Ja voittavalla joukkueella tunnetusti jalka ei paina joten toivottavasti ei kuvitella raskasjalkaisen jengin olevan huomenna vastassa.
Ollaan tuohon "takki auki." Syndroomaan sorruttu nyt lähiaikoina.
-
Tänään vähän pelästyin kun ekassa erässä Peltola ei niitannut yhdessä tilanteessa ihan täysillä hifkiläistä. Ajattelin, että siellä on vielä paikat paskana ja varoo kontakteja, mutta kun jo seuraava taklaus meni täydellä painolla loppuun asti niin hymyilin varovasti. Kyllä se sieltä tulee.
-
Siinä Peltolan kommentteja juhlapäivästä:
http://www.aamulehti.fi/Kiekko/1195008242273/artikkeli/video+tapparan+kapteeni+hehkutti+juhlapaivaa+mahtava+fiilis+aamusta+asti+.html (http://www.aamulehti.fi/Kiekko/1195008242273/artikkeli/video+tapparan+kapteeni+hehkutti+juhlapaivaa+mahtava+fiilis+aamusta+asti+.html)
Hieno mies. :)
-
Peltola paljastaa "kuuluisan" lempinimensä taustat ja kertoilee myös muuta tärkeämpää Ilta-Sanomien Arjen sankarit (http://www.iltasanomat.fi/sm-liiga/art-1449976478219.html) -juttusarjassa.
-
Peltola paljastaa "kuuluisan" lempinimensä taustat ja kertoilee myös muuta tärkeämpää Ilta-Sanomien Arjen sankarit (http://www.iltasanomat.fi/sm-liiga/art-1449976478219.html) -juttusarjassa.
Hmm... Miksi Le Chef toivoo Kalle Kaijonmaalle lisää käsiä ? Tietääkö Jugi jotain, mitä me emme tiedä ? Miettikääpä sitä.
-
Jäin miettiin ittekkin ihan samaa, eikös joku jostai baarista saanu huhun liikkeelle.. toivottavasti ei.. ellei kylkiäisenä tuu koodinimi Tömmernes.
-
Hmm... Miksi Le Chef toivoo Kalle Kaijonmaalle lisää käsiä ? Tietääkö Jugi jotain, mitä me emme tiedä ? Miettikääpä sitä.
Voipi tietty olla ihan kuittia vaan kun se oli samainen Kaijomaa, joka "ilmoitti" Peltolan tähän IS:n arjensankari-sarjaan.
-
Hmm... Miksi Le Chef toivoo Kalle Kaijonmaalle lisää käsiä ? Tietääkö Jugi jotain, mitä me emme tiedä ? Miettikääpä sitä.
Kalle Kaijomaa oli kahdeskymmenes Arjen sankari (http://www.iltasanomat.fi/sm-liiga/art-1449342233234.html) ja toivoi seuraavaksi Jukka Peltolaa. Veikkaisin, että ei ole kummallisemmasta kyse.
-
Kaijomaa ja Peltola olivat hyvää pataa pelatessaan Tapparassa samanaikaisesti. Pelkkää hyvä mielistä kuittailua siis.