Tapparan epäviralliset jälkipelit

Jääkiekkokeskustelu => Yleinen kiekkokeskustelu => Aiheen aloitti: Screamager - Huhtikuu 25, 2015, 19:41:21

Otsikko: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Screamager - Huhtikuu 25, 2015, 19:41:21
Kausi 2014-15 päättyi kolmanteen peräkkäiseen hopeaan, mutta tämä ei saa peittää alleen kautta kuvastanutta tarinaa. Mutkia ja kaikenmoisia käänteitä on ollut matkalla tähän pisteeseen, joukkue taisteli huimasti, mutta samalla Tapparan joukkue tulee todennäköisesti hajoamaan enemmän kuin kolmeen vuoteen.

Tämän joukkueen tarina riitti vielä likemmälle kuin viime vuoden ryhmän, se on syytä muistaa. Matka on ollut huomattavasti erilainen kuin parina vime kautena on totuttu - tämä kausi osoitti sen, että Tapparan on mahdollisuus menestyä myös modernisti eikä vain raadollisen kurinalaisuuden kautta.

Ensi kaudeksi Tapola saa selkeämmin oman näköisensä ryhmän ja tämä tuo loppukeväälle ja -kesälle mielenkiintoista seurattavaa, koska paikkoja on rosterissa auki ja kovia rooleja on täytettävänä. Joukkueen kokoamisen täytyy onnistua määrän ja laadun suhteen nyt entistä paremmin. Tärkeintä on kuitenkin huomata se, että Tappara vaikuttaa oikeasti ottaneensa rospuutosta opikseen, kärsivällisyys on pysyvä arvo toiminnassa ja Tappara on tehnyt kolmen kauden aikana vahvoja muutoksia myös kausien varrella, joka kerralla finaaliin päätyen. Urheilussa kuitenkin paras voittaa aina ja jostain on aina jäänyt kiikastamaan - tällä kaudella isossa kuvassa ei vielä osattu tuoda hyökkäämisen ja puolustamisen välille riittävän luovuuden ja kurinalaisuuden symbioosia. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa, modernilla linjalla juhlavuosikauteen.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: kapri - Huhtikuu 25, 2015, 19:42:30
KIITOS TAPPARA!! Joka jätkä antoi kaikkensa. ARVOSTAN!!
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Ljpp - Huhtikuu 25, 2015, 19:48:59
Lopputulos oli identtinen vuoden takaiseen, mutta reitti tähän pisteeseen oli aivan erilainen. Voittoputkia, tappioputkia, nousuja takaa kun kaikki toivo oli jo mennyt. En muista yli 30v ajalta mitään vastaavaa - en edes sinnepäin.

Kyllähän Kärpissä tehdään jotain aivan älyttömän hyvin, kun ulkomaalaishankinnat menevät vihkoon ja MV peli venäläiseksi ruletiksi, mutta silti Kukkonen nostaa juuri nyt Kanada-maljaa.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Lare - Huhtikuu 25, 2015, 19:51:22
Kiitos jätkät, hieno taistelu jokaiselta!
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Ekku#73# - Huhtikuu 25, 2015, 19:54:14
Kiitos Tappara minunkin puolestani, kaikkenne annoitte ja hyvää kesää.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Messi - Huhtikuu 25, 2015, 19:55:04
Äijät, olen ylpeä teistä, hieno JOUKKUE
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: gatecrasher - Huhtikuu 25, 2015, 19:57:49
Ei tässä voi tavallinen kannattaja kuin kiittää jätkiä koko kaudesta ja todella värikkäästä matkasta. Lähellä, mutta niin kaukana, oli ettei tästä kaudesta tehty kaikkien aikojen kautta. Vaikka aika lähellä se on ilman mestaruuttakin.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: 67 - Huhtikuu 25, 2015, 20:00:03
Kiitos TAPPARA todella mahtavasta kaudesta, olette sanalla sanoen Joukkue isolla sydämmellä.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: IsotKirvekset - Huhtikuu 25, 2015, 20:01:30
Vaikeuksien kautta karvaaseen tappioon.

Noinhan siinä lopulta kävi, mutta kuitenkin kaudesta kokonaisuutena täytyy olla tyytyväinen.

Tapolan on huomattavasti helpompi aloittaa ensi kausi kuin jos oltaisiin pudottu heti HIFK:lle. Uskoisin että luupäisimmätkin fanit jo myöntävät että Tapola teki melkoisen tempun luotsatessaan joukkueen läpi kaikkien karikoiden aina seitsemännen finaalin jatkoajalle. Joukkueen johdon tuki Jussilla oli jo tällä kaudella mutta tästä on Tapolan helppo jatkaa kun on myös fanien tuki takana.

Toivoa sopii että Mikin kirstu ei ole ihan tyhjä ensi kauden joukkuetta kasatessa.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Globe - Huhtikuu 25, 2015, 20:01:55
Yhtenäinen hieno JOUKKUE ! Kiitos kaudesta, jokainen varmasti teki kaiken minkä pystyi.

Jos äkkiä pieni spekulointi, ykkössentteriä rosteri huusi koko kauden, sitä ei koskaan saatu. Kahdella ja puolella keskushyökkääjällä kuitenkin maalin päähän kullasta.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Luuseri - Huhtikuu 25, 2015, 20:03:11
En voi mitään enempää pyytää tuolta Joukkueelta. Kiitos, hatun nosto ja kumarrus!
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Täikampa - Huhtikuu 25, 2015, 20:03:22
Tappara ja Kärpät pelasivat seitsemän ottelun mittaisen sarjan. Tappara tuli toiseksi, mutta Kärpät oli toiseksi viimeinen.

Kiitos karjut taistelusta. Syksyllä jatketaan taas!

TAPPARA ON TERÄSTÄ!
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Naapuri - Huhtikuu 25, 2015, 20:03:30
Miten voi vuodesta toiseen jäädä niin pienestä kiinni. Loistava nousu tasoihin otteluvoitoissa ja sitten yksi nukahdus ja se oli siinä. Tunnustan, etten uskonut Tapparan mahdollisuuksiin Kärppiä vastaan, mutta se oli Tappara, joka teki tästä finaalista näin huikean.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Turpela - Huhtikuu 25, 2015, 20:06:16
Koko kausi pelattiin niin, että annettiin kaverille saumaa. Oli sattuman kauppaa koko kausi. Ensi kaudella ei anneta kaverille siimaa missään vaiheessa.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Harald Hokiman - Huhtikuu 25, 2015, 20:06:37
Rankasti harmittaa mestaruuden lipeäminen loppumetreillä, oli taas niin lähellä niin lähellä  :(
Tämäkään hopea ei kirkastu matkanvarrella, silti ISO KIITOS TAPPARALLE kaudesta, kun Tapola astui ruoriin yllättäen en uskaltanu unelmoida edes finaalipaikasta.. Mutta nälkä kasvaa syödessä, ja ainoa asia mitä toivoi oli 'poika' Manseen, asia realisoitui pikkuhiljaa Lukko-sarjan aikana että nyt on SE kevät....  ELÄMÄ JATKUU HYVÄT PALSTAVELJET! 
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: peterra - Huhtikuu 25, 2015, 20:10:48
Kiitos Tappara! Haikein mielin hyvästelen tämän joukkueen ja erityisesti Juha Metsolan. Tuota lovea tuskin korjataan moneen vuoteen, minkä Metsolan lähtö jättää.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: tukkajukka2012 - Huhtikuu 25, 2015, 20:12:44
Pakko ny kysästä peterra(tai joku muu) että eikö Metsolalla oo soppari ens vuodesta?
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: peterra - Huhtikuu 25, 2015, 20:14:30
Pakko ny kysästä peterra(tai joku muu) että eikö Metsolalla oo soppari ens vuodesta?

Jotenkin on tämän kauden jälkeen erittäin vaikea uskoa, että Metsola ei lähtisi KHL:n tienaamaan. Sopimus ymmärtääkseni on, mutta sen voi varmaan ostaa ulos.

Toki jos Metsola jatkaa sen parempi meille.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: grassinen - Huhtikuu 25, 2015, 20:14:59
Joo kiitos Tappara, mahtava kausi kaikenkaikkiaan..
Harmittaa ja masentaa oikein noiden jätkien puolesta, siellä on vähintään puolet joukkueesta joka ei välttämättä enään koskaan Tapparassa pelaa, ois tolle koko porukalle niin suonut sen mestaruuden, kolme hopeeta on aika pyllistämistä, huoh :(

Nyt jotain muuta hetkeks.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: IsotKirvekset - Huhtikuu 25, 2015, 20:15:12
Pakko ny kysästä peterra(tai joku muu) että eikö Metsolalla oo soppari ens vuodesta?

Sopimus on Tapparan kanssa juu, mutta tarjoukset KHL:n sellaisia joista ei voi kieltäytyä.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Täikampa - Huhtikuu 25, 2015, 20:16:43
Pakko ny kysästä peterra(tai joku muu) että eikö Metsolalla oo soppari ens vuodesta?

Sopimus on Tapparan kanssa juu, mutta tarjoukset KHL:n sellaisia joista ei voi kieltäytyä.

Saako Tappara korvauksia?
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: gatecrasher - Huhtikuu 25, 2015, 20:17:24
Kyllä tämäkin kolmen hopean suora vielä kirkastuu, niin se urheilussa vain menee. Jos tässä nyt joku jäi harmittamaan isommin niin se ettei kotona voitettu kuin yksi peli. No ei auta.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: IsotKirvekset - Huhtikuu 25, 2015, 20:17:54
Pakko ny kysästä peterra(tai joku muu) että eikö Metsolalla oo soppari ens vuodesta?

Jotenkin on tämän kauden jälkeen erittäin vaikea uskoa, että Metsola ei lähtisi KHL:n tienaamaan. Sopimus ymmärtääkseni on, mutta sen voi varmaan ostaa ulos.

Toki jos Metsola jatkaa sen parempi meille.

Metsolan jatkaminen Tapparassa olisi sellainen joulu ettei mitään määrää.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Timple - Huhtikuu 25, 2015, 20:25:55
Harmittaa vietävästi. Jännitystä tämä joukkue kyllä toi tällä kaudella varsinkin miltalipeleissä. Kynnet tuli syötyä moneen kertaan. Onnittelut Tapparalle kuitenkin. Hieno kausi vaikka se kirkkaan palkinto jäi jälleen kerran niin harnittavan lähelle.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Cognee - Huhtikuu 25, 2015, 20:26:47
Hieno taistelu vaikeiden vaiheiden jälkeen, mutta eihän se taaskaan riittänyt. Tappara on ollut kuudesti 2000-luvulla finaaleissa ja ottanut pataan 5 kertaa, mahtaa olla jonkinasteinen ennätys sekin  :'(
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Kadg - Huhtikuu 25, 2015, 20:27:48
Olen ylpeä joka jätkästä! Upea kausi! Kaikkein hienointa oli se usko ja taistelu viimeiseen asti, ei riittänyt ja pettymys on iso, sitä on turha kieltää. Mutta helpottaa jälleen muutaman päivän päästä.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: peterra - Huhtikuu 25, 2015, 20:29:25
Hieno taistelu vaikeiden vaiheiden jälkeen, mutta eihän se taaskaan riittänyt. Tappara on ollut kuudesti 2000-luvulla finaaleissa ja ottanut pataan 5 kertaa, mahtaa olla jonkinasteinen ennätys sekin  :'(

Meidän pomput varmaan on uponnut hyvään 80-lukuun ja käytetty silloin seuraavaksi sadaksi vuodeksi, koska kyllähän toi hakee jo vertaistaan, että kahtena vuotena peräkkäin game 7 jatkoille ja molemmissa samalla vastustajalla on se pieni tuuri puolellaan.

Toisaalta samaan aikaan kun hoetaan tätä mantraa voidaan miettiä, että samaan aikaan Lukko on myös hävinnyt meille samassa vaiheessa kolme kertaa putkeen. Sekin varmaan tuntuu jossakin siinä joukkueessa.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Ljpp - Huhtikuu 25, 2015, 21:35:47
Pienen sulattelun jälkeen tulin siihen lopputulokseen, että tämän ketjun otsikossa piilee nerous ja totuus: "Mutkien kautta".

Kahden pisteen välillä lyhin reitti on suora viiva ja Kärpät eteni tätä viivaa pitkin, koko kauden rauhallisesti kiihdyttäen. Moni veikkaili, että nimenomaan vaikeudet ovat marinoineet tämän kauden Tapparasta kahta edellistä kovemman, mutta sanonta "vaikeuksien kautta voittoon" todistettiin vääräksi - viimeisessä pelissä joukkue oli aivan loppu. Tappara joutui rämpimisjaksojen jälkeen pelaamaan tuloksesta koko kevät kauden ja oli enemmän ja vähemmän ongelmissa jo Lukko ja HIFK sarjoissa. Kun vielä finaalisarjakin piti kiriä 3-1 tilanteesta tasoihin, oli näistä "mutkista" yksinkertaisesti maksettu liikaa hintaa - kuljettu liian pitkä matka.

Tietyllä tapaa näen, että se oli toisen ottelun kolmas erä joka tämän sarjan käänsi. Finaalithan alkoivat ryöstöllä Oulusta ja kaksi seuraavaa erää olivat suorastaan Tapparan dominanssia, mutta tämän jälkeen joukkue romahti kolmannessa. Kärpät saivat kotiedun takaisin ja venyttivät johtoaan vielä kahdella voitolla lisää. Sarjan kiriminen tasoihin oli uskomaton suoritus, mutta lopulta liika oli liikaa. Henkilökohtaisesti Lukko-sarjassa oli koko ajan sellainen fiilis, että Tappara on joukkeista parempi, mutta Kärpät-otteluiden aikana tätä samaa varmaa tunnetta ei ollut.

Mitä tästä sitten pitää ottaa mukaan jatkoa ajatellen? Siihen ei saatu mitään selkyyttä, onko Tapolan vapauksia salliva linja parempi kuin Rautakorven totaalivalmennus, koska tulos oli identtinen. Itse kuitenkin pidän Rautakorven suoritusta parempana pelaajamateriaaleista (Tappara, Kärpät) ja pienemmästä tasonvaihtelusta johtuen. Viihdyttävämpää Tapolan kiekko parhaimmillaan oli, se on selvää.

Tapparan joukkue uudistuu ja se varmasti onkin kolmen vuoden projektin jäljiltä ihan tarpeen. Pieni huoli on siitä, että eräiden todellisten runkopelaajien parasta ennen pvm. saattoi jo mennä. Sekä tietysti siitä että moni hyvän ikäinen kärkipelaaja on vaihtamassa maisemaa. Senttereitä tulee jälleen miettiä kriittisesti ja pyrkiä saamaan vielä terävämpi kärki ykköskentällisen keskustaan. Tapparalle tuli pieniä ongelmia siitä, että lopulta meillä oli karrikoidusti 4 kakkos sentteriä. Leveyttä pitää olla, mutta myös kärkeä.

Hieno, erikoinen ja dramaattinen kausi. En muista 30+ vuoden ajalta mitään vastaavaa. Hienoa olisi kesän aikana kuulla niistä ongelmista ja vaikeuksista mitä joukkue kohtasi, mutta tuskin tästä kirjaa kirjoitetaan kun tuli vain hopeaa eikä olla Porissa.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Kadg - Huhtikuu 25, 2015, 21:41:11
Tietyllä tapaa näen, että se oli toisen ottelun kolmas erä joka tämän sarjan käänsi. Finaalithan alkoivat ryöstöllä Oulusta ja kaksi seuraavaa erää olivat suorastaan Tapparan dominanssia, mutta tämän jälkeen joukkue romahti kolmannessa. Kärpät saivat kotiedun takaisin ja venyttivät johtoaan vielä kahdella voitolla lisää. Sarjan kiriminen tasoihin oli uskomaton suoritus, mutta lopulta liika oli liikaa. Henkilökohtaisesti Lukko-sarjassa oli koko ajan sellainen fiilis, että Tappara on joukkeista parempi, mutta Kärpät-otteluiden aikana tätä samaa varmaa tunnetta ei ollut.

Loistava kappale. Omat ajatukset oikeastaan täysin siinä. Nimenomaan näin, että Lukkoa ja IFK:ta vastaan parhaimmilla hetkillä oltiin huomattavasti parempia, kuin vastustajat. Kärppiä vastaan näin ei ollut, Kärpät oli hieman parempi. Joka tapauksessa loistava kausi ja voivat pelaajat olla ylpeitä. Tietysti kirpaisee ja kovaa, kun jälleen ikäänkuin odotettiin vuosi tätä yhtä hetkeä varten, ja ei pystytty vieläkään kääntämään sitä itselle.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: hat3breeder - Huhtikuu 25, 2015, 21:42:34
Väitän että tällä hetkellä me oltais mestareita mikäli tuomarilinja ei ois muuttunu näin radikaalisti välierien ja finaalien välissä. Kärpät hyöty tästä
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: helmman - Huhtikuu 26, 2015, 01:04:50
Mahtava kausi, mahtava joukkue, mutta jossiteltavaa jäi.

Jos Green olisi Game 2:ssa pistänyt avopaikasta sisään tai samassa pelissä olleista kahdesta muusta tolppakudista toinen olisi mennyt maaliin, olisiko lopputulos ollut toinen. Tai se kerran vuosituhannessa pomppu Kärpille Game 4:ssä olisi jäänyt tulematta.

Hienosti Tappara kuitenkin taisteli.
Välierissä pudotettiin kaksi isomman budjetin omaavaa joukkuetta ja liigan selvästi rikkainkin joukkue laitettiin niin koville kuin vain mahdollista.

Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: c-paaty - Huhtikuu 26, 2015, 05:45:03
Fiilikset on kyllä niin maassa edelleen ettei mitään rajaa. Aamulehdessä oranssi kansi: "Neljäs kerta toden sanoo". Mulla sattuu aivoihin.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: soosi - Huhtikuu 26, 2015, 06:35:28
Fiilikset on kyllä niin maassa edelleen ettei mitään rajaa. Aamulehdessä oranssi kansi: "Neljäs kerta toden sanoo". Mulla sattuu aivoihin.
Raksilasta kotiin tultu. Tyhjää lyö pää.
Koko kausi upea suoritus Joukkueelta, pelaajilta ja taustajoukoilta, erityisesti ajatellen kauden matkaa.
Usko hifk, lukko ja kärppäpelienn aikana oli hurja tähän porukkaan, jopa game7n ekan erän aikana ja koko ottelun. Tehty pelimaali onneksi ja oikealle pelaajalle. Tämänkin pelin tuomarimutkat jätti paskan maun suuhun. Miksi meille aina tulee tuomarointikin naamalle kuin märkä rätti, valtamedian asenteen mukana? Ne tuo mutkia, jotka voitettiin.
Kaudella sitä siimaa monesti annettiin ja sitten kerittiin. Tämä
Joukkue olisi Ensi kaudella Tapolan opissa kova mut nyt moni pelimies vaihtuu ja parempi heidän ja Tapparan kannalta. Pelaajat vaihtuu mutta Tappara säilyy. Metsolan ja monen muun toivon vielä palaavan.

Kiitos tästä
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Emiiri - Huhtikuu 26, 2015, 10:05:47
Suoraselkäinen onnittelu ja hatunnosto Hakametsän toisesta päädystä. Tappara teki playoffeista mielenkiintoista seurattavaa, ja tämä tekee hyvää myös Liigan imagolle  :)
Finaalipaikka oli ansaittu, varsinkin noiden kauden aikana olleiden mutkien ansioista tämä hopea pitäisi maistua hyvälle :)

Nyt kesälomat ja jatketaan vääntöä ens kaudella :)
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: warthog - Huhtikuu 26, 2015, 10:19:57
Kyllä tämän kauden Tappara oli käsittämättömän hieno joukkue.

SM-liigan iloksemme tarjoilema tuomarilinjan "profilointi" jätti paljon hampaankoloon.

Aamulehdelle en kyllä anna ikinä anteeksi kaikkea sitä venkoilua ja kikkailua. Hyi yäk mikä lehti meillä on Tampereella.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: peterra - Huhtikuu 26, 2015, 10:23:34
Kyllä tämän kauden Tappara oli käsittämättömän hieno joukkue.

SM-liigan iloksemme tarjoilema tuomarilinjan "profilointi" jätti paljon hampaankoloon.

Aamulehdelle en kyllä anna ikinä anteeksi kaikkea sitä venkoilua ja kikkailua. Hyi yäk mikä lehti meillä on Tampereella.

Joo Aamulehti on ja pysyy pannassa tästä taloudesta ainakin siihen asti, että hopea kirkastuu, vaikka siihen menis 10 vuotta ja kolme lisähopeaa aikaa.

Ainoa onnellinen asia tuossa tuomarilinjassa on se, että se ei onneksi ratkaissut game 7.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Niemtev - Huhtikuu 26, 2015, 10:24:50
Takki on aivan tyhjä.Koitan jotenkin saada ymmärrettävää tekstiä aikaan.Koko kausi oli melkonen tunteiden kirjo Marras-joulukuussa moni myös allekirjoittanut oli valmis vaihtamaan Tapolan.Luojan kiitos näin ei tehty vaan joukkueen johto luotti Tapolaan.Puheet siitä voidaan unohtaa etteikö Tapola osaisi valmentaa yksikään valmentaja ei joukkuetta finaaliin vie mikäli ei hommaansa osaa.Silti tämän kevään tunnelma ja nousut antoivat odottaa suurempaa palkintoa josta Kärpät loppujen lopuksi selvityi voittajana.Onnittelut Kärpille.Pettymys tietysti 30 vuoden kannatuksen jälkeen on valtava ihan turha puhua että onneksi alkaa MM-Kisat ei itselläni ei ole kuin yksi JOUKKUE ja se on TAPPARA.Kiitos uskomattomasta kaudesta Tapola ja Tappara.Pelaaja uutisia odotellessa nyt on aika vetää henkeä ja sen jälkeen alkaa keskittyminen ensi kauteen.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: C4 - Huhtikuu 26, 2015, 11:00:36
Kyllä tämän kauden Tappara oli käsittämättömän hieno joukkue.

SM-liigan iloksemme tarjoilema tuomarilinjan "profilointi" jätti paljon hampaankoloon.

Aamulehdelle en kyllä anna ikinä anteeksi kaikkea sitä venkoilua ja kikkailua. Hyi yäk mikä lehti meillä on Tampereella.

Joo Aamulehti on ja pysyy pannassa tästä taloudesta ainakin siihen asti, että hopea kirkastuu, vaikka siihen menis 10 vuotta ja kolme lisähopeaa aikaa.

Ainoa onnellinen asia tuossa tuomarilinjassa on se, että se ei onneksi ratkaissut game 7.

Jep Onneks ei ratkennut siihen huml/japa perseily jäähyyn vaan voittaja saatiin oikein pelaamalla ja osu vielä junnulle voittomaali. Lähellä lähellä mutta yhden tolpan päässä.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Jalmus - Huhtikuu 26, 2015, 11:19:04
Hienoa Tappara! Viime vuonna hopea kirkastui lopulta aika nopeasti, tänään ei vielä oikein samaa ole nähtävissä. Mutta tärkeintä on, että Tapola näytti vaikeasta alkukaudesta huolimatta, että elämää on Rautakorvenkin jälkeen!
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Puolesta - Huhtikuu 26, 2015, 11:42:49
Tämän kauden Tappara oli sitkeä, mutta liian ailahteleva. Ailahtelevuuden syytä ei oikein voi, kuin arvailla. Ehkäpä Tapolalla ei ihan joka hetki ollut kykyä pitää pelaajia otteessaan. Sellainen tasainen nousujohteisuus on parempi, kuin vuoristorata. Jotenkin toivoisin, että valmennus laittaisi tavoitteellisesti joukkueen peliä kasaan sillä tavalla, että se on parhaimmillaan vasta ihan lopussa. Nyt voisi sanoa, että Tappara oli parhaimmillaan ennen playoffeja ja otteessa tapahtui pieni heikentyminen siirryttäessä ratkaisupeleihin. Lähellähän se taas kerran oli, mutta kyllä Kärpät, vaan oli hivenen parempi. Puolustus peli ei ollut Rautakorven kausien kaltaisen selkeän hyvää. Pieni naksu parempaan seuraavaan kauteen ja mestaruus on meidän Tapparan.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Terzzi - Huhtikuu 26, 2015, 11:49:42
(Järkeviä) sanoja ei oikein vielä löydy mutta kuitenkin kiitos paljon Tapparalle. Oli melkoista tunteiden vuoristorataa tämä kausi, ja kyllähän noi finaalit oli taas klassikkoainesta.

Toukokuu on jo ovella ja tulevan kauden joukkue alkaa hahmottuun pikku hiljaa.. Ensin vedetään vähän happea.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: #66 - Huhtikuu 26, 2015, 11:50:03
Jos syksyn pahimpaan aikaan joku olisi sanonut että hopeamitali kädessä lopuu kausi, niin olisihan sitä ajatellut että hiton hyvä jos niin käy.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Corkscrew - Huhtikuu 26, 2015, 11:56:17
Ailahtelevaisuus ja elokuussa alkanut vuoristorata tekivät kauden henkisesti erittäin raskaaksi sekä pelaajille että faneille. Kun kaiken nähnyt Saravo sanoo kautta uransa raskaimmaksi, niin se kertoo olennaisen. Kruunu oli lähellä, mutta lopulta edes Juha Metsolan uran paras pelivire ei tuonut kannua meille. Kärpät hallitsi kenttätapahtumia, loi enemmän maalipaikkoja, tuntui hyötyvän tuomariston ratkaisuista, pyöritti rahalla hankittua laajempaa materiaalia äärikovassa ottelutahdissa ja vei jälleen ansaitusti mestaruuden. Voittamaan oppii voittamalla, kuvaus sopii nyky-Kärppiin hyvin. Tappara pelasi enemmän omalla ylärajallaan ja kyllä lopussa alkoi polttoaine loppua tankista. Pienestä kiinni mutta silti lähempänä oli kauden päättyminen monta kertaa pleijareiden aikana kuin mestaruus.

Ensi kaudella nähdään mikä on Jussi Tapolan taso valmentajana kun ydinryhmästä lähtee pelaajia ja uusia saadaan tilalle. Toivon että kolmen kevään finaalitappiot yhtenäistävät koko Tappara-perhettä edelleen faneista lähtien, ja jättävät organisaatioon sellaisen nälän että lähivuosina mestaruus käydään hakemassa väkisin Tampereelle. Yhtään kiveä ei saa jättää kääntämättä ja pienet asiat on joka tasolla tehtävä paremmin. Tsemppiä ihan kaikille tapparalaisille ja pää pystyssä kohti kautta 2015-2016!
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: 67 - Huhtikuu 26, 2015, 11:56:33
Fiilikset on kyllä niin maassa edelleen ettei mitään rajaa. Aamulehdessä oranssi kansi: "Neljäs kerta toden sanoo". Mulla sattuu aivoihin.
Niin mullakin ja siihen vielä lisäksi vahingon iloisten ihmisten ilkunta, sellaisten ihmisten vielä joita pitää joillain tapaa ystävinään. Eivätkä edes oikeesti ole Kärppäfaneja.

Tuohon edelliseen viestiin peukku.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Corkscrew - Huhtikuu 26, 2015, 12:04:39
Mä luulen että sellaiset ihmiset ei edes ymmärrä mistä tässä on kyse, kun kesästä seuraavaan kesään seurataan päivittäin tunteellla oman joukkueen tekemisiä. Eli tekevät sen ilkkumisen tietämättään ja hyväntahtoisesti. Ei sellaista oikein jaksa edes noteerata. Eri asia on sitten nämä muiden joukkueiden kovat kannattajat, jotka tasan tarkkaan tietävät mistä on kyse ja vääntävät silti puukkoa haavassa. Siinä on kyse vain huonoista ihmisistä, oma on häpeänsä.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Täikampa - Huhtikuu 26, 2015, 12:12:19
Mä luulen että sellaiset ihmiset ei edes ymmärrä mistä tässä on kyse, kun kesästä seuraavaan kesään seurataan päivittäin tunteellla oman joukkueen tekemisiä. Eli tekevät sen ilkkumisen tietämättään ja hyväntahtoisesti. Ei sellaista oikein jaksa edes noteerata. Eri asia on sitten nämä muiden joukkueiden kovat kannattajat, jotka tasan tarkkaan tietävät mistä on kyse ja vääntävät silti puukkoa haavassa. Siinä on kyse vain huonoista ihmisistä, oma on häpeänsä.

Lyötyä on niin helppo lyödä.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: bwo - Huhtikuu 26, 2015, 12:13:26
Rakastan tätä seuraa ja tätä peliä. Ihan yhtä paljon kuin aina, tai ei. Enemmän ja syvemmin, koska pettymys ja vastoinkäyminen kiteyttää jotakin olennaista. Tätä lähemmäs ei pääse pääsemättä maaliin.

Sovitaanko, että märehditään pettymystämme tässä nyt vähän aikaa ja lähetetään iso käsi pohjoiseen. Yhtä väärin olisi hopea niiden kaulassa. Onhan siellä aivan perkeleen kovia ukkoja pelaamassa ja kaukalon reunoilla hääräämässä.

Mutta tässä hiljalleen sit todetaan, että vuoden päästä tämä viedään loppuun asti. Tämä ryhmä loi uuden sivun tapparalaiseen kiekkokulttuuriin ja me tullaan juhlimaan monen monituista mestaruutta ja näistä miehistä on monet niissä juhlissa mukana.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: peterra - Huhtikuu 26, 2015, 12:44:20
Heitän tähän ketjuun yhden vaisun toiveen tästä kesästä:

viime kesänä fanien pettymys hopeasta mielestäni näkyi tällä foorumilla uskomattoman negatiivisuuden kierteenä, jota oikeastaan vaivattiin täällä foorumilla lähes koko kesä aina Rautakorven lähdöstä oikeastaan joulukuuhun asti.

Toivoisin, että tänä kesänä oltaisiin ylpeitä meidän joukkueesta, tuotteesta ja organisaatiosta ja jätettäisiin se negatiivisuus ja pirujen maalailu seinille kokonaan pois. Pidetään kesälomaa ja kesärauhaa eikä aloiteta taas niitä puheita, kuinka kaikki on menetetty ja aurinko ei enää koskaan nouse Tampereella.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Corkscrew - Huhtikuu 26, 2015, 12:45:56
Asioista kirjoitetaan kuten ne itse nähdään. Toivottavasti näin myös jatkossa.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: gatecrasher - Huhtikuu 26, 2015, 13:22:24
Heitän tähän ketjuun yhden vaisun toiveen tästä kesästä:

viime kesänä fanien pettymys hopeasta mielestäni näkyi tällä foorumilla uskomattoman negatiivisuuden kierteenä, jota oikeastaan vaivattiin täällä foorumilla lähes koko kesä aina Rautakorven lähdöstä oikeastaan joulukuuhun asti.

Toivoisin, että tänä kesänä oltaisiin ylpeitä meidän joukkueesta, tuotteesta ja organisaatiosta ja jätettäisiin se negatiivisuus ja pirujen maalailu seinille kokonaan pois. Pidetään kesälomaa ja kesärauhaa eikä aloiteta taas niitä puheita, kuinka kaikki on menetetty ja aurinko ei enää koskaan nouse Tampereella.

Viime kevään tapahtumat tosiaan näkyivät hallilla vielä joulukuuhun asti. Porukka vaelteli ihan apatiassa manaten menetettyä mahdollisuutta ja valmentaja valintaakin. Omatkin fiilikset olivat tosiaan kauden alkaessa ihan pohjamudissa verrattuna esim. 2012-13 kauden alkuun, jolloin sitä oli odottanut innolla lähes puoli vuotta. Nyt olen ainakin helkkarin ylpeä jengistä ja samalla koko organisaatiosta. Parempi vain voitti. Mutta toki Tapparakin voisi organisaationa tulla vaikka joukkueen julkistuksen ja visioiden kanssa vähän isommin esiin kuin viime keväänä. Se olisi merkki, että nyt mennään taas eteenpäin kohti uutta. Sitkeänä ja yhtenäisenä.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: illodin - Huhtikuu 26, 2015, 14:01:40
Onhan Tappara antanut faneilleen mahtavia elämyksiä taas tällä kaudella. Huimaa on ollut seurata etenkin tätä kevättä. Se, että nyt tuli hopeaa eikä kultaa, toki harmittaa, mutta aina mieluummin isojen tunteiden ja hienojen vaiheiden kautta hopealle, kuin sääleistä lomille tms hmv loppu kaudelle.

Moni varmasti ajattelee, että miksi jäi niin pienestä kiinni. Toisaalta voisi ajatella, että miksi niinkin lähelle päästiin kun takamatkalta on lähdetty. Pelaajabudetti, pelaajapooli ym resurssit. Lukon pudotus game 7:ssä. Joukkue näytti tahtoa ja venymiskykyä paikoissa, joissa monelta olisi jo usko loppunut.

Hieno kausi, hienoja miehiä, hieno joukkue.

Kiitos Tappara.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: IsotKirvekset - Huhtikuu 26, 2015, 14:02:25
Heitän tähän ketjuun yhden vaisun toiveen tästä kesästä:

viime kesänä fanien pettymys hopeasta mielestäni näkyi tällä foorumilla uskomattoman negatiivisuuden kierteenä, jota oikeastaan vaivattiin täällä foorumilla lähes koko kesä aina Rautakorven lähdöstä oikeastaan joulukuuhun asti.

Toivoisin, että tänä kesänä oltaisiin ylpeitä meidän joukkueesta, tuotteesta ja organisaatiosta ja jätettäisiin se negatiivisuus ja pirujen maalailu seinille kokonaan pois. Pidetään kesälomaa ja kesärauhaa eikä aloiteta taas niitä puheita, kuinka kaikki on menetetty ja aurinko ei enää koskaan nouse Tampereella.

Viime kevään tapahtumat tosiaan näkyivät hallilla vielä joulukuuhun asti. Porukka vaelteli ihan apatiassa manaten menetettyä mahdollisuutta ja valmentaja valintaakin. Omatkin fiilikset olivat tosiaan kauden alkaessa ihan pohjamudissa verrattuna esim. 2012-13 kauden alkuun, jolloin sitä oli odottanut innolla lähes puoli vuotta. Nyt olen ainakin helkkarin ylpeä jengistä ja samalla koko organisaatiosta. Parempi vain voitti. Mutta toki Tapparakin voisi organisaationa tulla vaikka joukkueen julkistuksen ja visioiden kanssa vähän isommin esiin kuin viime keväänä. Se olisi merkki, että nyt mennään taas eteenpäin kohti uutta. Sitkeänä ja yhtenäisenä.

Eihän tuo ollut edes mikään ihme. Jatkumo Ässä-tappion jälkeen oli raastava G7 jatkoaikatappio, jonka jälkeen joukkueesta poistui tärkeitä pelaajia. Eikä koko kesänä tullut oikein mitään positiivista uutista pelaajamarkkinoilta. Sitten kuultiin että valmentajakin ottaa hatkat. Koko syksy odotettiin veret seisauttavaa uutista sentterihankinnasta, jota ei koskaan sitten tullutkaan.
Lisäksi faneja repi synkkä väittely siitä että suliko Metsola Aaltosen jatkoaikamaalissa vai ei.

Vaikea tuosta on kauhean positiivista olotilaa kaivaa, kun samalla joukkue rullaa vuoristorataa kentällä. Välillä oltiin sarjan heittopussi ja sitten taas ei hävitty kenellekkään.

Uskoisin kuitenkin että nyt paketti tulee olemaan hitusen helpompi kerätä kokoon ensi syksyksi. Finaali hävittiin taas G7 jatkoajalla, mutta tällä kertaa ei ketään osoiteta sormella. Joukkue teki uskomattoman nousun finaalisarjassakin ja Metsola oli kuin muuri. Kärpät vain oli hiukkasen parempi.

Nyt vain positiivisemmalla mielellä kohden kesälaitumia, ja kun kiekko putoaa Raksilassa jäähän syyskuussa niin ollaan valmiita ensi kauden tarinaan.

Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Screamager - Huhtikuu 26, 2015, 14:24:08
Eihän tämä lopputulos ole oikeastaan eilisillan parinkymmenen sekunnin pelinjälkeisen kooman jälkeen vituttanut läheskään niin paljon kuin viime vuonna. Joukkueen ja pelin seuraaminen aiheutti tälläkin kaudella suuria tunteita, joista kaikki eivät näppäimistölle/suusta pihalle asti päässeet. Viime kauden päätyttyä pään ympärillä oli kuitenkin paljon kireämpi vanne kuin nyt, vaikka hopean kirkastaminen ei vieläkään onnistunut. Merkittävin syy tähän on se, että tällä kaudella matka oli aivan erilainen ja täynnä elämyksiä, joita viime kaudella ei päässyt kokemaan. Tunnepankki sai täytettä jo runkosarjan matkaa seuratessa ja voidaan sanoa, että itselleni henkilökohtaisesti tämä finaalisarja oli enää kirsikan hakemista kehityskakun päälle. Viime kausi oli kokonaisuudessaan (alusta loppuun) korkeatasoisempi kuin tämä kausi, mutta kannattaja-minäni näkökulmasta tämä kausi herätti paljon enemmän ajatuksia ja, kaikesta huolimatta, enemmän positiivisia tunteita.

Kaksi peräkkäistä kautta ovat molemmat päättyneet seiskapelin jatketulla ajalla, joten on sinällään riskialtista alkaa vetelemään tarkkoja syy-seuraus-suhdeanalyyseja, koska yksi pomppukin (esim. Junttila ei olisi päässyt sohaisemaan pomppukiekkoa Palolan edestä jatkoerässä) olisi voinut kääntää lopputuloksen päinvastaiseksi. Mielestäni on kuitenkin syytä tälläkin kertaa pohtia sitä, että miten ja miksi päädyttiin jälleen hopeiseen tulokseen.

Viime kausi oli irvistystä ja taistelua, nyt oli hymyä ja taistelua noin karrikoidusti. Tapola hymyili finaalisarjan aikana haastatteluissa useammin kuin Rautakorpi varmaan ikinä julkisesti seuravalmennustyössään ja kyllähän tuo joukkue eilenkin taisteli, mutta valitettavasti sanan pahassa merkityksessä eli puolustus oli selviytymistaistelua ja hyökkäys tietynlaista raastamista. Joukkueesta imettiin kauden aikana kohdatuissa mutkissa varmasti enemmän kuin oikeasti tällainen perustauno ymmärtääkään.

Vaikka 14-15 hopea siis liittyykin joukon jatkoksi kolmanneksi hopeaksi putkeen, tämä kausi oli aivan selkeästi erilainen tarina niin lähtökohtien kuin matkan osalta kuin edelliset. Tällä kaudella mikään ei ollut itsestäänselvää. Matkalla finaalien seiskapeliin oli yhteen laskettuna varmaan se otsikon mukainen miljoona mutkaa, syksyllä peli oli useammalla mutkalla päivästä ja pelistä toiseen ja keväällä mutkia ilmeni vielä yllättävänkin paljon, vaikka välillä päästiin ihmettelemään myös maalinteon helppoutta. Ihan lopulta tulos oli sama kuin edelliskerrallakin. Voidaan tiivistetysti sanoa, että nyt mutkia saattoi olla liikaa, ja tasapainoa vapautuneen suorituksen sekä rutiinin välille ei saatu iskostettua ryhmän DNA:han ja kurinalaisemman joukkueen eli Kärppien peruspeli tuotti tasalaatuisemman pelin rakenteen ratkaisevassa sarjassa.

Jos viime kaudella ongelma oli se, että koneesta ei löytynyt riittävän tehokasta turboa antamaan kuoliniskua, niin nyt ongelmana oli se, että turbo pyöri välillä liiankin tehokkaasti ja laajalla kierroslukualueella. Puolustamisen ja hyökkäämisen vapaus ei juurtunut riittävälle tasolle runkosarjan jauhamisen aikana, mistä seurasi se, että pelin taso alkoi heitellä ennalta-arvaamattomastikin ja kauden tärkeimmillä hetkillä jouduttiin liian usein pesukoneeseen ”suoraa viivaa” kautta edennyttä joukkuetta vastaan.

Tapparalla oli pelitavassaan pohjalla kiekkokontrolli-pelin perusperiaatteet, joiden päälle tuli joustoa, luovuutta ja tunnetta ja näiden hallinta muodostuikin tämän kauden Tapparan tuloksen määrääväksi tekijäksi. Tilanteiden yksilöllinen tunnistaminen ajoi joukkueen välillä siihen tilaan, että viisikon jäsenet tunnistivat tilanteita kukin vähän eri lailla. Kurinalaisuuden, luovuuden ja höntyilyn välisiä rajoja venyteltiin pitkin kautta ja lopulta samaan tulokseen oikeuttavasti kuin mihin viime vuonna päästiin kurinalaisella ”puolusta ja sitten hyökkää”-ajatuksella. Taklauspeli tuli työkalupakkiin ”uutena” ulottuvuutena ja vahvuutena, loppua kohden pelin vaatima viisaus kuitenkin ajoi sen edelle ja tiukalla finaalipelitahdillakin oli varmasti osansa jaksamisen haasteiden kanssa.

Isossa kuvassa Kärpät oli lopulta joukkueena parempi. Voidaan rehellisesti sanoa, että Juha Metsola pelasti Tapparan G7:iin ja sen viidenteen erään, mutta muu joukkue ei päässyt Metsolan yksilöpelin tasolle. Kärppien finaalisarjassa tekemät kohtuu useatkin muutokset eivät lopulta koituneet kohtaloksi, vaan pysyivät hallussa. Täytyy muistaa, että Tapparalla oli vastassa kuitenkin mm. koko liigakauden paras ketju ja hetkeen aikaan parhaan suomalaisvalmentajan johtama riittävän monella Kärppä-sydämellä varustettu rosteri. Kärppiä voidaan nälviä ulkomaalaishankinnoista ja Kasparin lippiksistä, mutta totuus on se, että joukkueessa oli kuitenkin useampia oikeasti logolleen pelaavia, viime kauden tapaan. Niin oli toki Tapparallakin, mutta tällä kaudella vastustaja oli vain liian kova ja Kärpiltä löytyi se viimevuotisen kaltainen yksilövirtuositeettikin paremmin kuin Tapparalla (Kemppaisen ketju kokonaisuudessaan).

Yhdeksi tulokseen vaikuttavaksi tekijäksi voidaan myös nostaa Tapparan viime kausien vastakohta eli rosterin kapeus. Luotettava kierrätysvara oli käytännössä nollissa, koska keväällä ei uskallettu kokeilla enempää. Kierrätysvarana oli pari rattailta pudonnutta pakkia, pari alkukauden mukana ollutta nuorta pelaajaa ja loppumetreillä mukaan tullut Heikkilä. Kärpät pystyi vaihtamaan kolmos-neloskentän vastuulla olevia hyökkääjiään pelin tason kummemmin kärsimättä ja ratkaisu tuli lopulta yhden tällaisen kierrätysringin pelaajan henkilökohtaisesta oivalluksesta. Tämä ei kuitenkaan ollut isossa kuvassa merkittävin asia, mutta yhtenä detaljina ratkomassa pienimpiä eroja.

Kiitos Tapparalle elämyksien täyttämästä kaudesta ja uudella puhdilla uusien työhaalareiden vaihtoon - edelliset lienevät jo polvista puhki.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: KILO - Huhtikuu 26, 2015, 15:22:46
Jossain vaiheessa näitä playoffeja ajattelin, että ei luultavasti maistu jääkiekko miltään ensi kaudella. Aina vain jatkuva jännitys vei mehut. Nyt ratkaisun tultua, odotan jo ensi kauden aloitusta. Harjoituspelejä, uusia vahvistuksia, case-Lainetta. Jotain nihkeetä CHL:ää, missä voin taas arvioida uudet kolomatikset aivan perseelleen.

Mutta jos mulle joku nyt sanoisi, että Tappara pelaisi ensi vuonnakin mitaleista, sanoisin että kelpaa. Vaikka sitten pronssisesta. Toisaalta se hieman spoilaisi tulevaisuutta, enkä tiedä mitä intoa siinä sitten olisi.
Otsikko: Eikö hopeaa sovi juhlia?
Kirjoitti: Chaddy - Huhtikuu 26, 2015, 17:51:13
Kausi oli monellakin tapaa erilainen kuin viimekautinen, vaikka lopputulos oli sama. En ole näköjään yksin ajatusteni kanssa siinä, että tämä tappio on yllättäen jollain tapaa helpompi niellä kuin vuosi sitten.  Vaikea tarkasti sanoa miksi, ja voi olla että tunne vielä muuttuu tästä. Päällimmäisenä tunteena on tietenkin pettymys, mutta toisaalta myös suuri ylpeys ja kiitollisuus joukkueelle tästä kaudesta. Se oli kaunis tarina, vaikka viimeinen lause ei ollutkaan sitä mitä olisimme halunneet lukea.

Tiedän, ettei olla ”SaiPa” tai ”Ilves”, jolle mitali olisi juhlien paikka. Mutta silti itselle on tullut viimeisen vuorokauden aikana mieleen, eikö tämä joukkue ansaitse jonkinlaista virallista ”päätöstilaisuutta”? Eikö fanit ansaitse sitä? Minkä takia ei voida järjestää esimerkiksi Tampereen vapputorin yhteyteen jotain pientä tapahtumaa, jonne joukkue vielä kerran tulee esittäytymään faneilleen?

Kuten mainittua ymmärrän toisaalta miksi näin ei toimita. Johan siellä viestitetään sekin, että tälle organisaatiolle ei kelpaa jatkossakaan kuin kulta. Mutta siitä huolimatta, en näkisi tämänkaltaisessa tapahtumassa kuin voittajia. Uskon, että sekä fanit (ja erityisesti mietin nyt niitä uusia ja nuorempia faneja, jotka eivät esimerkiksi kokeneet 2003 torijuhlia) että myös pelaajat saisivat tästä paljon irti. Suljettaisiin yhdessä kirjan kansi sen sijaan, että jokainen joutuu nyt käsittelemään asiaa omassa päässään. Päästettäisiin vielä kerran Jukka Peltola mikin varteen kertomaan kaikille, miten ensi kausi tulee päättymään.

Just sayin’.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Jaukki - Huhtikuu 26, 2015, 18:01:47

Itse olin tuolloin 5-vuotias enkä muista tuosta vuodesta muuta kuin sen, kun isä on lähdössä voiton juhliin ja mää kysyn voinko tulla mukaan. Niin vastaus on "Ensi kerralla!". Vaikka ajatuksesi on kaunis niin se ei olisi sama asia kuin "ensi kerta". Tämä toki on vain mun mielipide.
Mää koen itse että jokainen kausi on kirjan yksi luku. Nyt on tämä luku loppu mutta onneksi pian alkaa uusi! :)
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Ljpp - Huhtikuu 26, 2015, 22:45:55
Koko kirjoitus oli kuin omalta näppäimistöltä, mutta paremmin jäsenneltynä.

Niin, se negatiivisuus. 2013-14 kausi alkoi ennen kuin Ässät olivat edes pukukoppiin poistuneet, kun Ville Nieminen sanoi Isomäen jäällä, jopa hymyillen kameralle:"Ei aivan oltu vielä valmiita, mutta ensi kaudella ollaan!". Viime kausi oli SE kausi jolloin mestaruus oli oleva meidän. Rautakorpi viritti riskien minimointiin ja todennäköisyyksien maksimointiin perustuvan totaalikiekkonsa äärimmilleen ja toi Tapparan lähelle, mutta ei aivan. Esteeksi nousi materiaaliltaan superlaadukas Kärpät, vain 5cm erolla. Se oli tuskaisa tappio ja tämän jälkeen paketti tuntui hajoavan käsiin. En ihmettele että negaatio jäi päälle. Nyt meillä oli aivan erilainen sankaritarina pohjamudista menestykseen, vaikkakin identtiseen lopputulokseen. Vähän kuin Suomen sodat - ei voitettu, mutta selvittiin kunnialla. Uskon ja toivon että jälkikaiku on nyt positiivisempi.

Kärpät. Äkkiseltään ajteltuna joukkue jossa on JJJ, pari seuraikonia, pikkupoikia ja flopanneita ulkomaalaisia. Miten ne saattoivat meidät taas voittaa? Pitää muistaa, että Kärpät jälleen kerran suorastaan käveli runkosarjan voittoon. Joukkue oli siis pitkälläkin otannalla kirkkaasti sarjan paras. Selostaja taisi mainita, että edellinen kahden tappion putki oli MARRASKUUSSA. Samaan aikaan me vedeltiin suunnilleen kymmenen tappion putkia. Runkosarjan voitto tuo kotiedun, joka on arvokas. "Helppo" runkosarja antaa mahdollisuuden työstää peliä ja kokoonpanoa, kun suurin osa muista joutuu pelaamaan vain tuloksesta. Miettikääpä jos Tappara olisi joutunut penkittämään ulkomaalaiset ja peluuttamaan 2. maalivahtia - missä tilanteessa silloin oltaisiin? Kotietu, valmistautumis etu, osin terävämpi kärki ja rutkasti laajempi materiaali. Siinä on vuorta kiivettäväksi vastustajalle.

Luovuuden ja kurinalaisuuden tasapaino. Tapparalla oli ongelmia pelin tappamisessa puolustamalla läpi kauden, asia joka oli vuosi sitten vahvuus. Tappara ja Tapola ilmeisesti yritti kurinalaisempaa, kontrolloivampaa ja puolustavampaa pelitapaa syksyllä, mutta se ei irronnut ollenkaan. Täyskäännös hyökkäämiseen, taklaamiseen ja karvaamiseen avasi solmut ja menestyksen, mutta se toinen puoli jääkiekosta jäi valmistelematta. Ja kun vastus keväällä kierros kierrokselta kovenee, on varmaa että kuria ja kontrolliakin tarvitaan. Se työ jäi Tapparalta kesken, ja pohjalla oli vain syksyn huonot kokemukset.

Hyökkäykseenkin jäi parannettavaa. Tapparan maalinteko oli paljon syöttökombinaatioiden varassa, mutta esimerkiksi maskipelaaminen oli heikkoa. Tapparalla oli käytössään erinomaiset viivamiehet, mutta heidän potentiaaliaan ei juurikaan hyödynnetty. Kärpät säännönmukaisesti pyrki laittamaan 2 omaa miestä kiekon ja Metsolan väliin ja toimittamaan kiekon siitä läpi. Karrikoiden Kärppien maskimiehet olivat peräkkäin, kun Tapparan vastaavat seisoivat rinnakkain maalin tolpilla.

Muutos on nyt tervetullutta ja mielenkiinnolla odotan mitä sieltä tulee. Toivottavasti pyrkimys ei ole rakentaa tätä Tapparaa 1:1 uudestaan, vaan tuoda uusia elementtejä pelaajistoonkin.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: ViidanLate - Huhtikuu 28, 2015, 08:28:21
Aaltosen maali kummitteli mielessäni valehtelematta joka päivä tämän kevään pleijareiden alkuun asti. Nyt Ahon maalin sijaan palaan muistelemaan Marjamäen maalia finaalien kutospelissä, Dixonin tahtomaalia finaalien vitospelissä ja Greenin maalia välierien seiskapelissä. Koko kevättä leimasi sellainen mahtava yhtenäisyyden tunne, kun kevättä 2014 kuvasi paremmin karmivan pettymyksen lisäksi varsin vihamielinen ilmapiiri Tapparaa ja Rautakorpea kohtaan. Jotenkin tässä ollaan yllättävän hyvillä mielin, ja sitten kun se mestaruus ennemmin tai myöhemmin sieltä tulee, nämä hopeat vain vahvistavat sen merkitystä.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: P3 - Huhtikuu 28, 2015, 13:25:28
Koko kevättä leimasi sellainen mahtava yhtenäisyyden tunne, kun kevättä 2014 kuvasi paremmin karmivan pettymyksen lisäksi varsin vihamielinen ilmapiiri Tapparaa ja Rautakorpea kohtaan. Jotenkin tässä ollaan yllättävän hyvillä mielin, ja sitten kun se mestaruus ennemmin tai myöhemmin sieltä tulee, nämä hopeat vain vahvistavat sen merkitystä.
Tuo on totta. Nämä finaalit käytiin lämpimässä kiekkoperheen ilmapiirissä.

Vaikka lopputulos oli mikä oli, niin päällimmäisenä on suuri ylpeys Tapparasta. Kaiken repimisen ja vaikeuksien jälkeen noustiin näin korkealle, ja annettiin kenties yksi liigahistorian kovimmista vastuksista kullan voittaneelle. Nämä eivät olleet mitkään tusinafinaalit, vaan ne muistetaan vielä pitkään. Oli hienoa olla mukana tässä keväässä, vaikkei pääpalkintoa tullutkaan.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Gilbert 17 - Kesäkuu 14, 2015, 01:23:33
Nyt kaikki arvostamaan tätä kaikkien muiden halveksimaa mutta meidän arvostamaamme hopeaa antamalla ääni MAHTAVALLE LAUMALLE KIRVESSYDÄMIÄ! http://moro.aamulehti.fi/2015/06/11/aanesta-kuka-heista-on-tampereen-positiivisin/
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Jaukki - Kesäkuu 14, 2015, 01:53:54
Nyt kaikki arvostamaan tätä kaikkien muiden halveksimaa mutta meidän arvostamaamme hopeaa antamalla ääni MAHTAVALLE LAUMALLE KIRVESSYDÄMIÄ! http://moro.aamulehti.fi/2015/06/11/aanesta-kuka-heista-on-tampereen-positiivisin/
Kiitos että muistutit. Kaikki äänestämään!
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Messi - Kesäkuu 14, 2015, 09:16:11
Ei millään pahalla, mutta tuon äänestyksen tarkoitus ei ole löytää Tampereen positiivisinta, vaan antaa Aamulehdelle  ja sen tuhannelle yhteistyökummpaneille mahdollisuuden lähettää sinun sähköpostisi täyteen paskaa.

Edit: Tällä kommentilla palkintoa ei ainakaan minulle tule :D
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Jaukki - Kesäkuu 14, 2015, 11:34:40
Ei millään pahalla, mutta tuon äänestyksen tarkoitus ei ole löytää Tampereen positiivisinta, vaan antaa Aamulehdelle  ja sen tuhannelle yhteistyökummpaneille mahdollisuuden lähettää sinun sähköpostisi täyteen paskaa.

Edit: Tällä kommentilla palkintoa ei ainakaan minulle tule :D
Ja näin suututtavat mahdolliset tilaajat raivon partaalla. Nice plan, man!
Sori OT.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Gilbert 17 - Kesäkuu 14, 2015, 16:15:31
Ei millään pahalla, mutta tuon äänestyksen tarkoitus ei ole löytää Tampereen positiivisinta, vaan antaa Aamulehdelle  ja sen tuhannelle yhteistyökummpaneille mahdollisuuden lähettää sinun sähköpostisi täyteen paskaa.

Edit: Tällä kommentilla palkintoa ei ainakaan minulle tule :D
;D Voihan jättää klikkaamatta niitä kahta pallukkaa joissa kysytään haluatko sähköpostisi täyteen paskaa.
Otsikko: Vs: Hopeaa 2015 - Miljoonan mutkan kautta
Kirjoitti: Messi - Kesäkuu 14, 2015, 19:54:08
Ei millään pahalla, mutta tuon äänestyksen tarkoitus ei ole löytää Tampereen positiivisinta, vaan antaa Aamulehdelle  ja sen tuhannelle yhteistyökummpaneille mahdollisuuden lähettää sinun sähköpostisi täyteen paskaa.

Edit: Tällä kommentilla palkintoa ei ainakaan minulle tule :D
;D Voihan jättää klikkaamatta niitä kahta pallukkaa joissa kysytään haluatko sähköpostisi täyteen paskaa.

Näin tein ja annoin ääneni, yllätys yllätys Tapparalle !