Tapparan epäviralliset jälkipelit

Jääkiekkokeskustelu => Ottelut => Aiheen aloitti: Trafan - Helmikuu 15, 2012, 18:23:17

Otsikko: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: Trafan - Helmikuu 15, 2012, 18:23:17
Pistekin olisi yllätys
Pelicans ei ole voittanut otteluaan varsinaisella peliajalla sitten tammikuun lopun.
Se on aika hennosti joukkueelta, joka kamppailee runkosarjan voitosta, olkoonkin että välissä oli maajoukkuetauko.
Eiköhän tuohonkin tilastokummajaiseen saada piakkoin korjausta.
Tapparan tappio Lukolle aiheutti sen, että joukkueen mahdollisuudet pudotuspeleihin heikkenivät oleellisesti.
Jottei kausi päättyisi jo vajaan kuukauden päästä, tarvittaisiin yllätyspisteitä.
Valitettavasti niiden saaminen perjantaina on epätodennäköistä, toki toivoa on aina ennen kuin kiekko putoaa jäähän.
Sarjaohjelmasta taas sen verran, että lauantaina mennäänkin sitten sarjaykkösen vieraaksi Kuopioon
ja pisteet siltä väsynein jaloin ovat liki yhtä todennäköiset kuin perjantaina sarjakakkoselta.
Anteeksi hieman pessimistissävyinen avaukseni, toivottavasti joukkue on toipunut Lukkopelistä minua paremmin.

1. Otteluennakot:
Tappara: Tapparan kokoonpano täsmälleen sama kuin viimeksi (http://tappara.fi/liiga/uutiset/230/7050.html)
Tappara: Perjantaina Pelicans (http://tappara.fi/liiga/index.php?option=com_content&view=article&id=6770&Itemid=33)
Pelicans: Runkosarjan viimeinen jotos alkaa Hakametsästä (http://www.pelicans.fi/tappara-pelicans-3?type=up)
Ja: Riittääkö Tapparalla usko? (http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?ottelu=21341&versio=ennakko)
ESS: Pelicans palaa pitkältä tauolta (http://www.ess.fi/?article=360763)
AL: Tappara-kapteeni: Mitään ei ole menetetty (http://www.aamulehti.fi/Kiekko/1194723059592/artikkeli/tappara-kapteeni+mitaan+ei+ole+menetetty.html)
AL/Kirvesmies: Nyt on Tapparan otettava pisteitä! (http://www.aamulehti.fi/Kiekko/1194723007969/artikkeli/kirvesmies+nyt+on+tapparan+otettava+pisteita+.html)
MTV3/Kierrosennakko: Panokset kasvavat SM-liigassa (http://www.mtv3.fi/urheilu/jaakiekko/uutiset.shtml/2012/02/1496987/ennakko-panokset-kasvavat-sm-liigassa)
SM-liiga: Pelicansin sairaslista lyhenee (http://www.sm-liiga.fi/arkisto/uutiset/sm-liiga-perjantaina-pelicansin-sairaslista-lyhenee.html)

2. Tuoreimmat joukkueuutiset:
17.2. MTV3: Pelicans-pakki maltilla kevääseen (http://www.mtv3.fi/urheilu/jaakiekko/uutiset.shtml/2012/02/1496685/pelicans-pakki-maltilla-kevaaseen)
16.2. Pelicans: Ryan Lasch jatkaa Pelicansissa (http://www.pelicans.fi/ryan-lasch-jatkaa-pelicansissa)
15.2. MTV3: Pelicans taistelee tiukasti runkosarjan voitosta (http://www.mtv3.fi/urheilu/jaakiekko/uutiset.shtml/2012/02/1495473/pelicans-taistelee-tiukasti-runkosarjan-voitosta)
14.2. ESS: Tohtorin ovi on käynyt tiuhaan (http://www.ess.fi/?article=360412)
13.2. Tappara: Tappara teki jatkosopimuksia (http://tappara.fi/liiga/uutiset/230/7046.html)

3. Kauden aiemmat kohtaamiset:
30.09.11: Pelicans-Tappara 4-0 (1-0,2-0,1-0)
              Tappara: Tappara jäi taas ilman maaleja (http://tappara.fi/liiga/index.php?option=com_content&view=article&id=6689&Itemid=33)
              ESS.fi/Kiekko: Pelicans antoi Tapparalle kyytiä (http://www.ess.fi/?article=342880)
              4Pro: Pelicans-Tappara 30.9.2011 (http://www.nelonenpro.fi/j%C3%A4%C3%A4kiekko/sm-liiga/video/klippi-198696)
29.10.11: Tappara-Pelicans 2-3 (0-0,1-1,1-2)
              Tappara: Pelicans liian vahva Tapparalle (http://tappara.fi/liiga/index.php?option=com_content&view=article&id=6713&Itemid=33)
              Pelicans: Pelicansille kolme pistettä Tampereelta (http://www.pelicans.fi/pelicansille-kolme-pistett%C3%A4-tampereelta)
              4Pro: Tappara-Pelicans 29.10.2011 (http://www.nelonenpro.fi/j%C3%A4%C3%A4kiekko/sm-liiga/media/351023)

4. Joukkueiden edelliset ottelut:
14.02.12: Tappara-Lukko 1-6 (0-4,1-0,0-2)
              Tappara: Tappara sai rumasti selkään (http://tappara.fi/liiga/index.php?option=com_content&view=article&id=6769&Itemid=33)
              4Pro: Tappara-Lukko 14.2.2012 (http://www.nelonenpro.fi/j%C3%A4%C3%A4kiekko/sm-liiga/media/384490)
04.02.12: Pelicans-TPS 2-3 vl. (0-0,2-1,0-1)
              ESS: Juhlapeli päättyi rankkaritappioon (http://www.ess.fi/?article=359126)
              4Pro: Pelicans-TPS 4.2.2012 (http://www.nelonenpro.fi/j%C3%A4%C3%A4kiekko/sm-liiga/video/pelicans-tps-422012)

5. Numeroita:
SM-liiga: Tappara/otteluohjelma (http://www.sm-liiga.fi/joukkueet/tappara/otteluohjelma.html#tabs)
SM-liiga: Pelicans/otteluohjelma (http://www.sm-liiga.fi/joukkueet/pelicans/otteluohjelma.html#tabs)
SM-liiga: Kuntopuntari (http://www.sm-liiga.fi/tilastot/kuntopuntari.html)
Annabet: Statistiikkaa otteluparista (http://annabet.com/fi/hockeystats/h2h.php?team1=7&team2=13&Vertaa=Vertaa)
Maugen kerroinvertailu (http://www.mauge.net/scripts/79.asp?id_peli=4095688)

6. Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Antti Boman ja Petri Tuomisto.
Tuomariasettelu (http://sjl01.lahtis-enterprises.com/ccsport/refereeset/tuomariasettelu.php)

7. Oheistapahtumat:
- Jälkipelit Wanhassa Postissa, bussikyydillä perille, TFC-jäsenkortilla etuja ja Tapparapelaajia haastateltavina.
              Tappara/TFC: Jälkipelit Wanhassa Postissa (http://tappara.fi/liiga/fanclub/6196-jaelkipelit-wanhassa-postissa.html)

8. Ottelun seuraaminen:
- Ottelu on nähtävissä nimellistä korvausta vastaan Livenä Hakametsässä klo 18:30 alkaen.
- Radio Voima (http://www.radiovoima.fi) selostaa ottelun klo 18:30 alkaen.
  (Säästä nettiradion lähetyskapasiteettia, jos olet kuuluvuusalueella:
  Lahti 98,6 MHz, Itä-Häme 94,9 MHz, Kymenlaakso 91,0 MHz)
- URHOtv Total (http://www.urhotv.fi/urhokanavat/URHOtotal/) näyttää maksusta tämänkin ottelun.
- SM-liiga: Tulosseuranta (http://www.sm-liiga.fi/ottelut/raportti/37323.html) kertoo ottelusta olennaisimman.
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: taappara - Helmikuu 16, 2012, 22:23:11
Tapparan mahdollisuudet kulminoituvat huomenna muutamaan teesiin.

1) Tapparalla on uskomaton halu näyttää kotiyleisölle, että vielä taistellaan Playoff-paikasta
2)Pelicans tulee otteluun takki auki
3)Tapparan maalivahti pelaa nollat tai päästää yhden, kun toisessa päässä Hovinen(?) pelaa huonomman illan
4)Kiekko pomppii Tapparalle

Ja sitten mietitään mitkä ovat todennäköisyydet:
1)Mahdollista, mutta yllättäisi ainakin itseni suuresti. Toivottavasti näin käy!
2)Ei tule tapahtumaan. Suikkasen Pelicans ei tule takki auki. Ei todennäköistä
3)Voi käydä, mutta epätodennäköistä
4)Kuinkas usein se on pomppinut? Aivan..
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: taakka - Helmikuu 17, 2012, 12:10:33
Kokoonpano tänään. Barkov Jr vielä sairaana. Ei hyvä.


74 Antti Erkinjuntti - 85 Jussi Makkonen - 38 Sami Venäläinen
52 Arttu Ilomäki - 21 Jerry Ahtola - 11 Miikka Männikkö
81 Jukka Peltola - 44 Jan-Mikael Järvinen - 34 Olli Palola
14 Nestori Lähde - 23 Jarkko Pyymäki - 26 Teemu Tallberg

6 Pekka Saravo - 5 Joonas Liimatainen
83 Antti Jaatinen - 56 Kalle Kaijomaa
15 Jussi Halme - 24 Viktor Ekbom

77 Juha Metsola
(39 Jani Nieminen)
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: Centteri - Helmikuu 17, 2012, 12:22:46
Voi luoja tuota meidän rosteria  :) Milloin tää kausi loppuu..
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: hande1 - Helmikuu 17, 2012, 12:25:34
Miten voi olla sama kokoonpano kuin surkuhupaisassa lukko -ottelussa :'( Veikkaan et lopputuloskin on sama ellei rumempi. Ahtola laitaan, Palola ykköseen....emmää jaksa. Just niin et millon tää loppuuuu.
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: tsrautia - Helmikuu 17, 2012, 12:25:50
Siis mitä ihmettä?? Takana 1-6 tappio surkean esityksen jälkeen ja me jatketaan täysin samalla kokoonpanolla. Ja ykköskenttä saa jatkaa samassa koostumuksessa vaikka eivät oo saaneet kuukauteen mitään aikaseks. Hienoa uimalakki, kiitos tästä paskasta!
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: FORTUNA - Helmikuu 17, 2012, 12:29:25
Tapparan mahdollisuudet lepäävät seuraavissa asioissa:
-Pelsut aikovat peluuttaa tänään viittä uutta miestä kokoonpanossa, joista esim. Pikkarainen ei ole pelannut vielä peliäkään pussinokissa
-Pelsuilla liki kahden viikon pelaamattomuus...näkyykö... ja jos näkyy, niin kotijoukkueen on hyödynnettävä se ekan kahdenkympin aikana tai etu häviää
-oma maalivahtipeli

Muistan, että viimeksi Tampereella vastaava peli pelattiin erittäinkin hyvin, mutta meidän mokke oli maalin verran "huonompi" Hovista.Parempi voittakoon!
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: Hende - Helmikuu 17, 2012, 12:30:58
Onneks meillä on edelleen Venu ykkösketjun laidassa ja Jerry kakkosen sentterinä... Huoh!!!
Oi miksi, oi miksi???

Jerry on mun mielestä niin umpilaituri, että ois ny vaan päästetty Arttu omalle paikalleen sentteriksi. Venu on taas ollut niin umpi-yössä, että ois ny vaan laitettu vaikka Palola ykköseen ja Venu kolmosen laitaan. Mitä maksaisi tässä kohtaa kautta vähän kokeilla? Meidän ykkösnyrkki on ollut niin tehoton, että kyllä ihmettelen Duvfan aivoituksia.

Pakistossa ihmettelen miksi Ekbom - Saravo pari on purettu. Silloin ku pelas parina, oli meidän paras pakkipari. Jaatinen - Kaijomaa ei oo vielä kertaakaan vakuuttanut.
Oma pakisto menisi näin;

Saravo - Ekbum
Halme - Kaijomaa
Jaatinen - Liima

Peliaikaa samassa järjestyksessä.

Centteriä voin lohduttaa, että kausi kyllä loppuu hyvin pian. Koska näillä eväillä ei sääleihin päästä, jollei sitten käy suuri ihme.
Toivottavasti Metsola saa hyvän alun peliin. Luulen, että jos Metsola on liekeissä, meillä on3 prosentin mahdollisuus  raapia tästä pisteitä.

Veikkaan nöyryyttävää 1-4 tappiota. Meidän maalin tekee luonnollisesti Venu, koska hänestä kirjoitin kritiikkiä...  :P
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: taakka - Helmikuu 17, 2012, 12:33:04
Aikamoinen kilpikonna puolustus taktiikka saa olla jos meinataan pärjätä ja siihen pari maalia tuurilla... Toivossa on hyvä elää sano lapamato mut ei kyllä ihan hirveitä hurraa huutoja herätä toi rosteri varmaan kenessäkään.
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: axe - Helmikuu 17, 2012, 12:34:04
Tuli korjaus kokoonpanoon. Hyökkäysryhmitys ei olekaan se millä aloitettiin Lukkoa vastaan, vaan se mihin se muotoutui silloin avauserän jälkeen eli:

Ilomäki-Makkonen-Venäläinen
Peltola-Ahtola-Erkinjuntti
Palola-Pyymäki-Männikkö
Lähde-Järvinen-Tallberg
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: FORTUNA - Helmikuu 17, 2012, 12:44:36
Katselin edellistä otteluraporttia lokakuulta 2011 Tappara-Pelicans, joka siis hävittiin 2-3 Luttisen viime minuutin maalilla. Tapparan maaleista vastasivat Olli Palola ja Sami Venäläinen. Vaikka meillä on ollut suhteellisen vaatimaton kokoonpano tällekin kaudelle, niin ottaisin kyllä kirkuen tuon lokakuisen pelin miehityksen tänään:

Olli Palola-Jussi Makkonen-Miikka Männikkö
Kim Strömberg-Joey Tenute-Sami Venäläinen
Jerry Ahtola-Aleksander Barkov-Jukka Peltola
Nestori Lähde-Teemu Tallberg-Tomi Pekkala

Tommi Kovanen-Kalle Kaijomaa
Viktor Ekbom-Jussi Halme
Joonas Liimatainen-Otto Räty

Jani Nieminen
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: #51 - Helmikuu 17, 2012, 12:45:39
Hyökkäyksessä siis sentään tajuttu tehdä muutama muutos, mutta puolustusta ei voi sorkkia millään. Ei käsitä valmennuksen järjenjuoksua. Venulla lukee sopimuksessa, että häntä on peluutettava vähintään 15 per ottelu? Miehellä ei tulisi olla mitään asiaa ykköseen. Pakkiparit koottu ehkä huonoiten, miten tuosta materiaalista voi vain koota. Henden pakkiparit näyttävät huomattavasti paremmilta ja Ekbom ansaitsisi enemmän vastuuta. No lupauksen pidän, eikä tule tänään hallille lähdettyä, vaan vietän mukavan rauhallisen koti-illan. Toivottavasti Tappara kuitenkin yllättää positiivisesti, mihin en kyllä usko.
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: globe10 - Helmikuu 17, 2012, 13:10:49
Kompataan ketjun avaajaa: pistekin olisi yllätys !!

Vähän off topic... mutta tuntuu siltä, että edes RD:llä ei ole haluja saada joukkuetta kuosiin. Missä on se Jypin aikojen tiukka linja, jossa pelaajia hyllytettiin katsomokomennuksilla ja annettiin kunnon palautetta jo ennen kuin kaveri oli edes kentältä ehtinyt vaihtopenkille istumaan.
Taisi RD tulla tappamaan tylsää aikaansa Tapparaan, ilman sen suurempia huolia. Onhan ensi kauden palkanmaksaja aivan toisaalla ;)

Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: Rouhija - Helmikuu 17, 2012, 13:18:28
Kai tää peli pitää ihan huumorimielessä mennä paikan päälle katsomaan  ;D

Onhan tää ihan uskomatonta millainen rosteri on.
Ahtola edelleenkin keskellä, ja Ilomäki laidassa. Ja jos tää ei ole vielä tarpeeksi, niin Venäläinen ykkösessä!
Hommataan myös lisää tälläisiä Jaatisia puolustukseen. Laitettaisiin edes Räty sinne. Jaatinen on ollut aivan kaamean paska.

Tappara voisi kokeilla sellaista markkinointikikkaa, että päästäisi yhden fanin täältä foorumilta muodostamaan kentälliset, ja pelattaisiin niillä yksi peli.
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: Tommyboy - Helmikuu 17, 2012, 13:20:51
No en tiedä miksi veikkaus antaa tälläiset kertoimet illan peliin Tappara-Pelicans 1. 3.20 X. 4.30 2. 1.80
Aika optimistiset Tapparan kannalta..
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: Danny - Helmikuu 17, 2012, 14:30:39
Tosta kookoonpanosta Ahtolan ja Ilomäen paikkaa vaihtaa.
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: 30# - Helmikuu 17, 2012, 15:04:46
Ihan mielenkiintoinen peli tulossa, Avaako Pikkarainen maalitilinsä ja kuinka hienoja maaleja Pelsut luovat. :o
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: HuiHai - Helmikuu 17, 2012, 15:09:08
Samoja numeroita kuin Lukko- pelissä, ellei jopa rumempia, odotan tältäkin illalta. Platil tekee pari börsää, niinhän ne Tapparan entiset pelaajat aina Tapparaa vastaan. Sori, mut ei edes pysty olemaan optimistinen tämän pelin suhteen..
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: Harald Hokiman - Helmikuu 17, 2012, 15:18:54
Olisi ollu huomenna tämä peli, ja vielä Lahdessa. Oisivat voineet pilata Latvalan juhlat   :-\

*ilkeä*
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: Hakkuri - Helmikuu 17, 2012, 17:02:21
Kai tää peli pitää ihan huumorimielessä mennä paikan päälle katsomaan  ;D
--------------
Tappara voisi kokeilla sellaista markkinointikikkaa, että päästäisi yhden fanin täältä foorumilta muodostamaan kentälliset, ja pelattaisiin niillä yksi peli.

Aivan samoin mielin hallille tänään läpi lumen tai rännän... En tiedä mikä riivaa kun viitsii itseään kiduttaa. Mutta voi olla viimeisiä kertoja sitten tällä kaudella. Toivottavasti nyt ei sitten jouduta niihin karsintoihin, se voisi tuoda jonkun lisäpelin.   >:(

Tuo fanien muodostamat kentälliset vois olla ihan hyvä markkinointikikka. Mutta kai sitten pelin aikana valmennusjohto pyörittelis kokoonpanoa "normaaliksi"??   ;D

Takkiin taitaa tänään tulla. Enemmän tai vähemmän. Kun se olisikin vain lunta. Salassa toivotaan pistettä tai paria...   ;)
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: axe76 - Helmikuu 17, 2012, 17:38:39
Meinasin lähteä hallille, mutta tarkemmin mietittyäni hain olutta ja kuuntelen  pelin kotona ei mene rahat hukkaan. Takkiin tulee ei woi mitään
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: Kankaantaan profeetta - Helmikuu 17, 2012, 17:39:44
Kai tää peli pitää ihan huumorimielessä mennä paikan päälle katsomaan  ;D

Tää on Rouhija varmasti oikea asenne, ei pääse verisuoni katkeamaan kanisterista "niin heleposti kum muutoon saattas päästä".

Just tässä itekin laittelen kenkiä jalkaan ja Hakametsään on taas suunta. Hallille mennään vaikka aivan helvetin järkyttäväähän se oli tiistainakin. Sen verran oon tiistaista viisastunu, että menen hallille ajoissa, koska viimeksi sain perseen penkkiin vasta kahden minuutin kohdalla ja silloinhan oli jo nähty yksi maali. Lisäksi Valiumia on naposteltu pitkin aamua, saattaa hermo kestää paremmin. Ja keijot on parvekkeella kylmässä niin onpa mukava napata siitä HETI kun pääsee takaisin kotiin pelin jälkeen. Menomatkalla muutamia tiukkoja hengitysharjoituksia, ettei mene ihan hyperventiloinniksi kun kiekko tipahtaa jäähän ja perseily alkaa.

Tämä lapsellinen purske kuvatkoon omia odotuksiani illan pelistä, vaikkei mikään todellinen kannanotto olekaan. Lisää illemmalla - nyt peliin!
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: tomppa94 - Helmikuu 17, 2012, 18:06:43
Itse en edes katso peliä telkkarista. Katson tulokset vasta pelin jälkeen, menen mielummin kattoo tasasta Suomi-sarja ottelua KeuPa HT -RoKi, panoksena mestis karsinnat/ Suomi-Sarjan mestaruus, tai ainakin niitten vahvistaminen. Toivotaan Tapparalle voittoa, tai edes sitä pistettä, jotka ovat erittäin tärkeitä tapeltaessa pääsystä 13. sakkiin.

Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: HuiHai - Helmikuu 17, 2012, 21:10:34
Se on näköjään niin, että Tappara voittaa, kun sitä vähiten odottaa ;D
Hieno voitto!
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: axe76 - Helmikuu 17, 2012, 21:13:21
Hyvä jätkät olis kannattanut sit lähtee pelii....eli kävi niin kuin aina ennekin ku olettaa et pataan tulee ni ei ja pitäs voittaa ni ei mutta tärkeät pisteet KIITOS TAPPARA
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: Justjoo - Helmikuu 17, 2012, 21:15:34
Hieno voitto ja taistelu. Ei kyllä odottanut mitään tältä illalta. Thänks pojat!!! Ottelun kummallisin hetki oli 3. erän puolivälissä kun Pelicansin pelaaja kaatui ja Tappara EI saanut rangaistusta!

Kiitos Tappara!!!
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: #85-Makkonen-85# - Helmikuu 17, 2012, 21:47:49
Onneksi menin peliin koska oli kyllä hieno taistelu! Metsola peitti kiekot hyvin, ja alivoimakin oli ihan hyvää. Huomenna samalla vireellä kuopioon!!

Hienoa Tappara!! ;D ;D ;D
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: tapparafaniii - Helmikuu 17, 2012, 21:51:27
Kyllä kannatti lähteä hallille tänään! Päivemmällä olin varma että tappio tulee mutta kun hallin ovesta astu sisään niin kyllä sillon rupes uskoon että kyllä tämä peli voidaan ihan hyvin voittaa. Ja voittohan sieltä tuli! Ratkasijana Antti Jaatinen kuka olisi uskonut. Ja vielä Ekbomkin teki maalin. Taisi olla Ekbomin ensimmäinen maali ammattilaisena! Onnea vaan Viktor!
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: Tmo - Helmikuu 17, 2012, 21:56:51
Oli mahtava todistaa Ekbomin ensimmäistä ammattilaismaalia  ;D

Ilomäki on se ykkössentteri muutaman vuoden päästä. Ihan mestari


Hävetkää kaikki jotka manasitte häviötä tässäkin topicissa. Pysykää poissa torstainakin, enemmän tilaa meille faneille.
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: Harald - Helmikuu 17, 2012, 22:02:00
Oli muuten melkoinen kultukurkku se parvessa istunut laulumies. Ehkä paras veto  oli SIKA! SIKA! SIKA! SIKA! sen äiti teurastaa, se kuulan kalloon saa...
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: 4_TRA - Helmikuu 17, 2012, 22:13:50
Höh... jäi kolme pistettä plakkariin, pakko se ny on uskoa ku sm-liigan sivutkin kertoo 3-2 60 min :) Hemmetti ku tänäänkin oli pakotettu muualle kuin Hakametsän halliin ehtoolla :(
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: HuiHai - Helmikuu 17, 2012, 22:15:09
Hävetkää kaikki jotka manasitte häviötä tässäkin topicissa. Pysykää poissa torstainakin, enemmän tilaa meille faneille.

On se kumma, jos Tappara häviää samoista sijoista taistelevalle Lukolle 6-1 ja seuraavassa pelissä on jopa sarjan ykköstilaa jahtaava joukkue, niin ei saa epäillä joukkueen voittomahdollisuuksia. Ei se Tappara- faniutta minusta poista, vaikken täysin voittoon jaksanut uskoakaan.

Ilomäen onnistuminen on hieno asia. Saakohan Arttu jäädä kokoonpanoon, kun sairaslomalaisia palaa?
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: Centteri - Helmikuu 17, 2012, 23:05:23
Onneksi olkoon joukkueelle kolmesta pisteestä. 2 erää tasaista ja kolmas olikin sitten puolustustaistelua. Metsola jälleen mies paikallaan, ne pari koppia vikassa erässä oli kyllä huikeita. Tänään löytyi jalkaa taas paremmin, varsinkin ensimmäinen erä oli mukavaa lätkää. Kiekko toimitettiin välittömästi maalille ja saatiinkin pientä hässäkkää Pelicans päätyyn. Pelicansille pakko nostaa hattua, erittäin hyvä joukkue. Hyvillä syötöillä tullaan nopeasti keskialueen läpi. Tämänkaltaista hokii haluan nähdä meidän porukalta myös ensi vuonna.

Makkoselta pirteämpi esitys taas vaihteeksi. Venu 0+3 ja Ilomäki pari syöttöä. YV on parantunut pikkuhiljaa, ei se nyt mitään loistokasta ole, mutta saadaan edes paikkoja luotua nykyään. Huomenna sitten sarjakärkeä haastamaan.
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: polvitaklaaja - Helmikuu 17, 2012, 23:31:57
Yllättävän sutjakasta menoa hyökkäyksessä ja tällä kertaa tilanteita pystyttiin luomaan "enemmän" yhdessä pelissä kuin Joulutauon jälkeisessä peliryppäässä. Ilomäki oli hyvä vaikka häviää voimassa vielä kovasti mutta peliäly ja notkeat ranteet taas paikkaavat fyysisiä puutteita.

Pisteet mairittelevat Venäläisen pelaamista. Melkoista hakemista ja hasseja tulee vähän liikaa. Plussia pitää antaa myös Makkoselle ja JMJ:lle, varsinkin jälkimmäinen pelasi varmaan kauden parhaimpia pelejä ja nätti töötti kruunasi illan. Pelicans oli aika passiivisen ja kankean oloinen vaikkakin hyökkäysessä tullaan onnistuessaan nopeasti omista pois vastustajan takapihalle. Aika turhautunutta pelaaminen ja tämä sitten realisoitui parin koukkunokan ylikuumenemisena.

Tuomarityöskentely oli kyllä aika käsittämättömän huonoa. Oisko pojjaat ottanut parit rohkaisevat ennen peliä, linja oli kyllä vähän hukassa ja kallistui kyllä toiselle puoelle.
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: Kankaantaan profeetta - Helmikuu 17, 2012, 23:36:12
Lupasin ketjun kakkossivulla palata asiaan pelin jälkeen. Tässä sitä herkkua nyt sitten tulee, eri näkökulmista:

Pelistä: Tappara tuli ensimmäisen erään todella hyvin. Ansaittu avausmaali ja erävoitto, vaikka tuomareiden paskuus alkoi näkyä heti alusta alkaen ja tasoitti omalla tavallaan peliä. Heti kärkeen kolme jäähyä Tapparalle, josta viimeinen kantoi kannaltamme mädän hedelmän, Pelicans-maalin. Toisen erän alussa Tappara oli alivoimistaan huolimatta jopa loistava, kunnes erän puolen välin paikkeilla kaikkien jäähyjen jälkeen peli alkoi tasoittua. Kolmannessa erässä Pelicans pääsi hyvin mukaan ja myllytti aika pahan näköisestikin. Tuomarit jatkoivat tutuksi käynyttä sekoiluaan, ja tulihan se Pelicans sieltä tasoihin kun autettiin. Tilannetta edelsi viheltämättä jäänyt Pelicans-koukkaus ja joku toinen tuomari olisi viheltänyt tasoitusmaalia ennen pelin poikki paitsiosta. Oli aika mahtavaa, että Tappara nousi vielä kerran - ja millä tavalla: Jaatisen maali (ja ennen kaikkea se Artun syöttö kyseiseen maaliin) oli yksi tämän kauden harvoista kirkkaista hetkistä. Todella komea suoritus. Kaikesta näki, että voitto todella maistui. Fanaattisin osa yleisöstä huusi naama punaisena aivan loppuun asti!

Tappara: Kuten todettu, Jaatisen maali oli todella komea ja vielä hienompi oli sitä edeltänyt Ilomäen syöttö. Vaikka ei Jaatisen maalia, Artun syöttöpisteitä tai Jaatisen kolmea tähteä miettisikään, nämä kaksi miestä pelasivat parasta kiekkoa Tapparan paidassa tänään. Jääkiekko on itseluottamuspeli ja näillä sitä oli. Venäläinen sai kolme syöttöpistettä, mutta en silti osaa kehua Samia tänään (koska en tuijota pisteitä vaan sitä, miten peli kulkee). Jussi oli muuten hyvä, mutta ylivoimassa mies ei osaa mennä maalin eteen. En tiedä miksi. Ison miehen ei pitäisi pelätäkään. Noin kaukana toimiessaan ei oikeasti auta ylivoimapeliä. Syystä tai toisesta tämäkin ominaisuus kertoo ainakin minulle siitä, että Makkosen luonnollinen paikka olisi hyvän joukkueen kolmossentterinä. Siinä hän olisi aidosti hyvä, saisi pelata alivoimaa. Palola oli mainio. Loistavia kiekoniistoja, kova karvaaja ja liikettä rittää. Erittäin hyviä väläyksiä. Jerryäkään ei tarvinnut hävetä, vaikka nyt tuntuu olevan vähän huono kausi päällä. Pelissä tuli muutama hyvä väläys Peksiltäkin, josta olin aivan saatanan äimänä. Peksin hyvyys johtui todennäköisesti siitä, että pelasi Liimataisen parina. Jos parina ja alimpana pelaajana on itse varmuus (ts. Liima), Peksi pääsee käyttämään kohtalaista liikettään. Eteenpäin luistellessaanhan Peksi on aivan kelvollinen. Nyt tuli joku laukauskin ja oikein vieruskavereiden kanssa naurettiin, että "Peksi on liekeissä". Metsola oli toisen erän aikana ihmeen epävarman oloinen, erityisesti vastaantullessaan. Otti tosin muutaman oikein helkkarin hienon kopin eikä siinä mitään. Silti olen edelleen sitä mieltä, että ottaisin mieluummin ykkös- ja kakkosmaalivahdin kuin kaksi tasavahvaa kohtalaista molkea.

Pelicans: Ryan Lasch osaa luistella. Ei ole ihme, että on kultainen potta päässä. Mies on aika pieni, muttei mikään mikkihiiri vaan pikemminkin sakukoivumainen terrieri. Erittäin vaarallinen joka vaihdossa ja pystyy hallitsemaan peliä puhtaasti liikkellään. Platil, josta todella pidin Tapparassa pelatessaan, oli todella paska. Ei oikein yhtään hyvää vaihtoa koko pelissä. Hovinen ei palannut parasta peliään. Sivumennen sanoen huvitti jonkin verran Hovista ja Metsolaa katsellessani, että Hovisen kyynärpää on maalin yläraudan kohdalla ja Metsolalla se on kainalossa. Kokoeroa on varmaan se parikymmentä senttiä. Jan Latvalalle nostan hattua - 1001 peliä ja huomenna yksin kärkeen - todellinen alakerran perusluuta ja herrasmiespelaaja. ONNEKSI OLKOON Janille! (= Kankaantaan murteella KIPPIS, suom. huom.).

Tuomarit: Linjatonta, munatonta ja puolueellista. Sekä Tuomisto että Boman pitäisi ohjelmoida uudelleen. Hirvonen sanoi 957:n haastattelussa jotain siitäkin, että eivät saaneet kontaktia tuomareihin mutta pelicans pääsi pitämään palavereitaan useampaankin kertaan. Tästä kuuntelet, mitä Hirvonen (ja maalintekijä Jaatinen) sanovat radio 957:ssa (http://www.radio957.fi/index.php?mw=j%C3%A4%C3%A4kiekko+tappara+ilves&option=com_sbsarticle&tmpl=blog&cid=44581&cat=1/).

Sparkling Stars: Tytöt olivat löytäneet taas vanhat hyvät kamppeet päälleen. Viime pelissä niillä oli jotkut väsyneet violetinsävyiset vermeet ja toivottavasti kyseessä oli pyykkipäivä. Nyt oli taas ... hienoa. On aika mukavaa, että Tapparalla on noin hyvä cheerleader-porukka. Tässä pätkässä sekä cheerleaderit (että sivujuonteena ne maalit) (http://www.nelonenpro.fi/j%C3%A4%C3%A4kiekko/video/sm-liiga-tappara-pelicans-1722012/).

Yleisö: Määrällisesti iso pettymys. Perjantai-ilta ja kaikki 4378 maksanutta lauteilla. Voihan paska. Alussa yleisö oli aivan unessa ja C3 todella vajaana paikalla. C1 seisomo jaksoi alusta saakka omalla tyylillään, kiitokset taas kerran. Toisen erän kiihkeiden tuomariperseilyjen jälkeen halli alkoi lopulta herätä henkiin ja kolmannessa erässä oli eritäin hyvä meininki pienestä väkimäärästä huolimatta.

Ja jotta otteluraportti olisi todella se 360 astetta, niin lisätäänpä vielä yksi näkökulma:

Profeetta: Pelin tasosta, Tapparan taisteluilmeestä ja ottelun lopputuloksesta yllättyneenä mutta helvetin kiitollisena, juon juuri nyt ääni loppuun käytettynä hyvin jäähdytettyä keijoa kotona Kankaantakana ja naputtelen palstalle erikoisia tarinoita.

KIITOS TAPPARA!!!

Edit: linkit ja enimmät kirjoitusvirheet
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: Rouhija - Helmikuu 17, 2012, 23:38:43
Ylivoima on parantunut jo pelkästään senkin takia, että Ilomäki pelaa siellä. Tänään hienosti rauhoitti ja heitti hyviä syöttöjä. Toivoisi muiltakin samanlaista malttia.

Peli oli yllättävän hyvä Tapparalta. Metso hoiti monta huikeeta pelastusta.
Pahoittelen kielenkäyttöäni otteluseurantaketjussa, mutta alkoi todella ketuttamaan tuo Pikkarainen pelin aikana. Lopussa vähän vielä poikittaista niskaan..

Tällaista Tapparaa haluaisi nähdä enemmän.  Nyt mentikn taas maalille, josta niitä maaleja yleensä tehdään.. Enemmän  saisi Tapparakin vielä taklata.

Tuomarit olivat taas kyllä niin surkuhupaista sakkia, ei tarvi edes koskea niin Tappara saa jäähyn.

Vaikka Venäläinen pisteitä tekikin, niin pois sieltä ykkösestä. Piste. Ihmeellisiä ratkaisuja tulee kokoajan. Ilomäki teki ykkösestä hyvän tänään.

Edit:Profeetta: mahtava raportti, kiitos!
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: taappara - Helmikuu 18, 2012, 00:36:22
+ Taklauspeli. Jumankauta, jätkäthän käytti kroppaa!
+ Ilomäki. Loppukaudeksi vakkarikokoonpanoon. Toiseen ylivoimaan myös, kun käsiä ja älliäkin on!
+ Makkosen kiekon riistot mm. Laschilta
+ Metsola taas mies paikallaan
+ Ekbom ja maali. Symppis ruotsalainen! Haluan nähdä ensi kaudella myös. Peruspakki, joka on kuitenkin kiekollinen
+ JMJ:ltä kauden paras peli, luisteli, taklasi ja antoi nerokkaitakin syöttöjä
+ Taistelu-ilme. Tätä haluan lisää!
+ Hyvä fiilis ja tunnelma
- Peksiltä hyvä peli
+ YV jokavpyöriikin ji
+/- Yleisöä ei edes 4400. Olisi toki voinut olla kolmosellakin alkava..
- ei oikeastaan muuta, Pelsujen ulkkien vartiointi ehkä.
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: KASPA - Helmikuu 18, 2012, 00:58:48
Sparkling Stars: Tytöt olivat löytäneet taas vanhat hyvät kamppeet päälleen. Viime pelissä niillä oli jotkut väsyneet violetinsävyiset vermeet ja toivottavasti kyseessä oli pyykkipäivä. Nyt oli taas ... hienoa. On aika mukavaa, että Tapparalla on noin hyvä cheerleader-porukka. Tässä pätkässä sekä cheerleaderit (että maalit) (http://www.nelonenpro.fi/j%C3%A4%C3%A4kiekko/video/sm-liiga-tappara-pelicans-1722012/).

Tiistaina oli ystävänpäivä. Sen takia oli eriväriset asut.
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: iroj - Helmikuu 18, 2012, 08:43:03
Ahtolan ja Männikön laittaminen eri ketjuihin oli hyvä ratkaisu.
Nyt Ahtolalle ei tullut yhtään miinusmaalia ja Männikölle vain 1.
Viime aikoina tämä duo on ollut puolustuksen heikoin lenkki.
Vuoden alun Lukko- ja Saipa-voittojen jälkeen Tapparaa vastaan on tehty 28 maalia 5-5-pelissä.
Ahtolalle on tullut näissä peleissä 16 miinusmaalia (57%) ja Männikölle 15 miinusmaalia (54%) vaikka he pelaavat suunnilleen 25% 5-5-pelistä.
Otsikko: Vs: Tappara-Pelicans 17.02.12
Kirjoitti: Tmo - Helmikuu 18, 2012, 11:50:20
Silti olen edelleen sitä mieltä, että ottaisin mieluummin ykkös- ja kakkosmaalivahdin kuin kaksi tasavahvaa kohtalaista molkea.

Jos Metsola tämän hetken tasollaan on kohtalainen molke, niin huh huh. Peruspeli on varmaa ja hyvää ja game-savereita joka ottelussa. Eilenkin useita  ::)  Tällä hetkellä on Tapparalla on ykkös- ja kakkosmaalivahti.