Näytä kirjoitukset
1
Fanitoiminta / Miksi Sinä olet Tappara?
« : Lokakuu 09, 2010, 07:51:08 »
Pään avaus
Kun Tappara on ihan aiheestakin nostanut ottelutapahtumissa ja markkinoinnissa esiin asennetta, tietynlaista laatua ja perinteitä niin olisi mukava kuulla muiden kannattajien tarinoita siitä miksi juuri se on kirves, mikä rinnassa sykkii.
Kun tämä nyt on ensimmäinen itse aloittamani aihe tällä palstalla niin on helpompi pyytää muutamaa asiaa. Mielellään vain omat tarinoinnit eikä toisten arvostelua, kertokoon jokainen vapaasti juuri siten kun sen oman juttunsa itse näkee. Ite aattelin laittaa vähän pidemmän kautta että saatas jonkinmoinen alotus. Kenenkään tarina ei oo turha, mulle olis riittäny se liian pitkä gröönstrantin mailakin Tapparaks minkä kulutin sukkavartaankadun pihapeleissä pohjasta rikki, kesällä.
Minun tarinani
Kaikki ehkä lähtee siitä kun sukuni juuret muutti 1700-luvulla Ruotsista.. (Tässä vaiheessa tehdään aikamatka yli sen Honkavaaran "pelatkaa pojat" kohdan ja siirrytään eteenpäin). Ehkä TBK oli suvussa sitten lähempänä kielitaustan takia kun Ilves, ainakin pappa ja kaikki sedät tapsua kannatti.
Isä oli ollut ekoilla treffeillä äiten kanssa 1972 Tappara-KooVee pelissä. Mutsi oli kai enemmän teatteri-ihmisiä siihen aikaan ja ei ymmärtänyt miks nysseen piti juosta 3 minuuttia ennen pelin loppua. Oli tullut vielä kaks maaliakin ja sekös oli hatuttanut seuraavana päivänä, sen jälkeen ei kuulemma käyty peleissä.
Kolme vuotta myöhemmin ne sitten kumminkin "saivat" mut.. Ja kumminkin sain - isän armeijakaverin. Valitettavasti siihen aikaan ei ollut seuran potkuhousuja.. Toisaalta ihan hyvä koska ei ollut tepsinkään, meinaan kummisedästä tuli jokunen vuos myöhemmin niiden joukkueenjohtaja. Siihen aikaan 70-80 lukujen vaihteessa pystyttiin oleen vielä samaan aikaan liigan kärjessä ja ratkaisupeleissä olen kuulemma ollut ainakin 76,77 ja 82, siitä piti huolen se kummi joka teki kaikkensa, turhaan. Varmaan muinakin vuosina mutta niistä ei oo todisteita tai mulla muistoja. Kupittaan puupenkeistä tosin häilyvät.
Seuraava muisto on kun Marjamäki lopetti, mestaruuteen kai, tais olla sama vuosi kun juostiin futiskentälle pommia pakoon? Sit seuraavana oli hirvee hype päällä ja liimasin jo kuukautta ennen sarjan alkua ruutupaperista huoneen seinään lokerot missä oli joka joukkueelle paikka sarjataulukossa. Valitettavasti se oli aika via dolorosa koska oltiin muistaakseni melki koko kausi siellä pohjilla mun tyynyn vieressä mutta siitäkin selvittiin. Samoihin aikoihin kuulin että suvun taloon oli muuttanut tappara logon tekijä ja muka joku taiteilja. Ei ne koulussa uskonu, naurovat. Ne oli niitä aikoja kun isä vei pelin jälkeen papan alaoven eteen ja pyysi käydä kertoon ylhäällä "et voitettiin".
86 Kesällä sytty sit toinenkin rakkaus (wpg) kun oltiin tuttavaperheellä kylässä. Pelattiin toki pöytälätkää eteisessä lattialla ja isä huusi että "kallunpoika on varattu änhooällään", luki aamulehdestä ja pakkohan se oli käydä siellä keittiössä arkkupakastimen päällä olevasta lehdestä todistaan. Taisin siinä stiigaa pelatessa vaihtaa lennosta haapalaisenkin nuorempaan.
Kolme seuraavaa vuotta ei tarttenu osan kavereista kanssa paljo kiekosta koulussa keskustella, sen verran se menestys alko käymään tavaks. Tosin kuka paikalla ollu voi unohtaa Draperin heittäytymistä maila edellä siinä Hagmanin läpiajossa kun voitettiin ne hämäläisittäin ennen pauken niskalaukausta hesassa? Sinä keväänä huusin (13v) ysiviisseiskan radiohuutokaupasta 500markkaa valokuvataulun allekirjoituksella missä ranelta ajellaan hiukset. "Tässä olen enkä muuta voi. Kolmas vuosi mestaruustapparoiden hiusmallina. Rauno Korpi". Huutokaupan tulot meni muistaakseni klasun jonkun luokan leirikoulurahastoon, mitä sitten? MULLA OLI TAULU (eikä muuten kyselty viikkorahoista sitä rahaa myöhemmin vaikka se oli melko omaisuus). Niistä ajoista muuten rakas muisto on se kun isä oli jonottanut neljä tuntia stockalla meille lippuja finaaleihin ja mutsi odottanut niistä yhtä vaille kaikki räntäsateessa koska se haetaan. (kumma kun tuli sit myöhemmin ero). Siihen aikaa ei älypuhelinta hipasemalla paljo lippuja varailtu, hyvä ettei suoraan hallilta juostu jonoon kun tiedettiin että pelit jatkuu.
Sit syksyllä tuli Borsato mutta myös henkinen lama, vaikka sitä rane tajunnutkaan - enkä minä. 42 markkaa odotti silti aina kotipöydällä pelipäivänä koulun jälkeen jos ei tule kutosia kokeista (42mk = bussi kulju -> tre -> kaksvitosella hallille -> c-päädyn alapaikoille lippu, lihis kahella nakilla ja sit samaa rataa takas). Ei haitannu vaikka kotoo bussille oli 4,7km juosten.. Tätä jatku koko ylä-asteen ja siihen liitty et jos torkkari oli jouluna hyvä niin loppukauden kausari oli kuusen alla. Pakkohan se oli olla.. ainakin riittävän hyvä...
Palotelkoon ne mut vaikka pitkin takojankatua "huonoks esimerkiks" tai vääräuskosena mutta yhtä ne ei multa vie...
t:johan
Kun Tappara on ihan aiheestakin nostanut ottelutapahtumissa ja markkinoinnissa esiin asennetta, tietynlaista laatua ja perinteitä niin olisi mukava kuulla muiden kannattajien tarinoita siitä miksi juuri se on kirves, mikä rinnassa sykkii.
Kun tämä nyt on ensimmäinen itse aloittamani aihe tällä palstalla niin on helpompi pyytää muutamaa asiaa. Mielellään vain omat tarinoinnit eikä toisten arvostelua, kertokoon jokainen vapaasti juuri siten kun sen oman juttunsa itse näkee. Ite aattelin laittaa vähän pidemmän kautta että saatas jonkinmoinen alotus. Kenenkään tarina ei oo turha, mulle olis riittäny se liian pitkä gröönstrantin mailakin Tapparaks minkä kulutin sukkavartaankadun pihapeleissä pohjasta rikki, kesällä.
Minun tarinani
Kaikki ehkä lähtee siitä kun sukuni juuret muutti 1700-luvulla Ruotsista.. (Tässä vaiheessa tehdään aikamatka yli sen Honkavaaran "pelatkaa pojat" kohdan ja siirrytään eteenpäin). Ehkä TBK oli suvussa sitten lähempänä kielitaustan takia kun Ilves, ainakin pappa ja kaikki sedät tapsua kannatti.
Isä oli ollut ekoilla treffeillä äiten kanssa 1972 Tappara-KooVee pelissä. Mutsi oli kai enemmän teatteri-ihmisiä siihen aikaan ja ei ymmärtänyt miks nysseen piti juosta 3 minuuttia ennen pelin loppua. Oli tullut vielä kaks maaliakin ja sekös oli hatuttanut seuraavana päivänä, sen jälkeen ei kuulemma käyty peleissä.
Kolme vuotta myöhemmin ne sitten kumminkin "saivat" mut.. Ja kumminkin sain - isän armeijakaverin. Valitettavasti siihen aikaan ei ollut seuran potkuhousuja.. Toisaalta ihan hyvä koska ei ollut tepsinkään, meinaan kummisedästä tuli jokunen vuos myöhemmin niiden joukkueenjohtaja. Siihen aikaan 70-80 lukujen vaihteessa pystyttiin oleen vielä samaan aikaan liigan kärjessä ja ratkaisupeleissä olen kuulemma ollut ainakin 76,77 ja 82, siitä piti huolen se kummi joka teki kaikkensa, turhaan. Varmaan muinakin vuosina mutta niistä ei oo todisteita tai mulla muistoja. Kupittaan puupenkeistä tosin häilyvät.
Seuraava muisto on kun Marjamäki lopetti, mestaruuteen kai, tais olla sama vuosi kun juostiin futiskentälle pommia pakoon? Sit seuraavana oli hirvee hype päällä ja liimasin jo kuukautta ennen sarjan alkua ruutupaperista huoneen seinään lokerot missä oli joka joukkueelle paikka sarjataulukossa. Valitettavasti se oli aika via dolorosa koska oltiin muistaakseni melki koko kausi siellä pohjilla mun tyynyn vieressä mutta siitäkin selvittiin. Samoihin aikoihin kuulin että suvun taloon oli muuttanut tappara logon tekijä ja muka joku taiteilja. Ei ne koulussa uskonu, naurovat. Ne oli niitä aikoja kun isä vei pelin jälkeen papan alaoven eteen ja pyysi käydä kertoon ylhäällä "et voitettiin".
86 Kesällä sytty sit toinenkin rakkaus (wpg) kun oltiin tuttavaperheellä kylässä. Pelattiin toki pöytälätkää eteisessä lattialla ja isä huusi että "kallunpoika on varattu änhooällään", luki aamulehdestä ja pakkohan se oli käydä siellä keittiössä arkkupakastimen päällä olevasta lehdestä todistaan. Taisin siinä stiigaa pelatessa vaihtaa lennosta haapalaisenkin nuorempaan.
Kolme seuraavaa vuotta ei tarttenu osan kavereista kanssa paljo kiekosta koulussa keskustella, sen verran se menestys alko käymään tavaks. Tosin kuka paikalla ollu voi unohtaa Draperin heittäytymistä maila edellä siinä Hagmanin läpiajossa kun voitettiin ne hämäläisittäin ennen pauken niskalaukausta hesassa? Sinä keväänä huusin (13v) ysiviisseiskan radiohuutokaupasta 500markkaa valokuvataulun allekirjoituksella missä ranelta ajellaan hiukset. "Tässä olen enkä muuta voi. Kolmas vuosi mestaruustapparoiden hiusmallina. Rauno Korpi". Huutokaupan tulot meni muistaakseni klasun jonkun luokan leirikoulurahastoon, mitä sitten? MULLA OLI TAULU (eikä muuten kyselty viikkorahoista sitä rahaa myöhemmin vaikka se oli melko omaisuus). Niistä ajoista muuten rakas muisto on se kun isä oli jonottanut neljä tuntia stockalla meille lippuja finaaleihin ja mutsi odottanut niistä yhtä vaille kaikki räntäsateessa koska se haetaan. (kumma kun tuli sit myöhemmin ero). Siihen aikaa ei älypuhelinta hipasemalla paljo lippuja varailtu, hyvä ettei suoraan hallilta juostu jonoon kun tiedettiin että pelit jatkuu.
Sit syksyllä tuli Borsato mutta myös henkinen lama, vaikka sitä rane tajunnutkaan - enkä minä. 42 markkaa odotti silti aina kotipöydällä pelipäivänä koulun jälkeen jos ei tule kutosia kokeista (42mk = bussi kulju -> tre -> kaksvitosella hallille -> c-päädyn alapaikoille lippu, lihis kahella nakilla ja sit samaa rataa takas). Ei haitannu vaikka kotoo bussille oli 4,7km juosten.. Tätä jatku koko ylä-asteen ja siihen liitty et jos torkkari oli jouluna hyvä niin loppukauden kausari oli kuusen alla. Pakkohan se oli olla.. ainakin riittävän hyvä...
Palotelkoon ne mut vaikka pitkin takojankatua "huonoks esimerkiks" tai vääräuskosena mutta yhtä ne ei multa vie...
t:johan