Tapparan epäviralliset jälkipelit

Jääkiekkokeskustelu => Ottelut => Aiheen aloitti: Trafan - Marraskuu 02, 2011, 22:38:47

Otsikko: Tappara-Lukko 04.11.11
Kirjoitti: Trafan - Marraskuu 02, 2011, 22:38:47
Tappara avaa tupla-Lukon?
Tappara ja Lukko eivät ole vielä tällä kaudella kohdanneetkaan, mutta tämä puute korjataan nyt oikein tuplasti:
perjantaina isännöi Tappara ja lauantaina Lukko. Joukkueet ovat sarjataulukossa peräkkäin, eroa vain viisi pistettä.
Tapparalla on siis mahdollisuus nousta pudotuspeliviivan paremmalle puolelle jo ennen maaottelutaukoa.
Tappara on kerännyt kotonaan 14 pistettä, Lukko vieraissa 6 pistettä. Molemmilla saldo yhdeksästä ottelusta.
Tappara tekee parhaansa Hakametsän maineen palauttamiseksi ikävänä paikkana vierailla,
valitettavasti(?) hallin toinen käyttäjä taitaa vesittää nämä ponnistelut puolittaiseksi.
No, joka tapauksessa Tapparan maine kovana kotijoukkueenahan meitä enemmän kiinnostaakin.
Tätä mainetta lisätään perjantaina, sen verran kova pitäisi joukkueen motivaatio olla kolmeen pisteeseen!
Kerroinvertailun mukaan Tappara lähtee otteluun ennakkosuosikkina.

Otteluennakot:
Tappara: Viimeinen kotiottelu ennen maaottelutaukoa (http://tappara.fi/liiga/index.php?option=com_content&view=article&id=6716&Itemid=33)
Tappara: Kapteeni palaa kokoonpanoon (http://tappara.fi/liiga/uutiset/182/6966.html)
Lukko: Lukko kohtaa kahdesti Tapparan juhlaviikonloppunaan (http://www.raumanlukko.fi/index_2.php?s=uutiset&u=0599&b=u)
Ja: Vuoroin vieraissa (http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?ottelu=21138&versio=ennakko)
AL: Tapparan Palola haluaa näyttää Lukolle (http://www.aamulehti.fi/Kiekko/1194704015407/artikkeli/tapparan+palola+haluaa+nayttaa+lukolle.html)
MTV3/kierrosennakko: Tappara ja Lukko vuoroin vieraissa (http://www.mtv3.fi/urheilu/jaakiekko/uutiset.shtml/2011/11/1427473/ennakko-tappara-ja-lukko-vuoroin-vieraissa)
Ja/keskustelu: Pe 4.11.2011 Tappara-Lukko (http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=51099)

Viime kauden kohtaamiset:
22.09.10: Tappara-Lukko 6-2 (http://tappara.fi/liiga/index.php?option=com_content&view=article&id==6061&Itemid=33)
12.10.10: Tappara-Lukko 1-4 (http://tappara.fi/liiga/index.php?option=com_content&view=article&id==6079&Itemid=33)
30.12.10: Lukko-Tappara 6-3 (http://tappara.fi/liiga/index.php?option=com_content&view=article&id==6127&Itemid=33)
05.02.11: Lukko-Tappara 2-3 ja (http://tappara.fi/liiga/index.php?option=com_content&view=article&id==6157&Itemid=33)
01.03.11: Tappara-Lukko 2-6 (http://tappara.fi/liiga/index.php?option=com_content&view=article&id==6169&Itemid=33)

Joukkueiden edelliset ottelut:
02.11.11: SaiPa-Tappara 3-2 (2-0,0-1,0-1) ja.
              Tappara: Olisi pitänyt pystyä voittamaan (http://tappara.fi/liiga/index.php?option=com_content&view=article&id=6715&Itemid=33)
              NelonenPro: SaiPa-Tappara 2.11.2011 (http://www.nelonenpro.fi/j%C3%A4%C3%A4kiekko/sm-liiga/media/352456)
01.11.11: Lukko-KalPa 2-3 (1-0, 0-2, 1-1)
              Lukko: KalPa käytti paikkansa tarkemmin (http://www.raumanlukko.fi/index_2.php?s=uutiset&u=0597&b=u)
              NelonenPro: Lukko-KalPa 1.11.2011 (http://www.nelonenpro.fi/j%C3%A4%C3%A4kiekko/sm-liiga/media/352083)
 
Numeroita:
SM-liiga: Tappara/otteluohjelma (http://www.sm-liiga.fi/joukkueet/tappara/otteluohjelma.html#tabs)
SM-liiga: Lukko/otteluohjelma (http://www.sm-liiga.fi/joukkueet/lukko/otteluohjelma.html#tabs)
SM-liiga: Kuntopuntari (http://www.sm-liiga.fi/tilastot/kuntopuntari.html)
Annabet: Statistiikkaa otteluparista (vain tilastofriikeille!) (http://annabet.com/fi/hockeystats/h2h.php?team1=7&team2=11&Vertaa=Vertaa)
Maugen kerroinvertailu (http://www.mauge.net/scripts/79.asp?id_peli=4085113)

Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Jukka Hakkarainen ja Mikko Vanninen.
Tuomariasettelu (http://sjl01.lahtis-enterprises.com/ccsport/refereeset/tuomariasettelu.php)

Oheistapahtumat:
- Jälkipelit Wanhassa Postissa, bussikyydillä perille, TFC-jäsenkortilla etuja ja Tapparapelaajia haastateltavina.
              Tappara/TFC: Jälkipelit Wanhassa Postissa (http://tappara.fi/liiga/fanclub/6196-jaelkipelit-wanhassa-postissa.html)

Ottelun seuraaminen:
- Ottelu on nähtävissä nimellistä korvausta vastaan Livenä Hakametsässä klo 18:30 alkaen.
- URHOtv (http://www.urhotv.fi/) televisioi ottelun suorana klo 18.20 alkaen.
- Radio Ramona (http://www.radioramona.fi/?area=jaakiekko&joukkue=lukko) selostaa ottelun klo 18:30 alkaen.
  (Säästä nettiradion lähetyskapasiteettia, jos olet kuuluvuusalueella: Rauma 93,3 MHz, Lappi 97,3 MHz)
- URHOtv Total (http://www.urhotv.fi/urhokanavat/URHOtotal/) näyttää maksusta tämänkin ottelun.
- SM-liiga: Tulosseuranta (http://www.sm-liiga.fi/ottelut/raportti/37122.html) kertoo ottelusta olennaisimman.
Otsikko: Vs: Tappara-Lukko 04.11.11
Kirjoitti: marjaliisa - Marraskuu 03, 2011, 13:00:14
Nää kaks peliä Paranis voittaan jos mielitään sääleihin/suoraan 6 joukkoon? Viimevuonna annettiin liikaa siimaa jota ei saatu keväällä kurottua kiinni, joten eiköhän nyt olis parempi jo napsiin pisteitä! Nyt duhva kaikki peliin!!! Huomenna halliin c2 pääty niinkuin aina
Otsikko: Vs: Tappara-Lukko 04.11.11
Kirjoitti: jonsse - Marraskuu 03, 2011, 13:24:41
Olisi taas se kuuluisa pakkovoitto otettava. Lukko on juuri 5 pistettä meitä edellä. Lukko on ollut surkea vieras peleissä, 9 vieras peliä ja 6 pistettä. niinkuin Trafanin kirjoituksesta käy ilmi! Vieras joukkuueen pelaajista vain oikeestaan kolme nousee ylitse muiden. Mark Bomersback, pienikokoinen kaveri, mutta on osoittanut olevansa ihan kelpo pelimies. Toinen herra joka nousee ilmoihin on Kris Beech, tuli Kurtis Mcleanin tilalle, mutta ei ole yltänyt aivan samalle tasolle. Vaarallinen silti! Joukkueensa kultakypärä tehoilla 7+8. Kannattaa seurata.  Kolmas ja ehkä se merkittävin, meille hyvin tuttu nimi, Mika "Nortti" Noronen. Pelannut välillä aivan ilmiömäisesti, mutta vieras peleissä Norttikaan ei ole yltänyt samalle tasolle mitä kotona. Jos Nortille sattuu huippu ilta niin Tappara on vaikeuksissa. Vaikea ilta tulossa, Lukko haluaa varmasti lopettaa huonojen vieras pelien kierteen. Vastassa on siis hyvin kotona pelannut Tappara sekä huonosti vieraissa esiintynyt Lukko. Katsotaan miten käy. Erittäin mielenkiintoinen asetelma. Halli täyteen ja huudetaan Tappara voittoon!
Otsikko: Vs: Tappara-Lukko 04.11.11
Kirjoitti: Z-16 - Marraskuu 03, 2011, 21:33:17
Marjaliisa. Tapparan viimekevaan pelit tais sen koko touhun loppuviimeks pilatakin.
Otsikko: Vs: Tappara-Lukko 04.11.11
Kirjoitti: hat3breeder - Marraskuu 03, 2011, 23:25:47
Nää kaks peliä Paranis voittaan jos mielitään sääleihin/suoraan 6 joukkoon? Viimevuonna annettiin liikaa siimaa jota ei saatu keväällä kurottua kiinni, joten eiköhän nyt olis parempi jo napsiin pisteitä! Nyt duhva kaikki peliin!!! Huomenna halliin c2 pääty niinkuin aina

joo, nyt on marjaliisa hukassa, viime kaudella ennen kevättä me oltiin 10 joukossa, kevään pelien jälkeen ei enään oltu
Otsikko: Vs: Tappara-Lukko 04.11.11
Kirjoitti: tomppa94 - Marraskuu 04, 2011, 00:35:42
Nää kaks peliä Paranis voittaan jos mielitään sääleihin/suoraan 6 joukkoon? Viimevuonna annettiin liikaa siimaa jota ei saatu keväällä kurottua kiinni, joten eiköhän nyt olis parempi jo napsiin pisteitä! Nyt duhva kaikki peliin!!! Huomenna halliin c2 pääty niinkuin aina

joo, nyt on marjaliisa hukassa, viime kaudella ennen kevättä me oltiin 10 joukossa, kevään pelien jälkeen ei enään oltu

Totta, mutta pitääkö kaikki jättää viimesen varaan?
Otsikko: Vs: Tappara-Lukko 04.11.11
Kirjoitti: marjaliisa - Marraskuu 04, 2011, 10:14:29
Puhuin kylläkin kevään alusta, eli tammikuusta. Mutta joo tänään on jännäpeli.Ja sekintuo tuoo lisää jännitystä kun lukolla on noronen maalissa,ainakin minulle . Noronen on yks mun lempimaalivahdeista.
Otsikko: Vs: Tappara-Lukko 04.11.11
Kirjoitti: tapsa34 - Marraskuu 04, 2011, 10:26:19
Lukolla taitaa edelleen olla heidän paras sentteri saikulla? Eli Perttu. Mutta kyllä se niiden ulkomaalaisvitja saa jatkuvasti kiekkoa maalille! Lukko pelaa lähes samalla tavalla YV:tä kuin HIFK? Rightin mies vetelee sieltä vasemmalta pisteen kaarelta ylämummoja. Ja viivasta kutia maalille ja kaikki irtokiekot sisään? Meidän hyökkääjät saa kyllä blokattua viivasta mutta pakit ei pääse kaarelta tulleiden kiekkojen eteen, kun pelaavat liian pientä boksia? Toivottavasti Lukko ylihyökkää ihan sairaasti niin päästään sieltä kiekonriistojen kautta vastaisku maaleihin! Metsola saattaisi olla parempi vaihtoehto tänään maaliin jos tulee ylivoimahyökkäyksiä omiin?
Otsikko: Vs: Tappara-Lukko 04.11.11
Kirjoitti: #51 - Marraskuu 04, 2011, 10:27:41
Helppo peli ei ole tulossa, niinkuin ei mikään peli Tapparalle ole! Lukko on ollut vieraissa surkea, johtuen siitä, että vastustaja on saanut toteutettua omia kuvioitaan paremmin kotonaan ja Lukko ei ole päässyt pitämään kiekkoa niin paljoa kuin haluaisi. Kuten kaikki tietävät, että Tappara on huonoimmillaan joutuessaan pitämään liikaa kiekkoa tai ennakkosuosikkina, joten mielenkiintoiset ovat asetelmat.

Mielenkiintoisia kysymyksiä iltaa varten:

- Niemisellä alkukauden hurja vire on taantumassa ja Metsola pelasi hyvän SaiPa-pelin lopun, joten kumpi tänään maalissa?
- Saadaanko sairastuvalta apuja?
- Saako Tappara erikoistilanteet kuntoon?
- Tekevätkö ex-Tapparat Teemu Nurmi ja Teemu Aalto pakolliset pisteet?
- Miten saadaan Lukon hurja ulkolaiskenttä kuriin?
- Alkaako yleisömäärä 4:llä, 5:llä vaiko 6:lla?

Hallille tullaan taas, toivottavasti muutkin, sillä liki kahteen viikkoon ei Tappara Hakametsässä pelaa tämän jälkeen.
Otsikko: Vs: Tappara-Lukko 04.11.11
Kirjoitti: HuiHai - Marraskuu 04, 2011, 12:14:09
Tapparan Nenäpäivä-kokoonpano

34 Olli Palola - 85 Jussi Makkonen - 11 Miikka Männikkö
21 Jerry Ahtola - 17 Aleksander Barkov - 81 Jukka Peltola
22 Kim Strömberg - 44 Jan-Mikael Järvinen - 38 Sami Venäläinen
14 Nestori Lähde - 26 Teemu Tallberg - 27 Tomi Pekkala

25 Tommi Kovanen - 56 Kalle Kaijomaa
5 Joonas Liimatainen - 71 Otto Räty
6 Pekka Saravo - 24 Viktor Ekbom

39 Jani Nieminen
(77 Juha Metsola)

Eli Peksi Halmeen tilalle, ei muita muutoksia
Otsikko: Vs: Tappara-Lukko 04.11.11
Kirjoitti: luddet - Marraskuu 04, 2011, 12:17:27
Hyvä, että tuota ketjulottoa on nyt rauhoitettu.
Otsikko: Vs: Tappara-Lukko 04.11.11
Kirjoitti: #51 - Marraskuu 04, 2011, 12:39:32
Tenute, Elorinne, Erkinjuntti, Leimu, Vänttinen ja Platil siis edelleen sivussa. Vaikea todellakaan uskoa, että Tappara yli kolmea maalia saa aikaiseksi. Onhan tuo hyökkäys nyt meinaan luvattoman surkean näköinen jos rehellisiä ollaan. Kukaan ei mahtuisi terveen Lukon kahteen ensimmäiseen kenttään. Täälläkin vain muutama vuosi sitten tilanne oli aivan eri. Tässä Tapparan yhden ottelun hyökkäyskokoonpano toissa kaudelta:

Enlund - Lehterä - Lucenius
Koskela - Ojanen - Nieminen
Strömberg - Koskinen - Junnila
Peltola - Pyymäki - Lähde

Kyllä on kärkiketjut muuttuneet. Kukaan kahdesta ensimmäisestä kentästä ei enää Tapparaa edusta.  :(

(Anteeksi off-topic.)
Otsikko: Vs: Tappara-Lukko 04.11.11
Kirjoitti: marjaliisa - Marraskuu 04, 2011, 13:03:01

voi noita aikoja...
Otsikko: Vs: Tappara-Lukko 04.11.11
Kirjoitti: Rouhija - Marraskuu 04, 2011, 13:10:48
Kappas, peksikin jo mukana. Halme oikeutetusti tippui pois.
Ekbominkin taso tulee paremmin esille, kun ei tarvitse Halmeen kanssa pelata.
Otsikko: Vs: Tappara-Lukko 04.11.11
Kirjoitti: #51 - Marraskuu 04, 2011, 13:15:50
Kappas, peksikin jo mukana. Halme oikeutetusti tippui pois.
Ekbominkin taso tulee paremmin esille, kun ei tarvitse Halmeen kanssa pelata.

Hieman kuitenkin ihmettelen, että miksi Saravo pelaa juuri Ekbomin kanssa? Kummatkin puolustavia, jalalla melko hitaita pakkeja. Jos olisin itse saanut päättää, niin Liimatainen - Ekbom ja Saravo -Räty olisivat olleet toisiansa paremmin täydentävät pakkiparit.
Otsikko: Vs: Tappara-Lukko 04.11.11
Kirjoitti: Rouhija - Marraskuu 04, 2011, 13:21:33
Kappas, peksikin jo mukana. Halme oikeutetusti tippui pois.
Ekbominkin taso tulee paremmin esille, kun ei tarvitse Halmeen kanssa pelata.

Hieman kuitenkin ihmettelen, että miksi Saravo pelaa juuri Ekbomin kanssa? Kummatkin puolustavia, jalalla melko hitaita pakkeja. Jos olisin itse saanut päättää, niin Liimatainen - Ekbom ja Saravo -Räty olisivat olleet toisiansa paremmin täydentävät pakkiparit.

Totta tuo kyllä.
Liimataiselle sopisi joku vähän varmempi pakkipariksi, niin hän saisi nousta vähän enemmän tukemaan hyökkäyksiäkin. Tuntuu hyvin pysyvän miehellä kiekko lavassa, eikä turhia jännitä.
Otsikko: Vs: Tappara-Lukko 04.11.11
Kirjoitti: tapparafaniii - Marraskuu 04, 2011, 14:44:45
Lukolla taitaa edelleen olla heidän paras sentteri saikulla? Eli Perttu. Mutta kyllä se niiden ulkomaalaisvitja saa jatkuvasti kiekkoa maalille! Lukko pelaa lähes samalla tavalla YV:tä kuin HIFK? Rightin mies vetelee sieltä vasemmalta pisteen kaarelta ylämummoja. Ja viivasta kutia maalille ja kaikki irtokiekot sisään? Meidän hyökkääjät saa kyllä blokattua viivasta mutta pakit ei pääse kaarelta tulleiden kiekkojen eteen, kun pelaavat liian pientä boksia? Toivottavasti Lukko ylihyökkää ihan sairaasti niin päästään sieltä kiekonriistojen kautta vastaisku maaleihin! Metsola saattaisi olla parempi vaihtoehto tänään maaliin jos tulee ylivoimahyökkäyksiä omiin?
Joo Perttu on pois ja viivatykki Aaltokaan ei pelaa eli pientä "helpotusta" Lukon ylivoiman suhteen Tapparalle.
Otsikko: Vs: Tappara-Lukko 04.11.11
Kirjoitti: passivemonkey - Marraskuu 04, 2011, 17:09:29
Tärkeä matsi. Tästä voitto, niin huomenna on henkisesti helpompaa voittaa Raumalla. Melkeinpä toivon, että Tappara ei tänään montaa ylivoimaa saa, koska peli on parempaa 5-5 pelattaessa. Usko on valtaisa siihen, että tästä raavitaan vaikka väkisin voitto. Pikkuhiljaa alkaa tunnelmat nousta, täytynee kohta alkaa raahautumaan Hakametsään päin. Toivottavasti yleisö löytää tänäänkin paikanpäälle, meitä on ihan mukavasti viime peleissä paikalla ollut!
Otsikko: Vs: Tappara-Lukko 04.11.11
Kirjoitti: hat3breeder - Marraskuu 04, 2011, 17:40:32
Puhuin kylläkin kevään alusta, eli tammikuusta. Mutta joo tänään on jännäpeli.Ja sekintuo tuoo lisää jännitystä kun lukolla on noronen maalissa,ainakin minulle . Noronen on yks mun lempimaalivahdeista.

No mun mielestä tammi, helmi ja maaliskuu on vielä talvea :D Ei tammikuuta nyt kevääks voi sanoa. Muttajoo, Noronen kuumenee tänään ja imasee 6 maalia.
Otsikko: Vs: Tappara-Lukko 04.11.11
Kirjoitti: marusak1 - Marraskuu 04, 2011, 20:56:53
Hieno voitto ja hyvin ansaittu nollapeli Niemiselle  yks virhe tuli ekassa erässä joka ei onneksim kostautunut   HYVÄ NIEMINEN JA TAPPARA
Otsikko: Vs: Tappara-Lukko 04.11.11
Kirjoitti: mrcrowley - Marraskuu 04, 2011, 21:39:20
Ai, ai makia voitto!

Suurimmat plussat Makkoselle, Niemiselle ja tietty maalintekijöille. Ja kyllähän tuosta Tapparan pelistä alkaa niin kovasti näkymään erään Keskisuomalaisen menestyjäjoukkueen peli viime kausilta. Ei niin nättiä, mutta tuottoisaa. Ja vihdoin osataan myös pelin jäädytys ja johtoasemassa pelaaminen.

Nimim. huomenna Raumalla paikanpäällä katsomassa, kun tuplalukko aukeaa....
Otsikko: Vs: Tappara-Lukko 04.11.11
Kirjoitti: #51 - Marraskuu 04, 2011, 21:41:52
Muutama nopea:

+++ KIITOS HATTU! Monta hyvää ja varmaa koppia ja oli mies paikallaan eikä lurauttanut sitä pakollista helppoa.
+ Ykkösketju tänään erittäin hyvä molemmissa päissä. Etenkin paljon parjattu Makkonen.
+ Barkov hyvin tilanteen tasalla. Hoiti puolustusvelvoitteet varmasti ja esti monta vastahyökkäystä.
+ Saravon ja Ekbomin ykkössyötöt. Pitkissä pyörityksissä tosin ongelmissa, mutta kaiken kaikkiaan molempiin tyytyväinen.
+ Nelosketjun energia ja taistelu. Harmi, että Lähteen ja Pekkalan kädet olivat tänään(kin) jäässä.
+- YV ja AV jo parempaa, mutta ei silti riittävän hyviä.
- Liimatainen. Huonoin kotipeli tällä kaudella. Kiekko pomppi mahottomasti.
- Järvinen ei voita yhtään kaksinkamppailua ja mitenkään muutenkaan ei vakuuttanut.
-- Tapparan kiekollinen pelaaminen.
-- Yleisömäärä ja tunnelma.

Otsikko: Vs: Tappara-Lukko 04.11.11
Kirjoitti: Kolme Seppää - Marraskuu 04, 2011, 21:43:04
Tärkeä voitto yhdestä päävastustajasta. Makkonen on parantanut Dufvan tultua otteitaan ja hyvä niin. Niemiselle onnittelut täältäkin.
Otsikko: Vs: Tappara-Lukko 04.11.11
Kirjoitti: Mazza - Marraskuu 04, 2011, 21:47:28
Torjuntavoitto. Lukko loi vaarallisia tilanteita, piti kiekkoa pitkät ajat Tappara-päädyssä ja oli kyllä lähellä tulla maalin päähän monta kertaa. Ylivoimassa tosin yllätti vähän se kuinka itsepintaisesti siellä haettiin syöttöä keskelle maalin eteen? Mutta oli Lukon ylivoima silti paljon vaarallisempaa kuin Tapparan, joka oli mennyt sillä osa-alueella vain vähän eteenpäin sitten surkean SaiPa-pelin.

Niemiseltä huippumatsi vaikka meinasi toisessa erässä käydä kylmät vastaavalla tavalla kuin Lappeenrannassa, kyllä mies sen jälkeen vähän aikaa pyörittelikin päätä. Siitä huolimatta aivan loistavaa torjuntatyöskentelyä joka toi tänään kolme pistettä.

Nelosketjun Lähteeltä ja Pekkalalta hienoa työtä taas. Molemmilla on nyt sellainen liike että aiheuttavat ongelmia hyökkäyspäädyssäkin, vaikka tänään pääasiallinen tehtävä oli pelata Beechin ketjua vastaan. Jos ja kun Vänttinen palaa loukkaantumisen jälkeen tuohon niin on aika täydellinen erikoisketju kasassa.

Makkonen pääsi tänään jo pari kertaa hyviin paikkoihin, on parantanut kyllä paljon pelien edetessä vaikkei hyökkäyssuuntaan kovin kummoisia ole vielä esittänyt. Tuosta asenteesta pidän kuitenkin.

RD pisti muuten punanenän päälle ensimmäisessä erässä kun Kovanen sai jäähyn. En tiedä huomasivatko tuomarit, ja toisaalta vaikka olisivat huomanneet niin ei taida olla edes huomautuksen paikka. Vaikka selkeä kannanotto olikin.
Otsikko: Vs: Tappara-Lukko 04.11.11
Kirjoitti: KPH - Marraskuu 04, 2011, 22:07:57
RD pisti muuten punanenän päälle ensimmäisessä erässä kun Kovanen sai jäähyn. En tiedä huomasivatko tuomarit, ja toisaalta vaikka olisivat huomanneet niin ei taida olla edes huomautuksen paikka. Vaikka selkeä kannanotto olikin.

Toivottavasti tämä näytetään jossain  :D Muuten peli taas näytti yhtä pirteältä ja lupaavalta kuin muutkin näkemäni pelit RD:n tulon jälkeen. Lukuun ottamatta paria sekoilusetkeä omassa päässä olen tyytyväinen näkemääni. Hyökkäyksiin lähtökin alkaa saada vauhtia eikä vastustaja aina aja kiinni ennen punaviivaa. Hyviä yv-hyökkäyksiäkin saivat aikaan syötönkatkoista omassa päässä.
Otsikko: Vs: Tappara-Lukko 04.11.11
Kirjoitti: polvitaklaaja - Marraskuu 04, 2011, 22:24:24
Varsin viihdyttävä peli ja ei voi kuin ihailla tuota Barkovin taitoa, useamman kerran ihan hötkyilemättä vastustajalta kiekko pois tai sitten syöttö juuri oikeaan paikkaan. Myös erityisesti jäi mieleen laidassa kiekon pitäminen kun tilaa ei ollut minkään vertaa ja kuitenkin kiekko liikkui kaverilla itsellään ilman menetystä. Vierustoverin kanssa naurettiin yhdessä välissä että 4 pelaajaa Barkovin kimpussa ja eivät saaneet kiekkoa pois =)

Makkonen tovereineen oli hyvä. Lähde ja Pekkala sopivat samaan ketjuun kuin nyrkki silmään, vielä tosiaan Vänttinen siihen niin aika Game Over ketju kyseessä. Illan tietysti kruunasi Niemisen loistava peli vaikka välillä torjuikin vähän haparoivasti mutta tänään myös riparit siivottiin pois tai ehdittiin kiekon eteen.

Lukko pyöri hyvin kulmissa ja reunoissa eikä laukaisupaikat kovin häävejä olleet. Beech käsittämätön ämmä, Generous ja Bertrand ottivat hyvin kierroksia kun nuoremmat kiusasivat kentälä. Lukosta jäi mieleen Elo ja Noronen sekä Nurmi joka pyöri kuin majava pimeässä Lukonmäessä.

Leinonen jutusteli Terästiimin tilaisuudessa mukavia ja lupaili että muutoksia tulee... Hirvonen sitä ennen kävi kertomassa että tänään voitetaan ja kuulemma mukavasti on oppinut RD:ltä kaikkea uutta MOjasen kanssa. Saatiin myös kuulla Jorin kuulumiset ja pelin päätyttyä Makkonen kävi haastateltavana, tosin oli sitä mieltä että oma peli ei mennyt aivan nappiin. =)

Saas nähdä mitä jännittäviä juttuja on tiedossa ja kuinka pian niitä ruvetaan julkaisemaan.
Otsikko: Vs: Tappara-Lukko 04.11.11
Kirjoitti: Rouhija - Marraskuu 04, 2011, 22:27:34
Tykkäsin tuosta kolmannen erän pelaamisesta paljon. Vastustajalle ei annettu yhtään aikaa ja tilaa rakentaa hyökkäyksiä.
Onko tämä nyt vain omaa harhakuvaa, vai onko Tapparan toinen erä aina hieman passiivisempaa peliä, jolla säästetään paukkuja kolmanteen erään, jossa pelit yleensä ratkaistaan?
Otsikko: Vs: Tappara-Lukko 04.11.11
Kirjoitti: Joksu - Marraskuu 04, 2011, 22:43:38
Leinonen jutusteli Terästiimin tilaisuudessa mukavia ja lupaili että muutoksia tulee... Hirvonen sitä ennen kävi kertomassa että tänään voitetaan ja kuulemma mukavasti on oppinut RD:ltä kaikkea uutta MOjasen kanssa. Saatiin myös kuulla Jorin kuulumiset ja pelin päätyttyä Makkonen kävi haastateltavana, tosin oli sitä mieltä että oma peli ei mennyt aivan nappiin. =)

Saas nähdä mitä jännittäviä juttuja on tiedossa ja kuinka pian niitä ruvetaan julkaisemaan.
Jos kerran Leinonen noin lupaili niin kyllä siälä maajoukkuetauolla jotain tapahtuu ja oliha siitä jo tua huhuketjussaki puhetta! :) Niin, Jorihan oli käyny Koskiklinikalla polvioperaatiossa niin oliko herra ihan ite tarinoimass?
Otsikko: Vs: Tappara-Lukko 04.11.11
Kirjoitti: polvitaklaaja - Marraskuu 04, 2011, 22:51:47
Jos kerran Leinonen noin lupaili niin kyllä siälä maajoukkuetauolla jotain tapahtuu ja oliha siitä jo tua huhuketjussaki puhetta! :) Niin, Jorihan oli käyny Koskiklinikalla polvioperaatiossa niin oliko herra ihan ite tarinoimass?

Ihan itse vastaili kurinalaisesti Lehdon kysymyksiin mutta huvittavia osa niistä vastauksista olikin..."Enskan jokainen peli näyttää siltä kuin olisi kauden ensimmäinen peli (tjsp)..."

Ja jottai ihan off-topickiksi menisi niin, Saravo-Ekbom akseli toimi hyvin. Mahtavaa, olin erityisen positiivisesti yllättynyt. Ja kun äsken unohdin niin Urama kävi myös jutuilla ja siitä jäi mieleen se, että kun kaverilta kyseltiin Tampereen vuosista niin totesi aika lyhyesti että lähti liian nopeasti pois ja se on jäänyt harmittamaan mutta kun vaimo käskee niin se käskee =)
Otsikko: Vs: Tappara-Lukko 04.11.11
Kirjoitti: taappara - Marraskuu 04, 2011, 22:52:21
Hieno peli! Ali- ja ylivoimassa oli havaittavissa pientä paranemista, ja tauolla niitä voi hioa sitten oikein kunnolla. Makolta oli tänään vahva esitys. Taisteli kyllä aina loppuun asti, ja haki paikkaa. Kolmas erä oli hienoa katsottavaa. Lukko ei päässyt vyörymään päälle, vaan Tappara antoi painetta ja hyökkäsi.

Tuo purkaminen on kyllä harmittavan vaikeaa, ja omalla siniviivalla pelataan liian pehmeästi.

Onkohan Mikki löytänyt meidän kauan kaivatun senan, kun kerran noin julkisesti ilmoitteli jotain tapahtuvan?
Otsikko: Vs: Tappara-Lukko 04.11.11
Kirjoitti: polvitaklaaja - Marraskuu 04, 2011, 22:57:05
Onkohan Mikki löytänyt meidän kauan kaivatun senan, kun kerran noin julkisesti ilmoitteli jotain tapahtuvan?

Jaa-a, paha mennä sanomaan kun sitä ei nyt ihan suoraan sanottu. Tosin minulle hänen juttelunsa ei tuoneet sitä "Paska puhetta"-Virmanen fiilistä vaan kyllä jotenkin voisi odottaa että liikehdintää tapahtuu.