Tapparan epäviralliset jälkipelit

Yleinen keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Kucera - Tammikuu 03, 2006, 11:29:45

Otsikko: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: Kucera - Tammikuu 03, 2006, 11:29:45
Kerrotaanpa tässä kuvitteellinen skenaario:

Jiri on hieman pudonnut kärryiltä televiisiotekniikan kehittymisestä, mutta päättää kuitenkin ostaa digiboksin kaapeliverkkoon, jotta saa siihen canal+ - liittymän. Jiri alkaa pikkuhiljaa innostua hyvästä kuvan- ja äänenlaadusta enemmän ja päättää ostaa itselleen joululahjaksi DVD - soittimen. Jiri päätyy hankkimaan tallentavan DVD - soittimen, jotta 100 vuotta vanhoista videoista päästään lopullisesti eroon. Jiri maksaa itsensä kipeäksi Sonyn 160GB:n levyllä varustetusta DVD - polttavasta.

Sitten alkaa asennusrumba joka sinänsä menee suhteellisen kivuttomasti, kunnes Jirin vaimo kysäisee, että mitenkäs tällä nyt sitten onnistuu nauhoittamaan toiselta canal+ -kanavalta tulevaa tuikitärkeää leffaa samalla kun Jiri katselee HPK - Tappara -matsia. Jiri ajattelee maalaisjärjellä, että kyllähän se nyt täytyy olla mahdollista digiaikana, kun onnistui jo analogiaikana ja vanhoilla VHS - vehkeilläkin.

Pikkuhiljaa karu totuus selviää....

Jirin nauhoittavassa DVD - soittimessa ei ole digiviritintä, joten nauhoittaakseen digikanavaa täytyy Jirin kytkeä DVD:n eteen tietenkin digiboksi. No tämä ei ole ongelma koska liittimiä Jirin boksissa ja soittimessa on riittävästi. Mutta mikäli Jiri haluaisi käyttää uutta DVD - soitintaan niinkin harvinaiseen tapahtumaan kun digikanavan nauhoittamiseen samalla kun katsoo toista digikanavaa, niin ongelmat ilmaantuvat. Muutaman puhelinsoiton jälkeen Jirille selviää seuraavaa:

Jotta eri kanavan nauhoitus onnistuisi täytyisi Jirin digiboksissa olla kaksi viritintä tai sitten DVD - soittimelle kokonaan oma boksi. No halpoja kaksivirittimisiä digibokseja ei markkinoilla näy olevan, vaan kaikki on varustettu kovalevyllä ja hintaa on sitten sen mukaisesti. Jiriä ei kiinnosta panostaa taas isoa summaa vehkeeseen kun juuri tuli tuo polttava DVD ostettua tallentamista varten. Eli näin ollen ainut kuuloon tuleva ratkaisu on erillisen boksin hommaaminen DVD - soittimelle. Ennen tätä Jiri kuitenkin päättää soittaa TTV:lle ja kysyä, että miten tuo CONAX - rinnakkaiskortti toimii ja mitä maksuja siitä menee. Langan toisessa päässä oleva haahka kertoo Jirille, että rinnakkaiskortin kertamaksu on 15eypoa, vuosimaksu 20eypoa ja sen lisäksi kaikista maksullisista kanavista (canal+) menee normaalit maksut. Tässä vaiheessa Näsän Matti varmaan voisi kysyä, että mitenkäs tuo rinnakkaiskortti sitten eroaa normaalikortista ja mitä hyötyä siitä on? Ei niin sitten mitään!. Eli mikäli Jiri haluaisi nauhoittaa vaimolleen tuikitärkeää leffaa canal+:lta ja samalla itse katsoa HPK - Tappara peliä, niin se onnistuisi nykyisellä laitteistolla seuraavasti:

Televisiolle ja DVD:lle omat digiboksit (kätevää ja käyttöystävällistä?)

Molempiin digibokseihin oma erillinen canal+ - liittymäkortti (eli kuukausimaksu tuplana)

Tarinan opetus on se, että mikäli ei nykytekniikan kiemurat ole kutakuinkin täydellisesti hallussa, niin kannattaa miettiä hetki sitä nauhoittavan DVD:n hankintaa ja jos mahdollista, niin pyytää konsultointiapua joltain alaa tuntevalta tuttavalta.
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: Ziege - Tammikuu 03, 2006, 11:41:12

Sitten alkaa asennusrumba joka sinänsä menee suhteellisen kivuttomasti, kunnes Jirin vaimo kysäisee, että mitenkäs tällä nyt sitten onnistuu nauhoittamaan toiselta canal+ -kanavalta tulevaa tuikitärkeää leffaa samalla kun Jiri katselee HPK - Tappara -matsia. Jiri ajattelee maalaisjärjellä, että kyllähän se nyt täytyy olla mahdollista digiaikana, kun onnistui jo analogiaikana ja vanhoilla VHS - vehkeilläkin.

Pikkuhiljaa karu totuus selviää....

Tässä vaiheessa Jiri olisi voinut sanoa vaimolleen, että peli tulee vain kerran suorana ja leffat näytetään useaan otteeseen.
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: Kucera - Tammikuu 03, 2006, 11:53:24
"Kuviteltu skenaario"  ;)

Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: baldie - Tammikuu 03, 2006, 12:40:57
"Kuviteltu skenaario"  ;)

Kuulosti siltä, että itte Kucera olis kokenut vastaavaa. Aika kiemuraiselta toi kummiskin kuullosti.
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: Jarppi - Tammikuu 03, 2006, 14:06:26
Kaiken tuon takia minä maksoin itseni kipeäksi Topfieldin kovalevyllisestä digiboksista vaikka hyllyssäni onkin jo tallentava DVD (ei kovalevyllinen). Edelleen on yksi ongelma. Mikäli haluaisin tallentaa vaikka Ylen kakkoselta jotain samaan aikaan kun katselen peliä, Canalin kuva pätkii ja nykii aivan sairaasti. Toisen kanavan tallennus siis on hoidettava analogisesti pelin aikana, koska toinen viritin on "poissa pelistä" katseltaessa maksullista kanavaa. Kahdella virittimellä pystyy kyllä tallentamaan yhtäaikaa kahta tavallista kanavaa mutta kun laitetaan maksukortti väliin niin alkaa ongelmat.

Koskakohan nämä hienot digisysteemit toimivat oikeasti kunnolla? Vuonna 2010?!  :-\
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: JTW - Tammikuu 03, 2006, 22:25:13
Eiköhän 2010 ole rahastettu tyhmiä suomalaisia jo riittävästi ja silloin lienee lanseerattu jo "seuraava evoluutio" jota ei luonnollisestikkaan voi katsella nykylaitteilla.

Kai ne keksii pikkuhiljaa että tuossahan on sama rahastusskenaario kuin mitä äänilevypuolella. Ja kansa maksaa kun muuten loppuu töllö näkymästä.
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: Astro - Tammikuu 04, 2006, 11:01:12
Tallentava DVD ei ole kyllä mikään loistoinvestointi. Kaikillahan on tietokoneissaan jo vastaava DVD-polttaja. Useista (ainakin Topfieldistä) kovalevyboxeista saa usb 2.0:lla siirrettyä ohjelmat ulos PC:lle, mistä ne voi poltella levylle. Itse en kyllä koe, että telkkarista tulisi mitään niin tärkeää, että oikein levylle pitäisi saada. Ehkä jotain lastenohjelmia voisi harkita joskus tallentaa, lapset kun tykkäävät katsoa samaakin ohjelmaa useamman kerran.

Topfieldin omistajille on tarjolla pari huippusivustoa, joihin kannattaa ehdottomasti tutustua.

http://fi.wikibooks.org/wiki/Topfield_TF5X00

Kun edellinen linkki on luettu läpi, kannattaa katsoa tietenkin seuraava:
http://tapworld.eu.tt/

Totuus on, että kalliita ja bugisia nuo vehkeet tahtovat olla, mutta itse ainakin tykkään todella paljon pause-nappulasta, picture-in-picturesta ja epg:n kautta tallentamisesta. Välttyy monelta TV-aiheiselta perheriidalta ;)

Unelmalaite olisi tietysti esim. Topfield varustettuna DVD-polttajalla, mutta kuulemma TV-kanavillakin on oma painava sanansa sanottavana siitä, mitä boxista voi ja saa ottaa digitaalisena ulos.
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: teippi - Tammikuu 04, 2006, 12:26:10
canal+ leffakanavat ja canal+ sm-liiga tulevat samasta muxista eli samalla taajuudella eli suomennettuna samalla 1 virittimellä kykenet kyllä tallentamaan saman muxin sisällä myös toista kanavaa. Ongelma esiintyy vain silloin jos ohjelmat tulevat eri muxeista jolloin virittimiä pitää olla 2. Jokaisella kanavalla on omat audio ja video pidinsä joiden perusteella voit kaivaa kanavainformaation siitä bittivirrasta jonka se sinun viritin siihen purkkiisi purkaa. Toinen asia on se että onko tämä helppoa, EI mutta se onnistuu.
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: kimis75 - Tammikuu 04, 2006, 22:58:28
Juu, meiltäkin löytyy tuo tallentava DVD-laite Samsung merkkisenä. Sitten meillä on kotiteatteri LG-merkkisenä.
Samsung tuli emännyksen työn kautta ilmatteeks ja aluksi "juhlittiin", että nyt tallennellaan ohjelmia mitä ei jaksa katsoa illalla tai ei muuten vaan ehdi katsoa. Juu, pari kertaa sitä on käytetty eli ihan hurjassa käytössä se ei ole ja sitten kun sillä tallentaa ohjelman, niin sitä ei voi katsoa LG:ssä kun se ei näy siellä. Olen yrittäny kattoo ohjekirjasta jotain tallennusmuotovalikkoa, mutta ainakaan minun silmiin sellaista ei ole sattunut. Osaanko joku sanoa, miksi tuollaisessa laitteessa tallennettu ohjelma ei näy toisissa DVD-laitteissa?

Tuo Dolppari teki jouluksi parit cd:t joissa on musaa ja kuvia. Tätäkään cd:tä Samsung ei näytä, mutta LG ja Sony näyttää.
Kohta taitaa olla tallentava Samsung DVD myytävänä..
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: ippe - Tammikuu 05, 2006, 01:14:01
Kimis: Eri laitteet tukee eri formaatteja. Yleisimmät ovat dvd+r ja dvd-r, mutta pian markkinoita sekoittaa myös blue-ray ja hd-dvd sekä lukuisa määrä pieniä "standardeja". Tallentavan digiboxin kanssa ei ole formaattiongelmaa, mutta jos haluaa siirtää ohjelmat dvd-levylle niin kannattaa varmistua että boxista saa piuhan tietokoneeseen.
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: kimis75 - Tammikuu 05, 2006, 09:37:36
Juu tuo + ja - tuli heti alussa selväksi(kun ensin olin ostanu väärän levyn). Tämä kyseinen laite käyttää miinus versiota. Tuo levy jonka Dolppari teki on cd-r joten sen puolesta ei pitäisi olla hämminkiä näkyvyydessä, mutta niin vain on.

Mun yksinkertainen järki ajatteli, että tottakai jokainen soitin toistaa sen minkä tallentavalla tallennat, mutta eipäs toistakkaan. Tyhmää sanon minä. Nyt jos lapsille jotain tallentaa, niin sepäs ei näykkään muualla kuin siinä jossa sen tallensit.

No, aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta!
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: forrest - Tammikuu 05, 2006, 10:51:08
Mikäli haluaisin tallentaa vaikka Ylen kakkoselta jotain samaan aikaan kun katselen peliä, Canalin kuva pätkii ja nykii aivan sairaasti.

Ilmeisesti tähän auttaa, jos antennirasiaan laittaa haaroittimen (vaikka tällaisen (http://www.biltema.fi/osteri/osteri.cgi?tuote=24022&sivu=24022.htm&ryhma=1&kategoria=229&SID=570434570210331840587)) ja kytkee Topfieldin molempiin sisääntuloihin (Tuner1 ja Tuner2) oman antennikaapelin (se pieni välijohto jää sitten pois). Pitänee itsekin tuota kokeilla, jos vaan kotoa löytyy toinen tarpeeksi pitkä kaapeli.
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: Wille - Tammikuu 05, 2006, 12:16:09
Tallentava DVD ei ole kyllä mikään loistoinvestointi. Kaikillahan on tietokoneissaan jo vastaava DVD-polttaja. Useista (ainakin Topfieldistä) kovalevyboxeista saa usb 2.0:lla siirrettyä ohjelmat ulos PC:lle, mistä ne voi poltella levylle. Itse en kyllä koe, että telkkarista tulisi mitään niin tärkeää, että oikein levylle pitäisi saada. Ehkä jotain lastenohjelmia voisi harkita joskus tallentaa, lapset kun tykkäävät katsoa samaakin ohjelmaa useamman kerran.

Mulle tallentava DVD on ehdoton kapistus, kun haluan siirtää VHS:ltä jotain DVD:lle. Ei sitä viitsi investoida (vähintään) tuplamäärää euroja tv-kaappauskorttiin ja lisämuistiin, jotta ne VHS:n materiaalit siirtyis tietokoneen läpi DVD:lle. Taitaa siinä hieman aikaakin säästää, kun sen videon katselun aikana levylle tieto palaa. Kaappauskortin läpihän tuo materiaali käsittääkseni vielä pitäisi käsitellä DVD-formaattiin. Mutta tokihan ihmiset saavat asioita tehdä mieleisellään tavalla.

Eri tarpeisiin ja eri ihmisille eri laitteet.
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: ippe - Tammikuu 05, 2006, 22:08:31
Kimis, pelkästään oikea formaatti ei riitä, vaan on myös yhteensopimattomuutta eri valmistajien kesken. Useimmat polttimia valmistavat yritykset pitävät sivuillaan listaa yhteensopivista levyvalmistajista. Jotta asia ei olisi ihan helppoa, silloin tällöin joku levyvalmistaja siirtää tuotannon toiseen tehtaaseen jolloin yhteensopivuus ei olekaan entisenlainen. On olemassa myös sivusto jossa on lueteltu kultakin levymerkiltä paikat missä mikäkin erä on valmistettu.
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: kimis75 - Tammikuu 05, 2006, 22:41:18
Just eli koko homma on tehty näköjään ihan hemmetin simppeliksi tälläiselle tavalliselle pallinpuristelijalle.

En jaksa kyllä noita listoja plärätä vaan tyydyn osaani ja tallentelen ja kattelen yhdellä ja samalla laitteella.
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: Jarppi - Tammikuu 06, 2006, 09:12:46
Ilmeisesti tähän auttaa, jos antennirasiaan laittaa haaroittimen (vaikka tällaisen (http://www.biltema.fi/osteri/osteri.cgi?tuote=24022&sivu=24022.htm&ryhma=1&kategoria=229&SID=570434570210331840587)) ja kytkee Topfieldin molempiin sisääntuloihin (Tuner1 ja Tuner2) oman antennikaapelin (se pieni välijohto jää sitten pois). Pitänee itsekin tuota kokeilla, jos vaan kotoa löytyy toinen tarpeeksi pitkä kaapeli.

Pitäis jossain kohtaa kokeilla. Mulla on kyllä haarotin tälläkin hetkellä, mutta tallentava DVD on siinä toisessa kiinni. Tällä tavalla voin vielä toistaiseksi tallentaa sillä analogisena Topfieldin lisäksi...
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: Pauke - Tammikuu 12, 2006, 01:36:26
Joo itsekin olen odotellut laitetta, jossa olisi digiboksi tuplavirittimellä, kiintolevytallennin ja DVD-polttava.
Täydellinen se olisi jos siitä löytyisi lisäksi verkko- ja firewire-liitännät tallentamista ja siirtämistä varten.

Kuukausi sitten kyllästyin odottamaan ja ostin topfieldin 5100-kiintolevytallentimen. Siihen olen ollut tosi tyytyväinen, ainoa ongelma mihin olen törmännyt on se että EPG ei aina päivity kaikilta kanavilta ilman boottia ja teksti-TV:n (ei boksin oma) sivut silloin tällöin sekoilevat.
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: teippi - Tammikuu 13, 2006, 10:26:38

Silmät ja google avuksi, kyllähän tuollaisia DVD-polttava, kiintolevy ja tuplaviritin bokseja jo saa mm englannista, saksaan tulee kohta, ovat jo julkaisseet malleja joita saavat sinne.

Ei kai kukaan odota että hienot laitteet Suomeen tulee ennen kuin ostaa? No jos haluaa odottaa niin noin 1v varmaan menee että 1 tai 2 mallia rantautuu tänne.
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: SPL - Maaliskuu 01, 2006, 20:17:45
http://www.radiocity.fi/?area=urheiluuutisetshow&iidee=1000000000000904&sesID= (http://www.radiocity.fi/?area=urheiluuutisetshow&iidee=1000000000000904&sesID=)

CANAL+ näyttää SM-liigaa netissä. Hienoa !
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: rämä - Maaliskuu 02, 2006, 22:04:12
Lupatarkastaja vei jo mustavalkoisen Saloranikin.
Onneksi on netti.
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: Kahvara - Toukokuu 07, 2008, 18:21:57
Jostain syystä mitään kanavia ei löydy ainakaan minulla ja tutuillani?
Tietääkö joku mistä on kyse?

(Pakko nähdä tänään lätkä tai joku joutuu vastuuseen!)
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: Romppa - Toukokuu 07, 2008, 19:06:48
Jostain syystä mitään kanavia ei löydy ainakaan minulla ja tutuillani?
Tietääkö joku mistä on kyse?
Tifo peittää kuvaruudun? Tampereen Turtolassa TTVn kiikuttamat kanavat näkyvät ainakin, joten en pysty auttamaan.

Kysymys johdoista. Digiboksista (Humax 9200C) kuva kulkee scartilla tallentavalle DVD:lle (Sony GX350), josta edelleen scartilla telkkariin. Kun DVD on sammuksissa kuva näkyy hyvin, mutta kun siihen kytkee virran leffan samanaikaisen tallentamisen vuoksi, niin kuvassa kulkee raita oikealta vasemmalle koko ajan.
Millä johdotuksella tuon kuvan saisi raidattomaksi?
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: Rausku - Toukokuu 07, 2008, 20:50:01
Kysymys johdoista. Digiboksista (Humax 9200C) kuva kulkee scartilla tallentavalle DVD:lle (Sony GX350), josta edelleen scartilla telkkariin. Kun DVD on sammuksissa kuva näkyy hyvin, mutta kun siihen kytkee virran leffan samanaikaisen tallentamisen vuoksi, niin kuvassa kulkee raita oikealta vasemmalle koko ajan.
Millä johdotuksella tuon kuvan saisi raidattomaksi?
Vaikuttaisi joltain vialta DVD:ssä, takuuta jäljellä? Tietysti yksi vaihtoehto on ostaa kytkimellä varustettu scart-haaroitin. Eli tällainen, (http://www.biltema.fi/osteri/data/Kuvat/24_039iso.jpg) mutta kytkimellä. Tuo haaroitin TV:seen kiinni, ja itse haaroittimeen sitten DVD ja digiboksi.
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: Romppa - Toukokuu 07, 2008, 21:40:28
Vaikuttaisi joltain vialta DVD:ssä, takuuta jäljellä? Tietysti yksi vaihtoehto on ostaa kytkimellä varustettu scart-haaroitin...
Kiitti, Rausku. Takuuta on jäljellä, mutta yksi bussikuski veikkasi, että DVD:ssä ei olisi suoranaista vikaa, vaan liian tehokas viritin tai jotain sen tapaista ja se aiheuttaisi tuon häiriön. Joku toinen veikkasi, että ongelma korjaantuisi scartin napoja katkomalla, mutta mulle se sepustus oli hepreaa ja siksi täällä utelen, jos joku osaisi selittää "kansantajuisesti".

Poistaisiko/ heikentäisikö tuo haaroitin sen ylitehokkaan signaalin boksista soittimelle vai toimisiko tuo pelkästään suorana väylänä boksista telkkariin, jolloin kuva ei välkkyisi, mutta tallennuksiin häiriö luultavasti jäisi edelleen?
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: jtv - Toukokuu 07, 2008, 21:47:36
Entäpä jos kytket kummatkin laitteet telkkariin, kai siinä on kaksi scarttipaikkaa?
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: Justjoo - Toukokuu 08, 2008, 09:50:44
Meikäläisen digiboxissa itsessään on kaksi scart liitintä. Toinen telkkaria varten ja toinen lisälaitetta (DVD). Jos kytket DVD:n vain suoraan telkkariin, voi olla että et pysty äänittämään mitään muuta kanavaa kuin sitä mitä sillä hetkellä katsot (Riippuu telkkarista).
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: jtv - Toukokuu 08, 2008, 13:33:21
Jos kytket DVD:n vain suoraan telkkariin, voi olla että et pysty äänittämään mitään muuta kanavaa kuin sitä mitä sillä hetkellä katsot (Riippuu telkkarista).

Eihän scartissa muutenkaan mene kuin yhden kanavan kuva ja ääni.
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: Romppa - Toukokuu 08, 2008, 14:52:00
Vaihteeksi meikäläinen on selittänyt asian huonosti, yritetääs uudelleen.
Entäpä jos kytket kummatkin laitteet telkkariin, kai siinä on kaksi scarttipaikkaa?
Kaksi scartia löytyy, joten molemmat voisi vetää suoraan. DVDn saa kytkettyä telkkariin HDMI:lläkin, mutta digiboksissa on vain joko scart- tai RCA-ulostulot (televisioon).

Ongelma on siis se, että kun digiboksi on kytketty DVD-soittimeen scartilla, niin DVD:n ollessa päällä kuvaan tulee häiriöitä (raita), jotka näkyvät sekä "suorassa kuvassa" että DVD:lle tallennettaessa. Eli ongelma ei poistu kytkemällä boksi suoraan tv:hen, sillä häiriö jää edelleen tallennuksiin.

Mitä tuo ehdotettu scartin pinnojen katkominen tarkoittaa ja olisiko siitä hyötyä? Poistaisiko Rauskun ehdottama scart-haaroitin tuon häiriön?

Vaihtoehto siirtää boksin kovalevyltä ohjelmat suoraan tietokoneelle on sekin poissuljettu, koska Media elinker ei toimi Windows Vistan kanssa - sanotaan täällä (http://www.humax.fi/media_elinker_ohjelmisto.html).

Perskule näitä laitteita. Humax on muuten hyvä ja kaltaiselleni yksinkertaiselle käyttäjälle hyvin soveltuva tallentava digiboksi, mutta yhteistyö tuon Sonyn kanssa takkuaa. Aikaisempi LG:n DVD oli yksinkertaiselle helppokäyttöinen, mutta kävi puolentoista vuoden aikana kolmesti takuuhuollossa, joten vaihdoin sen tuohon nykyiseen soittimeen. Soitin toimiikin nyt luotettavasti, mutta... meikäläinen ei tuu hullua hurskaammaksi ohjekirjojenkaan tutkimisesta. "Ei ymmärrä, ei!"
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: Rausku - Toukokuu 08, 2008, 21:12:16
Mitä tuo ehdotettu scartin pinnojen katkominen tarkoittaa ja olisiko siitä hyötyä? Poistaisiko Rauskun ehdottama scart-haaroitin tuon häiriön?
Jos kerran häiriö on tallennuksissakin, niin luultavasti ei poistaisi.

Enpä osaa nyt kuvitella, minkä nastan katkaisu ongelman poistaisi. Nastajärjestyksen löydät kuitenkin halutessasi täältä (http://www.tkk.fi/Misc/Electronics/avkoulutus/1995/videoliitin.html). Kuinkahan laadukkaat nuo käyttämäsi scart-kaapelit ovat? Scart-liitäntä itsessään on tunnetusti mekaanisesti huono, ja kaapeleissakin on eroja. Olisiko kenties mahdollisuutta kokeilla vähän kalliimmalla kaapelilla, jos vanhat ovat maksaneet tyyliin 1,50€ kappale?
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: Romppa - Toukokuu 08, 2008, 22:03:04
Olisiko kenties mahdollisuutta kokeilla vähän kalliimmalla kaapelilla, jos vanhat ovat maksaneet tyyliin 1,50€ kappale?
Häh, luuleksää että mää noin paljon törsäisin johonkin (muuhun kuin kaljaan tai Tapparaan)?!  ::)
Tuo on kyllä kokeilemisen arvoinen juttu, tuolla scartilla kun saattaa olla ikää riittävästi jo vaikka mopokorttiin. Sen vanhemman mää sentään päästin jo eläkkeelle. Huomenna kauppaan.
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: jtv - Toukokuu 08, 2008, 22:05:34
Kokeile vaihtaa scart-kaapeleita päikseen. Muuttuuko tilanne mihinkään suuntaan?
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: Romppa - Toukokuu 10, 2008, 17:46:55
Lakkasin "mutkuilemasta" vastaan, maksoin kympin kahenkympin scartista ja nyt toimii kunnolla. Kiitos.

Emmää kyä viäkää ymmärrä, et miten ilman DVDn virtaa signaali kulkee häiriöittä, mutta powerit päällä ei. Mystillistä.
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: jtv - Toukokuu 11, 2008, 18:33:39
Emmää kyä viäkää ymmärrä, et miten ilman DVDn virtaa signaali kulkee häiriöittä, mutta powerit päällä ei. Mystillistä.

Eipä tuossa mitään mystistä ole, huonosti (tai jopa olemattomasti) suojattu halpa (yleensä laitteen mukana tullut) kaapeli ottaa herkästi häiriötä ulkopuolelta. Sähköä käyttävät laitteet taasen aiheuttavat (radiotaajuisilla) säteilyvuodoilla näitä häiriötä, laitteitakin suojataan häiriöiltä varsin vaihtelevalla menestyksellä.

Jos tykkää kaiken maailman häiriöistä ja muista ongemista, kannattaa ryhtyä hifistiksi. :)
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: muncci - Elokuu 24, 2008, 23:34:49
Digiaikaan siirtyminen ei koskaan oikein innostanut minua missään vaiheessa. Digiboksin hankkiminenkin vaan venyi ja venyi ja venyi. Viikko ehdittiin alkukeväästä olla totaalisessa tv-pimennossa. Sitten alkoi jo lievä ahdistus ja stressi vaivata. Eihän tällainen tv-orja tiedä miten olla kun kodissa kahdet mustat ruudut ikäänkuin tuijottaa sinua koko ajan. Telkkaria tulee ihastella ja palvoa jatkuvalla syötöllä. Sehän on ensimmäisiä asioita mitä pikkulapsille opetetaan. Ei auttanut muu kuin hankkia olkkariin tallentava boksi.

Enivei, äsken muutettiin uuteen kämppään ja ajattelin tehdä toisesta makuuhuoneesta itselleni oman "luolan", omilla leluilla (xbox, tietokoneet, tv, oma lepotuoli, luettavat). Saa sitten vaimo hääriä vapaasti noissa muissa huoneissa sisustuksineen ja hömpötyksineen. Elieli, joku haplisboxi tarttis varmaan hankkia tänne, mutta millainen? Mitä ominaisuuksia siihen haluankaan? Lähinnä varmaan
- nopea tekstitv, hyvällä muistilla.
- perusasiat, mm tekstitykset pitää toimia.

Ehdotuksia otetaan lämpimästi vastaan Nykyinen tallentava on Topfieldin joku malli. Ihan tyytyväinen olen kyllä siihen ollut. Ja niin, kaapeliverkossa ollaan.

Tiedän että tämä ei ole mikään paras mahdollinen palsta kysellä tällaista, mutta jostain on aloitettava. (ja tämä on niinku ainut palsta mihin mulla on toimivat tunnarit tällä hetkellä..)

Kiitos Tack.
Otsikko: Vs: Avautumista ja informaatiota Digi-ajan kanavista ja tallennusmetodeista
Kirjoitti: hippo - Syyskuu 08, 2008, 21:59:30
Elieli, joku haplisboxi tarttis varmaan hankkia tänne, mutta millainen? Mitä ominaisuuksia siihen haluankaan? Lähinnä varmaan
- nopea tekstitv, hyvällä muistilla.
- perusasiat, mm tekstitykset pitää toimia.

Ehdotuksia otetaan lämpimästi vastaan Nykyinen tallentava on Topfieldin joku malli. Ihan tyytyväinen olen kyllä siihen ollut. Ja niin, kaapeliverkossa ollaan.[/size])

Kiitos Tack.

Arvon Muncci, itse suosittelen Humaxin boksia sulle jos et tarvitse tallentavaa. TTV:n kaupasta (nykyinen elisa shopit) hallituskadulla myy sitä boksia n.70e hintaan. Ei ole hd boksi mutta sisältää kuitenkin korttipaikan.
Tallentavissa kannattaakin katsoa että on kaks viritintä jotta voit tallentaa ja katsoa samaan aikaa eri kanavanippujen ohjelmia.

Itse ostin Inverton digiboksin missä on 500gb kovalevy keväällä Mustasta pörssistä alta 300€:hen ja todella tyytyväinen olen ollut. Kahdesti jättänyt puolessa vuodessa nauhoittamatta kun on tiltannut mutta muuta vikaa ei ole ollut ja on todella nopea sekä helppo käyttöinen laite.