Tapparan epäviralliset jälkipelit

Jääkiekkokeskustelu => Ottelut => Aiheen aloitti: Trafan - Syyskuu 16, 2013, 10:07:10

Otsikko: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Trafan - Syyskuu 16, 2013, 10:07:10
Joko lähtee?
Tappara on kerännyt odotettua vähemmän pisteitä kauden kahdesta ensimmäisestä ottelustaan.
Kiekko on pomppinut molemmissa peleissä ja muutamilla henkilökohtaisilla virheillä on ollut valitettavan suuri merkitys lopputulokseen.
Syytä huoleen ei kuitenkaan ole, Tappara on ollut kyllä mukana molemmissa peleissä.
Parannettavaa toki olisi ainakin Tapparan erikoistilannepelaamisessa, se on ollut vielä melko kaukana keväisestä.

Tiistain vastus KalPa on Tapparan kanssa tasapisteissä eli ei ole kuopiolaistenkaan kauden alku ollut ruusuinen.
KalPa on kiinnostava joukkue, joukossa mm. nuoret Artturi Lehkonen ja Kasperi Kapanen.
Tapparastakin tuttu Pekka Tuokkola vartioi KalPan maalia.

Jatkaako Tapparan peli nousujohteista kehitystään?
Kauden ensimmäiset kotipisteet eivät olisi yllätys, tuskin edes kärsimättömimmille palstakirjoittajille.

Tapparan matkustaa lauantaina HPK:n kimppuun.

1. Otteluennakot:
Tappara: Yksi voittotili aukeaa tiistaina (http://www.tappara.fi/liiga/ottelut/ennakot/7843-yksi-voittotili-aukeaa-tiistaina)
SaSa: Ennakkoanalyysi: KalPan löydettävä lääkkeet maalintekoon (http://www.savonsanomat.fi/urheilu/jaakiekko/kalpan-loydettava-laakkeet-maalintekoon/1668028)
Ja: Tehottomuusongelmia ratkaisemassa (http://www.jatkoaika.com/Otteluennakko/147800)
MTV3/Kierrosennakko: Tampereella aukeaa uusi voittotili (http://www.mtv3.fi/urheilu/jaakiekko/smliiga/uutiset.shtml/2013/09/1806407/sm-liigan_ennakot)

2. Kokoonpanot
Tappara: Tapparan hyökkäyspakka uusiksi (http://tappara.fi/liiga/uutiset/267-syyskuu-2013/7844-tapparan-hyokkayspakka-uusiksi)
Liiga: Kokoonpanot (http://www.liiga.fi/ottelut/kokoonpano/38019.html)

3. Tuoreimmat joukkueuutiset:
16.09. Tappara: Tiistain KalPa-peliin 15 eurolla! (http://www.tappara.fi/liiga/uutiset/267-syyskuu-2013/7841-tiistain-kalpa-peliin-15-eurolla)
14.09. Tappara: Ville Niemiselle pelikielto (http://www.tappara.fi/liiga/uutiset/267-syyskuu-2013/7838-ville-niemiselle-pelikielto)
10.09. Tappara: Liiga alkaa - tässä infopaketti Hakametsään (http://www.tappara.fi/liiga/uutiset/267-syyskuu-2013/7830-liiga-alkaa-tassa-infopaketti)
28.08. KalPa: KalPan kausi tappiollinen. Toni Saksman toimitusjohtajaksi, Kimmo Kapanen palaa urheilutoimenjohtajaksi. (http://www.kalpa-hockey.fi/2013-2014_uutinen/kalpan-kausi-tappiollinen-toni-saksman-toimitusjohtajaksi-kimmo-kapanen-palaa-urheilutoimenjohtajaksi)

4. Viime kauden kohtaamiset:
15.09.12: Tappara-KalPa 2-3 (http://tappara.fi/liiga/index.php?option=com_content&view=article&id=7124&Itemid=33)
06.10.12: KalPa-Tappara 6-2 (http://tappara.fi/liiga/index.php?option=com_content&view=article&id=7140&Itemid=33)
01.11.12: Tappara-KalPa 5-1 (http://tappara.fi/liiga/index.php?option=com_content&view=article&id=7158&Itemid=33)
05.01.13: Tappara-KalPa 2-3 (http://tappara.fi/liiga/index.php?option=com_content&view=article&id=7196&Itemid=33)
09.03.13: KalPa-Tappara 4-5 (http://tappara.fi/liiga/index.php?option=com_content&view=article&id=7238&Itemid=33)

5. Joukkueiden edelliset ottelut:
14.09.13: Pelicans–Tappara 3-2 ja. (1-0,0-1,1-1)
              Tappara: Pistetili nihkeästi auki (http://tappara.fi/liiga/ottelut/raportit/7839-pistetili-nihkesti-auki)
              Pelicans/ESS: Pelicans jatkoaikavoittoon Tapparasta maalein 3-2 (http://www.ess.fi/?article=428542)
              4Pro: Huippuhetket: Pelicans - Tappara 14.9.2013 (http://www.nelonenpro.fi/j%C3%A4%C3%A4kiekko/sm-liiga/media/579029)
14.09.13: KalPa-JYP 1-2 ja. (0-0,0-1,1-0)
              KalPa: Kotiavauksessa hyvä tunnelma, JYP ratkaisi jatkoajalla (http://www.kalpa-hockey.fi/2013-2014_uutinen/kotiavauksessa-hyva-tunnelma-jyp-ratkaisi-jatkoajalla)
              JYP: otteluraportti (http://www.jypliiga.fi/uutiset/otteluraportti-kalpa-jyp-14.09.2013)
              4Pro: Huippuhetket: KalPa - JYP 14.9.2013 (http://www.nelonenpro.fi/j%C3%A4%C3%A4kiekko/sm-liiga/media/579020)

6. Kausiennakot KalPa:
12.09. IS: Analyysissä KalPa: johtavien pelaajien rivissä tilaa (http://www.iltasanomat.fi/sm-liiga/art-1288598203518.html)
12.09. Liiga: Joukkue-ennakko 2013-14: KalPa haastajan paikalla (http://www.liiga.fi/arkisto/uutiset/joukkue-ennakko-2013-14-kalpa-haastajan-paikalla.html)
10.09. YLE: Peliään suoraviivaistanut KalPa toipuu Salmisen lähdöstä (http://yle.fi/urheilu/peliaan_suoraviivaistanut_kalpa_toipuu_salmisen_lahdosta/6823357)
09.09. MTV3: KalPa - valokeilassa nuoret tähdet (http://www.mtv3.fi/urheilu/jaakiekko/smliiga/uutiset.shtml/2013/09/1802302/esittelyssa-kalpa---valokeilassa-nuoret-tahdet)
02.09. Ja: KalPan tavoite kevättä pidemmällä? (http://www.jatkoaika.com/Artikkeli/kalpan-tavoite-kev%C3%A4tt%C3%A4-pidemm%C3%A4ll%C3%A4/150662)
02.09. Ja: KalPa nuorten tähtien varassa (http://www.jatkoaika.com/Artikkeli/kalpa-nuorten-t%C3%A4htien-varassa/150671)
19.08. SuomiKiekko: 14/14: Mihin KalPan potku riittää? (http://www.suomikiekko.com/2013/08/1414-mihin-kalpan-potku-riittaa/)

7. Numeroita:
Liiga: Tappara/otteluohjelma (http://www.liiga.fi/joukkueet/tappara/otteluohjelma.html#tabs)
Liiga: KalPa/otteluohjelma (http://www.liiga.fi/joukkueet/kalpa/otteluohjelma.html#tabs)
Liiga: Kuntopuntari (http://www.liiga.fi/tilastot/kuntopuntari.html)
Annabet: Statistiikkaa otteluparista Tappara-KalPa (http://annabet.com/fi/hockeystats/h2h.php?team1=7&team2=107&Vertaa=Vertaa)
Veikkauksen pitkäveto (https://www.veikkaus.fi/fi/pitkaveto) (1,72-4,25-3,55)

8. Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Jari Leppäalho #24 (http://www.liiga.fi/erotuomarit/paatuomari/leppaalho-jari.html) ja Aleksi Rantala #25 (http://www.liiga.fi/erotuomarit/paatuomari/rantala-aleksi.html).
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: 4_TRA - Syyskuu 17, 2013, 08:54:55
Hiljaista on illan pelin suhteen palstalla, liekö ensimmäisten kahden pelin esitykset pistäny faneille luun kurkkuun.
Ketjun otsikko on kyllä kohdallaan ja oma vastaus on että pistekin on yllätys. No illalla sen sit näkee... kait sinne hallille kuitenkin pitää lompsia. Jotenkin vaan on nyt alavireiset tunnelmat... jos omaa hyvinvointia ajattelis niin parempi olis mennä reenaamaan spurtteja.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Miksa - Syyskuu 17, 2013, 10:01:59
Kaikki skenaariot illan pelistä ovat kyllä mahdollisia. Odotukset on faneilla niin tapissa, että kauden alussa, vasta kahden pelin jälkeen, piruja maalaillaan jo isolla pensselillä seinille. Tosiasia kuitenkin on ,että nyt vasta joukkueet opettelevat pelaamaan yhdessä ja "paineessa". Kyllä tää tästä!
KalPa on kyllä tälläkaudella todella hmv porukka, enkä pitäisi ollenkaan mahdottomana, että tänään pisteitä tulisi kerralla se 3. Tosin draaman kaareenhan sopisi parhaiten se jatkoaikavoitto ja vasta seuraavassa pelissä se suora kolmonen. Harmi kun on töitä esteenä paikalle saapumiselle, muuten oltais ILMANMUUTA pönöttämässä.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: PikkuKalle - Syyskuu 17, 2013, 10:12:39
Tänään ensimmäistä kertaa katsomaan Tapparan Liiga-peliä. Tappara-Blues pelin kävin katsomassa harjoituskaudella. 
Pelissä silmiin pisti Jormakka, Kuusela ja Puistola, kaikista näki että heihin voi luottaa. Sentteripelin heikkous pisti silmään, mutta ei se viime vuonnakaan tähän aikaan parasta ollut.
Tänään odotan näkeväni Tapparan, joka tosissaan taistelee voitosta ja omaa jonkinlaisen pelitavan mitä seurata.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: soosi - Syyskuu 17, 2013, 10:23:27
Tänään odotan näkeväni Tapparan, joka tosissaan taistelee voitosta ja omaa jonkinlaisen pelitavan mitä seurata.
Tuota kyllä on odottanut viimeiset viisi vuotta joka pelissä ja tuota pitäisi aina olla.
Rautakorven aikana näin on ollut, mutta Ilves-pelissä ottelun viimeisellä puoliskolla taistelu oli näennäistä puuhastelua ja pelitapa ei ihan wanna-be-valkulle auennut, mutta ei onneksi mitään viivelähtöjä oman maalin takaa aika taikka Summasen äiti- luonto kiekko, mitä se ikinä onkaan.

Profiilipelaajien pitää nostaa tasoaan. Kiekkoa pitää laittaa maalia kohti; ei plekseihin tai hakea viimeistä syöttöä takanurkalle. Taklauksia pitää olla Villen pelikiellosta huolimatta.

Paikallispelissä oli yllättävän isoja osia katsomosta tyhjänä ja vain se noin 700 katsojaa. Tänään on 15 euron liput, joten toivottavasti arkipeliin saadaan katsojia.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Number7 - Syyskuu 17, 2013, 10:39:08
Kalpa tänään vastassa. On hyvin vaikea ennakoida mitään, koska on täysin arpapeliä minkälainen joukkue tänään astelee jäälle. Toivotaan kolmea pistettä ja erikoistilannepelaamisen parantumista. Jännä nähdä, jatkaako joukkue edelleen koohottamista vailla päämäärää vai ruvetaanko pikkuhiljaa löytämään myös pelitapaa sieltä joukosta.

edit. siirretty teksti tuonne peliesitysten puolelle.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Corkscrew - Syyskuu 17, 2013, 10:43:41
Ipa-pelissä Tappara pyrki selvästi nopeampiin ratkaisuihin hyökkäysalueella kuin viime kaudella, eikä harjoituspeleissäkään ihan näin suoraviivaisia oltu. Kun viime kaudella pienistä kulmista kiekon toimittaminen maalille vaikutti olevan lähes kiellettyä, niin nyt Kolppaselle heiteltiin jonkin verran kiekkoja huonoistakin asemista. Ne olivat vaan liian usein lähes suoraan räpylään ammuttuja karkkeja, joista ei tullut irtokiekkoja mikä olisi laittanut Ilves-puolustusta hajalle. Maalille oltiin aina menossa ainakin näennäisesti, mutta kun pienistä kulmista ammutut vedot olivat liian helppoja ja keskeltä viivasta ammutut blokkasi usein jo puolustus, niin liian hampaaton Tappara kokonaisuudessaan oli, keskelle ei vaan päästy tai menty. Kolmannessa erässäkin vaarallisia paikkoja oli joukkueilla suunnilleen saman verran vaikka Tapparan takaa-ajajana olisi pitänyt pystyä niitä enemmän luomaan. Ilves pyrki hanakasti vastaiskuihin ja sai haavoitettua liian helposti Tapparaa niillä.

Mitä tänään pitää tehdä toisin niin ainakin laukausten laadun pitää olla parempi. Kaipasin jo viime kaudella välillä tilanteita joissa Tappara olisi sinnikkään huippupaikan hakemisen sijaan horjuttanut vastustajaa toimittamalla kiekkoa vaan yksinkertaisemmin maalille, etenkin peleissä joissa huippupaikan luominen oli hankalaa ja kesti pitkään. Mutta jos ammutaan vaan liian helppoja kuteja eikä päästä häiritsemään maalivahtia maalinedusliikenteellä, tästä ei ole paljon apua.

Viime kaudella kesti jonkin aikaa että Tappara sai kiekollisen pelitavan toimimaan kun pelin tempo kasvoi sarjan alettua. Nyt kun pelitapaa on nopeutettu ja suoraviivaistettu, pelaajilla on taas pieniä sopeutumisvaikeuksia. Eikä asiaa edesauta yhtään se että huippusenttereitä lähti kaksi mutta ei toistaiseksi ole tullut yhtään tilalle. Toivotaan asiaan parannusta jo tänään.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: grassinen - Syyskuu 17, 2013, 11:04:00
Mielenkiintonen ja tärkee peli molemmille, näiden meidän ratkasijoiden pitäis nostaa nyt tasoonsa aika huimasti jo. Harmi todellakin, harmi kun vasta toinen kotipeli ja joudun tän skippaan välistä kun kipeenä taas vaihteeks. No tarvii seurata jotenkin muuten, pakko parannella eikä tulla kattoon ehkä tahmeeta peliä ja olla vielä kipeempi huomenna  :o
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: peterra - Syyskuu 17, 2013, 12:52:37
Melkoisesti elänyt kokoonpano sit tänään:

81 Jukka Peltola - 28 Jarkko Malinen - 14 Pekka Jormakka
44 Jan-Mikael Järvinen - 71 Kristian Kuusela - 74 Antti Erkinjuntti
25 Henrik Haapala - 18 Philip McRae - 34 Olli Palola
27 Elmeri Kaksonen - 39 Tomas Plihal - 57 Arttu Ilomäki

12 Markus Kankaanperä - 55 Nick Bailen
21 Pasi Puistola - 38 Teemu Aalto
6 Pekka Saravo - 80 Jan Tabacek

77 Juha Metsola
(29 Zoltan Hetenyi)
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: keigykedy - Syyskuu 17, 2013, 12:54:05
Nyt on sitten sellaset ketjut että KalPalle tarjotaan kyllä ihan tosissaan mahdollisuuksia pisteiden ottamiseen...

Vaikka Connolly ja Ville ovat poissa niin en olisi kyllä ihan itse sanut millään yhdistelmillä tuosta pelajaalistasta noin sekavan näköisiä vitjoja kasaan !

Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Mika - Syyskuu 17, 2013, 12:54:35
Mielenkiintoisia muutoksia Kuusela sentterin tontille ja Connolly poissa? Onkohan kipeä vai eikö muka mahdu pelaamaan. Ei kuitenkaan ole esiintynyt mitenkään huonosti.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Messi - Syyskuu 17, 2013, 13:02:39
En ole nähnyt kahta ekaa peliä, mutta olen hevosmiehiltä kuullut,että Haapala olisi pelannut aika hyvin ja saanut aikaiseksi koko ajan (myös jäähyn, josta tuli maali), Siltä se nyt näyttääkin, kun hänet on nostettu 3:een ehkä isommalle peliajalle. Palola on ennestään tuttu, kiva kattoa miten sentterin kanssa sujuu.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: hande1 - Syyskuu 17, 2013, 13:03:50
Connollyllä täytyy olla muu syy poissaolemiseen kuin ettei mahdu kokoonpanoon. Jos niin aattelee loppus meiltä pelaajat kertaheitolla,Chris on kuitenkin ollu kärkikaartia tähän asti. >:(
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: holvius - Syyskuu 17, 2013, 13:21:23
Onpa sekoitettu pakka. En ole pelejä nähnyt, mutta onko tälläisessä täydellissä sekoittamisessa mitään järkeä ? Tuntuu jotenkin, että ajatellaan, että mikään ei toimi ja vaihdetaan kaikki.

Täytyy mennä katsomaan, mutta kovin paljon hienouksia voi tuskin odottaa.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Harald Hokiman - Syyskuu 17, 2013, 13:26:22
Tänään tehdään Tuokkolan pojasta reikäjuustoa, mikäli vastustajan maalilla.  8)
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Screamager - Syyskuu 17, 2013, 13:28:23
Hei, ennen kuin alkaa uusi paniikki niin muistelkaa taas viime kautta. Ihan samanlaista sekoittelua se oli silloinkin alkuunsa ja sitten kun niitä koostumuksia oli aikansa mulkattu eri malleilla niin sitten löytyi jämptit kentät ja niillä mentiin sitten pitkään. Etsitään pelitilanteessa yhteisiä kokemuksia, kyllä ne pysyvämmät koostumukset sieltä löytyvät ajan kanssa.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: AnSo - Syyskuu 17, 2013, 13:35:40
Onpas mielenkiintoset kentälliset. Nyt on sellanen kutina että ykkönen laittaa kaks tai kolme kertaa limpun sisään, jotenkin tuntuu että Juki löytää ittensä Jormakan kanssa ja tulosta syntyy. Muutenkin toi ykkönen näyttää hyvältä koostumukselta, löytyy niitä käsiä, maalille ajoa ja myös duunin tekoa. Ykkönen näyttää tänään miten pelataan suoraviivaista jääkiekkoa!

Kakkonen on kans aika mielenkiintonen ja jotenkin tuntuu että se on taas se kenttä mikä pelaa pidempiä hyökkäyksiä ja tekee sen hienon maalin takatolpalta tyhjiin, tosin myös ehkä silloin tällöin omissa vähän vaikeuksissa...

Kolmonenkin on aika mukava sekotus ajatellen että siinä on laidoilla lämpösetlaiturit ja vähän vielä viileänä oleva sena. Tuntuis että McRaelta on otettu paineet vastuunkannosta pois ja annettu rauha hakea peli uomiinsa. Nyt ainakin on hyvin liikkuvat ja kiekkoa siirtävät laiturit vierellä.

Nelosesta on sitten paha sanoa, tulos voinee olla maan ja taivaan väliltä, vähän toi pelottaa kun kaverit tuntuu niin eri tyylisiltä ja nopeuksisilta mutta toivotaan parasta.

Mielenkiintonen ilta tulossa :)
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Remulus - Syyskuu 17, 2013, 13:39:31
Missä se Connolly ihan oikeasti on? Ei juma.... jos viltissä. Ainoita väripilkkuja muutoin suht harmaassa ja tasapaksussa joukkueessa. Joukkueen viihdyttävin pelaaja.
Jaaha. Enpä uskalla odottaa yhtään mitään. Kai sitä hallille pitää itsensä silti raahata.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Mr.Peter - Syyskuu 17, 2013, 13:58:40
Kieltämättä mielenkiintoinen kokoonpano ns. pakkovoitto peliin. Saas nähdä pitääkö nuo kentät sitten paikkansa ihan koko
pelin, Rautakorpi kun on näissä aika velmu kaveri.
Tärkeä peli molempien kannalta...uskon, että kotivoitto kairataan vaikka väkisin.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: KILO - Syyskuu 17, 2013, 15:10:01
Harmi todellakin, harmi kun vasta toinen kotipeli ja joudun tän skippaan välistä kun kipeenä taas vaihteeks.
Grassinen kipeänä, ei uskois. Jätkän pitäisi napsia vitamiineja.

Mutta on tosiaan erikoinen kokoonpanon rakenne. "Lähtökohtaisesti kyvykkäimmät" pelaajat on aikalailla ripoteltu läpi ketjujen. Saa nähdä miten toimii. Pakkipareihin ei kuitenkaan ole koskettu.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: janneojanenonjumala - Syyskuu 17, 2013, 15:53:01
Ihan oikein sekoittaa noiden kahden pelin jälkeen, olis voinut jopa veskarinkin vaihtaa tähän peliin. Ite lähen ens viikolla ulkomjaille kuukaudeks ja en usko ett sillonkaan vielä palatessa peli ihan uomissaan on,
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: soosi - Syyskuu 17, 2013, 15:58:55
Harmi todellakin, harmi kun vasta toinen kotipeli ja joudun tän skippaan välistä kun kipeenä taas vaihteeks.
Grassinen kipeänä, ei uskois. Jätkän pitäisi napsia vitamiineja.

Mutta on tosiaan erikoinen kokoonpanon rakenne. "Lähtökohtaisesti kyvykkäimmät" pelaajat on aikalailla ripoteltu läpi ketjujen. Saa nähdä miten toimii. Pakkipareihin ei kuitenkaan ole koskettu.
Eikös viimekaudellakin ollut jotain ihan laboratoriakokoonpanoja syksyllä. Tämä lienee parempi tapa saada kaikki hereille kuin pyynikin portaat tai saunailta. Ehkä ne on tulossa?
Pakkiparien säilyttäminen oli yllätys. Aalto-Puistola on kyllä aika killeri-settiä. Kuin Saravo-Leimu viime kaudella eli isoin mielenkiinto on kierretäänkö vai mennäänkö keskeltä ohi.

Ilmerisesti lippuja on saatu kaupakis 15 euron hinnalla, kun taitaa sivukatsomot olla alarivejä vaille täynnä.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: gatecrasher - Syyskuu 17, 2013, 16:06:15
Tuolla Twitterin puolella Tapparan asiosta perillä oleva taho tiesi kertoa, että Connolly olisi saanut pallon silmäänsä ja huilaa tämän takia. Loppuviikosta kaiketi jo kehissä.

Tehdyt muutokset ketjuihin ovat ihan perusteltuja, vaikka hieman ihmetyttää että koko harjoitusottelu rupeama vedettiin samoilla koostumuksilla. Tuolloin olisi jo pitänyt hieman testailla eri parivaljakoita. No nyt muutokset oli myös pakonsanelemia poissaolojen vuoksi.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Suoraman Sevon - Syyskuu 17, 2013, 16:13:12
Ei kannua syyskuussa nostella... Voisko ajatella että hirmuinen lento viimevuonna tässä vaiheessa kostautui lopulta playoffs vaiheessa? Lue. Loukkaantumiset.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: passivemonkey - Syyskuu 17, 2013, 16:28:21
Ei kannua syyskuussa nostella... Voisko ajatella että hirmuinen lento viimevuonna tässä vaiheessa kostautui lopulta playoffs vaiheessa? Lue. Loukkaantumiset.

Jos Tapparaa tarkoitat, niin lento alkoi vasta Marraskuussa. Eikä ne Tapparan pelaajat olisivat loukkaantuneet ilman niitä epäonnisia taklauksia/tilanteita Hifk-sarjassa. Voi olla että ymmärsin viestisi väärin..

Tämän illan peli on kyllä mielenkiintoinen, yhtään tiedä miten käy. Joko peli on vielä sekaisempaa ja tai asettuu uomiinsa. Ei ole helppo matsi veikkauksen pelejä harrastaville.

Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: himmmaaa - Syyskuu 17, 2013, 16:50:14
Ei kannua syyskuussa nostella... Voisko ajatella että hirmuinen lento viimevuonna tässä vaiheessa kostautui lopulta playoffs vaiheessa? Lue. Loukkaantumiset.
Tapparan osalta viime syksy oli ihan täyttä korpivaellusta. Siitä oli lento kaukana. Ajettiin vasta sisään uutta pelisysteemiä ja ajoittain homma näytti aivan hirveältä ja päämäärättömältä.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Suoraman Sevon - Syyskuu 17, 2013, 16:57:46
Juu tarkennetaan nyt että ei Joulukuussa Kannua nosteta...mutta sen kannalla olen että Esim. Euromenestys ei palvellut Liigan playjareita...jalka alkoi painaa...
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Väsyneet Kädet - Syyskuu 17, 2013, 17:05:48
Connolly on kuulemma sairaana tms. Ja radiossa kerrottiin Puistolan pelaavan Bailenin kanssa ja Kankaanperä Aallon.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Z-16 - Syyskuu 17, 2013, 17:08:34
Mistä näkyy ja mitä maksaa jos katsoo pelin netistä. Kaikki hiukan mennyt ohi, Urholta ei yksittäisiä pelejä enää näy.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: S.T. - Syyskuu 17, 2013, 17:20:07
Mistä näkyy ja mitä maksaa jos katsoo pelin netistä. Kaikki hiukan mennyt ohi, Urholta ei yksittäisiä pelejä enää näy.

Ruutu+ Pro palvelusta ja vuorokausihinta 14,95€

http://www.ruutu.fi/ (http://www.ruutu.fi/plus/pro)
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: grassinen - Syyskuu 17, 2013, 17:53:08
Ei kannua syyskuussa nostella... Voisko ajatella että hirmuinen lento viimevuonna tässä vaiheessa kostautui lopulta playoffs vaiheessa? Lue. Loukkaantumiset.
Tapparan osalta viime syksy oli ihan täyttä korpivaellusta. Siitä oli lento kaukana. Ajettiin vasta sisään uutta pelisysteemiä ja ajoittain homma näytti aivan hirveältä ja päämäärättömältä.

Niin oli ja näyttää vähän samalla kaavalla menevän tääkin kausi.. pojat tukossa ja fanit tuskasina, mutta ite jaksan pitää hyvin viime kauden syksyn mielessä. Kyllä silloinkin alko pinna oleen just ennenkun ne lentokelit jo katkeemassa, mutta sitten lähettiin tosiaan lentään. Toivottavasti ei rämmitä niin pitkään niin totaalisesti, mutta se lentokeli saa tulla (ja tuleekin) jossain vaiheessa ja suora playoffpaikka riittää ja sehän tässä tavotteena vasta onkin. Ja kirkastetaan se mitali.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Number7 - Syyskuu 17, 2013, 20:06:22
Huh, huh. Olipa järkyttävää kuraa, mutta onneksi onnistuttiin se 3p sieltä kaivamaan. Kalpalla vissiin 10 alivoimaa ja saatiin jopa yksi maali kairattua. Jotenkin kaikki tekeminen todella vaikean näköistä. Purut huolimattomia ja monasti vastustajan lapaan, kahden metrin syötöt kolme metriä ohi, kukaan ei ole yhdessäkään vedossa maskissa, kukaan ei aja maalille jne. jne. Vaikka tietääkin, että peli tulee tuosta roimasti paranemaan, niin kyllä on todellista kärsimystä katsella tuota koohotusta. Myös tuomari oli tänään todella huono ja avusti meille kotivoittoa koko rahalla. Lopussa vielä liigalle tyypillinen 5min jäähy puhtaasta taklauksesta. Ryntäystä tuosta ei saa millään. Onneksi saatiin pisteet. Loppuun plussat ja miinukset;

+ Cheerleaderit olivat jälleen ihan kivoja. Saisivat kuvata enemmänkin.
+ Hakametsän jää vaikutti olevan kohtuullinen
+ Kasperi Kapanen oli pirteä. Valoisa tulevaisuus edessä.
+ Palola/Peltola/Erkinjuntti hyvällä pelipäällä. Sääli ettei Palola ratkonut avopaikoistaan peliä jo aikaisemmin.

+- Kuusela. Pääsee sinne neutraalin välimaastoon ratkaisemalla pelin. Useita muitakin vetopaikkoja, mutta tänään ei osunut. Lisäksi sähläilyä kiekon kanssa ja aivan käsittämätön jäähy 5v3- tilanteessa, missä ei vaan saa ottaa jäähyä. Ylivoimaa muiden mukana mielin määrin, ei tulosta. Toivotaan että parantaa paljon vielä tästä.

- Aalto. Kyllä on taas kuin haamu viime kauden pleijareihin verrattuna. Suurin osa syötöistä menee aivan harakoille ja ylivoimalla pleksit paukkuvat kiitettävästi. Tosin maskikin on joka vedolle olematon, joten vaikea on pelejä ratkoakaan. Joutuu omassa päässä roikkumaan eniten pakeista, vielä on selvinnyt vähillä jäähyillä.
- Malinen/Mcrae/Plihal. Meidän sentterit. Ei mitään järkeä pelissä tänään. Malinenkin selvästi huonompi kuin aiemmissa peleissä.
- Hitaus. Oltiin pari askelta Kalpan kavereita jäljessä luistelussa. Paikat ilmeisen jumissa. Toivottavasti aukeaa ennen joulua.
- Pelisuunnitelma/pelitapa. Mikä se on ?

---- Tuomarit. Suosivat räikeästi kotijoukkuetta tänään. Tottakai parempi näin päin, mutta hiljaiseksi se silti vetää. Lopun 5 minuuttinen täysi vitsi. Ei onneksi ratkonut ottelua.
------ Jormakka. Aivan käsittämättömän surkea peli. Mikä EHT- ratkaisija ? Väläyttää aika ajoin nopeudellaan, mutta pelaa todella itsekkäästi ja menettää kiekkoa todella usein. Lisäksi yritti hakea ulosajoa viikatteella pohkeille. Selvisi kakkosella. Pitäisi olla meidän profiilipelaajia, mutta tällä hetkellä muistuttaa enemmän Kimmo Koskenkorvaa. Toivottavasti joku sanoo hänelle, että vielä ei ole NHL/KHL- sopimusta taskussa.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Puolesta - Syyskuu 17, 2013, 20:07:05
Tuli se voitto sieltä. Toisen erän lopussa Tappara sai henkisen yliotteen. Arvasin, että päättyy sen jälkeen Tapparalle 1-0.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: taakka - Syyskuu 17, 2013, 20:08:19
Eiköhän anneta Metsolallekin pari plussaa++. Hieno nollapeli.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Puolesta - Syyskuu 17, 2013, 20:13:07
Vanha Tappara keskialueen tukkoineen se astui esiin.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Screamager - Syyskuu 17, 2013, 20:31:48
Pika-analyysi pelistä yleisellä tasolla, saunakaljan jälkeen ehkä laajempi.. Ei täällä kyllä näytetä annettavan yhtään armoa, herran jestas mitä kitinää tässä ketjussa ja otteluseurannassa. Peliä on selvästi muutettu viime kaudesta pyrkimyksenä pelata nopeammin ja sen näkee aivan selvästi esimerkiksi suuresta määrästä epäonnistuneita syöttöjä, jotka menevät korostetun helposti vastustajan lapaan. Avaus pyritään saamaan nopeasti ylöspäin pakilta, mutta kun hyökkääjien luistelulinjat ovat vielä eri tahdissa pakin ajatusten kanssa eikä vastustajaa osata kiertää tarpeeksi hyvin, tapahtuu vääjäämätön syötönkatko.

Pelitapa on nähtävissä toisin kuin Number7 väittää, koska rakenteet ovat olemassa, mutta homma on nyt vain kiinni yksinkertaisesti suorittamisesta ja oppimisesta. Pelaajat hakeutuivat ihan selviin asemiin hyökkäyksiinlähdöissä, mutta avaussyöttö tuli liian usein liian hätäiseen ja karvaus oli välissä. Kun taasen laituri nosti laitaa pitkin jalalla, ei nopeus ihan riittänyt, mikä taas lienee kertoo lievästä jumituksesta? Oli syy mikä oli, nopeus ei nopeillakaan kavereilla vielä riittänyt suoraan tilanvoittopeliin.

Alivoimapeli oli hyvää ja kertoohan tuo 0 päästettyä särmästä puolustamisesta. Ylivoimapeli sakkasi "ykkösylivoimalla", mutta kakkonen sai hyvää pyöritystä aikaan. Palolalla oli selvä lukko päällä tänään, muun muassa paiskoi ja hajotti vaihtoaition ovea yhden avopaikan jälkeen ja oli vielä sen jälkeen tilanne, jonka jälkeen meinasi melkein vastustajaa lyödä epäonnistumistaan sadatellessa. Tarkkuutta ja rentoutta kaivataan yksilöille eivätkä ne ominaisuudet tule peliin muuta kuin suorittamalla kaavan mukaan ja opettelemalla.

Hyökkäys eli se pelin osa-alue, johon on täksi kaudeksi selvästi haettu muutosta, kaipaa vielä raakaa tositilannetreeniä eikä kitinä täällä auta siihen yhtään. Se nyt vain on noin, ei sitä opita muuta kuin tositilanteessa hakemalla yhtäältä tarkkuutta ja toisaalta rentoutta suorituksiin, ettei peliä tarvitse "pakottaa", niin kuin se nyt näyttää valitettavasti paikoin olevan. On "pakko" syöttää nopeammin ylös suhteessa viime kauteen ja se aiheuttaa vielä tässä vaiheessa hämminkiä niin viimekautisille pelaajille kuin uusille tulijoille. Viivelähtöjä ei Tappara paljoa vaihtojen ulkopuolella esittänyt ja yleisemminkin avauspelaamisessa on nopeampi rytmi. Annetaan aikaa niin joukkuepelille kuin sen totetuttajille eli yksilöille.

Ja hei, kolmen pisteen voitto nollapelillä!!
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Pipa - Syyskuu 17, 2013, 20:37:46
Tapparan puolustaminen parani kokoajan pelin kuluessa, 3. erässä Kalpa oli vaikeaa päästä alueeltaan pois. Alivoimapelaamine oli todella hyvää, nyt ymmärrän miksi Plihal on hankittu. Aloitusvoittoja ja erittäin fiksua pelaamista, oli yksi parhaista tänään.
Metso myös hyvä, rauhallinen itsensä.
Kuuselasta tykkään kokoajan enemmän ja enemmän, tekee oikeita ratkaisuja sekä pystyy vääntämään puolustuspäässä tilanteita meille.
Maalintekopaikkojen hankkiminen on vaikeaa, näkee että ajoitukset jne eivät vielä ihan toimi, aina on hiukan kiire ja sitämyötä menee hätäilyksi.

Pakko se on uskoa että se tästä vielä paranee, ainakin itsellä tuo puolustuspelaaminen toi sitä takaisin.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Kadg - Syyskuu 17, 2013, 20:38:34
Screamagerin kanssa samaa mieltä. Annetaan aikaa. Kun näistä yksilöistä saadaan toimivat kentät niin tulosta kyllä tulee. Ainoa mikä tässä kohtaa huolettaa on kuitenkin sentteritilanne. McRae on kyllä ihmeellinen arvoitus. Miksei saa enempää vastuuta, esimerkiksi YV.llä kun ei muutkaan saaneet mitään aikaiseksi? On väläytellyt harjoituspeleissä ja iski myös maaleja, joten todella outoa peluutusta miestä kohtaan, joka varmasti kaipaa niitä onnistumisia uudessa ympäristössä.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: grassinen - Syyskuu 17, 2013, 20:45:11

Ja hei, kolmen pisteen voitto nollapelillä!!

Jätetään toi viimenen lause tohon vaan, pikasesti lukien aikas samaa mieltä koko tekstistäs. Kummastuttaa kun suurinosa kirjottajista kuitenkin pidemmän aikaa ja ainakin viimekaudella kirjotellut täälä. Ettekö yhtään muista mitä tuskaa ja paskaa se alkukausi oli, tuli melki parit itkupotkutraivarit jossain vaihetta syksyä kun syysmasennus paino muutenkin päälle ja kaiken tietävä Rautakorpi ja huomattavan satsattu joukkue rämpikin sielä viimesien joukossa. Mutta sitten kun se naksahti, sitä tarvi enemminkin jännittää koska voittoputki aina katkee noin yhdeksi peliksi jatkuu siitä taas.. Mutta kai se on nykyään niinkun kaikessa, kaikki heti nyt.

Tappara on 6:n joukossa runkosarjan loputtua ja sehän riittää ihan hyvin, sitten katkotaan päitä yks kerrallaan.. mutta siihen on toki aikaa, mutta ei pelota yhtään tää alku tahmeus ja hei onhan tässä "jo" hurjat 3 peliä pelattu, häviö, tasuri, voitto, ei se nyt niin karmeeta ole.. jos 10 pelin jälkeen olis 0 pistettä ja kaikki surffailis samalla lailla kun nyt niin sitten oisin itekkin enempi kun huolissani, mutta niin ei ole, eikä tule käymään.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: holvius - Syyskuu 17, 2013, 20:49:24
Pelintaso oli jotakin kauhufilmin ja komiikan välistä. Onhan tuollaista räpellystä tuskaa katsoa. Seuraavalla kerralla toivottavasti huomattavasti paremmin.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: JuZa69 - Syyskuu 17, 2013, 20:57:10
Tässä muutamia näytteitä viimekauden syksyltä: Summasummarum älkää painako sitä paniikkinappulaa vielä vaan odotellaan tonne joulutaukoon asti ja aletaan sitten arvioimaan tätä joukkuetta paremmin.

Ei huolestuta vai! Pelitapa toimii, mutta pelaajat eivät saa syöttöjä omille tai viitsi luistella. Eivät ole tarpeeksi kyvykkäitä toteuttamaan Jukan kiekkokontrollia. Kyllähän Tappara kiekkoa hallitsee, mutta ei se ole sattumasta tai tuurista kiinni, että Tappara häviää nämä pelit, joita se näennäisesti hallitsee. Kyllähän tämä huolestauttaa pirusti. Tappara oli tänään laiska eikä ansainnut pistettäkään

Ilmeisesti tilanteet voi nähdä aivan toisin. JYP:n toinen maali menee täysin Aallon piikkin, joka antoi aivan karmean syötön Tuukan taakse ja vielä paineettomassa paikassa. Ei Mäntylä ottelussa hyvin pelannut, mutta Aalto oli vielä huonompi. Aivan jäätävän surkea molemmissa päissä kenttää.

On tämä surkeaa, kolmas tappio kotona putkeen. Osa avainpelaajista vaeltelee yössä. Mikä vaivaa Erkinjunttia ja Mäntylää? Ei todellakaan odotusten mukaista. Nimokin tuntui olevan ainakin tänään aivan puhki.

Eka erä oli hyvän näköistä peliä meiltä vaikkei maaleja tehtykkään. Oltiin koko erän pari potkua bluessia edellä. Rauhallisuus ja luotto omiin kykyihin näkyi ekassa erässä. Jos samallailla pystytään pelaan 60 min niin olemme erittäin vahvoilla. Eniten omaan silmään iski se miten pahasti Tapparan peli muuttui tokaan erään tullessa. Ok, Tehtiinhän me siinä pari maalia mutta kyllä blues oli selvästi 2 viimeistä erää meitä parempia.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Porkkana - Syyskuu 17, 2013, 21:07:35
Kylläpä täällä on taas keran negatiivistä väkeä. Okey, peli ei ole uomissaan, mutta viisikkopeli on parantunut joka pelissä, verrattuna edelliseen. Ajatelkaa nyt, Tapparasta muuttui jokainen kentällinen,  ykkös-, kakkos- ja nelosketjuista ne tärkeimmät miehet, sentterit. Kuinkahan monella muulla joukkueella olisi peli täysin kunnossa jos heiltä olisi lähtenyt sentterit tasoa Barkov,Koskiranta ja Makkonen? Tuskin kenelläkään. Minä kyllä ihmettelen, Ettei vieläkään väellä riitä usko Rautakorpeen, kaveri on joka kausi saanut pelin kuntoon, ja tulee tekemään sen myös tällä kaudella. se että riittääkö se mestaruuteen riippuu ihan siitä, miten hyvin muut varustautuvat, ainakin Jokerit tulee vielä vahvistumaan, se on selvä. Tässä Kalpapelissäkin oli jo joitakin hyviä asioita.

+Järvinen, on kyllä kiekollisesti taitava, hyvä ylivoimalla.

+Metsola, nolla sekä hyviä pelastuksia, välillä kyllä ylipelaa tullessa vastaan, tänäänkin Kalpa olisi tehnyt ainakin 2 maalia tyhjiin jos olisivat osanneet syöttää lapaan, Mutta jos kassari pelaa nollan, se riittää, tyylillä ei väliä.

+Plihal, Tärkeä mies vielä myöhemmin kaudella, todella hyvä aloittaja.

+Kuusela, kun Tappara saa viisikkopelin toimimaan myös hyökkäyssuuntaan paremmin, tulee tekemään tuhoa, sekä ylivoimalla että tasakentällisin.

+ Malinen, Kakkossentterinä olisi omalla tontillaan, ykkösenä vielä liikaa vastuussa tehoista.

+- Jormakka, kärsii selvästi Tapparan sentteri-ongelmasta, tänään jo turhautumisen oireita, polkee hyvin, mutta muut eivät kerkiä mukaan ei tule rintamahyökkäyksiä, Menee hukkaan jollei Tappara löydä kunnon pelintekijää, Mcraesta ei siihen ikävä kyllä ole.

+- Palola, Todella hyvä laukaus, mutta jos joutuu ahdistetuksi, ei tiedä mitä kiekolla tekisi, silti, ylivoimalla vaarallinen suoraan syötöstä vedoissa.

+- Bailen, Väläyttelee välillä, mutta myös koomailee. Olen nähnyt kaverin jo 3 kertaa kaatuvan taaksepäinluistelussa, outoa.

- Kankaanperä, Kesäterässä? ajaa itsensä usein ulos pelistä taklatessaan, jäähyilee taas turhaan liikaa, joskus jäähyt pakollisia, mutta ei läheskään aina.

- Ylivoiman tehokkuus, pyörii välillä todella hienosti, mutta ei vain osuta.

- 5-5 peli toimii jo paremmin(ei silti liian hyvin) alaspäin, mutta Rintamahyökkäyksiä ei kyllä vielä saada aikaiseksi, kaikki Tapparan vaaralliset paikat tulee riistoista yhden tai kahden miehen voimalla. tai sitten ylivoimalla.

Olkaapa kärsivällisiä, Tapparan kokoonpano on muuttunut joka peliin, kun Rautakorpi löytää ensin koostumukset, sitten toisena saa puolustuspelin kuntoon, niin sitten rupeaa tapahtumaan myös hyökkäyspäähän, on se nähty joka kausi Rautakorvella.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: KILO - Syyskuu 17, 2013, 21:17:28
Pelaajat hakeutuivat ihan selviin asemiin hyökkäyksiinlähdöissä, mutta avaussyöttö tuli liian usein liian hätäiseen ja karvaus oli välissä.
Usein hyökkäysalueella KalPan puolustustyötä tekevät hyökkääjät karvasivat onnistuneesti Tapparan hyökkääjän ja puolustajan väliset syötöt siniviivan tuntumassa. KalPalla oli vähän onnistumisia, mutta tuon voi ehkä laskea yhdeksi, ja se vaikeutti osaltaan Tapparan hyökkäystouhuja. Oliko Tapparan hyökkäyspelaaminen tältä osin ennalta-arvattavaa vai hidasta, en osaa sanoa.

Tuokkola oli tänään paikoittain melkein jopa maaginen ja pitikin KalPan mukana pelissä. Tappara vei puhtaat maalintekopaikat melko selvästi, mutta molempien joukkueiden pelistä paistoi tietty epäkypsyys.

+- Bailen, Väläyttelee välillä, mutta myös koomailee. Olen nähnyt kaverin jo 3 kertaa kaatuvan taaksepäinluistelussa, outoa.

- Kankaanperä, Kesäterässä? ajaa itsensä usein ulos pelistä taklatessaan, jäähyilee taas turhaan liikaa, joskus jäähyt pakollisia, mutta ei läheskään aina.
En jaksaisi nyt sen enempää negailla, mutta pakko ottaa nämä. Kankaanperältä kehnoimpia pelejä Tapparan paidassa, varsinkin ottelun ensimmäinen puolisko. Hävisi kaksinkamppailuja, oli myöhässä ja vähän hukassa lähes joka tilanteessa. Virheet eivät onneksi kostautuneet, joten ei sen enempää suolaa.

Bailen on kyllä erikoinen tapaus. Siis todella erikoinen. Kiekko lipsuu lavan alta siniviivalla, hukkaa kiekon omissa, häviää kaksinkamppailuja, ei pelaa tilanteita loppuun ja luistelu on epävarmaa. Silti tekee usein jotain hienoa ja jännää. Antaa oivaltavia syöttöjä ja nousee juonikkaasti hyökkäyksiin mukaan. Todellinen win some, lose some -pelaaja. Ei mikään oikeaoppisen puolustamistyöskentelyn mallitapaus, mutta mielenkiintoinen pala Tapparan palapelissä. Kuinka hyvin mahtuu lopulliseen kuvaan, selviää vasta myöhemmin. Vähän sellainen juhaleimu 2.0.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Väsyneet Kädet - Syyskuu 17, 2013, 21:22:01
Järvinen ja Kuusela Tapparan parhaat tänään kera Metsolan. Järviselle vain rohkeasti lisää vastuuta.

Mutta täytyy antaa Rautakorvellekin sapiskaa. Mikä idea oli taas Ilomäen peluutuksessa? Kaveri kävi muutaman vaihdon kääntymässä ekassa erässä ja sitten villassa loput. Jormakka veti itsensä puhki pelaten joka toista vaihtoa ja se näkyi huonoina ratkaisuina. Ja miksei McRae saa ylivoima-aikaa? Siihen 5-3 - ylivoimalle Rautakorpi käskytti täysin käsittämättömät ukot. Taisi olla Plihal, Malinen, Kuusela, Erkinjuntti ja Bailen? Joukkueessa on tasan yksi lefti, joka osaa laukoa, eli McRae. Hän kuuluu ehdottomasti tuohon erikoistilanteeseen. Lisäksi Bailen viivalle kiekkovarmana ja hyvänä laukojana, Kuusela samoilla ominaisuuksilla vasemmalle. Päätyyn loistava syöttäjä Järvinen tai vaihtoehtona Erkinjuntti. Keskelle puolestaan Nieminen tai Palola, riippuen kumman kätistä siihen halutaan.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Mjones - Syyskuu 17, 2013, 21:42:01
Tarjousliput ja kauden toka kotimatsi ja yleisöä paikalla.... 4100!!! Kiva.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Harald - Syyskuu 17, 2013, 21:46:18
Viime viikolla vedeltiin ranteita auki kun KHL oli viemässä Jormakan eikä olisi myyty miljoonallakaan, tällä viikolla itsekäs Jormakka muistuttaa Koskenkorvaa.

Sekä Jormakka että Tappara varmasti vielä parantavat tästä. 3 pistettä on siihen parempi lääke kuin mitkään koukerot fläppitaululla.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Puolesta - Syyskuu 17, 2013, 21:50:23
Katsotaanpa, vaan niin seuraavassa pelissä Tapparalla on uusi ilme pelissä. Maalinteko saattaa edelleen tökkiä, mutta puolustus pitää. Tänään tosiaan puoli peliä puolustus pelasi hyvin. Sujuva puolustuspeli tuo jossain vaiheessa malttia hyökkäyksiin ja maaleja alkaa tulla.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Andy - Syyskuu 17, 2013, 21:50:39
Kahden kerroksen väkeä on nyt joukkueessa, osa pelaa hyvin ja osa on täysin unessa. Joukkuepelistä ei tule juuri nyt mitään, kun kuviot tuntuvat olevan täysin sekaisin.

Seuraavat äijät ovat pelanneet alkukauden hyvällä tasolla: Järvinen, Palola, Kuusela, Jormakka, Haapala, Metsola

Seuraavat voivat tän päiväsen perusteella miettiä menikö valmistautuminen pieleen: McRae, Kaksonen, Malinen, Plihal, EJuntti, Kanki, Puistola.

Suurin osa jengistä ei ollut valmis peliin tänään, aikamoinen vitsi koko peli. Onneksi Kalpa oli vielä enemmän sekaisin.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Screamager - Syyskuu 17, 2013, 21:53:16
Viime viikolla vedeltiin ranteita auki kun KHL oli viemässä Jormakan eikä olisi myyty miljoonallakaan, tällä viikolla itsekäs Jormakka muistuttaa Koskenkorvaa.

Sekä Jormakka että Tappara varmasti vielä parantavat tästä. 3 pistettä on siihen parempi lääke kuin mitkään koukerot fläppitaululla.

Tästä voisi kirjailla palstalle oman Huoneentaulun.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Puolesta - Syyskuu 17, 2013, 21:53:48
Tuska alkoi joukkueesta jo karista. Sen tehottomuuden ja sujuvan syöttöpelin puuttumisen tuska on saanut Tapparan pelaamaan epävarmasti. Parempaa on luvassa.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: axe86 - Syyskuu 17, 2013, 21:54:21
Järvinen ja Metsola oli tänään Tapparan parhaat, mielestäni vielä selkeästi. Erkinjuntilta myös hyvää duunia kummassakin päässä ja rauhallisuutta, eikä pahemmin virheitä. Harvoja tämän päivän joukkueessa Järvisen kanssa, jotka pystyivät tekemään peliä ja rauhoittamaan ylivoimaa. Kuusela saa synninpäästön maalillaan, vaikka otti typerän jäähyn 5v3 tilanteessa ja muitakin typeriä ratkaisuja loppupuolella. Kaikkiaan tämän "kakkosketjun" peli toimi suht hyvin. Tabacek oli puolustajista omassa päässä ykkönen ja avaukset meni omille.

Aalto ja Puistola... Hyi kamala. Mitä nää jätkät on syöny? Aivan kamalaa peliä ja jatkuvia virheitä, omista ei päästä pois ja helpotkin tilanteet päätyy todella surkeisiin ratkaisuihin. Näiden pitäis olla liigan parhaimmistoo pakeista, mutta tällä hetkellä on korkeintaan Mestis-tasoo. McRae... Huomasin miehen tänään ensimmäisen kerran jäällä kolmannessa erässä. Se kertonee oleellisen. Malinenkin oli poissa.

Kakkosylivoima, eli se jossa oli Kuusela, Erkinjuntti, Järvinen, Bailen ja oliko Palola(?) toimi pääosin erinomaisesta, vaikka maalia jouduttiinkin odottaan melkein 59 minuuttia. Huippupaikkoja oli kuitenkin lukuisia aikaisemminkin ja paremmalla onnella ja terävyydellä olisivat muutamankin maalin tehneet. Muut ylivoimakoostumukset olivatkin sitten umpisurkeita.

Hakametsän jää oli taas luvattoman huono, niin paljon kummaltakin joukkueelta kiekot karkaili ja jäi kyydistä. Baileninkin kompurointi lienee tämän syytä. Ihmeellisiä pomppuja kiekon pyörimisiä muutenkin.

Kalpan ylivoima ei toiminut yhtään missään vaiheessa ja muutenkin joukkue oli surkea. Tappara oli juuri tuon 1-0 verran parempi. Lohduttavaa huomata, että jollain muilla asiat ovat tällä hetkellä huonomminkin.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: tukkajukka2012 - Syyskuu 17, 2013, 21:57:23
Jormakka on pelimies, mutta erikoinen juttu on sekin että Jormakka pelaa hyvät pelit maajoukkueessa ja siitä viikon päästä aivan sekaisin ja tukkosen oloinen. Ei ne Ny perkule enää voi mennä niin kovaa treeneissä että sieltä on viimehetken jumit haettu.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Ioni - Syyskuu 17, 2013, 22:31:46
Kahden kerroksen väkeä on nyt joukkueessa, osa pelaa hyvin ja osa on täysin unessa. Joukkuepelistä ei tule juuri nyt mitään, kun kuviot tuntuvat olevan täysin sekaisin.

Seuraavat äijät ovat pelanneet alkukauden hyvällä tasolla: Järvinen, Palola, Kuusela, Jormakka, Haapala, Metsola

Seuraavat voivat tän päiväsen perusteella miettiä menikö valmistautuminen pieleen: McRae, Kaksonen, Malinen, Plihal, EJuntti, Kanki, Puistola.

Suurin osa jengistä ei ollut valmis peliin tänään, aikamoinen vitsi koko peli. Onneksi Kalpa oli vielä enemmän sekaisin.

Hetkinen siis... Sulla on lista alkukauden onnistujista ja siitä puuttuu Malinen? Kuitenkin siellä on esimerkiksi Haapala, joka on ilmeisesti ollut pöytäkirjojen mukaan kokoonpanossakin. (Tiedän että on ollut, mutta näkyikö tänäänkään koko miestä?).

Lisäksi Plihal pelasi tänään hyvin. Alivoiman ehdottomasti tärkein kenttäpelaaja tänään.

Nää on tietysti mielipidekysymyksiä ja niistä pitääkin olla välillä eri mieltä.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: polvitaklaaja - Syyskuu 17, 2013, 22:43:15
Metsolalla ja pakeille oli edelleen hankaluuksia löytää yhteistä säveltä ja siitä seurasi taas parista aikaisemmsta pelistä tuttua sähellystä. Aallolta jälleen kerran vähän omituisia siirtoja ja Bailen näyttää kärsivän Hakametsän paskasta jäästä tänäkin iltana.

Noista Andyn mainitsemista epäonnistujista nostaisin kuitenki Väli-Plihalin, Malisen ja EJ:n onnistujiin ja loput harmaalle alueelle. On liian aikaista kuitenkin tyrmätä kavereita kun oikeita pelejä alla on vasta muutama kipale.

McRae osaa pelata hyvin laidoissa ja kulmissa sekä tulee sieltä pois kiekon kanssa. Pystyy myös pelaamaan pois paineen alta mutta kokonaisuutena odotan kyllä kovasti parempaa suoritustasoa kuin mitä nyt on nähty. Kaksonen ei näyttänyt mitään mitä ei olisi jo nähty edellisilä kausilla.

Eniten ihmetyttä tuo helkkarinmoinen läpi syöttöjen suoltaminen. Kaippa ne rupeaa tarttumaan kauden edetessä mutta jo nyt niitä pelataan polvikorkealta pois niin mitä se on sitten Tammikuussa. Vähän ontuu moinen...
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Andy - Syyskuu 17, 2013, 22:57:45
Malinen pelasi ilman muuta kaksi ekaa hyvin, mutta tänään oli yössä. Haapala on ollut viime kauden alun tasolla, mutta vastuu on ollut toki pieni. Tekee kuitenkin koko ajan hyviä ratkaisuja kiekollisena.

McRae selkeästi isoin murheenkryyni, koska hommattiin tänne ykkössenaksi. Palola ja Järvinen iloisia yllätyksiä.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Z-16 - Syyskuu 18, 2013, 00:29:59
Jooo.
Huolissani olen vain paljonko menetetään silmäpareja katsomosta jos menee kauankin vielä ennen kun peli aukeaa oikeaan kulkuunsa.

Tänäänkin puuttui kaksi isoa nimeä kokoonpanosta, ja kun muistetaan että ajetaan pelin voittamisenkin kustannuksella pelitapaa taas sisään niin totta mooses peli näyttää kamalalta.

Rautakorpi ajattelee tässä asiassa vain mestaruuden voittamista.

Juntti ja Cc kuuluu kyllä samaan ketjuun.

Varmasti pelaajia tulee ja menee (sentteit) jos peli ei kuukauden-kahden päästä ole selvästi parempaa.

Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Suoraman Sevon - Syyskuu 18, 2013, 13:14:31
Siitä voidaan olla varmoja että maalivahtia ei meiltä KHL eikä kukaan muukaan vie...on toi mailapelaaminen Metsolalla niin kauheeta...
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Messi - Syyskuu 18, 2013, 13:29:17
Maalivahdin ensisijainen tehtävä on pysäyttää ja liimata kiekot, ei heitellä lättyjä keskialueella kärkkyville hyökkäjille (karrikoitu). Tuota moken mailapelaamistakin voidaan harjoitella niin, että oma pelaaja hakee aina oikein kiekon mokelta. Pyritään siihen, että mokke voi antaa helpon kämmensyötön, jonka pituus enintään 10 metriä. Sillä tavalla peli saadaan nopeasti käännettyä.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: passivemonkey - Syyskuu 18, 2013, 13:49:07
Siitä voidaan olla varmoja että maalivahtia ei meiltä KHL eikä kukaan muukaan vie...on toi mailapelaaminen Metsolalla niin kauheeta...

Mieluummin katselen maalivahtia joka ottaa ne kiekot kiinni ja antaa joka ilta joukkueelle mahdollisuuden voittaa, vaikka mailapelissä olisikin hieman hiomista, kuin sellaista joka antaa millintarkan lättysyötön vastustajan siniselle asti, mutta torjuntatyössään ei yllä Metsolan tasolle. Ei sillä hienolla mailapelillä torjuta vastustajan laukauksia, joka mielestäni on kuitenkin se maalivahdin tärkein tehtävä.
Otsikko: Vs: Tappara–KalPa 17.09.13 (Ti)
Kirjoitti: Calzo - Syyskuu 18, 2013, 14:29:31
Järvinen ja Metsola oli tänään Tapparan parhaat, mielestäni vielä selkeästi. Erkinjuntilta myös hyvää duunia kummassakin päässä ja rauhallisuutta, eikä pahemmin virheitä. Harvoja tämän päivän joukkueessa Järvisen kanssa, jotka pystyivät tekemään peliä ja rauhoittamaan ylivoimaa. Kuusela saa synninpäästön maalillaan, vaikka otti typerän jäähyn 5v3 tilanteessa ja muitakin typeriä ratkaisuja loppupuolella. Kaikkiaan tämän "kakkosketjun" peli toimi suht hyvin. Tabacek oli puolustajista omassa päässä ykkönen ja avaukset meni omille.

Aalto ja Puistola... Hyi kamala. Mitä nää jätkät on syöny? Aivan kamalaa peliä ja jatkuvia virheitä, omista ei päästä pois ja helpotkin tilanteet päätyy todella surkeisiin ratkaisuihin. Näiden pitäis olla liigan parhaimmistoo pakeista, mutta tällä hetkellä on korkeintaan Mestis-tasoo. McRae... Huomasin miehen tänään ensimmäisen kerran jäällä kolmannessa erässä. Se kertonee oleellisen. Malinenkin oli poissa.

Kakkosylivoima, eli se jossa oli Kuusela, Erkinjuntti, Järvinen, Bailen ja oliko Palola(?) toimi pääosin erinomaisesta, vaikka maalia jouduttiinkin odottaan melkein 59 minuuttia. Huippupaikkoja oli kuitenkin lukuisia aikaisemminkin ja paremmalla onnella ja terävyydellä olisivat muutamankin maalin tehneet. Muut ylivoimakoostumukset olivatkin sitten umpisurkeita.

Hakametsän jää oli taas luvattoman huono, niin paljon kummaltakin joukkueelta kiekot karkaili ja jäi kyydistä. Baileninkin kompurointi lienee tämän syytä. Ihmeellisiä pomppuja kiekon pyörimisiä muutenkin.


Kalpan ylivoima ei toiminut yhtään missään vaiheessa ja muutenkin joukkue oli surkea. Tappara oli juuri tuon 1-0 verran parempi. Lohduttavaa huomata, että jollain muilla asiat ovat tällä hetkellä huonomminkin.

Itse asiassa tähän surkeuksien listaan voi ihan syystä, joskin osin ymmärrettävistä sellaisista, lisätä Liigan surkeimman yleisön eilen Hakametsässä. Kritiikkiä joukkueelle, mutta on toi nyt kumma että Tamperelaiset istuu hiirenhiljaa lähes koko matsin. Ei matsin taso tietenkään viihdyttänyt, mutta ei me toisaalta joukkueelle mitään tällä tavalla annetakaan. Pikemminkin lisätään joukkueen painetta vaikeassa paikassa. Pitkä on matka todellisiin kiekkomaihin tässäkin asiassa.