Tapparan epäviralliset jälkipelit
Jääkiekkokeskustelu => Tulosveikkaus ja otteluseuranta => Aiheen aloitti: Kankaantaan profeetta - Tammikuu 05, 2012, 11:36:50
-
Ehdottomasti tästä matsista on otettava se kolme pistettä. Kuten yllä todettua, niin muu tulos on pettymys. Saipa tosin on ollut aina paha joukkue Tapparalle vieraissa, taikka kotona. Yhtään katsomatta sitä, että onko Saipa voitto-, tai tappioputkessa. Taikka pelaako Saipa, joko parhaalla kokoonpanolla, taikka c-junnuilla, niin silti ottelu on vaikea... aina... Vaikka Saipa pahemmin herätä minkäänlaisia tunteita mihinkään suuntaan, niin taidan olla silti spontaani ja tulla huomenna katsomaan, kun Tappara ottaa murskavoiton Saipasta. Ainakin näin Jani Nieminen sanoi Lukko pelin jälkeen Radio957:n haastattelussa.
En ole vielä nähnyt paikan päältä, taikka Urpolta, että kuinka nämä uudet hankinnat ja lainat ovat pelanneet. Tosin pari vuotta sitten näin Niemen ja Liukkosen peliotteita n. 20 ottelun verran Kookoon paidassa. Mielenkiintoista nähdä kuinka he pärjäävät ylemmällä sarjatasolla. Myös tämä Brett Skinner on suurennuslasin alla huomenna. Hänen peliotteista olen lukenut ja kuullut ristiriitaisia arvioita. Mutta eikös hänen kohdalla koko ajan mennä positiivisempaan suuntaan? Ainakin syöttöpiste tuli Lukkoa vastaan. Josko se maalitili aukeis huomenna?
Ps. Ensimmäinen viesti tässä foorumissa. Ilmestyköön tämä viesti siis tänne... 8)
Hieno kirjoitus Rhodeo. Omasta puolestani tervetuloa maailman parhaalle jääkiekkopalstalle ja tänään halliin. Varmaa on, että kysessä on mainitsemasi 3:n pisteen pakkovoitto (tai jopa kuuden). Toivotaan, että Nieminen loistaa maalillaan ja ennustamasi murskavoitto tulee. Maaleja pitäisi tosiaan alkaa vähitellen takoa ja samalla pitää oma pää puhtaana. Veikataan voittoa 4-1 ja että peli on täpärä noin 50 minuuttia.
-
4-1
1-0 Ahtola
2-0 Erkinjuntti
2-1 Koskiranta
3-1 Venäläinen
4-1 Skinner
-
4-1
1-0 Makkonen YV
2-0 Ahtola
3-0 Saravo
3-1 Armstrong YV
4-1 Vänttinen TM
-
Vaikka edellisetkin ovatkin veikanneet 4-1 niin minäkin se arvelen päättyvänö.
1-0 Erkinjuntti
2-0 Palola
2-1 Savilahti-Nagander YV
3-1 Strömberg
4-1 Männikkö
Jotenkin semmonen tunne että Ströbä tekee tänään maalin.
-
Ohhoh, olettepa te yksimielisiä tuloksesta. ;D
Minä lottoan sitten vaikka 3-2 Tapparalle
-
Toivottavasti saadaan 3pistettä.
-
Paha peli.(taas) Rosteri on niin kokoonharsitun oloinen(taas), että maaleja tuskin paljoa nähdään.Muutenkin Tappara on tälläkaudella harvoin tehnyt yli 3 maalia parhaallakaan kokoonpanolla, joten 2-1 voittavat tänään, koska ei se Saipakaan mikään maaliruisku ole.Toivottavasti erehdyn pahasti, sillä tuota karmeaa maalisuhdetta olisi saatava myös korjattua, mikäli sarjasijoitus menee tiukaksi.
17.42 Erkinjuntti (Makkonen) 1-0
26.55 Armstrong(Saarinen,Pukka) 1-1 YV
52.43 Skinner (Kaijomaa, Männikkö) 2-1
Torjunnat: Tappara Nieminen 10+ 9+ 12= 31
Saipa Myllyniemi 9+ 8+ 11 = 28
3 tähtee Nieminen
2 tähtee Skinner
1 tähti Armstrong
Jäähyt: Tappara 4x2, Saipa 5x2
Yleisöä 4842
Viihdearvo ***
-
Toivottavasti kukaan ei LOUKKAANNU!!! ja voitetaan samalla kun Lukko ottaa käkeen Plyyshiltä.
-
Paha peli.(taas) Rosteri on niin kokoonharsitun oloinen(taas), että maaleja tuskin paljoa nähdään.Muutenkin Tappara on tälläkaudella harvoin tehnyt yli 3 maalia parhaallakaan kokoonpanolla, joten 2-1 voittavat tänään, koska ei se Saipakaan mikään maaliruisku ole.Toivottavasti erehdyn pahasti, sillä tuota karmeaa maalisuhdetta olisi saatava myös korjattua, mikäli sarjasijoitus menee tiukaksi.
17.42 Erkinjuntti (Makkonen) 1-0
26.55 Armstrong(Saarinen,Pukka) 1-1 YV
52.43 Skinner (Kaijomaa, Männikkö) 2-1
Torjunnat: Tappara Nieminen 10+ 9+ 12= 31
Saipa Myllyniemi 9+ 8+ 11 = 28
3 tähtee Nieminen
2 tähtee Skinner
1 tähti Armstrong
Jäähyt: Tappara 4x2, Saipa 5x2
Yleisöä 4842
Viihdearvo ***
Hitto kun on kausari ja joutuu menee hallille, vaikka peli on jo tässä purettuna ;D
-
Sanos muuta!
-
Juu taas on tärkeä ottelu, yllättäen...jospa nyt vihdoin ja viimein sitten tälläkierroksella päästäisiin viivan yläpuolelle. Tosin hiukan Bluesin
avustusta siinä tarvittaisiin.
-
Muutama hyvä paikka jo Saipalla ollu.. tarvis vähä herätä taas 8)
Nieminen aloittanut taas loistavasti.
-
Vielä kun sais ton kaakkois-suomen nettiradion toimimaan..
edit. no nyt toimii, kun avasin puhelimesta
-
Ollaan jo kerran päästy hyökkäysalueelle ;D
-
aika pahalta näyttää... :-[
-
Näyttää hyvin pitkälti samalta kuin edellinenki saipa-peli.
Toivottavasti nyt vähän saadaan peliäkin aikaiseksi vielä.
-
Ilman Hattua oltaisiin 0-2 tappiolla...
-
Mä en vaan voi hyväksyä sitä, että joku pirun saipa tulee hakametsään ja vie kotijoukkuetta. Ei vaan pysty hyväksyyn asiaa..
Hattu on kyllä huikee!
-
Torjunnat 10-1, arvatkaa kummin päin... ?
-
Jos se tästä yv:stä lähtis :)
-
Jos se tästä yv:stä lähtis :)
Meinas lähtee lapasesta.. ;D
-
Voi ***** mitä räpellystä....
-
Kun olisi edes joskus jotain muuta variaatioita kuin " pitkä päähän ja perään "...
-
Lukkokin olisi tappiolla..
-
Tekeeks nää kaverit tätä työkseen?
-
Oliskohan taas liikaa toivottu yv-maali?
-
Oliskohan taas liikaa toivottu yv-maali?
tällä pelilä on
-
Voisko ees yv:llä koittaa joskus tuoda kiekko viivan yli?
Siis oikeesti.. on kyllä niin sysipaska tappara nyt..
-
Näyttää aika hyvältä. Kaksi ylivoimaa ja 17 minuuttia pelattu, torjunnat 13-3, ei hyvää päivää. Tyypillinen saipa peli, onneksi ei tule vastaan tammikuun tasauksissa...
-
Nyt saisi RD avata äänijänteet ja kunnolla ! Aivan pihalla koko sakki...
-
Tää kaakon selostaja on kyllä HUIKEE!!!
-
Tappara puristaa mailaa ihan järkyttävästi. Olihan SaiPalla monia "helppoja" kuteja viivasta ilman maskia joten siinä mielessä torjunnat näyttää pahemmalta kuin onkaan. Jokatapauksessa oli SaiPalla laadukkaammat paikatkin, sanoisin 2-3 maaliin. Tapparalla vain yksi ja se osui Liukkoselle. Aloitukset on edelleen todella suuri ongelma, SaiPa voitti monia aloituksia ihan sata-nolla hyökkäyspäässä.
Tapparan pelissä ei ole mitään yllätyksellisyyttä ja pelaajat on ihan jäässä. Paras esimerkki oli Makkosen tullessa YV:llä alimpana miehenä ja näyttää 5s mihin on syöttämässä, kaiken kukkuraksi vielä syöttää siihen ja mies puoliksi läpi. Männikkö on ihan surkea, kaveri ei onnistu heittämään edes onnistunutta rännikiekkoa.
Paine on liian kova tälle meidän joukkueelle. Hyvin pitkälti samaa kuin se edellinenkin kotipeli SaiPaa vastaan viimeksi, pelissä ollaan kuitenkin mukana niin pitää toivoa.
-
Ihan vähän ihmettelen tota ylivoimaa. Ei ees yritetä tuoda jalalla kiakkoo. Kaarrellaan keskialueella niin kauan, että Saipa pelaajat käy kahvilla ja laittaa rivinsä kuntoon. Ei siitä muurista läpi pääse. Pikkasen suoraviivasemmaks pitäis tota hommaa jalostaa. Ja on toi rosteri vaan aika perseestä taas tänään...
-
Näin se homma etenee
-
Läpy läpy...
-
jepjep..
-
No niin, nyt se alko sitten... Tästä on pitkä matka sääleihin... :P
-
Taas tällasta peliä saipaa vastaan...voi paska.
-
Jaa,siellä on Tapparan joukkue taas vain tullut työpaikalle, kahvitauko menossa?
-
komiaa
-
Kuinkas monta peliä me ollaan voitettu, kun vastustaja on tehny ekan maalin?
On kyllä niin flegua peliä. Ois ees jotain aggressiivisuutta vähän..
-
Jaa,siellä on Tapparan joukkue taas vain tullut työpaikalle, kahvitauko menossa?
Pidennetyn kaavan mukaan juu
-
Ottaa pattiin tällanen tilanne vielä enemmän, ku näköjään blueskin johtaa 2-0.
-
Nii tosta rosteristahan se paljon on kiinni.. Joskushan joku viisas kirjotti että kananpaskasta ei saa kanasalaattia. Ja just Makkosenkin taitotaso ei vaan riitä ylivoiman pyörittämiseen ja kun siihen päälle ei o yhtään yvpakkia ni tulos on tällästä! Toki hiukan laittasin syyttävää sormee RDnkin suuntaan. No mutta huhua jolla ei o mitään todenpohjaa,mutta tossa yläpuolella joku puhu että Ilves olis kuulemma hankkimassa Hirsoa. Koistisesta säästetyillä rahoilla...
-
No ni...vihdoinkin!
-
Jokohan herättäis ?
-
No se tästä vielä puuttuisi että hirso menisi ipaan ja vielä onnistuisi siellä..
Oho.. sentään maali!
-
Männikkö(Liukkonen, Kaijomaa)
-
Hyvä,tästä se lähtee! Hirsoa rohkeesti loppukaudeks tapparaa vaan
-
Antaa Hirson mennä Ipaan fleguilemaan 8)
-
Jerry!
-
av maaaaaliii
-
Ei kiitos Hirsolle!
Mutta Jerrylle jatkosopparia heti!!! LOISTAVAA!!!
-
No niin perahanan hienoo!!!! Kerrankin näinpäin...
-
Perkele, jos tuota Jerryä ei sainata ja ÄKKIÄ !
-
KIITOS JERRY :)
-
Kyllä mä hirson ottaisin koska vaan.
Ja perhana tosiaan Ahtolalle jatkoa ja sassiin!
-
Mä oon kyllä kans sitämieltä, että Jerrylle soppari, mutta en tiä kyllä tota Hirsoa...se on kyl ollu aika huono koko kauden.
-
ooii jerryyyy!
Ahtolalle sopparii
Leinoselle kakkuu naamarii
Kaikki sopparii tyytyväsii ooois
Jerry pisteet kotiin tois!!
-
Mr. Tapparahan alkoi oikein runoilemaan. On se kumma, jos ei tuo auta ;D
-
ooii jerryyyy!
Ahtolalle sopparii
Leinoselle kakkuu naamarii
Kaikki sopparii tyytyväsii ooois
Jerry pisteet kotiin tois!!
;D ;D
-
ooii jerryyyy!
Ahtolalle sopparii
Leinoselle kakkuu naamarii
Kaikki sopparii tyytyväsii ooois
Jerry pisteet kotiin tois!!
;D ;D
Eikö ollut hyvä:DDD
-
YYVEETÄ
-
Kumma juttu muuten, että tää iskelmän selostaja valittaa jatkuvasti siitä, että Tapparan paidat ovat 'rutussa' ja siksi hän ei tunnista pelaajia kun numerot ovat piilossa. Kuitenkin kaikki muut selostajat ovat ne kiitettävän hyvin huomanneet. ::)
-
Taas kiekkoa päätyyn eikä ketään perään -taktiikalla.
-
Kumma juttu muuten, että tää iskelmän selostaja valittaa jatkuvasti siitä, että Tapparan paidat ovat 'rutussa' ja siksi hän ei tunnista pelaajia kun numerot ovat piilossa. Kuitenkin kaikki muut selostajat ovat ne kiitettävän hyvin huomanneet. ::)
Jep ja Kaijjonmaa osuu korvaan joka kerta
-
Kumma juttu muuten, että tää iskelmän selostaja valittaa jatkuvasti siitä, että Tapparan paidat ovat 'rutussa' ja siksi hän ei tunnista pelaajia kun numerot ovat piilossa. Kuitenkin kaikki muut selostajat ovat ne kiitettävän hyvin huomanneet. ::)
Tapparan pelaajat ovat niin häikäiseviä ettei näy numeroita :D
-
3-1 Makkonen WUHUUU
-
Ja Makkonen näyttää epäilijöilleen, että maalejakin osataan vielä tehdä!!! Tää alkaa vaikuttaa jo peliltä!
-
MAKKONEE
-
Onneksi avauduin.. makkonen!
Ei tätä enää kusta.. eiköhän tästä pisteet tule. Vielä ku lukko häviäisi :p
Heti ku sanoin, niin lukko tasoitti..
-
No ni ja Makkonen jatkaa huikeaa ;) maalitehtailua.
-
Nyt sitten tarkasti, mutta ei varmistellen... ;)
-
Oooi Makko
Nyt pelin jälkee oottaa sakko
Ja hyvän pelin takia ehkä varpaassa rakko
Mut nyt voittaa on pakko!!!!!!!:DDDD
-
Oooi Makko
Nyt pelin jälkee oottaa sakko
Ja hyvän pelin takia ehkä varpaassa rakko
Mut nyt voittaa on pakko!!!!!!!:DDDD
Samoja rohtoja mulle :D
-
Oooi Makko
Nyt pelin jälkee oottaa sakko
Ja hyvän pelin takia ehkä varpaassa rakko
Mut nyt voittaa on pakko!!!!!!!:DDDD
Ethän kuperkeikkajuomaa ole maistanut? ;)
-
V**** Lukko,siellä ei muut saa maalei ku nelosketju
-
SaiPa on huono, jos Niemisellä jo yli 20 torjuntaa ja Myllyniemellä 8. Tappara tutun sukka.
-
Rouhija kato yksityisviestisi!
-
Onkohan Lappeenrannassa pulaa selostajista, vai minkä ihmeen takia tällä kaverilla on vieläkin selostajan töitä :D
Jani Nieminen 14+11+0=25
Jere Myllyniemi 4+5+0=9
Ja tilanne 3-1..
-
Kyllä on muuten semmoinen Tappara-vihaaja selostamossa että huhhuh. Toka erä oli parempi kuin ensimmäinen ja toivotaan että kolmanteen paranee.
-
Muistan sillon ku jerry tuli meille, niin suurin osa täällä foorumil ihmiset sano että turha hankinta :D
-
Lukko on näköjään Bluesiaki vastaan hallinnut peliä aikalailla. Toivottavasti blegu voittaa.
Oishan se aika nannaa nähdä Tappara 10 joukossa.
-
Liukkonen ollut taas hyvä...
-
Nyt jos edes tilasto-yv maali?
-
Ei kai vaan taas....
-
Ei kai Juntti taas loukkaantunut...
-
Ei kai Juntti taas loukkaantunut...
Pelaa ainakin onneksi.
-
Salcidolla vati nurin. Tönäisikö se tuomariaki?
5-3 yv:llä olisi kyllä saanu tehdä.. miten toi yv ei oo koko kautena edes kehittynyt yhtään?
-
Hui helvetti, kun säikähdin, kun tekstitv:ltä luin päähän kohdistuneesta taklauksesta. Tuli vaaan mieleen, että kuka sai nyt aivotärähdyksen.
Onneks ei tainnu EJ saada
-
Nyt ratkaistaan !
-
***** miten tyhmä jäähy !
-
Hyvää painetta kokoajan. Ei pääse saipa oikein mihinkään.
-
Pelimme on ollut nousujohteista... ;D
-
Hattua saa kiittää taas tärkeistä pisteistä!
-
HITTO LUKKO VOITTI
-
Hö >:(
-
Ei jumalauta, pakko kestää !
-
Voooi herran duudelo
-
Oivoivoi..
Mä syön oman hattuni jos Saipa tekee nyt tasotuksen..
-
Hö >:(
Turhan tiukaks menee, taas jälleen kerran.
-
Hattua saa kiittää taas tärkeistä pisteistä!
Viel ei saa kiittää mistää
-
ja SKINNERI JÄÄHY SUATANA
-
Huhheijjaa mikä loppu!
-
NYT SAA KIITTÄÄ HATTUU JA KOKO JOUKKUETTA
-
Huh huh...mutta voitto tuli. Oli kyllä rankkaa kuunneltavaa. Tässähän ollaan voittoputkessa!!!
-
Kiitos Hattu! Todella tärkeet pisteet!
-
Huh huh... Kiitos Tappara !