Tapparan epäviralliset jälkipelit

Jääkiekkokeskustelu => Ottelut => Aiheen aloitti: Trafan - Marraskuu 14, 2013, 22:48:39

Otsikko: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: Trafan - Marraskuu 14, 2013, 22:48:39
Kauden toinen paikalliskamppailu Ilveksen isännöimänä
Kauden avauksessa Tappara nöyrtyi Ilvekselle lukemin 2-3, kotiottelussaan kaiken lisäksi.
Olisiko Tapparalla ollut ottelussa ihan pientä asennevammaa,
eihän viime kauden finalistin tarvitse pelata täysillä kun Liigan vakiokarsija on vastassa?
Ilves aloitti kauden kuitenkin huikean hienosti, olipa se tovin Liigan kärkipaikallakin.
Ilveksen lentokeli sitten kuitenkin loppui, mahtaisiko syy löytyä tuolta joukkueuutisista?
Eipä viime aikojen tapahtumat ainakaan rauhoita pelaajia keskittymään olennaiseen eli pelaamiseen.
Oli miten oli, Ilves on hävinnyt kuusi seitsemästä viime ottelustaan,
viimeksi se jäi nollille HPK:ta vastaan Hämeenlinnassa.
Tämän myötä Ilves on jo valahtanut seitsemänneksi tasaisessa sarjataulukossa.
Kotonaan Ilves on hävinnyt kolme viimeistä otteluaan.
Kotiotteluiden sarjataulussa Ilves on yhdeksäntenä 1,70 P/O -keskiarvollaan.

Sarjanelonen Tappara on hävinnyt kaksi edellistä otteluaan samoin kuin myös vierasotteluaan.
Nyt olisi tarvetta näiden putkien katkaisuun!
Vierasotteluiden sarjataulukossa Tappara on seitsemäs 1,10 P/O -keskiarvollaan.
Keskiarvon parantaminen perjantaina ei ole helppoa,
Ilves on saanut palautua omasta HPK-tappiostaan vuorokauden Tapparaa kauemmin.
Lähtökohta ylläolevaan pohdiskeluun toki on se,
että Tappara löytää yön aikana jotain järkeä pelaamiseensa;
muutoin Ilveksen voittaminen ei ole pelkästään vaikeaa - se on mahdotonta.

Veikkaus pitää Tapparaa ottelun suosikkina.

Tiistain kotiottelussa vastassa on taas HPK.

1. Otteluennakot:
Tappara: Tappara Ilveksen vieraana perjantaina (http://tappara.fi/liiga/ottelut/ennakot/7933)
Ilves: Paikallistaisto täyttää Hakametsän (http://ilves.com/?p=16760)
Ja: Ilves haastaa sisuuntuneen Tapparan nuoren Roope Hintzin johdolla (http://www.jatkoaika.com/Otteluennakko/147932)
AL/Kirvesmies: Tappara on nyt tylsässä terässä! (http://www.aamulehti.fi/Kiekko/1194852998556/artikkeli/kirvesmies+tappara+on+nyt+tylsassa+terassa+.html)
MTV3/Kierrosennakko: Jyväskylän perjantai-illassa sähköä ilmassa (http://www.mtv.fi/sport/jaakiekko/smliiga/uutiset.shtml/2013/11/1832535/sm-liigan_ennakot)
Liiga: Liiga perjantaina: Tampereen herruus jaossa (http://www.liiga.fi/arkisto/uutiset/liiga-perjantaina-tampereen-herruus-jaossa.html)

2. Kokoonpanot
Tappara: Kokoonpano elää ennen paikallispeliä, päivitys klo 17 (http://www.tappara.fi/liiga/uutiset/269-marraskuu-2013/7935-tappara-tanaan-paikallispelissa)
Liiga: Kokoonpanot (http://www.liiga.fi/ottelut/kokoonpano/38151.html)

3. Tuoreimmat joukkueuutiset:
14.11. AL: Ilvekseltä raju peliliike – ykkösketjua johtaa 16-vuotias (http://www.aamulehti.fi/Kiekko/1194852828318/artikkeli/ilvekselta+raju+peliliike+ykkosketjua+johtaa+16-vuotias.html)
13.11. Tappara: Jukka Peltolalle uusi sopimus (http://www.tappara.fi/liiga/uutiset/269-marraskuu-2013/7929)
11.11. Ilves: Ryan Flynn ei jatka Ilveksessä (http://ilves.com/?page_id=8040)
07.11. Ilves: Vincent Manngardin tiedote 7.11.2013 (http://ilves.com/?p=16630)
06.11. Tappara: Tappara alensi lipunhintoja (http://tappara.fi/liiga/uutiset/269-marraskuu-2013/7919-tappara-alensi-lipunhintoja)
06.11. YLE: Miksi Ilves julkaisi tiedotteensa? "Vastenmielistä, sotii bisnesetiikkaa vastaan" (http://yle.fi/urheilu/miksi_ilves_julkaisi_tiedotteensa_vastenmielista_sotii_bisnesetiikkaa_vastaan/6919238)
06.11. AL: Monacosta tavoitettu Sjöblom huvittui Ilveksen tiedotteesta – ”Vähän tässä naurattaa” (http://www.aamulehti.fi/Kiekko/1194850827330/artikkeli/monacosta+tavoitettu+sjoblom+huvittui+ilveksen+tiedotteesta+vahan+tassa+naurattaa+.html)
05.11. Ilves: Sjöblom ihmettelee Ilveksen tiedotetta (http://www.mtv.fi/sport/jaakiekko/smliiga/uutiset.shtml/2013/11/1828695/sjoblom-ihmettelee-ilveksen-tiedotetta)
05.11. Ilves: Ilves-Hockey Oy:n hallituksen tiedote 5.11.2013 (http://ilves.com/?p=16620)
02.11. YLE: Sjöblom: Manngardin luovuttava omistuksesta tai Ilveksestä sammutetaan valot (http://yle.fi/urheilu/sjoblom_manngardin_luovuttava_omistuksesta_tai_ilveksesta_sammutetaan_valot/6914207)
02.10. YLE: Sjöblomilla hyväksikäytetty olo – "Oliko Ilvestä tarkoitus missään vaiheessa myydä?" (http://yle.fi/urheilu/sjoblomilla_hyvaksikaytetty_olo__oliko_ilvesta_tarkoitus_missaan_vaiheessa_myyda/6914196)
01.11. MTV3: Ilveksen taustajoukot hölmöilivät: Sjöblom ei osta seuraa (http://www.mtv.fi/sport/jaakiekko/smliiga/uutiset.shtml/2013/11/1827134/ilveksen-taustajoukot-holmoilivat-sjoblom-ei-osta-seuraa)
01.11. IL: Näihin ongelmiin Ilves-kauppa kaatui (http://www.iltalehti.fi/smliiga/2013110117675564_sm.shtml)
28.10. Ilves: Juha Pajuoja Ilveksen urheilutoimenjohtajaksi (http://ilves.com/?p=16471)
26.10. MTV3: Omistajakandidaatti Sjöblom: "Taisteluni Ilveksestä jatkuu" (http://www.iltalehti.fi/smliiga/2013102617651974_sm.shtml)
16.10. Ilves: Ilvekseltä ei tiedotetta tänään (http://ilves.com/?p=16246)
15.10. Ilves: Yle julkaisi virheellisen uutisen (http://ilves.com/?p=16224)
14.11. Ilves: Ilveksen hallituksen suosituksesta omistusjärjestely purkautuu (http://ilves.com/?p=16198)
07.10. Ilves: Jiri Veistolalle sopimus loppukaudeksi (http://ilves.com/?p=16026)
03.10. Ilves: Ville Kolppanen Liigan syyskuun pelaaja (http://ilves.com/?p=15967)

4. Kauden aiemmat kohtaamiset:
13.09.13: Tappara–Ilves 2-3 (0-2,2-1,0-0)
              Tappara: Tapparan Liiga-kaudelle 40 sekunnin šokkiherätys (http://tappara.fi/liiga/ottelut/raportit/7835)
              Ilves: Ilves kellisti Tapparan sarja-avauksessa (http://ilves.com/?p=15483)
              4Pro: Huippuhetket: Tappara - Ilves 13.9.2013 (http://www.nelonenpro.fi/j%C3%A4%C3%A4kiekko/sm-liiga/media/578881)

5. Joukkueiden edelliset ottelut:
14.11.13: Tappara-HPK 5-6 ja. (4-1,0-2,1-2)
              Tappara: Tapparalta karsea romahdus (http://tappara.fi/liiga/ottelut/raportit/7932)
              HPK: Kerho kiri voittoon Tampereella - Kerälä ratkaisijana (http://www.hpk.fi/otteluraportti/kerho-kiri-voittoon-tampereella-keraelae-ratkaisijana/)
              Ruutu: Huippuhetket: Tappara - HPK 14.11. (http://www.ruutu.fi/ohjelmat/sm-liiga/huippuhetket-tappara-hpk-14112013)
12.11.13: HPK-Ilves 3-0 (1-0,2-0,0-0)
              HPK: Kerho jätti Ilveksen tylysti nollille (http://www.hpk.fi/otteluraportti/kerho-jaetti-ilveksen-tylysti-nollille/)
              Ilves: Ei tuliaisia Hämeenlinnasta (http://ilves.com/?p=16719)
              Ruutu: Huippuhetket: HPK - Ilves 12.11. (http://www.ruutu.fi/ohjelmat/sm-liiga/1211-hpk-ilves)

6. Numeroita:
Liiga: Tappara/otteluohjelma (http://www.liiga.fi/joukkueet/tappara/otteluohjelma.html#tabs)
Liiga: Ilves/otteluohjelma (http://www.liiga.fi/joukkueet/ilves/otteluohjelma.html#tabs)
BFC: Kuntopuntari (http://www.bluesfanclub.net/fcweb2010/index.php?sivu=tilastot&&alasivu=kuntopuntari)
Annabet: Statistiikkaa otteluparista Ilves-Tappara (http://annabet.com/fi/hockeystats/h2h.php?team1=8&team2=7&Vertaa=Vertaa)
Veikkauksen pitkäveto (https://www.veikkaus.fi/fi/pitkaveto) (2,90-3,95-2,00)

7. Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Antti Boman #3 (http://www.liiga.fi/erotuomarit/paatuomari/boman-antti.html) ja Jari Levonen #15 (http://www.liiga.fi/erotuomarit/paatuomari/levonen-jari.html).
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: KILO - Marraskuu 14, 2013, 23:00:52
14.11. AL: Ilvekseltä raju peliliike – ykkösketjua johtaa 16-vuotias (http://www.aamulehti.fi/Kiekko/1194852828318/artikkeli/ilvekselta+raju+peliliike+ykkosketjua+johtaa+16-vuotias.html)
Vaikka kokoonpanoista ei tiedetä vasta varmana kuin se, että Metsola on Tapparalla maalissa, niin melko varmana voidaan siis pitää, että Ilveksen puolella ykkösen keskellä pelaa liigadebyyttinsä tekevä Roope Hintz.

Ilveksellä siis tuoreemmat jalat, Tapparalla alla nihkeä häviö. Ilves vei ensimmäisen paikallisen, joten Tapparalla lienee halu tasoittaa puntit. Paikallispelit on aina oma maailmansa, joten näkisin, että jännät on asetelmat kaikin puolin.
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: Kadg - Marraskuu 14, 2013, 23:11:58
Todella hyvät asetelmat mielestäni. Molemmat joukkueet ovat nälkäisiä. Kovin usein nämä väännöt on mennyt niin että Ipa on hirveällä tarmolla yllättännyt Tapparan, joka on ollut hieman ylimielisenä ehkä liikkeellä tai sählännyt alussa (kauden avausmatsi).

Omasta mielestäni parhaat asetelmat paikallismatsille vähään aikaan; molemmat ovat kerrankin sarjassa menestyneet ja sarjataulukossa lähempänä kärkeä kuin pohjaa. Lisäksi molemmilla kirvelevät tappiot, nimenomaan HPK:ta vastaan ja molemmat haluavat nimenomaan tämän pelin voittaa.
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: 4_TRA - Marraskuu 14, 2013, 23:52:43
Ilves on ennakkosuosikki, heidän kotipeli joten voittamiseen on palo ja tuoreemmat jalat. En oikeen näe että Tapparalla juurikaan jakoa, HPK pelin seisoskelu jää päälle.
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: Niakku - Marraskuu 15, 2013, 00:49:57
Jos ees ilivestä ei pystytä voittaa ,nii jo on kumma. Asenne vaa sinne ilivekse tasolle nii voitto tulee heleposti ,mutta jos toi HPK pelin tapane löysäily jatkuu nii voi vaikka hävitäkki. En tosin usko moisee. Eilen ei varmaankaa tarvittu suikuj jäläkee hiustenkuivaajaa ,luultavasti sen hoiteli Päävalakku.
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: Z-16 - Marraskuu 15, 2013, 10:52:11
Melkinpä satavarmasti yks asia toteutuu. Ilveskannattajat pitää ainakin aluksi kymmenkertaista kannatusmölinää verrattuna Tapparan kannattajiin.

Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: jallu_tane - Marraskuu 15, 2013, 11:00:06
No shit sherlock. Ipalla kuitenkin kotipeli, ja varmaan 2/3 on Ilveksen kannattajia. Toivottavasti sää oot huutamassa Tapparaa, kun täällä marttyyroit. Eilinen oli paskaa, sen tietää kaikki, mutta tänään on kasvojen pesun paikka, ja mää uskon että Tappara sen myös tekee.
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: Mr.Peter - Marraskuu 15, 2013, 11:12:57
Kyllä oon kanssa sitä mieltä, että nyt on kasvojen pesun paikka. Ei Ilves nyt niin hyvä ole tällähetkellä, että
olisi vaikea hyvällä peruspelillä voittaa. Tuon kasvojenpesunkin kannalta olisi nk. Pakkovoiton paikka.
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: gatecrasher - Marraskuu 15, 2013, 11:17:06
Hieman pakkovoiton makua tässä pelissä alkaa olemaan. Ainoa toive tosin olisi, että pelaajat antaisivat kaikkensa sinne jäälle, eilisen kaltaista spedeilyä en halua enää koskaan nähdä, vaikka tiedän että näitä vielä tulee eteen. Pienenä pelkona on myös, että pelaajien lataus menee totaalisesti yli ja pelistä istutaan puolet jäähyaitiossa ja kapteeni luonnollisesti lentää ulos jo ensimmäisessä erässä.
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: Rouhija - Marraskuu 15, 2013, 11:28:24
Hieman pakkovoiton makua tässä pelissä alkaa olemaan. Ainoa toive tosin olisi, että pelaajat antaisivat kaikkensa sinne jäälle, eilisen kaltaista spedeilyä en halua enää koskaan nähdä, vaikka tiedän että näitä vielä tulee eteen. Pienenä pelkona on myös, että pelaajien lataus menee totaalisesti yli ja pelistä istutaan puolet jäähyaitiossa ja kapteeni luonnollisesti lentää ulos jo ensimmäisessä erässä.

Tämä nyt tuskin totetutuu, kun ei ole tähän mennessäkään ollut pienintäkään fyysisyyttä. Tuskin ne mailoilla alkaa huitomaan niin paljoa kuitenkaan.

On ky llä aika tärkeä peli tämä. Jos kaadutaan, niin sitten kunnon taistelun jälkeen. Ja kyllähän se tuntuisi aika kivalta tuo naapuri voittaa varsinkin eilisen perseilyn jälkeen. Tuntuu nyt kerrankin, että paikallispeli on enemmän kuin vain yksi peli.
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: Z-16 - Marraskuu 15, 2013, 11:39:47
No shit sherlock. Ipalla kuitenkin kotipeli, ja varmaan 2/3 on Ilveksen kannattajia. Toivottavasti sää oot huutamassa Tapparaa, kun täällä marttyyroit. Eilinen oli paskaa, sen tietää kaikki, mutta tänään on kasvojen pesun paikka, ja mää uskon että Tappara sen myös tekee.
hei Watson, oon tää kotona. on toisilla vaan herkkääkin herkempää. vai Marttyyroin:)
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: Vilttitossu - Marraskuu 15, 2013, 11:44:38
Todellakin on Ilveksellä kotietu, yleisönkin suhteen, ku Tapparan kausikortin omaavista kannattajista on suuri osa kuitenkin kotisohvalla. Meinaakko Z-16 mennä huutamaan hallille?
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: Naapuriseurasta - Marraskuu 15, 2013, 11:45:10
No shit sherlock. Ipalla kuitenkin kotipeli, ja varmaan 2/3 on Ilveksen kannattajia.

Vaikka olisi Tapparan kotipeli, asetelma ei muuttuisi, silti huudot tulee D-päädystä.

Tappara on kuitenkin hienoisesti pelin ennakkosuosikki, parista tappiosta ja eilisestä pelistä huolimatta.

E: Eikä eka lause ollut provo, vaan ikävä fakta. Toivotaan, että saisitte tunnelmaa. Finaaleissa oli suht ok tunnelma, vaikka siitäkin suurin kiitos läpsyttimille.

Toivotaan kotivoittoa, pahoin pelkään, että Metsola pääsee helpolla. Ilves tekee pari maalia kuitenkin Puistolan hasardeista.
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: Vilttitossu - Marraskuu 15, 2013, 11:48:36
Toi on niin totta, ei sille mitään mahda. Totisesti toivon, että ensikaudella meilläkin järjestettäis noita katsomon osia uusiks.... sen verran aneemista oli eilenkin hallissa, varsinkin fanikatsomon puolella....
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: Z-16 - Marraskuu 15, 2013, 12:09:43
Todellakin on Ilveksellä kotietu, yleisönkin suhteen, ku Tapparan kausikortin omaavista kannattajista on suuri osa kuitenkin kotisohvalla. Meinaakko Z-16 mennä huutamaan hallille?

Tekeekö sitten paskan kannattajan jos en mene. Kyllä siis aion pysyä kotona. Ja huutamispuoli ei muutenkaan paljoa musta paruntuis, ei ole tapana huutaa vastustajalle eikä omille, ei positiivisessa eika negatiivisessa mielessä. Se vaan e o mun juttu. Ja yleensä kun lähden peliin, otan pojan mukaan niin en hirveesti mölyä siellä katsomossa, vaan keskustelen paljon pelin kulusta pojan ja kummipojan kanssa. No meitä on moneen junaan, onneksi. Taputtamiseen kyllä suostun:)

Ja tää matkapuoli kyllä puoltaa sitten TV-pelin puolesta.

Toivottavasti se 1/3 osaa kannustaa oikein ja kunnolla tänään, kun paikallisvastustaja on vastassa, kamala todeta mut ipalla varmaan Suomen parhaimmistoon tuo kannatuspuoli. Menestys kiven alla, mut hyvin ne silti jaksaa. Hatun noston paikka.
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: KILO - Marraskuu 15, 2013, 12:18:42
Tässä Tapparan kokoonpano:

74 Antti Erkinjuntti - 28 Jarkko Malinen - 71 Kristian Kuusela
14 Pekka Jormakka - 44 Jan-Mikael Järvinen - 34 Olli Palola
17 Ville Nieminen - 18 Josh Green - 81 Jukka Peltola
61 Chris Connolly - 39 Tomas Plihal - 9 Toni Kallela

21 Pasi Puistola - 38 Teemu Aalto
12 Markus Kankaanperä - 55 Nick Bailen
6 Pekka Saravo - 80 Jan Tabacek

77 Juha Metsola
(1 Dominik Hrachovina)

http://www.tappara.fi/liiga/uutiset/269-marraskuu-2013/7935-tappara-tanaan-paikallispelissa
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: Z-16 - Marraskuu 15, 2013, 12:23:38
Tässä Tapparan kokoonpano:

-----

http://www.tappara.fi/liiga/uutiset/269-marraskuu-2013/7935-tappara-tanaan-paikallispelissa

eks joskus ollu tupu-hupu-lupu tai teletapit, meillä on ykköses Muumipeikko-Nuuskamuikkunen-Nipsu
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: Vilttitossu - Marraskuu 15, 2013, 12:25:21
Ei se välttämättä paskaa kannattajaa tee, ei voi väittää. Se on melkein sama, jos vaan kattelee ikkunasta, että onpas naapurin pihassa lyhyt nurmikko meidän pihaan verrattuna, eikä asialle tee mitään. Mulle on sinänsä ihan sama, kuka siellä hallissa huutaa ja kannustaa, mutta jos siellä on tuppisuuna kädet puuskassa, ni ei kannata täällä sillon muiltakaan paljoo vaatia, saatikka jos ei siellä hallissa käy lainkaan. Tästä ei nyt sit tän enempää, anteeks ja piste.
Ja Metsola aloittaa, huoh. Ois ollu virkistävää nähdä nuori ja ilmeisen lahjakas Hrachovina maalilla, jos kerran Zoltan on kipeenä. Poika on tainnu tällä kaudella olla junnuissa aika hienossa vireessä?
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: grassinen - Marraskuu 15, 2013, 12:32:01
Huoh, alkaa kyllästyttää kattoo kokoonpanoja, ei tarvi edes jännitellä mikä kokoonpano kun ei se muutu KOSKAAN.
Noh tietysti jonkinlainen materiaetu meillä on, mutta aika nopeesti on jätkien ollu saatava poistettua toi paska eilinen positiivisessa mielessä päässään ja asenne kohdillaan ja taistelumoodi täydet 60minuuttia, muuten saa taas haukkua koko joukkueen pelin jälkeen. Toivottavasti ei. Tainno ei sekään pahaa tekis, kunnolla tukkaan parissa pelissä peräkkäin ja keskinkertasille joukkueille, vois tehdä oikein hyvää.
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: Z-16 - Marraskuu 15, 2013, 12:35:33
Meinaakko Z-16 mennä hallille?

Otin jokusen sanan pois, ja vastaan tuohon, en mene. En pääsis muutenkaan mutta kun kokoonpano ilmoitetaan tuohon muottiin niin ei pysty. Ittelle on tullut tietty vaatimustaso asioihin, ja jos pystyn jotenkin välttämään floppivaaran pelin suhteen johon sisältyy 4 tuntia matkustamista niin sen myös teen. Ja kun on katsellut tuota ykkösen peliesityksiä, ei se hirveesti ainakaan eilisen perusteella ole parantunut edellisistä peleistä.

En ole kannattajana sokea joka lähtee pelkän Tapparalogon takia pelejä katsomaan. Kyllä noita lippuja peleistä on kertynyt sen verran paljon, että ihan kannattajana kelpo määrä, viime vuosina vaan on tuupannut tuo jälkikasvu tekeen pieniä arvojen miettimisiä, mikä oikeasti on tärkeää. pojan kanssa voidaan kattoo lätkää myös kotona, ja jos peli on ihan kamalaa niin sitte lähdetään ite pelaan.
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: jallu_tane - Marraskuu 15, 2013, 13:05:35
Tekeekö sitten paskan kannattajan jos en mene. Kyllä siis aion pysyä kotona. Ja huutamispuoli ei muutenkaan paljoa musta paruntuis, ei ole tapana huutaa vastustajalle eikä omille, ei positiivisessa eika negatiivisessa mielessä.

Toivottavasti se 1/3 osaa kannustaa oikein ja kunnolla tänään, kun paikallisvastustaja on vastassa, kamala todeta mut ipalla varmaan Suomen parhaimmistoon tuo kannatuspuoli. Menestys kiven alla, mut hyvin ne silti jaksaa. Hatun noston paikka.

Ei se tee sinusta paskaa kannattajaa, jos et huuda hallissa. Mutta on vähän naurettavaa huudella, jos ei itsellä ole osaa eikä arpaa tunnelman nostattamiseen. "En mää, mutta muut vois." Ja mitä tulee aiempaan, niin kuulosti vain aikuisen miehen kiukuttelulta.

Veikkaan että paikallisvastustajan juhlat katsomossakin hiipuvat, jos kyntäminen taas alkaa. Ohan se kivaa, kun ollaan sarjakärjessä ja kaikki on ihanaa ja Sjöblomi on jumala. Ohan Ipalla hyvä meininki, ei siitä mitään pois, mutta kyllä tää on nyt vasta tän alkukauden boomin aikaansaannoksia, joka on mielestäni katoava luonnonvara. Aika näyttää.
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: KILO - Marraskuu 15, 2013, 13:44:47
eks joskus ollu tupu-hupu-lupu tai teletapit, meillä on ykköses Muumipeikko-Nuuskamuikkunen-Nipsu
Ja siinähän se on kuvitettuna: http://i44.tinypic.com/qqti5u.jpg
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: jonsse - Marraskuu 15, 2013, 13:46:48
eks joskus ollu tupu-hupu-lupu tai teletapit, meillä on ykköses Muumipeikko-Nuuskamuikkunen-Nipsu
Ja siinähän se on kuvitettuna: http://i44.tinypic.com/qqti5u.jpg

Ihan törkeen hyvä  ;D
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: Hakkuri - Marraskuu 15, 2013, 13:48:34
Pitkän hyvän jakson jälkeen Tapparalla on nyt mahdollisuus ainakin pienempään mahalaskuun. Kahdesta viime pelistä oli ainakin neljä pistettä tarjolla, mutta vain yksi kelpasi. Ja molemmissa peleissä vastustaja teki pahan maalin aivan viime minuuteilla! Jos nyt Ipa ei kaadu, niin tokkopa sitten tiistaina HPK:kaan. Siinä olis sitten neljä ottelua "heikompia" joukkueita vastaan ja vain ... 1 piste??? Se olisi jo paha pettymys. Voittojen tielle pitäisi mahdollisimman pian taas päästä.

Ja ehkä taivaanrannalle on ilmaantunut pieniä mustia pilviä kevättä ajatellenkin. Puistola ei sitten olekaan jättänyt voimiaan rakennustyömaalle, vaan on osoittautumassa muuten vaan hanttikortiksi. Pasin varaan laskettiin paljon, mutta ikäkö jo painaa. Halme olisi ilmeisesti antanut saman paljon halvemmalla. Ja Leimulla olisi saanut ainakin hyökkäyspäässä paljon enemmän. Metsola joukkueen "ainoana" maalivahtina ei tule riittämään, jotain pitää tehdä. Pätevä kakkonen tarvitaan tai sitten puolustusta on muuten tilkittävä parilla jämäkällä peruspakilla. Sittenkin, on se aikamoinen riski mennä yhdellä maalivahdilla!!

Voitto Ilveksestä olisi aikamoinen paukku. Viime pelien esitykset eivät oikein tuota toivetta tue. No, toivotaan tälle illalle edes jotain valopilkkuja. Tälle kaudelle hankitut vahvistukset loistavat jne.  8)
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: Ljpp - Marraskuu 15, 2013, 13:54:21
Muistutan, että Ilveksellä on alla 3-0 vierastappio HPK:lle. Näin ensimmäisen puoliskon ko. pelistä ja Ilves-ei näyttänyt ollenkaan samalta kuin alkukaudesta. Virheiden ja epävarmuuden määrä oli lisääntynyt olennaisesti.  Kerho taas oli varsin hyvällä taistelulla liikkeellä tiistaina (en nähnyt eilistä peliä).
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: Z-16 - Marraskuu 15, 2013, 15:59:03
eks joskus ollu tupu-hupu-lupu tai teletapit, meillä on ykköses Muumipeikko-Nuuskamuikkunen-Nipsu
Ja siinähän se on kuvitettuna: http://i44.tinypic.com/qqti5u.jpg
Logot puuttuu:)
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: Z-16 - Marraskuu 15, 2013, 16:06:49
Tekeekö sitten paskan kannattajan jos en mene. Kyllä siis aion pysyä kotona. Ja huutamispuoli ei muutenkaan paljoa musta paruntuis, ei ole tapana huutaa vastustajalle eikä omille, ei positiivisessa eika negatiivisessa mielessä.

Toivottavasti se 1/3 osaa kannustaa oikein ja kunnolla tänään, kun paikallisvastustaja on vastassa, kamala todeta mut ipalla varmaan Suomen parhaimmistoon tuo kannatuspuoli. Menestys kiven alla, mut hyvin ne silti jaksaa. Hatun noston paikka.

Ei se tee sinusta paskaa kannattajaa, jos et huuda hallissa. Mutta on vähän naurettavaa huudella, jos ei itsellä ole osaa eikä arpaa tunnelman nostattamiseen. "En mää, mutta muut vois." Ja mitä tulee aiempaan, niin kuulosti vain aikuisen miehen kiukuttelulta.

Veikkaan että paikallisvastustajan juhlat katsomossakin hiipuvat, jos kyntäminen taas alkaa. Ohan se kivaa, kun ollaan sarjakärjessä ja kaikki on ihanaa ja Sjöblomi on jumala. Ohan Ipalla hyvä meininki, ei siitä mitään pois, mutta kyllä tää on nyt vasta tän alkukauden boomin aikaansaannoksia, joka on mielestäni katoava luonnonvara. Aika näyttää.
laskeva trendi ipalla, Tapparalla yleensä nouseva, näin se on mennyt. Itsestäni nyt kerroin miten nykyään tulee seurattua kiekkoa, paljon siis kotoa. Nuorempana aika tuliluonteisena tunnettuna pelaajana ja myös katsojana kannustin ihan eri tavalla kuin nykyään. Niinkun sanoin tärkeysjärjestys muuttuu, Tapparan peliä menen katselemaan kun on mahdollisuus siihen järkevästi. Ja jos muksuja ei oteta mukaan niin sittenhan meno voi muuttua ja sykekin nousta yhden 20 pykälää. Mutta jokainen kannustaa tavallaan, jos olen katsomossa ainoa joku ei huuda ääntään käheäksi tiistai tai torstai iltana niin ihmettelen.
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: coly - Marraskuu 15, 2013, 16:25:58
Kyllähän monessa asiassa on syy ja seuraussuhde. Väitän pallieni kautta ettei eilistä johtoa olisi ikinä menetetty ilman tämänpäiväistä peliä Ilvestä vastaan. Valitettavasti eilen ajatukset menivät jo tämän päiväiseen.

Hienoa onkin nähdä miten joukkue eilisen käsittelee.

Kentissä tekisin paljon muutoksia. Rikkoisin "Muumi"-ketjun niin, että Jormakka siitä pois. Mielestäni Palola ja Jormakka ei sovellu samaan kenttään. Palauttaisin Conollyn ja EJ:n yhteen. Ota Jukka koppi:

Connolly - Green/Malinen - EJ
Nemo - JMJ - Opa
Jormakka - Green/Malinen - Peltola/Kallela
Kuusela - Plihal - Kallela/Peltola
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: Z-16 - Marraskuu 15, 2013, 16:38:24

Muumiketju-lakana hakametsään mukaan jossa mörkö jäädyttää vaikka Nipsun. JOS PELI EI KULJE siis. :)
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: KILO - Marraskuu 15, 2013, 17:56:42
JAAAHA, kokoonpano elää:

81 Jukka Peltola - 28 Jarkko Malinen - 74 Antti Erkinjuntti
14 Pekka Jormakka - 44 Jan-Mikael Järvinen - 34 Olli Palola
17 Ville Nieminen - 18 Josh Green - 71 Kristian Kuusela
25 Henrik Haapala - 39 Tomas Plihal - 9 Toni Kallela

21 Pasi Puistola - 38 Teemu Aalto
12 Markus Kankaanperä - 24 Atte Mäkinen
6 Pekka Saravo - 80 Jan Tabacek

77 Juha Metsola
(1 Dominik Hrachovina)

Eli CC ja Bailen pudonneet sairastuvalle, Haapala ja Mäkinen nousee tilalle. Kuusela ja Peltola vaihtavat paikkoja.
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: Z-16 - Marraskuu 15, 2013, 18:01:43
Voiny!!!

Bailen hyökkäyssuuntaan ollut hyvä ja miestä tarvittais kyllä. Ja Connolly pelas pirteesti eilen. Siellä kiintiöpelipaikassa Malinen edelleen. ARGH.
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: hat3breeder - Marraskuu 15, 2013, 18:29:51
Vieläkin Puistola saa hiihdellä ykköspakkiparissa..
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: grassinen - Marraskuu 15, 2013, 18:59:05
Siis täh?! Jos Conolly ei oo loukkaantunut/sairas niin mikä aivopieru on tiputtaa pois ja Haapala tilalle kysyn vaan?! Conolly pelannut aina vahvemmin kun Haapala, harmi toi Bailen, tässä menee taas hermot ja rahaa.
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: JoKaGO - Marraskuu 15, 2013, 20:57:57
Kun kuuntelee pelin jälkeen kisastudiota, niin Tappara voitti ja Ilves sai tasapelin. Tosin "we are the dicks" ja Kantola ilman kypärää olisivat ansainneet rökälevoiton.

Maailmassa on virhe?
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: J.R - Marraskuu 15, 2013, 21:08:39
Kun kuuntelee pelin jälkeen kisastudiota, niin Tappara voitti ja Ilves sai tasapelin. Tosin "we are the dicks" ja Kantola ilman kypärää olisivat ansainneet rökälevoiton.

Maailmassa on virhe?

Valavuori se vaan oli pelannut Tapparalle yli 2 maalin voittoa ja ipan voittoa ja tasuria, joten vähän kenkä puristi.  ;)
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: KILO - Marraskuu 15, 2013, 21:11:49
Molemmat joukkueet oli todella hermostuneita ja peli oli sen mukaista. Tapparan maalin jälkeen Ilves uskalsi pelata enemmän, mikä ajoi Tapparan aika ahtaalle. Molemmat joukkueet pyöritti paikottain hyvin, Ilves silti paremmin. Tappara jäi aika pahoin jalkoihin, mutta puolusti esimerkillisesti ja Ilveksen peli pyöri pääasiassa kulmissa. Melko väsyneeltä näytti Tappara, joten voitto oli hyvä saavutus. Parhaiten Ilves pääsi tilanteisiin laidan kautta nousuilla, mutta se ei mikään yllätys ole, koska näin Tapparalla on ollut koko kauden.

Hyvä ja varmaan moninpuolin helpottava voitto.

Ilveksen Näppilä vaikutti hieman heidän "Puistolaltaan", vaikka meidän Puistola pelasikin tänään hyvin. Kenties parhaiten koko kaudella.
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: JoKaGO - Marraskuu 15, 2013, 21:14:00
Sonja sanoi, että huomenna Ilveellä on paha peli kun joutuu levännyttä SaiPaa vastaan. Tänään Tapparalle se totesi, että ei oo reenanneelle porukalle yhtään mitään kaksi peräkkäisinä päivinä olevaa peliä levännyttä joukkuetta vastaan.
Mitä tuo tarkoittaa?
Puhuu paskaa vai että Tappara on reenannut porukka ja Ilves ei?
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: Viisastelija - Marraskuu 15, 2013, 21:14:33
Tämä oli huomattavasti mukavampi peli kuin eilinen räpellys. Koko joukkue taisteli, joskin edelleen pelissä on pikantteja asioita, joihin voisi kiinnittää huomiota.

Plussat:

+ Taisteluilme ja peli-ilme.
+ Voitto tietenkin.

Miinukset:

- Suoraviivaisuus ja tietynlainen röyhkeys oli tänään jo näkyvissä, mutta vieläkin enemmän olisin jossain tapauksissa kaivannut asennetta.
- Ylivoima oli tänään parempaa (koska vetojakin saatiin), mutta edelleen sen pyörittämisessä aktiivista neliötä vastaan on vaikeuksia.

Muita huomioita:

- Metsola tuli tänään pari kertaa liikaa vastaan ja oli heti ongelmissa. Kuitenkin paransi eilisestä huomattavasti.
- Puolustus oli tiiviimpää ja uhrautuvampaa kuin eilen.
- Missä oli Malinen? Huomasiko joku miestä edes kentällä?
- Green on selvästi jo paremmassa iskussa. Kasvaa kentällä ollessaan aina 10-15 senttiä.
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: JoKaGO - Marraskuu 15, 2013, 21:17:08
Molemmat joukkueet oli todella hermostuneita ja peli oli sen mukaista. Tapparan maalin jälkeen Ilves uskalsi pelata enemmän, mikä ajoi Tapparan aika ahtaalle. Molemmat joukkueet pyöritti paikottain hyvin, Ilves silti paremmin. Tappara jäi aika pahoin jalkoihin, mutta puolusti esimerkillisesti ja Ilveksen peli pyöri pääasiassa kulmissa. Melko väsyneeltä näytti Tappara, joten voitto oli hyvä saavutus. Parhaiten Ilves pääsi tilanteisiin laidan kautta nousuilla, mutta se ei mikään yllätys ole, koska näin Tapparalla on ollut koko kauden.

Hyvä ja varmaan moninpuolin helpottava voitto.

Ilveksen Näppilä vaikutti hieman heidän "Puistolaltaan", vaikka meidän Puistola pelasikin tänään hyvin. Kenties parhaiten koko kaudella.

Jaa. Minä sanoisin, että Ilves pelasi upporikasta, kun Tappara pääsääntöisesti dieselillä. No, Näppilällä ei ollut paras päivänsä, mutta urheilu on jääkiekkoa.
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: Vilttitossu - Marraskuu 15, 2013, 21:18:26
Taklasiko Tappara tänään? Eilen ei ollut yhtä ainutta taklausta Tapparan osalta, paraniko saldo siltä osin?
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: KILO - Marraskuu 15, 2013, 21:18:47
Sonja sanoi, että huomenna Ilveellä on paha peli kun joutuu levännyttä SaiPaa vastaan. Tänään Tapparalle se totesi, että ei oo reenanneelle porukalle yhtään mitään kaksi peräkkäisinä päivinä olevaa peliä levännyttä joukkuetta vastaan.
HAHAHA! JES! JES! Tää oli paras Sonjalta vähään aikaan.

- Missä oli Malinen? Huomasiko joku miestä edes kentällä?
Joo, pari hyvää nousua kiekon kanssa, muutoin aika helvetin näkymätön.
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: Kolme Seppää - Marraskuu 15, 2013, 21:20:19
Omasta mielestäni Tappara pelasi kaiken kaikkiaan järkevän pelin levännyttä vastustajaa vastaan oman pään puolustuksen kautta. Ilveksen laukaukset blokattiin hyvällä prosentilla, eikä vastustajan pitkissä hyökkäyksissä tai alivoimalla höntyilty, vaan paketti pysyi tiiviinä.

Hyvät 3 pistettä eilisen perseilyn jälkeen.
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: taakka - Marraskuu 15, 2013, 21:22:20
Taklasiko Tappara tänään? Eilen ei ollut yhtä ainutta taklausta Tapparan osalta, paraniko saldo siltä osin?

Paranihan se. Ei nyt mitään älytöntä ajelua mutta ihan sopivasti kovuutta löytyi ainakin omasta mielestä. Muuten pelistä jäi päällimmäisenä mieleen ipan mailalla hakkaaminen. Aivan kun ois kattellu Suomi-Kazakstan maaottelua.
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: Z-16 - Marraskuu 15, 2013, 21:36:22
Taklasiko Tappara tänään? Eilen ei ollut yhtä ainutta taklausta Tapparan osalta, paraniko saldo siltä osin?

Mäkinen pari, Kuusela varmaan kolme, siinä tais olla, Nieminen kerran.

Paras kettinki tänään kyllä Greenin ketju. Malinen edelleen paska. Palola oli kännis. Puistolan peli parantunut koko ajan, gut gut. 3 pistettä. Kuuselakin näytti heräämistä kun edes taklas, no teki voittomaalin ja sai toiseen syötön, ihan ok tilasto.
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: Number7 - Marraskuu 16, 2013, 01:02:46
Molemmat joukkueet oli todella hermostuneita ja peli oli sen mukaista. Tapparan maalin jälkeen Ilves uskalsi pelata enemmän, mikä ajoi Tapparan aika ahtaalle. Molemmat joukkueet pyöritti paikottain hyvin, Ilves silti paremmin. Tappara jäi aika pahoin jalkoihin, mutta puolusti esimerkillisesti ja Ilveksen peli pyöri pääasiassa kulmissa. Melko väsyneeltä näytti Tappara, joten voitto oli hyvä saavutus. Parhaiten Ilves pääsi tilanteisiin laidan kautta nousuilla, mutta se ei mikään yllätys ole, koska näin Tapparalla on ollut koko kauden.

Hyvä ja varmaan moninpuolin helpottava voitto.

Ilveksen Näppilä vaikutti hieman heidän "Puistolaltaan", vaikka meidän Puistola pelasikin tänään hyvin. Kenties parhaiten koko kaudella.

Tässä aika lailla kiteytettynä pelin kuva. Voitettiin pelillisesti eka erä, mutta kaksi seuraavaa oltiin taas perässä. Siitä iso plussa, että eilisestä oli asenne parantunut ja taisteltiin välillä ihan tosissaan. Erittäin tärkeät pisteet nihkeästä pelistä ja esim. Kuusela ja Puistola tosiaan paransivat roimasti eiliseen. Molemmilta hyvää peliä tänään. Huolestuttavaa on se, että vastoin Rautakorven "hyvä nopeus hyökkäyspelaamisessa"- kommentteihin, niin hyökkäys sakkasi taas todella pahasti. Ei meilläkään hirveästi paikkoja ollut ja jos meidän ykkösellä ei kulje, ollaan pulassa. Meillä on kuitenkin paperilla ehkä liigan parhaat laiturit, niin kyllä sillä pitää parempaa hyökkäyspeliä saada aikaiseksi. Keskushyökkääjät ovat tosin Järvistä lukuunottamatta melko kädettömiä, joten se varmasti vaikuttaa paljon.

Green parantaa onneksi koko ajan, mutta peliä mies ei osaa tehdä yhtään. Malinen taisteli muutamassa paikassa hyvin, mutta muuten jälleen todella vaisua. Plihal itse asiassa antoi pari maukasta syöttöä, ja olisi jopa vaarallinen jos liike ei olisi niin huonoa. Järvinen pelaa välillä loistavasti, mutta on hieman hukassa kuten koko ykkösketju viimeiset pelit. Mitalipelitkin ovat tällä sapluunalla vielä kaukana, mutta hyvä että kehitettävää riittää rutkasti. Erkinjuntti oli muuten erittäin hyvä tänään ja ansaitsisi palkinnon kovasta työstään. Ratkaisut maalipaikoissa tosin ovat edelleen melko surullisia. Ilves oli liikkeessä hieman edellä ja pyöritti peliä, mutta ei saanut vaarallisia maalipaikkoja montaakaan. Puolustuspeli ylipäätään oli ihan hyvää, vaikkakin keskialueen träppi ei mielestäni tänään hirveän hyvin toiminutkaan. Oli toki valovuoden edellä eilistä katastrofia, mutta siihen nyt ei paljon vaadittu. Loppuun plussat ja miinukset;

+ Erkinjuntti. Vahvaa peliä molempiin suuntiin ja ajoittain röyhkeitä nousuja. Ratkaisupaikoissa ei kuitenkaan pysty tekemään oikeita ratkaisuja.
+ Puistola. Eilen oli järkyttävän huono, mutta tänään paljon parempi. Yksi katastrofaalinen avaus siellä toki oli mukana, mutta muuten ryhdikästä tekemistä.
+ Green. Ei loista liikkeellään tai ole edes fyysinen, mutta voittaa aloituksia ja on hyvä palanen alivoimalla. Kun mies saadaan ajettua vielä nykyistä enemmän maskimieheksi, niin varmasti tulostakin tulee enemmän.
+ Kuusela. Erinomainen peli tänään. Taisteli kulmissa koko pelin ajan ja yritti ratkaista peliä. Lopulta siinä myös onnistui.
+ Nieminen. Rupeaa pääsemään omalle tasolleen ja ajaa röyhkeästi maalille. Edelleen tekemisestä puuttuu se viimeinen palo, mutta auttaa joukkuetta paljon jo nyt.
+ Pelin parannus eiliseltä. Pystyttiin parantamaan peruspelaamista rutkasti ja taisteltiin loppuun asti.
+ 3p. heikommallakin pelillä. Kertoo aina hyvästä joukkueesta.

- Hyökkäyspeli kokonaisuudessaan. Edelleen paikkoja todella vähän koko pelissä. Ei pystytä kehittämään pitkiä hyökkäyksiä tai edes maalipaikkoja juurikaan. Keskushyökkääjät eivät pysty avaamaan peliä tarpeeksi laadukkaasti.
- Ykkösketju. En tiedä mitä on tapahtunut, mutta tällä hetkellä koko kolmikko pääosin kuljettaa kiekkoa yksin eikä edes hae syöttöä muille. Tämä tappaa hyökkäyspelin lähes kokonaan. Palola esimerkiksi ampuu aina kun pitäisi syöttää ja sitten niissä paremmissa paikoissa syöttää käsittämättömästi muualle ampumisen sijaan.
- Fyysisyys. Tosiaan kahteen peliin varmaan yhteensä 5 taklausta. Ilves sai ronkkia ja koukkia tänään todella paljon ja oltiin ajoittain hieman helisemässä. Pleijareissa se tulee olemaan tällaista joka pelissä. Miten meidän joukkue pystyy vastaamaan tähän ?
- Mäkinen. On vielä nuori ja pitää antaa aikaa, mutta tuntui olevan pulassa lähes koko ajan kentällä ollessaan.
- Tuomarit. Levonen/Boman- kaksikolta heikko peli. Ensin ei vihelletä mistään, sitten Ilves saa melkeinpä 3kpl täysin naurettavia jäähyjä. Jatkossa taas Ilves ronkki ja käytti mailaa todella surutta ja näistä aniharvoin pilli soi. Käsittämätöntä sontaa, tosin peli ei siihen ratkennut.
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: Kolme Seppää - Marraskuu 16, 2013, 11:51:07
- Tuomarit. Levonen/Boman- kaksikolta heikko peli. Ensin ei vihelletä mistään, sitten Ilves saa melkeinpä 3kpl täysin naurettavia jäähyjä. Jatkossa taas Ilves ronkki ja käytti mailaa todella surutta ja näistä aniharvoin pilli soi. Käsittämätöntä sontaa, tosin peli ei siihen ratkennut.

Tuomareiden linjattomuus on ollut tänä syksynä silmiinpistävää. Ilvekselle tuli todellakin 3 vihellystä melkein tyhjästä, enkä tuota Niemisenkään maalille ajoa pitänyt jäähyn arvoisena. Sitten taas tuli jaksoja, joissa sai mailaa käyttää surutta pikkukoukkuihin tai estää kiekotonta pelaajaa. Vaikka näkyvimmät virheet tulivat ehkä noissa Ilves-jäähyissä, koko peli huomioiden Tappara kärsi enemmän tuomarien linjattomuudesta, koska Ilves sai hyödynnettyä tämänkin avulla Tapparan edellisen päivän pelin rasitusta.
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: pete27 - Marraskuu 16, 2013, 13:03:18
Näkeekös maaleja nykyään mistään? 4:sen sivuilla on joku väsyny Kölli ja Tiki hömppä sekä top 5 maalit 9.11 kierrokselta...
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: PTS - Marraskuu 16, 2013, 13:05:36
Näkeekös maaleja nykyään mistään? 4:sen sivuilla on joku väsyny Kölli ja Tiki hömppä sekä top 5 maalit 9.11 kierrokselta...

Ilta-Sanomien sivuilta löytyy: http://www.iltasanomat.fi/sm-liiga/art-1288621372302.html
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: axe86 - Marraskuu 16, 2013, 13:08:56
Näkeekös maaleja nykyään mistään? 4:sen sivuilla on joku väsyny Kölli ja Tiki hömppä sekä top 5 maalit 9.11 kierrokselta...

ruutu.fi näyttää myös otteluiden huippuhetket. Iltasanomat näemmä käyttääkin juuri tuota samaista klippiä, ilmeisesti joku diili Nelosen kanssa.
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: Mjones - Marraskuu 16, 2013, 13:28:29
Iltasanomat näemmä käyttääkin juuri tuota samaista klippiä, ilmeisesti joku diili Nelosen kanssa.

Juu ne on samaa firmaa.
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: coly - Marraskuu 16, 2013, 14:27:40
- Hyökkäyspeli kokonaisuudessaan. Edelleen paikkoja todella vähän koko pelissä. Ei pystytä kehittämään pitkiä hyökkäyksiä tai edes maalipaikkoja juurikaan. Keskushyökkääjät eivät pysty avaamaan peliä tarpeeksi laadukkaasti.
- Fyysisyys. Tosiaan kahteen peliin varmaan yhteensä 5 taklausta. Ilves sai ronkkia ja koukkia tänään todella paljon ja oltiin ajoittain hieman helisemässä. Pleijareissa se tulee olemaan tällaista joka pelissä. Miten meidän joukkue pystyy vastaamaan tähän ?
- Mäkinen. On vielä nuori ja pitää antaa aikaa, mutta tuntui olevan pulassa lähes koko ajan kentällä ollessaan.

Aika monesta asiasta olen kanssasi eri mieltä.

-Tapparalla oli mielestäni aika paljonkin paikkoja pelissä. Ja voinen kysyä mitä Ilves kehitti omilla pitkillä "hyökkäyksillään"? Lisäksi Tapparassa ei keskushyökkäjä peliä rakenna, joten siinä mielessä on hankala tehdä peliä.
-Tappara vei fyysistä peliä selvästi nimiinsä (pl. taklaukset). Ottelu oli muutenkin erittäin fyysinen juuri kovan kamppailupelaamisen johdosta, kun otetaan huomioon Tapparalla olleen eilen peli. En ymmärrä miten Nelosen studio piti ottelua anti-fyysisenä. Onneksi valmentajat oli kanssani samoilla linjoilla.
-Mäkistä ei voi kuin rakastaa. Tää jätkä on aina oikein sijoittunut ja rauhallinen otteiltaan, pystyy syöttämään paineessakin lapaan. Aivan huikea talentti jossa on kaikki eväät todelliseksi huippupakiksi. Toki pieniä virheitä tulee mutta ne jää ison kuvan taakse.

Olen nyt naapurin palstallakin käynyt lukemassa, niin pakko kysyä "Mikä v*ttu teitä tamperelaisia vaivaa?". Pelihän oli tasoltaan laadukkain paikallisottelu sitten mies muistiin. Tiukka ottelu, täysi tupa, viime hetken maali ja jokaisesta kiekosta sai pelaajat taistella tosissaan, niin kaikkialla itketään "heikosta" tasosta. Jos tuollainen runkosarjan ottelu ei kelpaa, niin en tiedä mikä kelpaa?
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: axe86 - Marraskuu 16, 2013, 15:20:45

Olen kanssasi hyvin pitkälti samaa mieltä. Kai siellä tarvis olla vauhtia ja taklauksia, jotta studiomiehet olis pitäneet peliä fyysisenä. Hieman siis käsite fyysinen heillä hakusessa, kyllähän pelissä oli fyysistä vääntämistä jakamppailua vaikka kuinka. Ja jotta peliä pidettäisiin hyvätasoisena, niin kai pitäisi sitten olla edellä mainittujen lisäksi vielä läjäpäin hienoja syöttökuvioitakin.
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: PTS - Marraskuu 16, 2013, 15:45:29
Se on paljolti kiinni siitä, mihin vertaa. Kevään peleihin verrattuna eilinen ei missään tapauksessa ollut pelillisesti mikään erityisen hyvätasoinen ottelu. Kyllä hyökkäyspelaamisen tuleekin olla keväällä eri tasolla, ylivoimakaan ei ota toimiakseen. Marraskuun paikallispeliksi taas kamppailu oli hyvää taistelupelaamista. Kun nyt tiedetään sekin, että tauolla on varmasti vedetty kovaa - niin on ilmeisesti Ilveskin. Hienoa joka tapauksessa että paikallispeleihin on taas saatu tunnetta ja jännitystä naapurileirin (pelillisen) piristymisen myötä!   
Otsikko: Vs: Ilves-Tappara 15.11.13 (Pe)
Kirjoitti: soosi - Marraskuu 17, 2013, 23:23:04
- Tuomarit. Levonen/Boman- kaksikolta heikko peli. Ensin ei vihelletä mistään, sitten Ilves saa melkeinpä 3kpl täysin naurettavia jäähyjä. Jatkossa taas Ilves ronkki ja käytti mailaa todella surutta ja näistä aniharvoin pilli soi. Käsittämätöntä sontaa, tosin peli ei siihen ratkennut.
Tuomareiden linjattomuus on ollut tänä syksynä silmiinpistävää. Ilvekselle tuli todellakin 3 vihellystä melkein tyhjästä, enkä tuota Niemisenkään maalille ajoa pitänyt jäähyn arvoisena. Sitten taas tuli jaksoja, joissa sai mailaa käyttää surutta pikkukoukkuihin tai estää kiekotonta pelaajaa. Vaikka näkyvimmät virheet tulivat ehkä noissa Ilves-jäähyissä, koko peli huomioiden Tappara kärsi enemmän tuomarien linjattomuudesta, koska Ilves sai hyödynnettyä tämänkin avulla Tapparan edellisen päivän pelin rasitusta.
Tuomarointi on ollut huonoa tälläkin kaudella Hakametsässä. Vähissä on ollut kotipelit, joissa on voinut pelin jälkeen olla tyytyväinen tuomaroinnista. Tuomarit ottaa liikaa roolia, joko viheltämällä kaikki tilanteen, joissa joku kaatuu, jättämällä mailahäirinnän/huitomiset viheltämättä, antamalla kevyittä poikkarijäähyjä taikka muuttamalla linjaansa pelin aikana, yleensä viimeisellä 5 minuutilla ei mistään jäähyjä. Valitettavaa.