Tapparan epäviralliset jälkipelit

Jääkiekkokeskustelu => Ottelut => Aiheen aloitti: Trafan - Joulukuu 04, 2013, 23:41:14

Otsikko: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: Trafan - Joulukuu 04, 2013, 23:41:14
HK Areenan kautta faniristeilylle
Tappara kohtaa lauantain vierasottelussa TPS:n ja sitten onkin faniristelyn vuoro.
Huolimatta siitä, että TPS on sarjajumbona, ovat ennusmerkit tähän otteluun huolestuttavat:
viime vuonna vastaava peli ennen faniristeilyä hävittiin, vaikka senkin piti olla ns. helppo ottelu.
Molemmilla joukkueilla on myös tuoreet SaiPa-ottelut Kisapuistosta: Tappara hävisi varsinaisella peliajalla,
mutta TPS vei SaiPan voittolaukauskilpailuun asti, mikä sekin antaa ennakkovaroituksen turkulaisista.
Kyseessä ei todellakaan ole läpihuutojuttu - tähän otteluun ei saa lähteä lepsuilemaan.

Tapparan kokoonpano lauantain peliin on myös poikkeuksellisen mielenkiintoinen, joko tuoreet hankinnat nähdään jäällä?
Tuore Tapparapuolustaja Johan Larsson pelasi jo keskiviikkona Turussa syöttäen LeKin ainoan maalin TuToa vastaan,
kanadalaishyökkääjä Raymond Sawadakin olisi varmaan jo käytettävissä lauantaina.
Tapparan positiivinen maalivahtitilannekin hymyilyttää: valitsee Jukka kumman tahansa veräjän suulle,
on tällä edellisestä ottelusta nollapeli.

Viikon päästä lauantaina Tappara kohtaa Ilveksen Open Ice Winter Classic Tampere (http://www.openice.fi/index.html)-ulkoilmaottelussa.
Sitä ennen torstaina on kuitenkin vielä vierasottelu Pelicansia vastaan.

1. Otteluennakot:
Tappara: Turun-reissun tavoitteena tylyt kolme pistettä (http://tappara.fi/liiga/ottelut/ennakot/7971)
TPS: Turku vastaan Tampere (http://hc.tps.fi/ottelut-2013-2014-sm-liigaottelut_2013-2014-tps-tappara_7_12_2013-ennakko)
Ja: Korvien välit koetuksella (http://www.jatkoaika.com/Otteluennakko/147996)
YLE: Liigajumbo testaa Tapparan tuoreet vahvistukset – "Ei ole helppo ilta" (http://yle.fi/urheilu/liigajumbo_testaa_tapparan_tuoreet_vahvistukset__ei_ole_helppo_ilta/6973769)
Sportti: Tappara heittää tuoreet vahvistukset jäälle TPS:ää vastaan (http://www.sportti.com/uutinen.asp?CAT=2-1&ID=254229)
MTV/kierrosennakko: Sarjumbo TPS haastavassa paikassa (http://www.mtv.fi/sport/jaakiekko/smliiga/uutiset.shtml/2013/12/1840419/sm-liigan_ennakot)
Liiga: Liiga lauantaina: Jatkuuko HIFK:n voittoputki? (http://www.liiga.fi/arkisto/uutiset/liiga-lauantaina-jatkuuko-hifkn-voittoputki.html)

2. Kokoonpanot
Tappara: Uudet pelaajat heti tositoimissa (http://www.tappara.fi/liiga/uutiset/270-joulukuu-2013/7972)
Liiga: Kokoonpanot (http://www.liiga.fi/ottelut/kokoonpano/38215.html)

3. Tuoreimmat joukkueuutiset:
07.12. IS: Tappara on taas mestariehdokas – tässä syy (http://www.iltasanomat.fi/sm-liiga/art-1288628885637.html)
02.12. Tappara: Tapparan faniristeily joulukuun 7. päivä (http://tappara.fi/liiga/uutiset/165-etusivun-tiedotteet/7813)
02.12. Tappara: Tapparalle myös kanadalaishyökkääjä (http://tappara.fi/liiga/uutiset/270-joulukuu-2013/7965)
02.12. Tappara: Puolustaja Johan Larsson Tapparaan (http://tappara.fi/liiga/uutiset/270-joulukuu-2013/7964)
29.11. Tappara: Saravo: "Jätettiin pari pistettä kelluun." (http://tappara.fi/liiga/uutiset/269-marraskuu-2013/7959)
29.11. Tappara: Chris Connolly siirtyy Saksaan (http://tappara.fi/liiga/uutiset/269-marraskuu-2013/7958)
28.11. Tappara: Arttu Ilomäki vuokralle KalPaan (http://tappara.fi/liiga/uutiset/269-marraskuu-2013/7956)
16.11. Tappara: Maalivahti Andy Chiodo liittyy joukkueeseen (http://tappara.fi/liiga/uutiset/269-marraskuu-2013/7937)
13.11. Tappara: Jukka Peltolalle uusi sopimus (http://tappara.fi/liiga/uutiset/269-marraskuu-2013/7929)
06.11. Tappara: Tappara alensi lipunhintoja (http://tappara.fi/liiga/uutiset/269-marraskuu-2013/7919)

TPS:
05.12. MTV: TPS-johto vakuuttaa: Emme ole myymässä kaikkia ulkomaalaispelaajiamme (http://www.mtv.fi/sport/jaakiekko/smliiga/uutiset.shtml/2013/12/1840042/tps-johto-vakuuttaa-emme-ole-myymassa-kaikkia-ulkomaalaispelaajiamme)
05.12. IS: TPS:n pomon käsittämätön lausunto: ”Yhtään asiaa ei ole tehty huonosti” (http://www.iltasanomat.fi/sm-liiga/art-1288628842646.html)
05.12. TPS: Francis Paré KHL:ään (http://hc.tps.fi/uutiset-ajankohtaista-francis_pare_khlaan)
05.12. YLE: TPS:n tyhjennysmyynti alkoi – pistekärki KHL:ään (http://yle.fi/urheilu/tpsn_tyhjennysmyynti_alkoi__pistekarki_khlaan/6971032)
03.12. UL: SM-liigan kriisijoukkue teki rajun ratkaisun - kaikki ulkomaalaispelaajat myynnissä (http://www.urheilulehti.fi/jaakiekko/sm-liigan-kriisijoukkue-teki-rajun-ratkaisun-kaikki-ulkomaalaispelaajat-myynnissa)
01.12. TPS: Bertrand loppukaudeksi Färjestadiin (http://hc.tps.fi/uutiset-ajankohtaista-bertrand_loppukaudeksi_farjestadiin)
21.11. TPS: Milan Jurcina TPS:ään (http://hc.tps.fi/uutiset-ajankohtaista-milan_jurcina_tpsaan)
15.11. TPS: Koskirannalle kahden vuoden jatkosopimus (http://hc.tps.fi/uutiset-ajankohtaista-koskirannalle_kahden_vuoden_jatkosopimus)
11.11. TPS: Niclas Lucenius - Takaisin Turkuun (http://hc.tps.fi/uutiset-ajankohtaista-niclas_lucenius-takaisin_turkuun)
01.11. TPS: TPS jatkosopimukseen Luceniuksen kanssa (http://hc.tps.fi/uutiset-ajankohtaista-tps_jatkosopimukseen_luceniuksen_kanssa)
30.10. TS: Hietarinnan avautuminen synnytti kuhinan (http://kiekko.ts.fi/uutiset/hietarinnan-avautuminen-synnytti-kuhinan)
30.10. TPS: Toimitusjohtajalta (http://hc.tps.fi/uutiset-ajankohtaista-toimitusjohtajalta)
17.10. TPS: Suikkanen käy läpi TPS:n alkukautta (http://hc.tps.fi/uutiset-ajankohtaista-suikkanen_kay_lapi_tpsn_alkukautta)
07.10. TPS: TPS vahvistaa hyökkäystään (http://hc.tps.fi/uutiset-ajankohtaista-tps_vahvistaa_hyokkaystaan)

4. Kauden aiemmat kohtaamiset:
24.09.13: Tappara–TPS 4-2 (0-0,3-0,1-2)
              Tappara: Kotivoitto ja parempaa peliä (http://tappara.fi/liiga/ottelut/raportit/7853)
              TPS: Kirveestä kuonoon (http://hc.tps.fi/ottelut-2013-2014-sm-liigaottelut_2013-2014-tappara-tps_24_9_2013-otteluraportti)
              4Pro: Huippuhetket: Tappara - TPS 24.9. (http://www.nelonenpro.fi/j%C3%A4%C3%A4kiekko/sm-liiga/media/582114)

5. Joukkueiden edelliset ottelut:
03.12.13: Tappara-Ässät 2-0 (0-0,1-0,1-0)
              Tappara: Metsola nollasi, Nieminen maalasi (http://tappara.fi/liiga/ottelut/raportit/7968)
              Ässät: Ässien maalinteko edelleen tuskaisaa (http://www.assat.com/page.php?id=19&article_id=1851)
              Ruutu: Ei taidolla vaan tunteella – Nieminen vie Tapparan 1-0 johtoon (http://www.ruutu.fi/ohjelmat/sm-liiga/ei-taidolla-vaan-tunteella-nieminen-vie-tapparan-1-0-johtoon)
              Ruutu: Ässät ”mammantississä” – tuloksena Tapparan 2-0 maali (http://www.ruutu.fi/ohjelmat/sm-liiga/assat-mammantississa-tuloksena-tapparan-2-0-maali)
03.12.13: SaiPa-TPS 5-4 vl. (3-3,1-1,0-1)
              TPS: TPS nappasi pisteen Lappeenrannasta (http://hc.tps.fi/ottelut-2013-2014-sm-liigaottelut_2013-2014-saipa-tps_3_12_2013-otteluraportti)
              SaiPa: SaiPalle väkinäinen voitto TPS:sta (http://www.saipa.fi/ottelut/14374)
              Ruutu: Huippuhetket: SaiPa - TPS 03.12. (http://www.ruutu.fi/ohjelmat/sm-liiga/huippuhetket-saipa-tps-3122013)
              Ruutu: Teatterinäytös à la Hostikka (http://www.ruutu.fi/ohjelmat/sm-liiga/teatterinaytos-a-la-hostikka)
              YouTube: 3.12.2013 SaiPa - TPS lehdistötilaisuus (http://www.youtube.com/watch?v=lfRv1wVf_qY)

6. Numeroita:
Liiga: Tappara/otteluohjelma (http://www.liiga.fi/joukkueet/tappara/otteluohjelma.html#tabs)
Liiga: TPS/otteluohjelma (http://www.liiga.fi/joukkueet/tps/otteluohjelma.html#tabs)
BFC: Kuntopuntari (http://www.bluesfanclub.net/fcweb2010/index.php?sivu=tilastot&&alasivu=kuntopuntari)
Annabet: Statistiikkaa otteluparista TPS-Tappara (http://annabet.com/fi/hockeystats/h2h.php?team1=5&team2=7&Vertaa=Vertaa)
Veikkauksen pitkäveto (https://www.veikkaus.fi/fi/pitkaveto) (3,35-4,10-1,80)

7. Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Jukka Hakkarainen #7 (http://www.liiga.fi/erotuomarit/paatuomari/hakkarainen-jukka.html) ja Mikko Vanninen #18 (http://www.liiga.fi/erotuomarit/paatuomari/vanninen-mikko.html).
Otsikko: Vs: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: Linden #16 - Joulukuu 05, 2013, 20:18:46
Varmaan saadaan ihan hyvin nakkiareenassa oma ääni kuulumaan, kun ei TurKusessa ole mikää varsinainen buumi päällänsä.
Onko kellään tietoa millä vahvuudella lähdetään mölyämään?
Otsikko: Vs: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: Keyman - Joulukuu 06, 2013, 01:32:44
Onko kellään tietoa millä vahvuudella lähdetään mölyämään?

Faniristeily matsin jälkeen, joten luulisi olevan silläkin matkalla melkoisesti väkeä. Sen tiedän, että myös junalla tulee aika paljon ryhmää. Omassa porukassa seitsemän herraa ja tiedän muutaman muunkin ryhmän. Varautunut arvioni on, että turkulaisten areena on lauantaina sinioranssivalkoinen...
Otsikko: Vs: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: Ansakorpi - Joulukuu 06, 2013, 03:01:51
Paree, kun Pareekin lähti sinne Suurelle Venäjänmaalle ruplia tienaamaan... Mutta älkää nyt palstaveljet (ja sisaret) lähtekö sinne Turkuun valmiiksi toppatakin vetoketju auki! itse en mukaan pääse, mutta Sekin peli pitää siellä nakkikattilassa ensin voittaa. Voin vakuuttaa, ettei ole ihan helppo homma sekään.

Jos tulis voitto, olis mukava vähän juhlia siällä laivalla. Mutta kohtuus kaikessa... 

9/9 pistettä lopuista peleistä ennen joulutaukoo olis aika kiva. Hoidetaan se Ratinan ottelukin meille. Mutta tähän kaikkeen pitää taas tehdä hewletisti töitä! Ei ne ilmaisesksi tuu, ne pisteet. Täytyy taistella välillä Apinanraivolla!
Otsikko: Vs: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: tonizzz - Joulukuu 06, 2013, 03:38:04
Joku vois kertoo että mistä paikoilta kannattaa hommata liput? Kummassa päässä Tapparalaiset ja mikä katsomon nimi yms. Jos sää sallii niin varmasti tulossa. Toivottavasti Sawadakin pelaa.
Otsikko: Vs: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: gatecrasher - Joulukuu 06, 2013, 09:52:03
Tappara hyökkää kaksi erää D-päätyä kohden. Aiemmin tapparalaiset ovat olleet D1 tai D2 katsomossa. HK-areenan katsomokarttaa katsoessa näytti, että D1-katsomo oli kokonaan varattu, joten oletan että tuossa katsomossa risteilyporukka olisi. Saatan olla väärässäkin. Itse hommasin lipun D2:sta.
Otsikko: Vs: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: kinuskimummo - Joulukuu 06, 2013, 22:12:56
Varmaan saadaan ihan hyvin nakkiareenassa oma ääni kuulumaan, kun ei TurKusessa ole mikää varsinainen buumi päällänsä.
Onko kellään tietoa millä vahvuudella lähdetään mölyämään?
Soittelin äsken Tamperelaisen toverin kanssa,ja sanoi,että Fan Clubin puolesta ois tulossa n.300-400 henkeä,ja sitte junalla olis tulossa Riihimäen suunnalta tulossa jostain suuresta firmasta lähes 100 hengen pikkujoulu porukka.Ja sitten lisäksi vielä omatoimi matkaajat
Otsikko: Vs: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: Remulus - Joulukuu 07, 2013, 10:04:40
Kyllä tuota Erkinjunttia pidetään Turuus päin aika velhona.  ;D TPS:n otteluennakosta:
Lainaus
TPS:n paidassa suomenmestaruuden voittanut Antti Erkinjuntti ei ole vielä tänä syksynä päässyt omalle tasolleen ja maaleja on syntynyt vain 12.
Otsikko: Vs: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: Remulus - Joulukuu 07, 2013, 10:21:30
Tappara tänään!

74 Antti Erkinjuntti - 28 Jarkko Malinen - 71 Kristian Kuusela
14 Pekka Jormakka - 44 Jan-Mikael Järvinen - 34 Olli Palola
17 Ville Nieminen - 18 Josh Green - 22 Raymond Sawada
81 Jukka Peltola - 39 Tomas Plihal - 25 Henrik Haapala

21 Pasi Puistola - 38 Teemu Aalto
12 Markus Kankaanperä - 19 Johan Larsson
6 Pekka Saravo - 80 Jan Tabacek

35 Andy Chiodo
(77 Juha Metsola)

Uudet miehet kehissä ja Chiodo maalissa. Bailen odotetusti sivussa. Tästä tulkoon hieno päivä!
Otsikko: Vs: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: grassinen - Joulukuu 07, 2013, 10:45:44
Hahaaa, mahtavaa, tarviikin liimautua kattoon tänään vieraspelikin alusta loppuun kyllä. Jukka pisti sitten ainakin aluks täyden ryminäketjun, Nemo-Green-Sawada :D
Larssonin tasoo kiva kanssa nähdä ja Chiodoon luotan kun MUURIIN!
Otsikko: Vs: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: Screamager - Joulukuu 07, 2013, 11:04:52
TPS on viime aikoina ollut pisteautomaatin maineessa ja joukkueessa tuntuu vallitsevan voittamisen pelko, mikä näkyykin joukkueen valahtamisena sarjajumboksi. Jo itsessään nämä seikat ovat huono lähtökohta suht hyvän pelirutiinin omaavan Tapparan tullessa vieraaksi. Paras pistemieskin lähti turkulaisilta, eikä siellä niitä tekijämiehiä ennaltakaan ollut paljoa. TPS päästänyt jo 102 maalia, mikä on 13 maalia enemmän kuin seuraavaksi eniten päästäneellä ja 39 enemmän kuin Tapparalla. Tehdyissä maaleissa ero on jo pienempi, Tapparalla kuitenkin kymmenen tehtyä enemmän kuin turkulaisilla.

Tapparalla menossa pelillisesti kevyt jakso, tällä viikolla vain kaksi peliä ja seuraavakin vasta ensi torstaina, joten illan pikkujouluristeilystäkin on aikaa toipua. Ehdottomasti mielenkiintoisin seurattava Tapparan osalta on mielestäni Greenin ketju, joka on selvästi erilainen kuin muut koostumukset. Tämä onkin erittäin mielenkiintoinen seikka jo pelitavallisestakin näkökulmasta, jokainen ketju pystyy pelaamaan erilaista peliä kuin toinen, suoraviivaista tilanvoittoa tai tilantekoa kiekkokontrollilla, mikä asettaa vastustajan pelille taasen huomattavia haasteita, kun joukkue ei pelaa vain yhden kaavan mukaan ketjusta toiseen.
Otsikko: Vs: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: axe86 - Joulukuu 07, 2013, 12:00:13
Heh, tuo Jatkoajan otteluennakko... Tapparalla menossa "vaikeampi jakso"? Ilmeisesti tuo yksi Saipa-ottelu sitten lasketaan vaikeaksi jaksoksi. Ei ole myöskään Sawadasta tai Larssonista mitään mainintaa.

Edit: Näemmä täältä on kadonnut tuo linkin sisältänyt postaus johon viittasin, siis tässä Jatkoajan Tappara-TPS -otteluennakossa: http://www.jatkoaika.com/sm-liiga/Otteluennakko/tps-tappara/korvien-v%C3%A4lit-koetuksella/152986
Otsikko: Vs: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: coly - Joulukuu 07, 2013, 12:11:52
Harvoin odottaa jotain peliä näin paljon. Niin paljon mielenkiintoisia asioita on kokoonpanossa. Maalissa Chiodo jonka itse näen ensimmäistä kertaa tositoimissa, lisäksi tietenkin Sawadan debyytti. Larsson näkeminen näkeminen on näistä itselleni vähiten säväyttävä, mutta mielenkiintoista toki sekin.

Jukalle vinkkiä, että sitä Chiodoa voisi heittää myös kotipeliin askiin!
Otsikko: Vs: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: jallu_tane - Joulukuu 07, 2013, 13:02:56
Heh, tuo Jatkoajan otteluennakko... Tapparalla menossa "vaikeampi jakso"? Ilmeisesti tuo yksi Saipa-ottelu sitten lasketaan vaikeaksi jaksoksi. Ei ole myöskään Sawadasta tai Larssonista mitään mainintaa.

Edit: Näemmä täältä on kadonnut tuo linkin sisältänyt postaus johon viittasin, siis tässä Jatkoajan Tappara-TPS -otteluennakossa: http://www.jatkoaika.com/sm-liiga/Otteluennakko/tps-tappara/korvien-v%C3%A4lit-koetuksella/152986

Joo mää poistin sen, kun en huomannut että Trafan oli sen jo laittanut aloituspostaukseen. Ajattelin ettei kukaan ehdi huomaan  ::)
Otsikko: Vs: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: Harald Hokiman - Joulukuu 07, 2013, 13:35:43
17 Ville Nieminen - 18 Josh Green - 22 Raymond Sawada  :D Tästä tullee hauskaa! on ainesta kunnon telaketjuksi.
NHL kokemusta yhteensä 737 ottelua
Otsikko: Vs: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: soosi - Joulukuu 07, 2013, 13:51:10
17 Ville Nieminen - 18 Josh Green - 22 Raymond Sawada  :D Tästä tullee hauskaa! on ainesta kunnon telaketjuksi.
NHL kokemusta yhteensä 737 ottelua
737-ketju on aika killeri porukka! Tuossa kun kanki ja Larson takana. Jee!
Otsikko: Vs: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: gatecrasher - Joulukuu 07, 2013, 14:01:11
17 Ville Nieminen - 18 Josh Green - 22 Raymond Sawada  :D Tästä tullee hauskaa! on ainesta kunnon telaketjuksi.
NHL kokemusta yhteensä 737 ottelua
737-ketju on aika killeri porukka! Tuossa kun kanki ja Larson takana. Jee!

Mielenkiintoista nähdä miten kolmikon liike riittää Turun lentokentällä. Ja tuolla saa itsensä todella helposti pelattua itsensä ulos tilanteista "turhilla" taklauksilla.
Otsikko: Vs: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: Andy - Joulukuu 07, 2013, 19:12:20
Mukavan viihdyttävä peli kun maaleja tuli ja onneksi saatiin raavittua voitto, ei ollut tappio kaukana.

Chiodolle oli vaikea ilta, mutta muutaman otti kyllä hyvin kiinni. Larsson sähläsi aika paljon ja ei vakuuttanut, Bailen voisi palata seuraavaan peliin. Sawada taas ei kerinnyt minnekään ja vaikutti keskenkuntoiselta. Ei yhtään taklausta nähdäkseni.
Otsikko: Vs: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: Tammos - Joulukuu 07, 2013, 19:16:14
Mentiin TPS:n sekoiluun mukaan, ja päästettiin maaleja oikein urakalla.

+++ Lucenius. Kentän paras pelaaja. Selvästi eteenpäin viime vuodesta. Tuollaisesta ykkössentteristä olisi meillekin paljon iloa !!

+++ Nieminen. Todella viileät rankkarit, vaikka kolmas erä taisikin mennä penkillä tasoitusmaali-erikoistilannetta lukuunottamatta.

++ Metsola. Hyvin otti kylmiltään pelirankkarin ja hoiteli sitten rankkarikisankin.

+ Haapala. Hyvää peliä ja nyt näytti nopeita käsia maalin edessä.

+ Malinen. Kaksi röyhkeää nousua maalille, joista toisesta tuli maali. Sellaisia pitäisi vaan saada paljon useammin.

+ Aalto, 2 maalia. Josko se maalinteko aukeaisi nyt paremmin.

+ jatkoajan peluutus. Nyt oli meidän nopeat hyökkääjät kentallä.

+ Chiodo. Vaikka 5 meni omiin, ei mistään maalista taida päästa Chiodoa syyttämään. Neljäskin taisi kimmota jostakin. Siihen päälle muutama paraati.

+/- Järvisen ketju. Taso nousee heti, kun ollaan tappiolla, mutta voisihan sita johtoasemassakin painaa täysillä.

+/- Larsson. Näytti ihan hyvälta pakilta, muttei kuitenkaan Bailenin veroinen viiva-ase. Viimeisessä erässä Aalto pelasi sitten Larssoninkin ylivoimat. Bailen ehdottomasti takaisin kokoonpanoon ylivoiman vuoksi.

- Green. 2 pahaa harhasyöttöä ensimmaisessä erässä, eikä muutenkaan mitään tapahtunut koko ottelussa.

- Sawada. Aivan pihalla ensimmaisessä erässä ja kolmannessa penkille. Jos nyt ollaan loogisia, Sawada lähtee opiskelemaan eurooppalaista kiekkoa LeKiin.

Otsikko: Vs: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: Remulus - Joulukuu 07, 2013, 19:16:53
Sawada tosiaan ei montaa minuuttia kellottanut. Pelannut jo tällä kaudella. Onko Liiga tosiaan niin kova sarja luistelullisesti, että uudet pelaajat vaikuttavat lähes järjestään hemmetin hitailta?
Metsola otti hyvin rankkarit. Kaikesta huolimatta mielestäni Chiodo oli illan ehdoton sankari. Oli miehelle aivan kamala pelin, puolustus vuoti koko ajan. Otti todella hyvin kiinni sen mitä otettavissa oli. Peliaikaa vaan jatkossakin.
Larsson arka.
Otsikko: Vs: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: grassinen - Joulukuu 07, 2013, 19:24:23
Sawada tosiaan ei montaa minuuttia kellottanut. Pelannut jo tällä kaudella. Onko Liiga tosiaan niin kova sarja luistelullisesti, että uudet pelaajat vaikuttavat lähes järjestään hemmetin hitailta?
Metsola otti hyvin rankkarit. Kaikesta huolimatta mielestäni Chiodo oli illan ehdoton sankari. Oli miehelle aivan kamala pelin, puolustus vuoti koko ajan. Otti todella hyvin kiinni sen mitä otettavissa oli. Peliaikaa vaan jatkossakin.
Larsson arka.

Jep, se on ihan turha tulla huuteleen "noniin heti kun Chiodo päästetään maaliin 5 imuroi", Metsola on saanut suurimmalti osin nauttia myös todella hyvästä puolustuspelistä, nyt semmosta ei ollut vaan vapaasti päästettiin TEPSI häärään ja häkkejä tuli.

Paska peli, mutta tulipahan pelattua, ei mitään sanottavaa, muutakun et vois vieraspeleihin ja ns.paska joukkueita vastaan olla pelaamatta takki auki, näistä niitä tärkeitä pisteitä lähtee lapasesta kaikista eniten...
Otsikko: Vs: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: Ansakorpi - Joulukuu 07, 2013, 19:38:25
Hyvää oli, että pystyttiin sentään kairaamaan ne kaksi pistettä väkisin. Hifki (ja Jokeritkin) tulee kohtuu ryminällä taustalta. Saipa on taaskin vaan niin ihmeen sitkeä! Nyt sitten 6 pistettä seuraavista kahdesta pelistä ja joulutauolle!
Otsikko: Vs: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: Mr.Peter - Joulukuu 07, 2013, 20:37:24
Kyllä tää peli näytti taas, kuinka tärkeää nykyliigassa on toi toimiva viisikko puolustus ja keksikentän tukkiminen.
Ei tainnu olla kaikilla kyllä valot päällä, niin epävarmaa oli ja Tps n pelaajat pääsi aika vapaasti
tulemaan maalin lähelle.
Alivoimat oli tälläkertaa melkoisen huonoa verrattuna moneen edelliseen peliin.
Näytti myös siltä, että sekotettiin ja tiivistettiin pakkaa melko aikasessa vaiheessa. Tuntui, että Green sai peliaikaa
törkeän paljon. Näyttää siltä, että nyt peluutetaan Villeä Ja Greeniä kevättä varten isommilla peliajoilla
parempaan kuntoon.
Muuten pelistä ei oikeen voi sanoa muuta, kun melkosta hurlumheitä ja ei sälleillä ollu ihan lataus kohdallaan.
Otsikko: Vs: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: gatecrasher - Joulukuu 07, 2013, 20:58:05
Kyllä tää peli näytti taas, kuinka tärkeää nykyliigassa on toi toimiva viisikko puolustus ja keksikentän tukkiminen.
Ei tainnu olla kaikilla kyllä valot päällä, niin epävarmaa oli ja Tps n pelaajat pääsi aika vapaasti
tulemaan maalin lähelle.
Alivoimat oli tälläkertaa melkoisen huonoa verrattuna moneen edelliseen peliin.
Näytti myös siltä, että sekotettiin ja tiivistettiin pakkaa melko aikasessa vaiheessa. Tuntui, että Green sai peliaikaa
törkeän paljon. Näyttää siltä, että nyt peluutetaan Villeä Ja Greeniä kevättä varten isommilla peliajoilla
parempaan kuntoon.
Muuten pelistä ei oikeen voi sanoa muuta, kun melkosta hurlumheitä ja ei sälleillä ollu ihan lataus kohdallaan.

Matsin jälkeen kuulin osan lehdistötilaisuudessa ja Tapparan alivoimapelistä JR totesi, ettei ole vähään aikaan nähnyt yhtä välinpitämätöntä pelaamista laukausten peittämisten suhteen.

Ja tosiaan kiekkoja menetettiin järkyttävä määrä hyökkäysalueella joista TPS iski vaarallisesti vastaan. Samoin isossa kaukalossa ei yhtään osattu pitää pakettia tiiviinä vaan ryntäiltiin sinne tänne ja tilaa aukesi aivan liikaa. Näiden lisäksi muutama aika alkeellinen virhe 1vs1 -tilanteissa.

Kohtuu tyytyväinen kahteen pisteeseen pitää olla, niin paljon virheitä tehtiin yhteen peliin. JMJ kenttä taisi saada lähes jokaisessa vaihdossa vaarallista aikaan. Sawadan heittäminen samaan kenttään Niemisen ja Greenin kanssa ei oikein toiminut, ainakaa tänään, katsotaan.

Otsikko: Vs: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: predatori - Joulukuu 07, 2013, 21:26:44
pikkujoulu höntsyilyä puolivaloin.ei kannata ottaa liian vakavasti....siinä ei auta jos jotkut pelaa tasollaan kun puoli joukkuetta puolivaloilla.keskialueen tiiviistä puolustamisesta ei merkkiäkään.Molarin kauhupeli. Näitä sattuu tässä vaiheessa kautta.Ens peli takuuvarmasti vähämaalinen.Näitä pelejä joita kukaan ei muista viikon päästä.ens vko kysytään asennetta kun ennalta heikommat vastassa.nehän ne pahimmat pelit.
Otsikko: Vs: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: trasat - Joulukuu 07, 2013, 23:48:50
Jos olisi ollut Metsola maalissa, täällä olisi vedetty naama punasena maalivahti ongelmasta, nyt sitä vastoin Chiodo oli oikeastaan pelin sankari.
Tavallinen keskiverto maalivahti, jolla ei tulla voittamaan mitään, sanon minä.
Otsikko: Vs: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: gatecrasher - Joulukuu 08, 2013, 10:11:02
Aamulehden otteluraportissa Nemo kertoilee, että tiukan ottelutahdin vuoksi pelaajilta on päässeet hieman ilmat tyhjenemään pallosta. Tältähän se on vähän vaikuttanut viime aikoina, että lähes joka toisessa pelissä lataus ei ole aivan riittänyt. Tapparahan on kuitenkin vetänyt koko alkukauden aika kapealla materiaalilla joten tämäkään ei ole mikään ihme. Toivottavasti ensi viikon molempiin matseihin saadaan kaikki pelaajat sisään peliin niin voidaan lähteä kohtuu hyvin mielin tauolle.

Vaikka Tappara eilen loppujen lopuksi voittikin niin eri medioiden otteluraporteissa otetaan liian vähän esiin muutamia tuomariratkaisuja. TPS:n saama rankkari oli mielestäni todella heppoinen, Laakso oli tilanteessa sen verran selvästi karussa ettei häntä edes pystytty koukkimaan tai kampittamaan ja pystyi tekemään vielä kunnon ratkaisuyrityksenkin. Tapparan hylätty maali oli taas perus liigatuomarointia. Palolalta vedetään järkyttävällä viikatteella jalat alta jolloin tämä lentää kaaressa Tepsin maalin, samalla Jormakan pisteessä kiekkoa maaliin. Mielestäni maali olisi pitänyt hyväksyä ilman muuta vaikka Tapparan pelaaja alueella olikin. Ja toisaalta tuomarit jättivät viheltämättä Lucen viimeisen minuutin noususta jäähyä, tilanne oli siinä ja siinä.
Otsikko: Vs: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: Ljpp - Joulukuu 08, 2013, 10:42:52
Jos olisi ollut Metsola maalissa, täällä olisi vedetty naama punasena maalivahti ongelmasta, nyt sitä vastoin Chiodo oli oikeastaan pelin sankari.
Tavallinen keskiverto maalivahti, jolla ei tulla voittamaan mitään, sanon minä.

Peli oli kollektiivisesti niin huonoa suorittamista, että yksilötasolla on mahdoton arvioida ketään. Ihan liigatasoiselta tuo edelleen näytti ja kehon kieli on rauhallinen. Muutama hyvä torjunta ja maalitilanteet erittäin vaikeasti otettavissa. Yksi mielenkiintoinen ero pelaamisessa oli eilen: Pakit antoivat rännikiekkojen mennä sovitusti Chiodolle mailapelattavaksi. Näin ei toimita Metsolan vahtivuotolla.

Kakkosmaalivahdin laittaminen vieraspeliin ennakkosuosikin asemassa on aina vähän riski juttu, joka voi antaa väärää signaalia joukkueelle.
Otsikko: Vs: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: gatecrasher - Joulukuu 08, 2013, 10:43:59
Tuosta vielä ottelun pressitilaisuus. Linkki vie Turun Sanomien sivulle.

TPS-Tappara pressitilaisuus 7.12.2013 (http://kiekko.ts.fi/videot/pressi-7-12-2013-tps-tappara)
Otsikko: Vs: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: grassinen - Joulukuu 08, 2013, 10:53:44
Tuosta vielä ottelun pressitilaisuus. Linkki vie Turun Sanomien sivulle.

TPS-Tappara pressitilaisuus 7.12.2013 (http://kiekko.ts.fi/videot/pressi-7-12-2013-tps-tappara)

Nää on vieraspelien jälkisuola, nyt tuli kanssa vasta katottua toi, mutta aina mielenkiintosta molempien valmentajien mietteitä kuunnella, harmi ettei kotipeleistä näitä tuu.

Ja tohon trasatin pikku provoiluun meinasin lähtee mukaan, mutta antaa olla.. ;)
Otsikko: Vs: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: predatori - Joulukuu 08, 2013, 12:48:03
siinä olen erikannalla että kapeella materiaalilla vedetty.Päinvastoin neloseen ollaan saatu kokoajan vaihettua laiturit ja pakkeja ylimääräsiä myös ollu kokokauden.Loukkaantumisia ei juuri ollenkaan. Hifkillä parhaimmillaan 11 loukkaantunu. kalpa 8  jokerit 8  saipa ja ässät yli 5 jne jne....Ollaan liigan tervein joukkue oltu kokokauden.
Otsikko: Vs: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: gatecrasher - Joulukuu 08, 2013, 12:57:50
siinä olen erikannalla että kapeella materiaalilla vedetty.Päinvastoin neloseen ollaan saatu kokoajan vaihettua laiturit ja pakkeja ylimääräsiä myös ollu kokokauden.Loukkaantumisia ei juuri ollenkaan. Hifkillä parhaimmillaan 11 loukkaantunu. kalpa 8  jokerit 8  saipa ja ässät yli 5 jne jne....Ollaan liigan tervein joukkue oltu kokokauden.

Tuo toki totta. Mutta samalla perusrungolla ollaan vedetty koko alkukausi, muutokset tosiaan olleet pääosin neloskentässä. Ja kun tiedetään JR vaatimustaso niin väitän, että pientä henkistä väsymystä on viime aikoina ollut. Enemmänkin kierrätystä olisi voitu harrastaa.
Otsikko: Vs: TPS-Tappara 07.12.13 (La)
Kirjoitti: Z-16 - Joulukuu 08, 2013, 22:40:22
Aamulehden otteluraportissa Nemo kertoilee, että tiukan ottelutahdin vuoksi pelaajilta on päässeet hieman ilmat tyhjenemään pallosta. Tältähän se on vähän vaikuttanut viime aikoina, että lähes joka toisessa pelissä lataus ei ole aivan riittänyt. Tapparahan on kuitenkin vetänyt koko alkukauden aika kapealla materiaalilla joten tämäkään ei ole mikään ihme. Toivottavasti ensi viikon molempiin matseihin saadaan kaikki pelaajat sisään peliin niin voidaan lähteä kohtuu hyvin mielin tauolle.

Vaikka Tappara eilen loppujen lopuksi voittikin niin eri medioiden otteluraporteissa otetaan liian vähän esiin muutamia tuomariratkaisuja. TPS:n saama rankkari oli mielestäni todella heppoinen, Laakso oli tilanteessa sen verran selvästi karussa ettei häntä edes pystytty koukkimaan tai kampittamaan ja pystyi tekemään vielä kunnon ratkaisuyrityksenkin. Tapparan hylätty maali oli taas perus liigatuomarointia. Palolalta vedetään järkyttävällä viikatteella jalat alta jolloin tämä lentää kaaressa Tepsin maalin, samalla Jormakan pisteessä kiekkoa maaliin. Mielestäni maali olisi pitänyt hyväksyä ilman muuta vaikka Tapparan pelaaja alueella olikin. Ja toisaalta tuomarit jättivät viheltämättä Lucen viimeisen minuutin noususta jäähyä, tilanne oli siinä ja siinä.

Tuomarit paskoo joka toisella askeleella sukkaansa, se on nähty. Eka vedetään poikkarilla ukko pää edellä laitaan, ei tu jäähyä ku saa pelata "kovaa", sitten 30 sekkaa ja toiseen päähän, puolittainen läpiajo ja rankkari mailannostosta!!

Noi rankkarivihellykset olly kyllä sellasta paskaa tällä kaudella että luulis et siellä on salibandytuomarit paikalla, eikä muista että kiekossa saa painaa tai nostaa maillaa.