Tapparan epäviralliset jälkipelit

Jääkiekkokeskustelu => Pelaajat => Aiheen aloitti: Eetu - Kesäkuu 03, 2014, 12:03:39

Otsikko: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Eetu - Kesäkuu 03, 2014, 12:03:39
Tapparan A-nuorten päävalmentajaksi on nimetty kaksivuotisella sopimuksella Raumalla Lukon A-nuorten päävalmentajana ja Liiga-joukkueen apuvalmentajana pitkään toiminut Timo Elo A-nuorten valmennusryhmään kuuluvat lisäksi Janne Grönvall ja Arttu Lipsanen . Tapparan oman nuoremman juniorituotannon ulkopuolelta A-nuorten ryhmään on liittynyt kolme uutta pelaajaa. Maximilian Pajpach (synt. 1996) on Slovakian juniorimaajoukkueissa torjunut maalivahti, ja Suomen alle 16-vuotiaiden maajoukkue-edustajista kirvesrintoihin ovat liittyneet maalivahti Kimmo Rautiainen Savonlinnasta ja puolustaja Vili Simonen Kouvolasta, kumpikin 1998-ikäluokkaa.

Harjoitusryhmässä ovat mukana

Maalivahdit: Maximilian Pajpach, Ville Nieminen, Joonas Ketko, Kimmo Rautiainen
Puolustajat: Tomi Järviö, Leevi Niemenmaa, Aleksi Saadetdin, Erik Linnemäki, Roope Repo, Jaakko Hälli, Jami Pentinlehto, Arttu Karukka, Olli Nieminen, Vili Simonen
Hyökkääjät: Lassi Niemenmaa, Anton Levtchi, Jesse Ouni, Oskari Ojanen, Jesse Haapsaari, Vili-Jesper Koivula, Alex Olkinuora, Waltteri Viitanen, Tuomas Laine, Teppo Antila, Jere-Matias Alanen, Pete Niemi, Aapeli Räsänen

Lisäksi Liigan ryhmässä harjoittelevat Jere Rouhiainen (p), Vilho Virmavirta (p), Patrik Laine (h), Otto Mäkinen (h), Antti Kauppinen (h), Otto Rauhala (h) ja Jesse Pelamo (h).
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Messi - Kesäkuu 03, 2014, 12:07:55
Jahas, sitä on sitten otettu Slovakkiveska rinkiin. Varmaan hvyä skouttaus tehty ja paljon peliaikaa sovittu etukäteen, niin ei tartte omien kasvattien pelailla turhaan.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Eetu - Kesäkuu 03, 2014, 12:17:10
Minnekköhän maalivahti Dominik Hrachovina on suuntaamassa? pitäisi olla kumminkin vielä edustuskelpoinen A-junioreissakin, mutta ei ainakaan ole tuossa ryhmässä mukana.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Messi - Kesäkuu 03, 2014, 12:19:55
Taitaa olla LeKi
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: #51 - Kesäkuu 03, 2014, 12:22:33
Jahas, sitä on sitten otettu Slovakkiveska rinkiin. Varmaan hvyä skouttaus tehty ja paljon peliaikaa sovittu etukäteen, niin ei tartte omien kasvattien pelailla turhaan.

Eipä noistakaan oma kasvatti ole kuin Ketko. Hyvä kokeilu, kun ei tuossa paljoa menetettävää ole. Rautiainen on vasta 16-vuotias eikä torju luultavasti monessakaan pelissä, Ketko on ilmeisen potentiaalinen, mutta kokoa ja voimaa pitää saada lisää ja Nieminen on pelannut kohtuu epävarmasti ne pelit mitä on päässyt pelaamaan, ollen ikätoveriaan Hrachovinaa ja vuotta vanhempaa Edelmannia selvästi huonompi. Tuskin tulee Nieminenkään ikinä Liigassa pelaamaan.

Eihän tässä tyytyväinen tietenkään voi olla, kun Edelmann ja Kulmala on hukattu muualle, mutta ei noista A:n suomalaisvahdeilta voi ainakaan ihmeitä odottaa.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: gatecrasher - Kesäkuu 03, 2014, 12:40:10
Teksti-TV -tason heittona voisi todeta, että lähes poikkeuksetta nuo Tapparan junnumolarit ovat tuollaisia juuri yläriman mittaisia. Toki Edelmann tästä poikkeus ja olisi ainakin alustavasti sopinut liigaankin kakkosveskariksi. Mutta nuo taskukokoiset veskarit pärjäävät vielä junnutasolla joten kuten, mutta liigaan auttamattoman liian pienikokoisia.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: soosi - Kesäkuu 03, 2014, 16:00:43
Teksti-TV -tason heittona voisi todeta, että lähes poikkeuksetta nuo Tapparan junnumolarit ovat tuollaisia juuri yläriman mittaisia. Toki Edelmann tästä poikkeus ja olisi ainakin alustavasti sopinut liigaankin kakkosveskariksi. Mutta nuo taskukokoiset veskarit pärjäävät vielä junnutasolla joten kuten, mutta liigaan auttamattoman liian pienikokoisia.
Tainnut lähteä kaikki yli 160cm molket ainakin 1998 ikäluokasta pois, Ilvekseen viimeisen kolmen kauden aikana?  >:(
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Danny - Kesäkuu 03, 2014, 21:23:07
Minnekköhän maalivahti Dominik Hrachovina on suuntaamassa? pitäisi olla kumminkin vielä edustuskelpoinen A-junioreissakin, mutta ei ainakaan ole tuossa ryhmässä mukana.
Lähti vissiin takaisin Tsekkeihin.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Messi - Kesäkuu 03, 2014, 21:42:09
Lauantaina oli ainakin Tampereella
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: polvitaklaaja - Kesäkuu 04, 2014, 13:48:55
Ainakin junnut oli käyny kattomassa otteita sentterissä tällä viikolla joten tuskinpa on vielä mihinkään mennyt.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Teräsmies - Kesäkuu 04, 2014, 23:26:28
Onko kukaan täällä nähnyt Patrik Laineen peliä? Tilastojen mukaan erittäin osaavalta pelaajalta vaikuttaa varsinkin noin nuoreksi. Kiinnostaisi tietää vähän enemmän pelityylistä ja fysiikasta/luistelusta.                    
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: pikkulintu - Kesäkuu 05, 2014, 09:23:03
Onko kukaan täällä nähnyt Patrik Laineen peliä? Tilastojen mukaan erittäin osaavalta pelaajalta vaikuttaa varsinkin noin nuoreksi. Kiinnostaisi tietää vähän enemmän pelityylistä ja fysiikasta/luistelusta.

Taitava mutta aikas vaikean luonteen omaava persoona.Fysiikassa tulee olemaan paljonki töitä tuleviksi vuosiksi.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: icehockey - Kesäkuu 05, 2014, 12:59:52
Onko kukaan täällä nähnyt Patrik Laineen peliä? Tilastojen mukaan erittäin osaavalta pelaajalta vaikuttaa varsinkin noin nuoreksi. Kiinnostaisi tietää vähän enemmän pelityylistä ja fysiikasta/luistelusta.

Taitava mutta aikas vaikean luonteen omaava persoona.Fysiikassa tulee olemaan paljonki töitä tuleviksi vuosiksi.

 Laineella pelimiehen luonne,vihaa häviämistä.Fysiikaltaan vahva jo viime kaudella kun pelasi A-junnuissa ja oletettavasti Tapola/Ojanen kaksikko pitää huolen että fysiikka entisestään kovenee.Mitä salilla kattelin onhan kaveri oikeen äijän kokoinen.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Vilttitossu - Kesäkuu 05, 2014, 14:35:55
Patrik Laineesta sen verran, että tottakai tehot on kovat junnuissa, kun saa omasta koostaan hyötyä pienempiä/heikompia poikia vastaan. Miesten peleissä ei enää sitä hyötyä olekaan, ni voi olla, ettei vielä ihan heti kannata kummosia tuloksia odotella...
Kallelan puolustuspään ongelmista en tiedä, ei ainakaan omaan silmään niin huonolta vaikuttanut! Tilastot ny kertoo kenelle mitäkin, mut 3 pinnaa jäi plussalle, kun taas esim. Haapala jäi 4 miinukselle...
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: icehockey - Kesäkuu 05, 2014, 14:47:02
Patrik Laineesta sen verran, että tottakai tehot on kovat junnuissa, kun saa omasta koostaan hyötyä pienempiä/heikompia poikia vastaan. Miesten peleissä ei enää sitä hyötyä olekaan, ni voi olla, ettei vielä ihan heti kannata kummosia tuloksia odotella...
Kallelan puolustuspään ongelmista en tiedä, ei ainakaan omaan silmään niin huonolta vaikuttanut! Tilastot ny kertoo kenelle mitäkin, mut 3 pinnaa jäi plussalle, kun taas esim. Haapala jäi 4 miinukselle...

Laine pelasi A-junnuissa jossa osa jopa 4-5v vanhempia niin tuskin siellä enää pelkällä koolla pärjätään :D Laine rightin kaveri ja helekutin kova kuti sekä poikkeuksellisen taitava käsistään.Mielenkiinnolla odotan tulevaa.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Vilttitossu - Kesäkuu 05, 2014, 15:33:31
Sanoinko, että pelkällä koolla?
Ja toisekseen, a-junnuista on piiiiiitkä matka miesten peleihin :D
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Väsyneet Kädet - Kesäkuu 05, 2014, 16:45:17
...Mitä salilla kattelin onhan kaveri oikeen äijän kokoinen.
Eri poikaa katseltu sitten. Pitkä kyllä, mutta hintelä, vähän laiskan oloinen muutenkin. Mutta se lienee juuri sitä päävikaa, mistä on puhuttukin. Paljon, paljon tekemistä vielä Laineella, ja polvivamma hidasti takuulla kehitystä. Ja kuinka hyvin on sitä kuntouttanut?
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: icehockey - Kesäkuu 05, 2014, 16:53:10
...Mitä salilla kattelin onhan kaveri oikeen äijän kokoinen.
Eri poikaa katseltu sitten. Pitkä kyllä, mutta hintelä, vähän laiskan oloinen muutenkin. Mutta se lienee juuri sitä päävikaa, mistä on puhuttukin. Paljon, paljon tekemistä vielä Laineella, ja polvivamma hidasti takuulla kehitystä. Ja kuinka hyvin on sitä kuntouttanut?
Kiinnostaa tuo päävamma,mikä siinä päässä on vikana ..saanut aivotärähdyksiä useita vai mikä on ja miksi polvivamma hidastaisi 16v junnun kehitystä,vammoja tulee ja menee? Jos 92 kg kaveri on hintelä niin liiga on täynnä hinteliä kavereita.Eikä kai voida olettaa että tuon ikäinen punttia vetänyt jo 5 v.Jokaisella onneksi oikeus mielipiteisiin ja toivotaan että jokainen pysyy jatkossakin kannassaan eikä kelkka käänny aina tilanteiden mukaan ;D
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: icehockey - Kesäkuu 05, 2014, 20:43:48
Tapparan Otto Mäkinen palkittiin kauden 2013-2014 parhaana maajoukkuepelaajana ikäluokasta U16.Kylä junnuja piisaa.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Väsyneet Kädet - Kesäkuu 05, 2014, 21:52:07
Kiinnostaa tuo päävamma,mikä siinä päässä on vikana ..saanut aivotärähdyksiä useita vai mikä on ja miksi polvivamma hidastaisi 16v junnun kehitystä,vammoja tulee ja menee? Jos 92 kg kaveri on hintelä niin liiga on täynnä hinteliä kavereita.Eikä kai voida olettaa että tuon ikäinen punttia vetänyt jo 5 v.Jokaisella onneksi oikeus mielipiteisiin ja toivotaan että jokainen pysyy jatkossakin kannassaan eikä kelkka käänny aina tilanteiden mukaan ;D
Kuuleman mukaan pissaa tai muuta vaivaa. Ei kuitenkaan mitään lääketieteellistä todettua vaivaa, ilmeisestikään. Polvivamma kuntoutuksineen kestää useamman kuukauden, puolikin vuotta. Se hidastaa aika paljonkin, ihan vaikka luisteluharjoittelusta se on aika paljon pois, samoin jalkojen voimaharjoittelusta. Ja jos ei ole riittävästi päätä hoitaa sitä kuntoutusta oikein, niin uudet vammat ovat tilauksessa.

Ei voida olettaa, ja sen huomaakin. Pitkä on, siksi painoakin, mutta ei siinä pojassa lihasta ole. Sen näkee ihan silmälläänkin. Ja pysyn kyllä kannassani - toki, jos alkaa tekemään töitä ja muuttaa itseään sen myötä, niin tokihan sen myönnän.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Paarma - Kesäkuu 06, 2014, 09:14:23
Vähän typerää huudella keskustelupalstalla 16-vuotiaan lapsen 'päävammoista'. Tuon ikäisenä ei muuta ollakaan kuin keskenkasvuisia sillä saralla. Kyllä ne luonteet tasaantuu ja erilaiset arvot tulee sen aikuistumisen mukana aikanaan. Hyvät on työkalut kyllä kaverilla ja niinkuin jokaisella; itsestä kiinni miten tässä elämässä tulee tallaamaan.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: icehockey - Kesäkuu 06, 2014, 16:12:28
Vähän typerää huudella keskustelupalstalla 16-vuotiaan lapsen 'päävammoista'. Tuon ikäisenä ei muuta ollakaan kuin keskenkasvuisia sillä saralla. Kyllä ne luonteet tasaantuu ja erilaiset arvot tulee sen aikuistumisen mukana aikanaan. Hyvät on työkalut kyllä kaverilla ja niinkuin jokaisella; itsestä kiinni miten tässä elämässä tulee tallaamaan.
Täysin samaa mieltä. Onneksi emme ole kaikki samasta muotista..elämä olisi tylsää kattella klooneja,erilaisuus on rikkaus.Peukut Patelle ja syksyllä nähdään.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Betonileuka - Kesäkuu 09, 2014, 09:24:43
Minnekköhän maalivahti Dominik Hrachovina on suuntaamassa? pitäisi olla kumminkin vielä edustuskelpoinen A-junioreissakin, mutta ei ainakaan ole tuossa ryhmässä mukana.

Ainakin tuossa Tapparan sivuille ilmestyneessä reenivideossa torjuu liigajoukkueen mukana Sentterissä. Samalla videolla Metsolan ja Peltosen lisäksi myös Venäjälle lapun tehnyt H. Säteri.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Messi - Kesäkuu 09, 2014, 13:02:19
Enkö minä jo kerran sanonut: LeKi
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Vilttitossu - Heinäkuu 23, 2014, 17:14:33
En tiedä oliko Tapparan junnut tänään aamupäivällä Kaukajärvellä reenaa, vai kenen lie poikasia, mutta hullulta näytti! Pojat kävi ensin vetäsee lenkin, ja sitten tulivat nurmikolle jumppaan, vatsoja,kyykkyjä yms. Ihan normaalia sinänsä, mutta kenelläkään ei vesipulloa, ja lämpöä mittarissa 30!!! Luulis niillä valmentajilla olevan edes sen hitusen verran järkeä, että sanois pojille, tai oikeestaan pakottais, ottaa juomista mukaan!!!
Venäjällä jo yks KHL kiekkoilija kuoli lenkillä lämpöhalvaukseen, eikö näistä voi mitään oppia?
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: icehockey - Heinäkuu 23, 2014, 17:20:05
Taisi olla kilpailevan firman poikia ;D
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: soosi - Heinäkuu 24, 2014, 12:28:20
Taisi olla kilpailevan firman poikia ;D
Eipä taideta noita jäätreenejä edeltäviä oheisia kovinkaan paljon naapurilla tai Tapparalla junnuissa valvoa. "Juoskaa pojat ja jäällä tunnin päästä" lienee ohje ja sitten valmennus kahville.

Koskahan naapuri ja Tappara ilmoittaa kesärinkien pienennykset?
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Vilttitossu - Heinäkuu 24, 2014, 14:17:31
Kyllä siellä oli kaks valmentajaa kokoajan vahtimassa, ja lukemassa lapulta, mitä poikien pitää tehdä.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: karijippo1 - Elokuu 07, 2014, 23:45:04
Eikö b junnut aloittaneet kauden tappiolla. No täyyy mennä katsomaan lauantaina kun b2 aloittaa harjoituspelit sentterissä pelsuja vastaan
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: karijippo1 - Elokuu 10, 2014, 00:56:52
Tuli käytyä katsomassa Tapparan b2 peliä ja täytyy myöntää että joukkue pelasi hyvin voittaen 6-2 Lahden Pelicansin! Jäähyjä kertyi vaan joukkueelle aika paljon.
Joukkueen kapteeni Veli Valkokari pelasi pirteästi ja teki 2 maalia.
Oli myös hienoa nähdä Joonas Huhtalan pelaavan. Tuntui pienellä pieni väkkärä saaneen kesän aikana nopeutta ja näin olevan hoka tilanteessa aina ekana.
Myös fyysinen kunto oli kasvanut ja junnua ei riepoiteltu. Hän teki kaksi maalia.
Täytyy myöntää maalivahtien Jesse Suksian ja Julius Leppäniemen oleen erinomaisia. Molemmille vain 1 maali selän taakse. Täytyy myös kehua Niko Mansikkaa hänen erinomaisesta blokkaus taidosta. Hän böokkasi ainakin 5 vetoa muutenkin Niko Mansikka pelasi pirteästi!!
Täytyy myöntää, että joukkue näyttää joukueelta ja pelaa hyvi joukkueena!!
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Niäminen#33 - Elokuu 10, 2014, 18:12:51

Täytyy myöntää, hyvä raportti. Kiitos siitä.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: tukkajukka2012 - Elokuu 21, 2014, 19:16:06
Tanus,Rauhala ja Mäkinen junnu maajoukkueeseen... Mikseiköhän Laine? :)
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: TaPPi - Elokuu 21, 2014, 20:13:12
Tanus,Rauhala ja Mäkinen junnu maajoukkueeseen... Mikseiköhän Laine? :)
Niin tosiaan mikseiköhän...
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Ansakorpi - Elokuu 21, 2014, 22:09:53
Täytyy myöntää, hyvä näpäys Patelle. Puljujärvihän on mukana puljussa :) .
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: icehockey - Elokuu 22, 2014, 07:13:24
Taas saatte aiheen kirjoitella kun ei valittu U20...Harkitkaa toimittajan uraa ei muutakuin soitatte Seiskalta hommia.Toimittajathan tunnetusti rehellistä ja kunnioitusta herättävää väkeä ja ihmiset juorujen takana.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Väsyneet Kädet - Elokuu 22, 2014, 12:06:53
Taas saatte aiheen kirjoitella kun ei valittu U20...Harkitkaa toimittajan uraa ei muutakuin soitatte Seiskalta hommia.Toimittajathan tunnetusti rehellistä ja kunnioitusta herättävää väkeä ja ihmiset juorujen takana.
No hohhoijaa taas. Eiköhän tuossa ole juurikin kyse siitä, ettei Lainetta haluta U20-porukkaan äskettäisen tapahtuman myötä. Pelillisesti mahtuisi varmastikin.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: gatecrasher - Elokuu 24, 2014, 09:08:55
Kävin eilisen Tappara-päivän yhteydessä katsomassa myös harjoitushalleissa pelattua B-junnujen turnausta. En tiedä millaisella C-junnu porukalla Tappara oli liikenteessä, mutta siltä se valitettavasti näytti. Etenkin Bluesin vastaan oltiin fysiikassa ja pelitaidoissa muutaman piirun jäljessä. Etenkin laukausten laatu oli hävettävän huonoa. Päivän aiemmassa pelissä Tappara oli TPS:ää vastaan jopa parempi joukkue, mutta TPS rankaisi ylivoimalla. Tapparan ylivoimista ei oikein tullut mitään, kunnon sentterityyppejä joukkueessa nolla. Suurin tuossa pelissä oli tuo ylivoima ja laukausten laatu.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Le GoaP - Elokuu 24, 2014, 14:38:34
Junnujoukkueilla pelin taso heittelee hyvinkin paljon. Olosuhteiden pakosta joudun katsomaan lähinnä Blegun junnujoukkueiden kotipelejä ja niissä Blegsu yleensä dominoi pelillisesti ja vastustaja näyttää altavastaajalta fyysisesti ja pelitavallisesti. Mutta Blegi onkin Suomen menestynein juniorijoukkueiden osalta viime kausina.

Toki omiin silmiin pistää myös Tapparan junnujoukkueiden aneemisuus varsinkin viime kausilta. Odotin Rautakorven tuoman "koko seuran pelityylin" nostavan tasoa, mutta eipä sitä ole näkynyt. Itse tosin en allekirjoita suureltakaan osin tätä "koko seuran pelityyliä". "Koko seuran toimintatapoja" allekirjoittaisin, mutta mielestäni junnujoukkueissa pitäisi olla vapaampi pelityyli pelaajia kokonaisvaltaisesti kehittäen.

Tästä syystä en myöskään pitänyt viime talvista nuorten maailmanmestaruuta ns. hyvänä maailmanmestaruutena. Jos Ruotsi ko. materiaalilla olisi myös pelannut "Meidän peliä" niin kannu olisi ollut länsinaapurissa, mutta Ruotsissa tajutaan, että tällaiset "Meidän pelit" kuuluvat sitten vasta aikuisiän peleihin.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: MoreGoals10 - Elokuu 26, 2014, 11:49:58
Kävin eilisen Tappara-päivän yhteydessä katsomassa myös harjoitushalleissa pelattua B-junnujen turnausta. En tiedä millaisella C-junnu porukalla Tappara oli liikenteessä, mutta siltä se valitettavasti näytti. Etenkin Bluesin vastaan oltiin fysiikassa ja pelitaidoissa muutaman piirun jäljessä. Etenkin laukausten laatu oli hävettävän huonoa. Päivän aiemmassa pelissä Tappara oli TPS:ää vastaan jopa parempi joukkue, mutta TPS rankaisi ylivoimalla. Tapparan ylivoimista ei oikein tullut mitään, kunnon sentterityyppejä joukkueessa nolla. Suurin tuossa pelissä oli tuo ylivoima ja laukausten laatu.

Niin oikeanikäisiä B poikia kuulemma tiputettiin heti turnauksen alussa pois ringistä ja nuoret pojat hoitaa hommat  ;D Pikkuisen ihmetyttää, miksi poikia yritetään saada nykyisin huipulle aina vaan aikaisemmin ja sitten kohta luetaan, kuinka pää ei kestä ja tarvitaan psykologia auttamaan  :-X

Ja todellakin jo viime vuodella oli Tapparan molempien B nuorten taso surkea ja aneeminen sekä pelaajat kuulemma jättävät joukkuetta jopa vapaaehtoisesti  :-\
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: soosi - Elokuu 26, 2014, 14:26:18

Mielenkiintoista.  Ilmeisesti pelaajaliikennettä ollut pois Tapparasta B- ja B2-ikäluokassa. Valitettavasti jopa Ilveksen vastaaviin, joissa tekemisen taso ja vaatimustaso on kuulemma kovempi. Ehkä Tappara saa Ilveksen poispotkimia pelaajia tason nostoon  ???

Mielenkiintoista nähdä, miten eri ikäisiä pelaajia peluutetaan noissa B-joukkueissa ja mikä on taso B2-joukkueessa. karijippo1 ainakin hehkutti aiemmin B2-joukkueen tasoa. Paljon on maalivahti Suksian varassa menestys, jos vain saa ansaitsemaansa peliaikaa.

Tappara kierrättää näissä eri joukkueissaan parempia pelaajia vanhempien ikäluokkien joukkueissa. Osalle pelaajista hyvä ratkaisu, mutta varmasti sekoittaa joukkueiden kemiaa ja toimintaa pahimmillaan.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: icehockey - Elokuu 27, 2014, 10:19:42
Käsittääkseni Tapparasta ei ole B1 poikia lähtenyt Ipaan mutta Ipasta on kylläkin tullut muutama ihan oma alotteisesti Tapparaan.Tapparan B1 joukkueella on ainakin ihan hyvät maalivahdit kun pari uuttakin tuli kesän alussa.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Messi - Elokuu 28, 2014, 13:30:55
Tapparasta lähti keväällä Ilvekseen ainakin 9 poikaa (sen verran nimiä tulee heti mieleen, en tässä niitä mainitse kuin pakon edessä). Tuskin kuitenkaan olivat B1 ringissä monetkaan, mutta pari ainakin oli, sen tiedän. Jos nuo pojat olisivat vaikka jääneet B2:een, niin olisihan heillä ollut mahdollisuus kehittyä vaikka mihin (vrt. Pelamo, joka pääsi A:ssa pelaamaan isossa roolissa). Ilveksestä taisi pari tyyppiä tulla Tapparan B1:een.(ei ihan varma tieto)
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: gatecrasher - Elokuu 28, 2014, 14:01:30
Tapparasta lähti keväällä Ilvekseen ainakin 9 poikaa (sen verran nimiä tulee heti mieleen, en tässä niitä mainitse kuin pakon edessä). Tuskin kuitenkaan olivat B1 ringissä monetkaan, mutta pari ainakin oli, sen tiedän. Jos nuo pojat olisivat vaikka jääneet B2:een, niin olisihan heillä ollut mahdollisuus kehittyä vaikka mihin (vrt. Pelamo, joka pääsi A:ssa pelaamaan isossa roolissa). Ilveksestä taisi pari tyyppiä tulla Tapparan B1:een.(ei ihan varma tieto)

Onkohan näihin siirtoihin jotain yksittäistä "isompaa" syytä vai onko vain perus liikehdintää? Itse toivoin kun Rautakorpi tuli päävalmentajaksi ja kehittämään koko seuran toimintaa, että varsinkin tämä junnupuoli laitetaan ajantasalle, toiminnan laatu ja vaatimustasot kuntoon. Tai no, en tiedä vaikka olisivatkin.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: icehockey - Elokuu 28, 2014, 16:54:22
Tapparasta lähti keväällä Ilvekseen ainakin 9 poikaa (sen verran nimiä tulee heti mieleen, en tässä niitä mainitse kuin pakon edessä). Tuskin kuitenkaan olivat B1 ringissä monetkaan, mutta pari ainakin oli, sen tiedän. Jos nuo pojat olisivat vaikka jääneet B2:een, niin olisihan heillä ollut mahdollisuus kehittyä vaikka mihin (vrt. Pelamo, joka pääsi A:ssa pelaamaan isossa roolissa). Ilveksestä taisi pari tyyppiä tulla Tapparan B1:een.(ei ihan varma tieto)

Tapparan B1 joukkueesta ei lähtenyt yhtään poikaa.Nämä jotka lähti oli B2 poikia  jotka pääsivät Ipan vastaavaan mutta eivät mahtuneet Ipassakaan B1.Normaalia liikehdintään suuntaan ja toiseen.Ei joukkopakoa.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Messi - Elokuu 28, 2014, 17:37:05
Kyllä minäkin tuon normaaliin meno-paluuliikenteeseen lasken.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: karijippo1 - Elokuu 30, 2014, 23:39:53
Olen kuullut että tappara b2 on voittanut 7 pelistä 6.
Tänää tuli kai ensimmäinen tappio, mutta nythän se on paras ottaa. Ilves on hävinnyt ainakin 3 ja 1 taspeli. Odotan innolla joukkueiden ensimmäistä paikalöis ottelua varsinkin, kun tappara on voittanut pelejä. Olin katsomassa eräänä päivänä ipan peliä ja oli kyllä vanhat tapparalaiset surkeita. On näköjään tappara leirissä tehty kesällä jotain oikein ku noin hyvin pojat on pelannut. Joukkueessa on sentään vain 5 vanhaa tapparan Csm:n pelaajaa. JA ONKO KUKAAN KÄYNYT B2 PELEISSÄ JA MILTÄ NÄYTTÄÄ?
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Ojasjanne - Elokuu 31, 2014, 22:58:16

Moro B2 joukkueen pelaaja,toimari, tai pelaajan äiti/isä.  :D ;D ;D
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: soosi - Elokuu 31, 2014, 23:27:28

Toimari ja pelaajan isä ?  ;D
Eipä liene fiksua haukkua poislähteneitä surkeiksi. Onnea vaan B2:lle.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Katsoja - Syyskuu 01, 2014, 10:11:42
No, katsotaan kun sarja käynnistyy mitenkä käy. Turha sitä on etukäteen nuoria poikia haukkua. Käsittääkseni Ilves on vasta juuri karsinut joukkeen lopulliseen muotoonsa.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: 8onsekova16 - Syyskuu 01, 2014, 14:13:22
No, katsotaan kun sarja käynnistyy mitenkä käy. Turha sitä on etukäteen nuoria poikia haukkua. Käsittääkseni Ilves on vasta juuri karsinut joukkeen lopulliseen muotoonsa.

Terve vaan "naapurille". Mitä tuohon juniorijoukkueiden "pärjäämiseen" tulee, niin itse ajattelen sen ainakin niin että on tärkeämpää että junioreista nousee uusia "Barkoveja" tai "Ojasia" kuin se että junnujoukkue voittaa mestaruuden. Loppujen lopuksi sillä mestaruudella ei niin hirveästi ole merkitystä, mutta Ojanen ja Barkov on jättänyt Tapparaan ikuisen leiman. Suomessa junnupuolella keskitytään ihan liikaa siihen ottelun voittamiseen, kun tarkoitus on kuitenkin kasvattaa uusia kiekkoilijoita. Sitten kun joukkue on taidollisesti tarpeeksi hyvä niin se mestaruus tulee vähän niinkuin bonuksena, kuten Tapparan 68-syntyneille kävi.

Sitten se haukkuminen, se pitää kyllä jättää pois. Se että pelaajat vaihtavat seuraa, se vain pitää hyväksyä nykyaikana. Varsinkin joukkueiden kanssa tekemisissä olevien henkilöiden pitää se ymmärtää.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: karijippo1 - Syyskuu 03, 2014, 19:14:30
En tiedä mutta kuulin, että ilves on hävinnyt kaikki tämän "karsimisen jälkeen", että terveisiä ilves fanille täältä ja tuu ny ihmeessä kattoon ku ilves b2 pelaa tapparaa vastaan. Itse ainakin aion mennä. B2 ollut aina lähellä sydäntä, koska sukulais poika pelasi toissa kautena. Siellä on kuulopuheiden mukaan näitä b-junioreit ilveksellä, jotka tippuivat kesän jälkeen! Peli taitaa olla ensi viikolla!
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Messi - Syyskuu 08, 2014, 15:40:07
Tuolta voivat junnut hakea tukea:

http://www.tappara.fi/juniorit/uutiset/junioriavustukset_kaudelle_2014_2015_hakuohjeet_209.html
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: kuusysi - Syyskuu 13, 2014, 09:26:30
Missäs A-junnujen slovakkivahti on tänään? 
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: sennas - Syyskuu 15, 2014, 22:51:49
Kukas on seurannut junnuja (A,B,C) ja haluaisi kertoa millaisia talentteja sieltä löytyy? Kiitos jo etukäteen.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: icehockey - Syyskuu 21, 2014, 17:36:17
Hyvin ovat aloittaneet junnut kautensa.Tänään voitot C,B ja A ikäluokissa :D Ilves vastaavasti hävisi kaikissa .
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: soosi - Syyskuu 21, 2014, 21:12:20
Hyvin ovat aloittaneet junnut kautensa.Tänään voitot C,B ja A ikäluokissa :D Ilves vastaavasti hävisi kaikissa .
http://www.finhockey.fi/tulospalvelu/
Nuoret:
Sport-Ilves 7-4, Pelikans-Tappala 1-2 VL
B juniorit
Ilves- HIFK 3-5, Tappara- Blues AK 7-1
B2 juniorit
Ilves- Pelikans 4-5 JA, KJT Haukat - Tappara 5-3
C Juniorit
Tappara- Ilves 6-5 VL

Melkein joka ikäluokassa Tappara voitti ja Ilves hävisi
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: soosi - Syyskuu 21, 2014, 21:34:44
Kukas on seurannut junnuja (A,B,C) ja haluaisi kertoa millaisia talentteja sieltä löytyy? Kiitos jo etukäteen.
Kyllä jokaisessa ikäluokassa on hyviä talentteja ja Tapparahan peluuttuu ikäkauden parhaita itseään vanhemmissa ikäluokissa, kuten Patrik Lainestta (1998) Liigassa/A-junnuissa.

Tässä eräitä tänään ko joukkueissa pelanneita, ei missään erityisessä järjestyksessä, joku voi nimetä lisää ja omiaan.

A-joukkue: Aapeli Räsänen, Patrik Laine, HRACHOVINA Dominik,  Mäkinen Otto, LEVTCHI Anton, Niemenmaa Lassi, Pate Niemi, Rauhala Otto,....

B-joukkue: Rautiainen Kimmo, Nikkinen Leevi, Kotilahti Jerry, Sulunsilta Teemu, Vanhatalo Lassi, Nikkilä Valtteri,  Nieminen Olli

B2-joukkue: Suksia Jesse, Valkokari Veli, Merelä Valtteri, Virmavirta Eero.

C-joukkue: Nikkinen Leevi, Kauppinen Eetu, Kööpikka Juuso
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: tukkajukka2012 - Syyskuu 21, 2014, 23:03:41
Kauppisen Antti nyt tohon on ai akin lisättävä..
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: icehockey - Syyskuu 22, 2014, 08:19:24
Laine ei näyttänyt olevan A.n kokoonpanossa eilen eikä .Pelamon Jessen lisäisin listaan.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: S.T. - Syyskuu 22, 2014, 11:50:29
B-junnujen kapteeni Joona Luoto on tehnyt 5 peliin tehot 6+2, joten varmaan mahtuu listalle.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: S.T. - Syyskuu 23, 2014, 01:09:34
Onko Maximilian Pajpach (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=176686) loukkaantunut, vai miksi ei ole ollut Tappara A:n kokoonpanossa? Ei myöskään näkynyt Coloradon training camp rosterissa.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Labe - Syyskuu 23, 2014, 02:58:44
Onko Maximilian Pajpach (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=176686) loukkaantunut, vai miksi ei ole ollut Tappara A:n kokoonpanossa? Ei myöskään näkynyt Coloradon training camp rosterissa.

Loukkaantunut, joten sen vuoksi jäi myös Avsin campit väliin.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: icehockey - Syyskuu 23, 2014, 07:03:39
B-junnujen kapteeni Joona Luoto on tehnyt 5 peliin tehot 6+2, joten varmaan mahtuu listalle.
Luoto ehdottomasti mielenkiintoinen nimi.Kaveri päässyt kuntoon viime syksyn polvivamman jälkeen.Voipi olla että kolkuttelee jo A.n ovia.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: sennas - Syyskuu 23, 2014, 19:51:19
Onko Vilho Virmavirta loukkaantunut, kun ei ollut joukkueen mukana Tsekeissä?
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Messi - Syyskuu 23, 2014, 20:16:35
Armeija hiukan häirittee
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: kuusysi - Syyskuu 23, 2014, 22:39:10
Sormi paketissa Virmavirralla.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Messi - Syyskuu 26, 2014, 07:56:23
Luin jostakin täältä, en löytänyt enkä muista tarkalleen, mutta jotain siinä oli, että ollaan Ilves-junnuja jäljessä noissa a-c junnuissa vähän kaikilla osa-alueilla. Olkoon niin, mutta onneksi ollaan sarjataulukossa iphone 4:n yläreunassa eli A kakkosena ja B ykkösenä. Ilves tarvitsee iphone 5:en. Tämä tällä hetkellä. C on pelannut vasta 1 ottelun, jonka voitti...ai niin se vastustaja oli Ilves.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: karijippo1 - Syyskuu 28, 2014, 22:16:16
A 2 B 1 ja B2 3 , että ei hassummin meidän junnuilla mee
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: karijippo1 - Syyskuu 28, 2014, 22:23:37
Tänään katdomassa Vapsin ja tappara forumin peliä, kun tässä lähellä asun. Mitä on Jesse suksialle tapahtunut. Päästi teamissa 7 maalia 40 minuuttii. Muuten ihan hyvin harjoitus pelit pelannut moke. Tapparan b2 on uudet tuulet. Iiro huhdanpää on pelannut kaksi viime peliä hyvin. Mitä nyt liveareenasta kattelu oon. Joukkue on erittäin tasainen ja oikeestaan kirkkaita tähtiä ei ole, mutta uskon että tämä tasainen joukkueen sisäinen kamppailu voi poikia hyvää!!
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: soosi - Syyskuu 29, 2014, 07:34:05

Suksia on ollut selvä ykkösmaalivahti, nyt Huhdanpää tuli takaisin Ilveksen try-outilta. Leppiniemi on pieni, yrittelijäs maalivahti, mutta ei vakuuta. Suksian ja Huhdanpään avulla tuo joukkue pärjää.
Tasainen on joukkue ja 3-5 parempaa pelaajaa ja muuten tasaista suoritusta. Hyvät mahdollisuudet sarjassa, jos saa tasaisia suorituksia. Välillä tulee noita huonoja hetkiä ja 7 maalia 40 minuutissa, joihin maalivahti on aseeton.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: karijippo1 - Lokakuu 03, 2014, 21:35:38
HIENOA TAPPARA B2! Ilves kaatu. Joukkue pelasi hyvin! 1 kenttä ja 4 kenttä olivat erityisesti hyvin mukana! Täytyy myöntää että viimekse olen näin paljon nauttinut junnujen pelistä useita vuosia sitten!!!
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: soosi - Lokakuu 03, 2014, 21:49:27
HIENOA TAPPARA B2! Ilves kaatu. Joukkue pelasi hyvin! 1 kenttä ja 4 kenttä olivat erityisesti hyvin mukana! Täytyy myöntää että viimekse olen näin paljon nauttinut junnujen pelistä useita vuosia sitten!!!
Jännäksi meinasi mennä kahden erän jälkeen. Huhdanpää pelasi kyllä erinomaisesti ja on joukkueen selkeä ykkösmaalivahti, jota Suksia täydentää hyvin. Valkokari on todella tärkeä pelaaja joukkueelle sekä jäällä että muuten. Peltonen on myös kasvamassa erinomaiseski pelaajaksi.

Ilves B2 oli etukäteen parempi kuin Tapparan B2, mutta se on selvästi alisuorittanut ja sen systeemit tuntuvan olevan sekaisin.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: icehockey - Lokakuu 03, 2014, 21:57:02
Millä mittarilla Ilves b2 oli etukäteen parempi kuin Tapparan b2,paperilla vai??
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: soosi - Lokakuu 03, 2014, 22:01:31
Millä mittarilla Ilves b2 oli etukäteen parempi kuin Tapparan b2,paperilla vai??
Paperilla;mm. pelaajalistoilla huomioiden nuo pelaajat aiemmilla kausilla. Esimerkiksi viime kaudella Ilveksen C oli merkittävästi parempi kuin Tapparan C. Onneksi ratkaisut tapahtuvat kaukalossa, ei pöytäkirjoilla.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Messi - Lokakuu 27, 2014, 14:02:43
Maajoukkueisiin:

Atte  Mäkinen u 20

Otto Rauhala U 19 haastaja
Jere Rouhiainen U 19 haastaja
Jonatan Tanus  U 20 haastaja (LeKi)

Kimmo Rautiainen (mv) U 17
Aapeli Räsänen U 17
Pete Niemi U 17
Otto Mäkinen U 17
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: soosi - Marraskuu 21, 2014, 09:17:14
Tappara juiniorien syysjulkaisu on ilmestynyt Internettiin. Tulee ilmeisesti myös postissakin Pirkanmaalla.

Hyviä, mielenkiintoisia juttuja junioreista, valmennuksesta, toiminnasta ja taustoista.

http://issuu.com/semio/docs/junioritapparalainen_syksy2014vedos/c/sl3jt8s
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Messi - Joulukuu 12, 2014, 17:29:48
17 maajoukkueeseen Tapparasta:

Pete Niemi
Aapeli Räsänen
Patrik Laine
Kimmo Rautiainen (mv)

18 maajoukkue

Otto Mäkinen (98)

16 Maajoukkue

Ei ketään
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: TaPPi - Joulukuu 12, 2014, 18:33:21
Jaa Patrik mahdu enää edes U18 majuun ? No hyvä joka tapauksessa että on nuorempien ryhmässä mukana, mikä se
syy sitten onkaan.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Messi - Joulukuu 15, 2014, 12:46:27
Viikonloppuna selvisi, että Tapparan B putosi SM sarjan karsintasarjaan(mikä lie), vaikka pelejä on pari vielä jäljellä. Hävettävä suoritus kaiken kaikkiaan. Eikä, mikäli oikein muistan, ollut eka kerta viime vuosien aikana. Herää kysymyksiä asiasta jos toisestakin.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: soosi - Joulukuu 15, 2014, 13:58:29
Viikonloppuna selvisi, että Tapparan B putosi SM sarjan karsintasarjaan(mikä lie), vaikka pelejä on pari vielä jäljellä. Hävettävä suoritus kaiken kaikkiaan. Eikä, mikäli oikein muistan, ollut eka kerta viime vuosien aikana. Herää kysymyksiä asiasta jos toisestakin.
Tuossa sarjataulukko, sijoitus 13. / 16. Takana kuitenkin Ässät ja Saipa:
http://www.tilastopalvelu.fi/ih/index.php?option=com_content&view=article&id=5&stgid=2216
Tylyä: 28 peliä; 8 voittoa, 82 maalia 112 tehtyä ja maaliero -30.

B2 kuitenkin erittäin hienosti omassa SM-karsintasarjassa kärjessä ja pääsee jatkoon. B2 Team ei päässyt Mestikseen, vaan pelaa Suomi-sarjaa(mikä lie).
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Linden #16 - Joulukuu 15, 2014, 14:01:28
Jotain menee vikaan lapsikiekkovaiheen jälkeen... Sieltä kyllä tulee ihan hyviä aihioita, mutta B-juniori-ikään mennessä tilanne muuttuu. Vai loppuuko pojilta into. Tiedä häntä, mutta huolestuttavaa kyllä.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: gatecrasher - Joulukuu 15, 2014, 14:21:11
Jotain menee vikaan lapsikiekkovaiheen jälkeen... Sieltä kyllä tulee ihan hyviä aihioita, mutta B-juniori-ikään mennessä tilanne muuttuu. Vai loppuuko pojilta into. Tiedä häntä, mutta huolestuttavaa kyllä.

Niin, en tiedä millaisella ryhmällä Tappara tuossa B-junnusarjassa pelasi, mutta jo kauden avausturnauksessa ryhmä näytti enemmänkin C-junnu porukalta muihin joukkueisiin nähden.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: TapparaIlves - Joulukuu 15, 2014, 14:45:53
Taitaa ketjullinen B-ikäisiä pelata vakiona A-n mukana...
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Messi - Joulukuu 15, 2014, 15:00:45
Ja muissako joukkueissa ei pelaa. Aina tuo kuvio on ollut kuvioissa.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: TapparaIlves - Joulukuu 15, 2014, 15:05:00
Totta! Eihän siellä muita oikeastaan ole viimeaikoina ollutkaan, kuin maalivahti, Räsänen ja Mäkinen. Niemi on B:n mukana ja Laine liigan.
vaikuttaa tuo Tapparan 97-syntyneet aikas heikolta... -98 jo pykälän pari parempi..
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: soosi - Joulukuu 15, 2014, 15:21:12
Totta! Eihän siellä muita oikeastaan ole viimeaikoina ollutkaan, kuin maalivahti, Räsänen ja Mäkinen. Niemi on B:n mukana ja Laine liigan.
vaikuttaa tuo Tapparan 97-syntyneet aikas heikolta... -98 jo pykälän pari parempi..
Kun B ei pelaa SM-sarjaa, taitaa nyt B:stä tulla nuo 98:t pelaamaan B2:seen ja sieltä osa siirtyy B2 Teamiin pelaamaan Suomi-sarjaa?
B2:n peli alkoi parantumaan, kun saivat Huhdanpään maalille Ilveksestä. Muutenkin pelasivat joukkueena toisin kuin ehkä parempia yksilöitä omaava Ilves B2.

Joku voisi kertoa B.n Ja B2:n valmennuksen eroista.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: karijippo1 - Joulukuu 27, 2014, 01:48:49
Kyllä kannattaisi tehdä niin, että vaihdettaisiin pelaajia B1 ja B2 välillä.  B2 keskitason pelaajia B1 ja B2 pelaajia tulisi B1 98:sta. 97 ikäluokka B1 alkaa olla menetetty. Tällä vaihdolla voitaisiin tuottaa ensi vuodeksi hyvä B nippu. Kyllä seuran pitää keskittyä kehittämään näitä junnuja ensi kaudeksi.  Jerry Kotilahtea on jonkunlainen kohtalo kohdannut.  Näyttää löytäneen päätepysäkkinsä. Mielummin B1 tulee 98 pelaamaan puolet peleistä, että saavat pelata playoffeissa. Näin voitaisiin taata mahdollisuus mitalliin!
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Messi - Tammikuu 26, 2015, 13:07:00
U 18 maajoukkueeseen ei yhtään Tapparaa.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: tonni - Tammikuu 26, 2015, 13:12:53
U 18 maajoukkueeseen ei yhtään Tapparaa.
Mutta Eetu Selänne kyllä.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Virveliä kainaloon - Tammikuu 26, 2015, 13:15:42
Marttilalla ei nuppi kestä. Laine alle seitsemäntoistasissa. Varmaan joku muukin, en ole noita rostereita tarkemmin katsonut.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Messi - Tammikuu 26, 2015, 13:19:29
Marttilalla ei nuppi kestä. Laine alle seitsemäntoistasissa. Varmaan joku muukin, en ole noita rostereita tarkemmin katsonut.

4 pelaajaa Tapparasta: Laine, Räsänen, Mäkinen ja Niemi. Viimeksihän Pate jäi pois syystä tai toisesta. Katsotaan kelpaako tämä Patelle.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: _natte_ - Tammikuu 26, 2015, 21:25:48
Onhan tuo Selänteen valitseminen aikas omituinen ratkaisu. Ihan pelkästään nimellä pääsi mukaan jengiin. Näytöt aikas olemattomat.........
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Tapparan näköinen mies - Tammikuu 26, 2015, 22:09:20
Ihan normaalia Kummolan mafian toimintaahan tuo...
Teemu on niin paljon tehnyt peeärrää cosa nostran eteen, niin vastapalveluksena sukulaispoika pääsee maajoukkueeseen.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: TJ - Tammikuu 27, 2015, 09:49:32
Mut eikös nää turnaukset oo just sen takia että näyttöjä annetaan? Tuskin Eetukaan pelkän nimen takia mukaan pääsee jos pelitaidot ei vakuuta, ja nythän se on hyvä arvioida, kun ei junnujoukkueen koutsit hirveesti pyöri rapakon takana jokaisen siellä pelaavan junnun perässä.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Naapuri - Tammikuu 27, 2015, 10:09:32
Mut eikös nää turnaukset oo just sen takia että näyttöjä annetaan? Tuskin Eetukaan pelkän nimen takia mukaan pääsee jos pelitaidot ei vakuuta, ja nythän se on hyvä arvioida, kun ei junnujoukkueen koutsit hirveesti pyöri rapakon takana jokaisen siellä pelaavan junnun perässä.
Juurikin näin. Tuskin on ihan turisti, kun kuitenkin saanut pelipaikan jo tulevalle kaudelle ja jos on, niin mitä sitten.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: wild - Tammikuu 27, 2015, 14:36:21
Mut eikös nää turnaukset oo just sen takia että näyttöjä annetaan? Tuskin Eetukaan pelkän nimen takia mukaan pääsee jos pelitaidot ei vakuuta, ja nythän se on hyvä arvioida, kun ei junnujoukkueen koutsit hirveesti pyöri rapakon takana jokaisen siellä pelaavan junnun perässä.
Juurikin näin. Tuskin on ihan turisti, kun kuitenkin saanut pelipaikan jo tulevalle kaudelle ja jos on, niin mitä sitten.
Ja eikös ollut varattu tähän jenkkien "arvostetuimpaan" junnu sarjaankin? Nimee ennyt tähän hätää muista. Mielestäni seki jo tukee, ettei oo ihan turisti. Paineitten puolesta ei kyllä käy kateeks Eetua, nimi Selänne selässä  ni myllytys on varmasti melkosta nuorelle pojalle  :D
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Messi - Tammikuu 27, 2015, 15:08:27

USHL
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Aatu - Helmikuu 01, 2015, 13:14:58
Aapeli Räsänen olympiafestivaalien maali- ja pistekuningas sekä plusmiinustilaston ykkönen.

http://www.leijonat.fi/uutiset/tuoreimmat/item/12416-u17-aapeli-rasanen-olympiafestivaalien-maali-ja-pistekuningas-seka-plusmiinustilaston-ykkonen-kolme-suomalaista-pisteporssin-karkikympissa.html
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: tukkajukka2012 - Helmikuu 01, 2015, 22:46:18
Hienoo Aapeli!
Onhan tossa 98 vuosikerrassa meille muutama pelimies jos vaan annetaan mahdollisuus.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Aatu - Helmikuu 05, 2015, 12:40:33
Suomen U20 varakapteeni Jere Rouhiainen syöttelijäänä: http://www.leijonat.fi/uutiset/tuoreimmat/item/12468-u20-jere-rouhiainen-aloitti-turnauksen-tehokkaasti-erittain-hyva-aloitus-joukkueelle.html
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Le GoaP - Helmikuu 08, 2015, 21:27:17
Kävin eilisen Tappara-päivän yhteydessä katsomassa myös harjoitushalleissa pelattua B-junnujen turnausta. En tiedä millaisella C-junnu porukalla Tappara oli liikenteessä, mutta siltä se valitettavasti näytti. Etenkin Bluesin vastaan oltiin fysiikassa ja pelitaidoissa muutaman piirun jäljessä. Etenkin laukausten laatu oli hävettävän huonoa. Päivän aiemmassa pelissä Tappara oli TPS:ää vastaan jopa parempi joukkue, mutta TPS rankaisi ylivoimalla. Tapparan ylivoimista ei oikein tullut mitään, kunnon sentterityyppejä joukkueessa nolla. Suurin tuossa pelissä oli tuo ylivoima ja laukausten laatu.

Kävin tänään ensimmäisen kerran tällä kaudella katsomassa Tapparan b-junnujen peliä, vastassa Espoossa oli Blues Akatemia. Myönnän, että lähdin ottelun puolivälissä pois, tilanne oli tuolloin BA:lle 6-1. Sinänsä näissä junnupeleissä joukkueiden suoritustasot heittelee pelien välillä paljonkin, ja Blueshan jyrää junnuissa paljonkin fysiikalla (tosin tässä oli kyseessä Bluesin kakkosjoukkue). Mutta Tapparan laukausten laatu, silloin harvoin kun ns. laukaisutilanteeseen edes päästiin, oli kyllä luokattoman huono. Hitaita pehmeitä vetoja tai sitten vedot lähinnä hennosti kolauttivat pleksien yläreunojen tasoa.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: forrest - Helmikuu 22, 2015, 12:20:10
Onko Maximilian Pajpach (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=176686) loukkaantunut, vai miksi ei ole ollut Tappara A:n kokoonpanossa?

Tosiaan jäi koko kausi Pajpachilta pelaamatta syksyllä tulleen polvivamman ja siitä seuranneen operaation johdosta. Teki kuitenkin kesällä 2+1 -vuotisen sopimuksen Tapparan (Ry vai Oy?), joten pelannee ainakin vielä seuraavan kauden Tampereella.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: tomppa94 - Maaliskuu 01, 2015, 11:17:46
Tapparan B juniorit pelasi alemmassa jatkosarjassa ja nyt he pelaavat playoffeja villikortti kierroksella TPS vastaan. Kysynkin et mikä järki tässä sarjasysteemissä taas oli kun kerta Tappara putos alempaan ja saa nyt pelata kullasta kun taas ylemmän jatkosarjan sijalle 10. Jäänyt Lukko tippuu peleistä kokonaan pois eikä Tappara ees karsinu Lukon kanssa..
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Vilttitossu - Maaliskuu 01, 2015, 11:23:19
A 2 B 1 ja B2 3 , että ei hassummin meidän junnuilla mee

Vain yksi lainaus syyskaudelta, olis ollu muitakin vastaavia.
Mitä tapahtui kauden aikaan?
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Le GoaP - Maaliskuu 01, 2015, 16:54:23
Tapparan B juniorit pelasi alemmassa jatkosarjassa ja nyt he pelaavat playoffeja villikortti kierroksella TPS vastaan. Kysynkin et mikä järki tässä sarjasysteemissä taas oli kun kerta Tappara putos alempaan ja saa nyt pelata kullasta kun taas ylemmän jatkosarjan sijalle 10. Jäänyt Lukko tippuu peleistä kokonaan pois eikä Tappara ees karsinu Lukon kanssa..

En tiiä, ehkä pelaajat aletaan totuttaa jo junnuissa tähän suomalaisen jääkiekon nykyiseen todellisuuteen, että urheilullinen menestys ei ratkaise esim. kansalliseen pääsarjaan nousijoita. Ehkä toi b-junnujen Lukko-case viestii siitä, että kabinetti-nousujen lisäksi on tulossa kabinetti-putoamiset lähitulevaisuudessa. Ei auta vaikka tilttaisi mestaruuteen jos kabineteissa vain päätetään, että ei ensikaudella vaan sitä seuraavalla viime vuoden mestari pelaa Mestiksessä vaikka voittaisi toisen mestaruuden peräkkäin.
Otsikko: Vs: Juniorit 2014-2015
Kirjoitti: Messi - Toukokuu 01, 2015, 19:27:23
Olen muutaman päivän katellut 2002 syntyneiden Select invitation turnausta Riikassa. Siellä on Suomella joukkue mukana. 6 peliä pojat ovat pelanneet ja juuri selviytyivät 4 joukkoon. Mukana on kattava edustus Euroopasta, Venäjältä, Kanadasta ja USA:sta. Meidän oma poika Kasper Simontaival on ollut liekeissä koko turnauksen ajan. Juuri päättyneen pelin jälkeen laskeskelin, että hänellä on ainakin 15 tehopinnaa ja taitaa johtaa koko turnauksen pistepörssiä. En turhaan pojalle antanut tramboliinia muutama vuosi sitten. Aika dominoiva pelaaja tuolla. Täytyy vissiin ottaa koirakouluun kesäksi. :D