Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Ottelutapahtuma-tutkimus(?)

<< < (2/8) > >>

koohoo:
Oma reaktioni kirjoitukseen oli myös ensin se, että kirjoittaja hyökkää aika rankasti Tapparan touhuja vastaan. Otin tietty asian osittain henkilökohtaisesti, koska löylyt hipovat kuitenkin meikäläistäkin melko läheltä. Muutaman tunnin tekstiä sulatelleena myönnän siinä olevan paljon asiaa, vaikka joukossa oli mielestäni myös asiavirheitä. Valmentajahaastattelut tehtiin aina lähes heti löylyjen alettua (ei siis kuitenkaan kaksi tuntia ennen peliä, kuten jutussa luki), ja valmentajilla on todellakin kiire siitä joukkueen pariin. Ja takuu varmasti erätauolla sitä on vielä enemmän. Janin edellä ehdottama, haastattelut nauhalle ja sitten taululle, voisi kyllä toimia hyvinkin. Jotenkin musta tuntuu noista erätaukohaastatteluista, että vaikka Uramalta kysyttäisiin erätauon alussa puolen minuutin haastattelussa, että mikä menee pieleen ja mitä pitää parantaa, se ei toisi halliin yhtään katsojaa lisää. Tuskin se siinä vastustajan nähden mitään taktisia yksityiskohtia alkaa aukomaan. Sikäli en näe vertailua tv-yhtiöiden saamiin vastaavanlaisiin haastatteluihin aiheellisena.

Kyllä se Tapparan markkinointikoneisto siellä toimii koko ajan. Aina tietenkin asiat voi tehdä paremminkin, mutta mulle jäi jutusta semmoinen kuva että kukaan ei tekisi asioille mitään. Se on kyllä paskapuhetta. Onhan noihin ottelutapahtumiin yritetty milloin mitäkin, vaikka Dingon konserttia, joten kyllä siellä yritystä on. Markkinointia sekin on, että näiden lauantai-pelien jälkeen aina saadaan vähintään kaksi pelaajaa haastateltaviksi Jälkipeleihin, vaikkei äijät sieltä varsinkaan huonon pelin jälkeen aina mitenkään riemusta kiljuen tähän varmaan suostukaan. Lisäksi näitä kissanristiäisiä, missä on pelaajia muuallakin jakamassa nimmareita, ja joskus lippujakin, on kyllä mielestäni useaan kertaan kauden aikana. Voihan se sitten olla ettei niistä vaan tiedoteta tarpeeksi. Mä oon luultavasti niin innokas, että yleensä saan tällaiset asiat jotakin kautta selville ja voin sanoa että Tappara on ainakin tämän fanin saanut sitoutettua aivan tarpeeksi. Kyllä mä ainakin koen, että pelaajat tulevat näiden tapahtumien kautta ihan riittävän tutuiksi. Pelaajien päätyötä on kuitenkin harjoittelu ja pelaaminen, ei heiltä voi odottaa mitään jokapäiväistä julkisuudessa paistattelua. Lisäksi jutussa viitattiin, oliko nyt MoDon johonkin bussikyytisysteemiin, tätäkin on täällä tehty jo pitkään. Vuosikausia on toiminut esim. Pikilinnan kyyti hallille ja takaisin ja etenkin Pohjanmaa-expressin järjestäminen oli mielestäni todellista yritystä. Edelleen kulkee kotkalaisten ja hesalaisten kyyti useisiin lauantaipeleihin, tämä toki enemmänkin innokkaiden fanien ansiota, mutta kuitenkin. Tästä yhteenvetona voisi sanoa monenlaista markkinointia olevan, mutta onko se sitten väärin kohdistettua, sitä pitää toki miettiä. Myös fanituotemyynti on markkinointia, ja mun nähdäkseni vaikkapa fanituotevalikoima on viime kausina mennyt huimia askeleita eteenpäin.

Löylyjen aikataulu aikaisine haastatteluineen on myöskin osittain tietoisesti rakennettu ja kyllä mä ainakin uskon yhtenä syynä liian aikaiseen (?!) alkamisajankohtaan olevan se, että sitä paljon puhuttua oheismyyntiä saadaan lisättyä. Sitä en osaa sanoa, onko se onnistunut. Pitäisi varmaan kysyä Resteliltä. Omien kokemusteni mukaan löylyt ovat kyllä tuoneet mukavasti porukkaa halliin jo hyvissä ajoin, ja tuskin se tunnelmakaan otteluissa on ainakaan huonontunut siitä. Lisäksi tällä kaudella Lauantailöylyt ovat alkaneet yleistyä jo valtakunnallisissakin medioissa ikäänkuin tapparalaisena brändinä, joten itse koen kyllä tuon tapahtuman ihan onnistuneeksi markkinoinniksi. Harvat menestystuotteet kuitenkaan syntyvät aivan hetkessä.

Pakkohan siihenkin on vielä tarttua, että kaikenlaisten tapahtumien järjestämisestä aiheutuu kustannuksia, ja näiden kohdalla on edelleen syytä harkita tarkkaan, kuinka paljon niistä kannattaa maksaa ja mitä niillä voi saada. Vaikkapa jutussa ehdotettu löylyjen tms. vastaavan tapahtuman pitäminen erätauoilla kuulostaa ehkä äkkiä ihan kelvolliselta, mutta mitä niillä saavutetaan? Muutama myymättä jäävä väljähtynyt olut ja myymättömiä ylihinnoiteltuja makkaroita? Mihin ihmiset ehtivät tauon aikana tällaista kuulemaan? Erätauko on edelleen erittäin lyhytkestoinen eikä siinä paljon sirkusta pidetä. Ehkä siihenkin löytyisi joku vapaaehtoinen vetämään tällaista tapahtumaa, koska tuskin siitä kannattaa kenellekään maksaa palkkaa. Toki mä ja Wille voidaan varmaan jotain "Raipe's Corneria" vetää Alapesän nurkkapöydässä jos joku kokee siitä tulevan lisäarvoa ottelutapahtumaan.

Kaikkiaan kyseisessä jutussa on ihan hyviä pointteja, mutta vähän sellainen mielikuva jäi, ettei asioista ole kovinkaan tarkasti otettu selvää. Saattaahan tuo olla tehty jonkinlaisena gallup-kyselynä hallin yleisöltä, mutta varmaankaan asioita puuhaavilta ei ole suuremmin kyselty. Hyvä aihe kuitenkin tuohon tutkimustyöhön. Tsemppiä vaan sen kirjoittajalle jatkoonkin. Näkisin näistä asioista keskustelemisen olevan kuitenkin erittäin tarpeellista, joten avatkoon sitten vaikkapa tuo Jatkoajan teksti tämän keskustelun.

Wille:
Kah, löylykeisari vastasi jo aika moneen kohtaan, mutta eniten minulla osui jutussa silmään puhtaat asiavirheet. Nämä sitten syövät pohjaa pois siltä oikealta asialta. Samaten se, että on markkinoinnin ammattilainen ei tarkoita sitä, että osaisi lukea jääkiekkokannattajien toiveet ottelutapahtumaa koskien. Toisaalta minun itse on vaikea kuvitella mitä joku kerran vuodessa jäähallissa käyvä hakee reissultaan.


--- Lainaus käyttäjältä: Maria Arokallio ---Viime vuonna julistettu maskotin suunnittelukilpailukin unohtui alkuunsa eikä minkään valtakunnan tuloksia missään vaiheessa julkaistu.
--- Lainaus päättyy ---
Ainakin itse muistan tuloksista sen verran, että mainittiin ehdotuksia tulleen kohtuullisesti, mutta yksikään niistä ei ollut sellainen, joka olisi täyttänyt laadullisesti tietyt kriteerit ja/tai ollut järkevällä rahasummalla tuotteistettavissa.


--- Lainaus käyttäjältä: Maria Arokallio ---Missä on erätaukojen tapahtumat? Paikalla olevia katsojia aliarvioidaan, kun heille ei esimerkiksi tarjota erätauoilla tai pelin lopuksi valmentaja- tai pelaajahaastatteluja.
--- Lainaus päättyy ---
Toisella erätauolla käydään frisbee-kisa, joka nyt on pyörinyt yli kymmenen vuotta ja sillä ihan mukavia summia on kerätty Tapparan juniorityöhön. Tämän kisan suosio on sitä luokkaa, että aika turha sitä on poistamaankaan mennä. Enkä kyllä keksi mitä lisää ko. erätaukohaastattelut toisivat, sillä tv:ssäkin ne ovat todellisia klisee-ralleja. Tuskin monikaan niitä jäisi hallille odottamaan/seuraamaan pelin jälkeenkään. Tietenkin ne jo sitoutetut fanithan on siellä, mutta käsittääkseni Arokalliolla on ideana, että muutkin jäisivät.


--- Lainaus käyttäjältä: Maria Arokallio ---Ruotsalaiskatsojilla on mahdollisuus varata ravintolakatsomopaikkoja etukäteen.
--- Lainaus päättyy ---
Niin on katsojilla Hakametsässäkin. Tämä olisi selvinnyt, kun olisi ottanut asiasta selvää ravintoloita pyörittävältä Resteliltä.

Ruotsiin viittaaminen muutenkin on vähän hassua, sillä Ruotsissa yleinen mentaliteetti urheilusponsorointiin on aivan erilainen ja yhteiskunnassa asenne joukkueurheilua kohtaan on myös erilainen. Ensinnäkin Suomessa valtiovallan kukkahattutätien pitäisi lopettaa nenänsä tunkeminen asioihin, joita he eivät ymmärrä. Suomalainen perinteinen mustamaalaus vie jo aika ison osan tietystä segmentistä potentiaalisia katsojia.

Koohoon mainitsema Lauantailöylyjen leimaantuminen Tapparalaiseksi tapahtumaksi on myös osoitus siitä, että se idea ei ole ihan niin huono mitä Arokallio antaa ymmärtää. Ja viime kaudella oli löylyjä, joihin ei kerta kaikkiaan olisi enempää voinut ihmisiä saada sellaisille paikoille, joihin olisi kuullut ja nähnyt ja tämä jopa tunti-puolitoista ennen peliä. Saavutus kai sekin.


--- Lainaus käyttäjältä: koohoo ---Toki mä ja Wille voidaan varmaan jotain "Raipe's Corneria" vetää Alapesän nurkkapöydässä jos joku kokee siitä tulevan lisäarvoa ottelutapahtumaan.
--- Lainaus päättyy ---
Ollaanhan me sitä joka kotipelissä vedettykin. Yleisöä on ollut noin 5...

"All said and done", mielestäni kuitenkin tällä hetkellä SM-liigan ottelutapahtuman tärkein osa esitetään siellä jäällä. Tällä hetkellä siinäkin on jo vikaa, sillä huonot tuomarit ja kauden aikana löystyvä tuomitsemislinja eivät ainakaan nosta pelin tasoa. Enkä sano, että joukkueet siinä syyttömiä olisivat, mutta marraskuun maajoukkuetauon jälkeen mistään nollatoleranssista ei ole ollut tietoakaan. Uskottavuus kärsii näissä tempauksissa.

Kokonaisuutena koohon kirjoitus oli hyvää pohdintaa asioista, joita itsekin pohdin tuon Jatkoajan jutun luettuani. Paljon jää sanomatta, mutta katsotaan jos seuraavaan viestiin sitten lisää.

ajl:
Aiheesta hieman lyhyesti kovassa kiireessä.

Ei kai jääkiekko-ottelusta tarvi mitään sirkusesitystä järjestää, että saadaan väkeä halliin? Peruskatsoja lähtee sinne halliin katsomaan viihdyttävää jääkiekkoa, eikä mitään oheistapahtumaa. Lehdistöllä on suuri mahdollisuus vaikuttaa otteluiden yleisömääriin. Varsinkin Aamulehti on niin onnettoman tylsä ja niukkasanainen otteluraportteisaan, ettei mikään ihme että lehti saa jääkiekkoväeltä Tampereella jatkuvasti kuraa niskaansa.

Jos ovat AL:n otteluraporttit latteuden huipentumia, ovat otteluennakot... niin niitähän ei edes ole! Räväkkä ennakkoraportti kiihekine skenaarioineen taisteluparista ja ja taistelijoista ottelun sisällä saisi varmaan kynnyksen otteluun lähtöön matalammaksi. "Tänään taklaamme jokereista ilmat pellolle" tai "Illalla cowboy saa maistaa omaa lääkettään" jne otsikot lisäisivät katsojamääriä varmasti. No Aamulehti kaikessa konservatiivisyydessään lähtisi tälle linjalle, mutta kyseisen lehden urheilutoimituksen olisi syytä vilkaista peiliin ja miettiä minkälaista sen urheilujournalismin tulisi olla.

Aamulehden tulisikin ottaa järki käteen ja päästää Kirvesmies irti. Käsittämätöntä, että kaveri joka ymmärtää kiekosta niinkin paljon, joutuu tuottamaan värikkäitä ja mukaansatempaavia raporttejaan vain verkkolehteen. 

Ps. Ettei tule väärinkäsityksiä tuosta sirkusmaininnasta, todetaan vielä, että Lauantailöylyt on huippu-upea tapahtuma, jota tulee jatkaa!

ekku:
Tapparan markkinointia malliesimerkkinä pitävä neitonen kaiketi katsoo jääkiekkoa tuotteena lajin ulkopuolelta. Juttu varmasti on omiaan ottamaan vastaan korjauksia ja tarkentavia näkökulmia. Mutta eipä se sitä tosasiaa poista, että tapparassa on naivistinen usko siihen, että jos joukkue täytetään tappara-historian omaavilla pelaajilla, on joukkue automaattisesti kiinnostava. Minä väitän , että suurin osa katsojista lähtee katsomaan mielummin Barkovin kaltaisia pelaajia, kuin esim. Pentikäistä ja Koskelaa.On hyvä, että tapparassa on ns. omia kasvatteja, mutta olen varma, että joukkuetta markkinoidessa se ei ole erikoinen tekijä, jos pelilliset suoritukset
eivät anna odottaa juuri mitään.Lehterä saatiin hankittua helsingistä, mutta taatusti kiinnostavampi kuin monet nimettömät tamperelaiset. Tapparoita pitää olla, mutta määrällä ilman laatua ei markkinoida.



Nelson Muntz:

--- Lainaus käyttäjältä: Wille - Huhtikuu 19, 2007, 06:57:55 ---Toisaalta minun itse on vaikea kuvitella mitä joku kerran vuodessa jäähallissa käyvä hakee reissultaan.
--- Lainaus päättyy ---

Kirjoituksen yksi pointti on varmasti se, miten saada se kerran peliä katsomassa ollut henkilö tulemaan toisenkin kerran tai ehkä viisi kertaa. Esim. mun työpaikalla on useita henkilöitä, jotka kertovat olleensa vankkoja Tapparan kannattajia koko ikänsä. Seuraava lause sitten onkin: "En muuten ole käyny katsomassa yhtään peliä kahteen ja puoleen vuoteen." Herää kysymys, miksi?

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta