Juuri nyt ei jaksa pohtia vastauksia otsikon kysymykseen.
Eiköhän tämä ketju voisi vetää yhteen menneen kauden tunnelmat tapparalaisittain?
Taas kerran tämä sama tyhjä olo vatsassa kohtaa päässä vellovat sekavat ajatukset. Vaikka sarja oli 3-1 viholliselle, silti jossain sydämen pohjassa usko ja toivo välierien puolesta eli toiveikkaana. Toiveet eivät toteutuneet, unelmat muuttuivat uniksi. Mitä jos se Laineen veto olisi osunut tolppien väliin, mitä jos Brückler olisi ollut inhimillisempi, oliko Hancockin kuti maaliverkon sijasta Brücklerin kaulaan ottelusarjan käännekohta?
Turhaa paskanjauhantaa kaikki tyynni.
Totuus on se, että nyt alkoi kesäloma. Olen tällä kaudella seurannut ylipäänsä tamperelaista jääkiekkoilua enemmän kuin ennen. N. 70 ottelua + Tapparan muutama harjoituspelejä. Totta kai on tullut nähtyä ennen muuta Tapparan upeat kotiesitykset, sitten jotkut Ilveksen "parantamiset" Elorannan aikaan verrattuna. Molempien tamperelaisten junnujen playoffit. Tappara oli huikean Harri Säterin verran parempi. KOO-VEEN taistelu toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Suomessa. KOO-VEEn pelit eivät todellakaan olleet selviä ennen loppuvihellystä. Kaikennäköistä jääkiekkoa siis.
Mutta keskitytään nyt nyt Tapparaan ja nimenomaan siihen, johon meidän kaikkien päähuomio kiinnittyy.
Runkosarjasta annan arvosanaksi 9+. Jotkut nimimerkit pitivät sijoittumista neljän sakkiin minimivaatimuksena, itse en kuulu näihin. Uraman saavutukset esikoiskaudella olivat huikean positiivisia. Tappara pelasi etenkin kotona hyökkäävämpää ja nautinnolisempaa kiekkoa kuin koskaan omana aikanani ( varsinaisesti n. v. 97 > tähän päivään). Kauniita maaleja ja vielä kauniimpia kuvioita nähtiin näiden kiekkotaitureiden (Kontiola, Öhman, Hancock, Viinanen, Virkkunen, Mäntylä, Ojanen, Clarke, Kauppinen, jne) käsistä. Vieraspeleja en ollut seuraamassa kuin kolmea. Kaikki olivat erilaisia. Kerran upea voitto hienolla esityksellä (23.9), kerran surkea tappion huonolla esityksellä(4.11 v HIFK) ja kerran tappio hyvällä pelillä (6.1.2007).
Tappara muutti tyyliään selvästi kevätkaudella. Lavasta lapaan usein riskien kautta soljuvat hyökkäykset jätettiin taka-alalle ja vallan ottivat päätykiekot. Jälkiviisaana on helppo sanoa, että se oli pahin virhe tällä kaudella. Valmennusjohdolla ei olllut uskallusta lähteä hyökkäämään ppudotuspeleihin. Lähdettiin puolustamaan ja roiskimaan, vaikka tämän kauden Tappara eli kiekkokontrollista. Kontiola, Öhman, Hancock, Clarke, Mäntylä, Aalto, Kauppinen, ym. muut kumppanit. alittivat odotukset playoffeissa. Taiturit pistettiin duunareiksi ja ainoat ilonaiheet löytyivät oikealta duunariosastolta (Henry, Grönvall, Laine, Nieminen, Kiilholma, Pyymäki jne).
Kaiken tämän jälkeen en sysää kaikkea Uraman niskaan. Urama osoitti runkosarjassa, että jääkiekko on hänen ajatusmaailmassaan hyökkäyspeli. Itseluottamusta lisää ja meillä on käsissä yksi Suomen kuumimmista valmentajista.
Pakko myöntää, (vaikka viime vuonna noutaja tuli samassa vaiheessa). Viihdyin tällä kaudella helvetin hyvin Hakametsässä Tapparan peleissä.
Lehterä, Erkinjuntti, Piispanen, Heikkinen, Andersson jne. Jumalavita. Ensi kautta odotellessa, suditaan tämä kausi loppuun myös tällä palstalla, kiitos.
Meinasin avata uuden otsikon, mutta kai tämän alle sopii. Ei tarvitse alkaa uusia availemaan.