Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Tapparan kotisivut

<< < (32/106) > >>

forrest:
Kaikkihan sen huomaavat, että Bluesin sivut ovat visuaalisesti hienommat, mutta tärkein eli itse sisältö on ihan hanurista. Jollain typerällä Flash-kikkareella toteutetuista pelaajakorteista löytyy kuvien lisäksi lähinnä syntymäajat ja strategiset mitat. Historia-osuus puolestaan koostuu joukosta Excel-tiedostoja. Ei näin.

axe:
Siirtotyö uusiin sivuihin alkaa ensi yönä (ti-ke -yö), että ehdimme SM-liigan alkuun. Huomenna pitäisi siis olla jo uutta luvassa. Urakka on ollut valtaisa ja sivut valmistanut firma on tehnyt niiden parissa uskomattoman kovan työn. Materiaalia on järjetön määrä ja sen sovittaminen täysin uusiin puitteisiin ei ole aina ollut helppoa. Uutuuden tuomia ongelmia ja sellaisia varmasti alkupäivinä esiintyy, mutta niitä pyritään korjaamaan ja muokkaamaan koko ajan. Toivon mukaan kaikki isommat linjaukset toimivat heti, ja jos eivät toimi, niin ne korjataan. Pienempiä muotoiluseikkoja ja sellaisia fiksataan niitäkin koko ajan. Jos jotain alussa vielä puuttuu, niin nekin kyllä vielä lisätään.

Todellakin, urakka on ollut valtaisa eikä se lopu tähän. Olkaa kärsivällisiä.

LAPA:

--- Lainaus käyttäjältä: axe - Syyskuu 14, 2010, 14:50:22 ---Siirtotyö uusiin sivuihin alkaa ensi yönä (ti-ke -yö), että ehdimme SM-liigan alkuun. Huomenna pitäisi siis olla jo uutta luvassa. Urakka on ollut valtaisa ja sivut valmistanut firma on tehnyt niiden parissa uskomattoman kovan työn. Materiaalia on järjetön määrä ja sen sovittaminen täysin uusiin puitteisiin ei ole aina ollut helppoa. Uutuuden tuomia ongelmia ja sellaisia varmasti alkupäivinä esiintyy, mutta niitä pyritään korjaamaan ja muokkaamaan koko ajan. Toivon mukaan kaikki isommat linjaukset toimivat heti, ja jos eivät toimi, niin ne korjataan. Pienempiä muotoiluseikkoja ja sellaisia fiksataan niitäkin koko ajan. Jos jotain alussa vielä puuttuu, niin nekin kyllä vielä lisätään.

Todellakin, urakka on ollut valtaisa eikä se lopu tähän. Olkaa kärsivällisiä.

--- Lainaus päättyy ---

Mukava kuulla, että siellä väännetään toden teolla uusien sivujen eteen. Jäädäänpä mielenkiinnolla odottaan mitä tuleman pitää.

Aapez:
Moron Tapparalaiset,

koitamme saattaa uudet sivut verkkoon tulevana yönä.
Tärkein palaute sivustosta ja sen toiminnoista tulee käyttäjiltä, eli Teiltä. Listatkaa käyttökokemuksianne rohkeasti, niin voimme jatkokehittää verkkopalvelua aina parempaan suuntaan.

-Aki

MikeH:
Mun mielestä on ainakin todella tyylikkäät nuo uudet sivut!

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta