Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Tapparan kotisivut

<< < (26/106) > >>

Hassa:
Pieni mutta tärkeä korjattava juttu on nostaa logo päällimmäiseksi. Nyt logo jää sisältöalueen kulman alle aivan turhaan. Yleinen sääntö logojen suhteen on, että niitä kunnioitetaan ja niiden ympärille varataan jopa tietty turva-alue. Jos tunnuksen peittää osittainkin jollain muulla elementillä, niin se osoittaa, että sitä pidetään toisarvoisena asiana.

(Ei liity mitenkään tähän asiaan, mutta minusta maskotti on sympaattinen, mutta samalla sen näköinen, että se on askarreltu jossain koulun käsityökerhossa. Kuvastaako se Tapparan brändiä ja arvoja. Viestiikö se niitä asioita, joita sen Tapparan maskottina pitäisi viestiä. Sympaattisuus ja kotikutoisuus tulee mieleen. Tosin siitä se on hyvä, että sen voi näyttää perheen pienimmillekin.)

rocky4:
Tapparan sivut on ottanut suuren askeleen eteenpäin mitä ne ovat olleet.
Kaikki hieman vanhemmat muistaneekin että Tapparan sivut ovat olleet ihan alusta alkaen erittäin yksinkertaiset, kevyet ja nopeat käyttää.

Ikinä ei ole ollut mitään valittamista. Uudistukset tuntuu siltä että niitä olisi harkittu erittäin tarkkaan jotta ei tulisi mitään ns.turhaa sinne.

TPS vetää kuitenkin mielestäni pisimmän korren kotimaisissa sivuissa. TPS TV taitaa olla tälläkin hetkellä ihan ylivoimainen verrattuna mihinkään muuhun seuraan suomessa.

TPS:n organisaatio tosin on hieman isompi ku Tapparalla ja siihen on hienosti saatu yhdistettyä kaikki mahdollinen.

Ainoo mitä kaipais tonne Tappara.fi sivustolle olisi junioreiden kuulumisia. Ihan sieltä C junnuista lähtien olis kiva tietää suoraa Tapparan sivun kautta miten jätkillä menee. Kuka on iskussa ja milloin ja missä seuraava peli.

Jasu:

--- Lainaus käyttäjältä: rocky4 - Lokakuu 10, 2009, 01:25:02 ---Tapparan sivut on ottanut suuren askeleen eteenpäin mitä ne ovat olleet.
Kaikki hieman vanhemmat muistaneekin että Tapparan sivut ovat olleet ihan alusta alkaen erittäin yksinkertaiset, kevyet ja nopeat käyttää.

Ikinä ei ole ollut mitään valittamista. Uudistukset tuntuu siltä että niitä olisi harkittu erittäin tarkkaan jotta ei tulisi mitään ns.turhaa sinne.

TPS vetää kuitenkin mielestäni pisimmän korren kotimaisissa sivuissa. TPS TV taitaa olla tälläkin hetkellä ihan ylivoimainen verrattuna mihinkään muuhun seuraan suomessa.

TPS:n organisaatio tosin on hieman isompi ku Tapparalla ja siihen on hienosti saatu yhdistettyä kaikki mahdollinen.

Ainoo mitä kaipais tonne Tappara.fi sivustolle olisi junioreiden kuulumisia. Ihan sieltä C junnuista lähtien olis kiva tietää suoraa Tapparan sivun kautta miten jätkillä menee. Kuka on iskussa ja milloin ja missä seuraava peli.

--- Lainaus päättyy ---

Totta, junnujen sarjataulukot ja ottelut. Kun ei niitten si kuitenkaan ihan sekunnilleen tarvi päivittyä, että niissä sallitaan pieni viive.
Ja sitten Tappara-Kalpa 15.10 ei 9.10 :)
Sivut muuten menny aimo harppauksen eteenpäin kiitoksia siitä.

4_TRA:
Junnuja ei parane unohtaa. Onhan A-NUORET linkki sivun alareunassa ja sitten TAPPARA-RY linkki yläreunassa.
Ovat ehkä liian hajallaan sivulla. A-nuorten joukkuetiedot sais olla avattavissa vaikka edustusjoukkuuen alta. Alemmilla ikäkausilla on kyllä omat sivunsa tuolla RY:n puolella. Junnu-joukkueita saisi tuoda näkyvämmin esille sieltä se tulee kuitenkin Tapparan edustusjoukkue pelaaja kerrallaa. Haastatteluja ja sarjataulukkoja tms otantaa olis kiinnostusta lukea.

rocky4:

--- Lainaus käyttäjältä: 4_TRA - Lokakuu 10, 2009, 09:43:52 ---Junnuja ei parane unohtaa. Onhan A-NUORET linkki sivun alareunassa ja sitten TAPPARA-RY linkki yläreunassa.
Ovat ehkä liian hajallaan sivulla. A-nuorten joukkuetiedot sais olla avattavissa vaikka edustusjoukkuuen alta. Alemmilla ikäkausilla on kyllä omat sivunsa tuolla RY:n puolella. Junnu-joukkueita saisi tuoda näkyvämmin esille sieltä se tulee kuitenkin Tapparan edustusjoukkue pelaaja kerrallaa. Haastatteluja ja sarjataulukkoja tms otantaa olis kiinnostusta lukea.



--- Lainaus päättyy ---

Ihan junioreiden näkyvyyden kannalta olisi suotavaa että ne löytyisivät myös www.tappara.fi osoitteesta eikä tuolta RY:n takaa. Kuinka moni Tapparan sivuille menijöistä edes tietää että junnut löytyy tuolta?

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta