Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

SM-liigan uusia mullistuksia

(1/23) > >>

baldie:
 

--- Lainaus ---Jääkiekon SM-liigan hallitus on päättänyt järjestää SM-liigan ja Suomen jääkiekkoliiton sopimuksen mukaisesti mahdolliseen nousuun johtavan karsintaottelusarjan, jossa SM-liigassa viimeiseksi sijoittunut joukkue kohtaa Mestiksen voittajan. Sarja pelataan paras seitsemästä-järjestelmällä siten, että liigajoukkue aloittaa kotiottelulla.
 
 
Mikäli nousua anonut Mestis-joukkue voittaa liigakarsinnan, tullaan sen liigakelpoisuus ratkaisemaan liiton ja Mestis-seurojen toiveiden mukaisesti 31.3.2007 mennessä liigan ja liiton sekä kyseisen seuran keskinäisen analyysin pohjalta.

Liigahallitus päätti kokouksessaan keskiviikkona myös, että kaudesta 2007/08 playoffsit pelataan puolivälieristä alkaen paras seitsemästä-systeemillä.

Kaudesta 2007/08 alkaen siirrytään rangaistuslaukauskilpailuissa kolmen laukojan-systeemiin. Mikäli tilanne on kolmen laukaisijaparin jälkeen tasan, kilpailu jatkuu äkkikuolemaperiaatteella kunnes ratkaisumaali syntyy. Rangaistuslaukauskilpailun voittaja saa ottelusta yhden lisäpisteen. Viimeisen maalin tekijä merkitään voittomaalin tekijäksi.

Kausi 2007/08 pelataan yhä ns. kolmen erotuomarin systeemillä. Paluuta neljän erotuomarin (kaksi päätuomaria) järjestelmään valmistellaan siten, että uudistus toteutettaisiin kaudelle 2008/09.

YLE-SM-liiga
--- Lainaus päättyy ---

No ainaikin toi rankkarikäytäntö on parempi kuin nyt. Neljään tuomariin siirtyminen vuonna 08-09 elikkä nyt treenaan niitä tuomareita ja huolella.

rämä:
Jotenkin väkisin väännetyn oloista jos vain liigan viimeinen kohtaa mestiksen parhaan. Sitten jälkeenpäin mahdollinen nousijajoukkue syynätään kolmen tekijän analyysien pohjalta. Puhutaan vielä karsintaottelusarjasta.
Toki siinä on se hyvä puoli, että saadaan (ehkä) jotain yritystä sinne aivan tyvitasolle. Mahdollisesti jää ne parhaat pelaajatkin kauppaamatta tammikuun viimeisenä päivänä.

Paras seitsemästä jo puolivälieriin. Tässäkö haetaan lisää otteluita, vai mitä ihmettä? Niitä tämä uudistus voi ja todenäköisesti tuo. Löytäisipä vaan sen punaisen langan tästäkin. Ehkä ne hakee jossittelun vähentämistä?

Rankkareista ei luovuta, voi pahka.
 Kolmella yrittäjällä tulevaisuudessa ja samat hemmot saa käydä laukomassa vaikka maailman tappiin?
Maalin tekijä merkitään voittomaalariksi. Tarkoittaako tää nyt sitä, että saa ihan oikeen tehopisteen?
Sekään ei ole hyvä. Se on väärin. Ensi päivityksissä saakin sitten onnistujaa edellinen tolppalaukoja syöttöpisteen. Hä?

Neljään tuomariin siirtymistä valmistellaan, miksi siitä viimeksi luovuttiin, muistatteko?
Liigan satunnaisgeneraattori arpoo ehkä kutkuttavia päätuomari parivaljakkoja peleihin, mikäli näitä nykyisiä edes osa huolitaan jäälle.
Tyhmä saa olla, muttei sentään istua SM-liigan hallituksessa.

No eipä kai, mulla ei oikeesti mitään jäätävää mielipidettä ole näihinkään mullistaviin uudistuksiin, jos ne tässä olivat kaikki. Taas on noppaa heitelty isojen asioiden äärellä.

Lare:
Olipas taas todellisia mullistuksia. Ainakin mun mielestä toi "karsinta" on taas aivan täysin älytön; mikäs se sellainen karsinta oikein on, jossa mikään joukkue ei Mestikseen putoa. Liigajoukkueella ei oikeastaan ole muuta hävittävää kuin se, että onhan se vähän noloa lähtee seuraavan kauden sponsorineuvotteluihin myymään joukkuetta, joka viime kaudella ei olisi välttämättä voittanut edes Mestistä.

Mikäli siis KalPa tällä kaudella onnistuisi sössimään karsinnat Sportille, ensi kaudella voitaisiin sitten hyvinkin nähdä liigassa viisitoista joukkuetta. Neljän pelaajan ulkomaalaiskiintiöllä ja suomalaisten huippujen suunnatessa kevyemmän verotuksen ja euronippujen perässä ulkomaille ei tule ikinä koskaan eikä missään tapauksessa riittämään tarpeeksi laadukkaita pelaajia viidelletoista joukkueelle niin, että SM-liiga onnistuisi säilyttämään edes nykytasollaan katsojien mielenkiinnon. Ainakaan minua ei juuri jaksa sytyttää nämä torstain Ässät-pelit, vaikka oma joukkue huikeassa lennossa olisikin. Liigan pomot saavatkin sitten taas ensi joulun tietämillä huolestuneena puida tiedotusvälineiden avulla, että miksei tuote kiinnosta, kun viidestätoista joukkueesta ehkä jopa viisi on koko lailla Mestis-tasoa.

Harza:

--- Lainaus käyttäjältä: Lare - Helmikuu 08, 2007, 14:47:39 ---mikäs se sellainen karsinta oikein on, jossa mikään joukkue ei Mestikseen putoa.
--- Lainaus päättyy ---

Näin on. Neljätoista joukkuettakin on liikaa, saatika sitten viisitoista.

Paras seitsemästä playoffit ja rankkarisääntö on ainakin meikäläisen mieleen.  :)

axe:

--- Lainaus käyttäjältä: rämä - Helmikuu 08, 2007, 01:14:47 ---Paras seitsemästä jo puolivälieriin. Tässäkö haetaan lisää otteluita, vai mitä ihmettä? Niitä tämä uudistus voi ja todenäköisesti tuo. Löytäisipä vaan sen punaisen langan tästäkin. Ehkä ne hakee jossittelun vähentämistä?

--- Lainaus päättyy ---

Lisää otteluita joo, mutta ei puolivälieriin. Niissähän on tarvittu neljä voittoa jo monta vuotta. Sen sijaan hassua on ollut, että niiden jälkeen välierissä ja finaaleissa on riittänyt kolme voittoa.

Rankkareista sen verran, että vaikka ne kokonaisuudessaan onkin ihan turhia ja ne pitäisi jättää kokonaan pois, niin ristiriitaisesti sitten on tosiaan parempi että niitä lisätään nykyisestä, jos niitä on pakko olla. Tää nykyinen mahdollisesti vain kahden laukojan rankkarikisa on kyllä niin karmea antikliimaksi, että on ihan sama vaikka heitettäisiin homma kolikolla. Kolmella parilla saadaan edes jonkinlaista jännitystä ja vähän "pelin makua" siihenkin touhuun.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta