Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

TPS:n taloudellinen tilanne

(1/8) > >>

kuusysi:
Tepsin tappion lisäsksi seura lähellä konkkaa. Urheiluruudun mukaan. HYVÄ TeePeeääs.

Nikkilä#50:
TPS voi sitten unohtaa ja TuTon siirtää takaisin kartalle. Jos sitäkään.

Rafael:
Aika kehnoon jamaan on TPS ajautunut. Ensimmäinen kysymys kuuluukin, että ovatko kannattajat olleet tietoisia tästä missään määrin? En voi kyllä ymmärtää, että kuinka monta vuotta peräkkäin on johto antanut laivan vuotaa noin pahasti. Huipennuksena viime kausi.

Itse olen nähnyt Tepsin ongelmat olevan lähtöisin jo kultaiselta 90-luvulta. Tuolloin Tepsissä pelasi vuodesta toiseen todellisia huippunimiä ja persoonia, jotka kiinnostivat ympäri Suomen maan. Myös menestys oli todellista hunajata turkulaisille. Koivut, Lehtiset, kaikki maalivahdit ja muut loivat Turkuun niin valtavan suuret saappaat, että hellurei ja herkät tunteet. Mestaruuksien jälkeen oli heti huomattavissa, että turkulaisia ei enää kiinnostanut, kun joukkue ei ollutkaan mestariainesta ja huippupersoonat puuttuivat. Tuhannet katsojat käänsivät selkänsä. Tuntui ja tuntuu edelleen siltä, että moni keskivertokatsoja nauttii vieläkin mahan täydeltä hunajasta, eikä osaa edes tuntea tuskaa Tps:n "menestymättömyydestä" ja ongelmista. Jos nyt näin voi asian ilmaista. Mestaruuksia ei kuitenkaan ole tullut aikaisempaan tapaan. Jos olo on tyytyväinen, ei hallillekaan meno maita, jos lisää mannaa ei ole luvassa.

Näkisin, että seurajohto Turussa on liian rohkeasti ja typerästi koittanut paikata Turussa tuota mestaruuksien jälkeistä tyhjiötä. Uusia huippuja on koitettu värvätä hirveällä rahalla ja vanhoista "huipuista" on yritetty pitää kiinni valtavin panoksin. Paine menestyksen jatkumiseen on ollut liian kova. Samalla on unohdettu seurajohtamisen perusasiat. Vanhoin konstein on yritetty toimia liian kauan.

Mielestäni Tps:n tulisi uudistua nyt täysin. Vanhat parrat kuten Alatalo, Kipru, Nurminen ja myös Vahalahti tulisi myydä pois. Myös joukkueen pelillinen ja visuaalinen imago tulisi uudistaa täysin. Turkuhallin ottelutapahtuma tulisi uudistaa myös täysin ja tehdä radikaaleja muutoksia "Suomen suurimpaan tyhjään halliin".

Mielestäni Tps tarvitsisi tuollaista ässämäistä kautta tai pelillistä linjan vetoa. Joukkueeseen voisi hankkia jotain täysiä persläpiä yhden käden sormien verran, jotka tekisivät Turku-hallissa jotain uutta ja innovatiivista eli rähisisivät, aiheuttaisivat ihmetystä ja herättäisivät tunteita ja samalla herättäisivät todella syvässä unessa uinuvan turkulaisen kiekkokansan. Millään Vahalahden pisteputkilla tai Kaitsun kultaranteilla ei Tepsiä enää herätetä.

Ja mikä tärkeää. Fanien tulisi olla mukana talouden elvyttämisessä. Nurista ei saisi, vaikka menestyksestä tingittäisiin talouden varjolla. Se sattuu, mutta Graingereita sattuisi varmasti vielä enemmän, jos Tepsiä ei enää olisi. Talouden elvyttämiseen vaaditaan myös pelillinen ja taloudellinen vuosikymmenen kestävä konsepti. Tietty linja ja taktiikka tulisi olla ja se tulisi säilyttää pitkään. Tällöin joukkueen kasaaminen on helpompaa ja halvempaa. Uutta joukkuetta ei tarvitse ostaa joka joulukuussa.



Lopputulokseni yksinkertaisena on siis se, että Tps tarvitsee aivan totaalisen ja täydellisen imagon muutoksen sekä pelillisesti ja ei-pelillisesti. Sellaisen joka aluksi järkyttää ja shokeeraa turkulaiset, mutta jonka jälkeen he rakastavat joukkuettaan 100% enemmän kuin aiemmin.

Pakko oli minunkin avautua, koska kuitenkin seuran pitkän jääkiekkohistorian puitteissa seuraa paljon arvostan.

Trafan:
TPS meni myyntiin
Turkulaisten katastrofaalinen rämpiminen, niin urheilullinen kuin ennen kaikkea taloudellinen,
on saanut TPS Turku ry:n painamaan paniikkinappulaa: suunnatulla osakeannilla pyritään saamaan jotain kirstun pohjalle.
Juhlavasti Miljoona-anniksi nimetyllä operaatiolla pelastetaan mitä pelastettavissa on.
Ehkäpä näin saadaan säilytettyä perinteinen turkulaisseura suljetussa SM-liigassa ja ylipäätään kiekkokartalla.
SM-liiga
TPS

HartwallJaffa:

--- Lainaus ---Pelaajabudjetin saneeraus antaa tilaa nuorille ja nälkäisille äijille, joiden taustalla häärii mm. SM- liigan kovin pakkipari Berg - Kiprusoff.
--- Lainaus päättyy ---

Ja heti pilataan koko hyvä suunnitelma kalleilla ja parhaat pelivuodet kaukana takana päin omaavilla pelaajilla, höystettynä kädettömyydellä.

Nooh, jotain positiivista sävyä tuolla Turun toiminnassa on silti havaittavissa.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta