Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

KooKoo-Tappara 24.9.2015 (To)

<< < (3/5) > >>

gatecrasher:

--- Lainaus käyttäjältä: #51 - Syyskuu 24, 2015, 20:09:01 ---Ensimmäinen peli tältä kaudelta, jota en nähnyt. Irtoaisiko joltain analyysiä? Mitä nyt olen otteluseurantaa ja Twitteriä vilkuillut, niin ilmeisesti kiekon kanssa oli samoja ongelmia kuin tiistaina ja sellainen tappamisen meininki puutui ja tyydyttiin 75% suoritukseen. Oliko näin? Laukaisukartan ja torjuntatilastojen perusteella kuitenkin näyttää, että paikkoja olisi ollut.

Hienoa kuitenkin, että kaksi pistettä tuli ja Laine onnistui. Huomenna pääseekin sitten "pitkästä aikaa" hallille.

--- Lainaus päättyy ---

Tapparan kiekollisen pelin hitaus oli alkuun sitä luokkaa ettei ihan satalasissa vedetty. KooKoo kyllä puolusti uhrautuvasti omalla alueella keskustaa ja maalin edustaa. Siltikin sinne muutama huippupaikka aukesi ihan Tapparan kovemmalla yksilöosaamisella. Varsinkin ykköskenttä sai luotua laadukkaita tekopaikkoja; Savinainen, Savinainen, Kuusela niitä vuorollaan tuhrivat. Toinen erä oli täysin meidän. Kolmannen alkuun KK sai jostain itseluottamusbuustin, karvasi kovaa ja korkealta ja sai pakkien virheistä pari avopaikkaa jotka Karhunen hoiti. Viimeinen vitonen oli taas meidän ja oikeastaan ihme, että peli meni jatkoajalle. Jatkoajalla vaikutti, että meidän kolmikko; Peltola, Kuusela ja Ilomäki; vetivät jopa harjoitellun kuvion jossa Peltolalle aukesi vapaa väylä luukulle. No onneksi seuraavasta hyökkäyksestä sitten upposi. Ai niin, Lainee rannelaaki on karmea.

peterra:
Näyttäisi jo vähän, että valoa on tunnelin päässä. Maalinteko meille vaikeaa, mutta muutoin peliin voi olla jo joiltain osin ihan tyytyväinen. Kakkosketju huolestuttaa eniten, näyttää jopa rakenteelliselta ongelmalta. Ykkönen alkoi herätä eloon ja siellä oli aika huikeita paikkoja. Järvenpäällä myös yksi paremmista illoista.

Slobo:

--- Lainaus käyttäjältä: peterra - Syyskuu 24, 2015, 20:57:55 ---Näyttäisi jo vähän, että valoa on tunnelin päässä. Maalinteko meille vaikeaa, mutta muutoin peliin voi olla jo joiltain osin ihan tyytyväinen. Kakkosketju huolestuttaa eniten, näyttää jopa rakenteelliselta ongelmalta. Ykkönen alkoi herätä eloon ja siellä oli aika huikeita paikkoja. Järvenpäällä myös yksi paremmista illoista.

--- Lainaus päättyy ---



nyt alkoi kiinnostaa 2 ketju , mitä tarkoittaa rakeenttelinen ongelma ?
Mielestäni 1 tai 3 sta ei nyt kannata sekoittaa ainakaan Lajusella joka on puhtaasti puolustava sentteri , jos 2 halutaan hyökkäävämmäksi niin Miksa keskelle kuten viimevuonna

bastardo:

--- Lainaus käyttäjältä: KILO KILO KILO - Syyskuu 24, 2015, 20:23:14 ---Ei tää peli kai nyt supernihkee ollut. Katoiksä tiistaisen CHL-matsin? Se oli nihkee kuin Saravon pelihanska. Tästä matsista näin ekasta erästä sen kuusi minuuttia, kunnes Ruutu katkesi. Näkemäni alku oli huonoa. Kuva palasi toiseen erään ja eka vartti vietiin peliä miten haluttiin. Toki noista tilanteiden viimeistelystä jotenkin uupui sellainen "saatana!".  Mutta ihan perus rötväyksellä oltiin parempia kenttäpelissä. Mutulla sanoisin, että meillä oli ottelussa tusina maalipaikkaa kaverin kolmea vastaan. Vetojen laatu + (-saatana!) = 2 pistettä. KooKoo tuli hyvin kolmanteen ja me taas paketoitiin peli paremmin.

Meillä oli kolme kenttää, jotka sai pelin pyöriin, ja yksi niistä ei ollut kakkonen. Vaikka KooKoo tukki alueensa hyvin, jos kolmekin kenttää pyörittää peliä, luulisi maaleja tulevan varsinaisella enemmän kuin yksi. Et sillain mun puheet on vähän ristiriitaisia.

JMJ:n ja Lajusen kemioita ei löydy edes MAOL-taulukosta ja Haapala seilaa pimeämmässä tilassa kuin musta aukko. Maalivahdit oli hyviä. Ykköseltä paras peli koko syksynä. Siinä oli sellasta pientä hehkua jo. Savinainen on tästäkin huolimatta aika raakile.

Saa toki olla eri mieltä.

--- Lainaus päättyy ---
En katsonut CHL-peliä. Tänään oli saumat naulata peli toisessa erässä ja hakea kolmas erä kemioita, mutta ei maistunut. Kaksi ekaa ketjua siirtelee kiekkoa ja vastuuta ilman järkeviä ratkaisuja, mutta onneksi kolmosesta ja nelosesta löytyy sen verran intoa, että saadaan pisteitä. Ykkösketjulla ei tunnu olevan niin minkäänlaista kemiaa ja herättelynä heittäisin sinne Laineen Savinaisen tilalle. Edes yhden pelin ajaksi. Savinainen on kyllä vielä jotenkin siperian syväjäässä kun ei tunnu askeleet menevän muiden kanssa yksiin, kiekon kanssa kestää ja laukaukset on mallia "roiskasempa lämärillä". Kuinkahan kauan noiden kahden ekan vitjan synnyttämistä katsellaan ennen muutoksia.

Tammos:
Savinainenhan parantaa kuin sika juoksuaan. Oli tänään parhaita hyökkääjiä.  Kemiat Kuuselan kanssa löytyivät tänään hienosti, mikä lupaa hyvää jatkoon.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta