Näin on pelistä kotiuduttu. Toisen epäonni on toisen onni, ja päinvastoin. Tapparan hyvät pyöritykset eivät päätyneet tulostaululle, vaan kerta toisensa jälkeen oli joko lapa väärinpäin tai Ahonen vääntäytynyt oikeaan asentoon, vaikkei kiekkoa olisi nähnytkään. Tuntui hieman siltä, että vaikka yritystä löytyi, oli tahtotila saatu kipuamaan vain 95 prosenttiin. Toisaalta Jokereiden voittomaali sai alkunsa puolustajan paniikinomaisesta purusta, joka onnekkaasti vapautti Valtosen läpiajoon. Eipä ehtinyt Henry enää mukaan.
Avauserä oli mukavaa lätkää, kiekko kulki ja vauhtia piisasi. Tuomarimme Sinkkonen vihelsi ihan mukiinmenevän ottelun, pakko se on myöntää, sillä eihän kukaan tuomitse onnistuneesti. Silti olen sitä mieltä, että muutamat tapparajäähyt tulivat liian helposti (mm. Laineen nyrkkeilysäkkinä olemisesta, ja se tasoittava 5-3 yv oli pakko antaa jostain olemattomasta rikkeestä), eikä Jokereita rankaistu läheskään yhtä helposti. Se siitä tuomarin heikkoudesta. Keskimmäinen erä oli molemmilta vaisu, ja tilanne olikin oikeudenmukaisesti tasan. Kolmannessa erässä Tappara oli oikeastaan koko ajan selvästi niskan päällä. Helsinkiläisillä ei ottelussa ollut minkäänlaista hyökkäystaktiikkaa, vaan he keskittyivät vain puolustamiseen, mikä onnistuikin. Hyökkäyspeli sen sijaan on sangen olematonta. Shedden on tehnyt narreista hmv-joukkueen.
Yksi onnekas purkukiekko teki eron tulostaululle, mutta Tapparan peliin olen tyytyväinen, vaikkakin toinen erä oli asetelmien hakemista ja hieman väsynyttä touhua. Päätöserän Tappara painosti, loi tilanteita niin pyörityksin kuin myös suorin hyökkäyksin. Jokerit jäi altavastaajaksi Tapparan selkeästi näyttäessä pelillisen tasoeron tamperelaisten hyväksi. Viimeinen raivo jäi puuttumaan. No mutta, ei ole syytä pistää päätä pensaaseen, vaan tästä on hyvä jatkaa seuraavaan viikkoon.