Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Kärpät–Tappara 7. finaali 25.4.2015 (La)

<< < (15/15)

peterra:

--- Lainaus käyttäjältä: ViidanLate - Huhtikuu 26, 2015, 20:44:28 ---Tässä on paljon puhuttu siitä miten sarjassa oli kaksi voittajaa ja että Tappara olisi ansainnut mestaruuden tai ainakin puolet kultamitalista. Ihan kiva, mutta kylmä fakta on se, että toisen pitää hävitä ja kolme kertaa putkeen se on osunut Tapparan kohdalle. Kahtena vuotena peräkkäin ollaan oltu maalin päässä ja aina se maali on jäänyt tekemättä. Mä en oikein enää osaa analysoida syitä tähän, ei ainakaan ole ollut siitä kyse etteikö ole ollut maalintekijöitä rosterissa. Ja vain se joukkue itse ne maalit tekee, ei fanit tai kukaan muukaan.

--- Lainaus päättyy ---

Niin no se ensimmäinen hopea on helppo selittää. Se meni ihan totaalisesti loukkaantumisiin. Ei siinä oo mitään. Viime kevät onkin sitten jo vaikeampi ja sitä on vaikea ymmärtää, että miten ihmeessä silloin ei saatu kolmea ottelupalloa käytettyä. Tänä keväänä tää on raskainta, koska noustiin tappiolta mukaan, tasoitettiin sarja ja tehtiin kaikki oikein. Loppujen lopuksi tänä keväänä yletön analysointi on jopa turhaa, koska joukkue teki kaiken oikein. Oltiin saatu riittävästi pettyä kaudella, sitouduttiin koko sielulla ja hengellä ja annettiin kaikki sen voittamisen eteen,  mutta se ei riittänyt. Jos katsoo koko finaalisarjaa niin Tapparalta loppui vaan bensa ja kyllähän rehellisyyden nimissä Kärpät pelejä vei lähes järjestäen. Kyllä heillä oli paremmat paikat ja he pystyivät lähes jokaisella 60-minuuttisella luomaan enemmän maalintekopaikkoja. Tapparan viimeinen finaali kaksi erää meni joukkueelta ohi ja se meni ihan rimpuiluksi ja selviämiseksi. Kolmannessa tehtiin yksi maalipaikka ja käytettiin se. Neljännessä ei tainnut olla yhtään maalipaikkaa. Ja lopulta tuli se yksi nukahdus ja good night Tappara.

Oikeastaan pakiston rakenteellinen ongelma on ollut se jo viime kaudella alkanut ja tällä kaudella jatkunut teema. Me tarvittaisiin tällainen Tömmernes ja parikin Tömmernesiä. Jokaisessa pakkiparissa pitäisi lähtökohtaisesti olla kiekollisempi pakkipari, jolla kuitenkin riittää myös jalkaa. Meidän pakit ovat hitaita ja hyökkääjät nopeita ja se on itse asiassa koko kauden otannalla aivan selvä rakenteellinen ongelma joukkueessa. Lopulta Kärpät pääsi koko sarjan haastamaan meidän hitaita pakkeja paremmin nopeilla hyökkääjillä ja heillä oli pakit, jotka pystyivät myös luistelussa kilpailemaan meidän hyökkääjien kanssa. Kolomatis oli meidän jalkanopein pakki, mutta siinä kaikki. Jalkanopeutta tarvitaan, koska nykykiekossa täytyy hyökätä viidellä, että pääsee maalipaikoille. Saravo, Kankaanperä ja Aalto. He ovat jatkuvasti omissa jäljessä ja pari askelta perässä. Donskoi vei näitä pakkeja koko sarjan, miksi? Koska he eivät ehdi laittaa ukkoa seinälle. Bonsaksen oli meidän paras pakki pysäyttämään Donskoin. Hän sai Donskoin kiinni ja sitoi miehen väkisin laitaan ja pelasi miehen irti kiekosta. Aalto ja Saravo ovat erityisesti puolustajia, jotka eivät laita ukkoa seinälle vaan puolustavat silmällä ja pienellä takamatkalla koko ajan. Näistä tulee sitten niitä huitomisia ja roikkumisia.

Mielestäni hyökkäyksessä meillä oli kaikki tarpeellinen, mutta pakiston hitaus ja tuplapelien vaikeus näkyi erityisesti keväällä. Lukkoa vastaan pystyttiin sentään hyydyttämään heidän pakkikalustonsa, koska se oli samalla tavalla hidas kuin Tapparassakin. Ensi kauden tarina täytyy rakentaa täysin toisella tavalla, vaikka tää tarina olisikin oikein päätettynä ollut erittäin ihana tälläkin kaudella. Kyllä Tapparan tarvitsee nyt viimein saada oikeasti jo syksyllä sylinterit auki ja pystyä pelaamaan voittavaa jääkiekkoa jo syksyllä, jolla saadaan tarvittavat pisteet, jotta voidaan peluuttaa laajuutta runkosarjan lopussa. Kärppien ero on siinä, että he pystyivät runkosarjassa jo nopeasti kuitenkin hoitamaan riittävästi pisteitä, jotta pystyivät ajamaan nuoria sisään. Joukkuetta ei edes tarvinnut vahvistaa, mutta vahvistettiin silti. Ja Marjamäki on loistava valmentaja. Hän saa henkisesti kaiken irti joukkueestaan ja pakottaa sen voittamaan myös dieselillä.

Mun mielestä ikävin asia tässä kokonaisuudessa on se, että Tappara on jokaisella kaudella sen yhden potkun jäljessä Kärppiä. Just sen kriittisen pari senttiä. Viime vuoden Kärpät oltaisiin tällä joukkueella varmaan voitettu ja pystytty naulaamaan 3-1 johto sarjassa. Tällä Metsolalla oltaisiin silloin juhlittu varmasti mestaruutta ja ennen kaikkea viime kauden Kemppainen, Donskoi ja Junttila eivät olisi voittaneet Tapparaa tällä kaudella. Kärpät onnistui käytännössä kesken kauden erittäin vaikeista lähtökohdista korvaamaan joukkuetta uusilla palasilla. Isoja eroja on jengien budjeteissa ja Kärpät tuskin isoa plussaa tekee tästä kaudesta vaan pääsevät ehkä nipin napin nollatulokseen taas. Tappara kuitannee tästäkin kaudesta mojovan plussatuloksen. Nyt se plussa vaan on entistä rohkeammin laitettava vielä parempaan joukkueeseen ja erityisesti puolustukseen.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta