Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-Kärpät 4. finaali 20.4.2015 (Ma)

<< < (9/10) > >>

nro6:
Ei ollut kyllä Tappara parempi joukkue edes varsinaisella peliajalla. Ensimmäinen erä oli pelkkää himmailua ja toivoa siitä ettei ero venähtäisi isommaksi. Siitä sentään vähän parannettiin toiseen ja kolmanteen erään.

Virveliä kainaloon:
Ei nyt oo muuta sanottavaa, kuin että Kärppien alivoima pelasi todella typerästi siinä Greenin maalissa. Ja Marjamäki myös huomasi asian ja näin ei päästy uudestaan rokottamaan tuolla kuviolla. Siinä olisi Kärppien pitänyt saada itselleen ylivoima-, vähintään tasavoimatilanne, sillä Erkinjuntti oli painottamalla puolella ihan harmiton ja Aallon sekä Palolan kätisyydet väärin viivapelotteen kannalta. Ja tuon syötön ei pitäisi tuolle paikalle päästä. Kärppien huonoutta.

Muuta en viitti sanoa, Jakke pelasi miltei tasollaan noin kymmenen sekuntia, kolmannen erän lopulla. Joku ei ehkä senkään vertaa.

Corkscrew:
Tehokkuus juuri on se ongelma ja ero joukkueiden välillä. Kärpillä yksi ketju ratkoo pelit vaikka väkisin, Tappara jyllää näennäisesti neljällä ketjulla mutta ratkaisuvoimaa puuttuu. Malinen on monesti turhake hyökkäyssuuntaan, ja kun yksi lenkki pettää niin Palolakin vajoaa näkymättömiin. Kuusela pelaa korkealla tasolla vaihdosta toiseen mutta joutuu kantamaan liikaa vastuuta kun ketjukavereista ei ole auttamaan. Jormakka on loistava, mutta tänään esim. Haapala oli aivan näkymätön, ja yhtäkkiä siitäkin ketjusta puuttuu palanen. Greenin ketju on ollut paras finaaleissa, pitäisikö Kuusela siirtää siihen toiseen laitaan ja antaa keskiviikkona ykkösketjun minuutit? Radikaaleja muutoksia vastaan puhuu se että Tappara on periaatteessa ollut hyvin mukana peleissä, mutta toisaalta voidaan sanoa myös että pitkä matka on kääntää 3-2-tappiot 3-2-voitoiksi tämän hetken Kärppiä vastaan. Mä luulen oikeasti että se vaatisi pakan rohkeaa sekoittamista. eikä Tapola taida sellaista riskiä uskaltaa ottaa.

Tapaninkylän Tappara:
No niin. Sillassa taas. Mutta ei sitä kannata sen enenpää miettiä. Jatketaan sarjaa, vaihto ja peli kerrallaan eteenpäin.

axe86:

--- Lainaus käyttäjältä: Corkscrew - Huhtikuu 20, 2015, 23:17:56 ---Tehokkuus juuri on se ongelma ja ero joukkueiden välillä. Kärpillä yksi ketju ratkoo pelit vaikka väkisin, Tappara jyllää näennäisesti neljällä ketjulla mutta ratkaisuvoimaa puuttuu. Malinen on monesti turhake hyökkäyssuuntaan, ja kun yksi lenkki pettää niin Palolakin vajoaa näkymättömiin. Kuusela pelaa korkealla tasolla vaihdosta toiseen mutta joutuu kantamaan liikaa vastuuta kun ketjukavereista ei ole auttamaan. Jormakka on loistava, mutta tänään esim. Haapala oli aivan näkymätön, ja yhtäkkiä siitäkin ketjusta puuttuu palanen. Greenin ketju on ollut paras finaaleissa, pitäisikö Kuusela siirtää siihen toiseen laitaan ja antaa keskiviikkona ykkösketjun minuutit? Radikaaleja muutoksia vastaan puhuu se että Tappara on periaatteessa ollut hyvin mukana peleissä, mutta toisaalta voidaan sanoa myös että pitkä matka on kääntää 3-2-tappiot 3-2-voitoiksi tämän hetken Kärppiä vastaan. Mä luulen oikeasti että se vaatisi pakan rohkeaa sekoittamista. eikä Tapola taida sellaista riskiä uskaltaa ottaa.

--- Lainaus päättyy ---

Kuuselan siirto Greenin ja Marjamäen viereen vois olla muuten ihan julmeton kova veto! Sitten tosin joutuisi varmaan peluuttamaan enemmän kolmea ketjua, sillä tuolloin tuskin neljää toimivaa saataisiin millään...

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta