Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-Lukko 7. Välierä 13.4.2015 (Ma)

<< < (2/9) > >>

Hagelin:
Ostetaan kaksi istumapaikka lippua illan peliin. Laita yv, jos sinulta tai joltain muulta löytyy kaksi ylimääräistä lippua.

Ljpp:
Eiköhän se ole kuuden pelin perusteella selvää, että Tapparan maksimipotentiaali on näistä kahdesta joukkueesta korkeampi - varsinkin pelaavilla rostereilla. Mutta Tapparalla on enemmän vaikeuksia sen oman tason saamiseksi esiin, kun taas Lukko suorittaa konemaisesti. Raumalaisten ongelma on yllätyksettömyys. Lukko on yhden tempun joukkue ja sarja lähti kääntymään kun Tappara sopeutui pelityyliin ja tuomarilinjaan. Edellisessä ottelussa Lukko osoitti myös väsymisen merkkejä.

Matsista ei tule kuitenkaan helppo:

- Tappara on ollut parhaimmillaan kun tilanne on pahimmillaan. Jos nyt on pikkaisenkin huokaistu helpotuksesta, niin vaikeaa tulee.
- Pelirohkeus, aloitteellisuus ja aktiivisuus on säilytettävä, vaikka siinä on riskinsä. Vähämaalisessa asemasodassa Lukon mahdollisuudet paranevat.
- MV-peli ja erityisesti helpot maalit. Paineet ovat nyt maksimissa ja jos jompaan kumpaan päähän lurahtaa yksikin helpompi, on ko. joukkue heikoilla ottelussa.
- Pikantin lisäsäväyksen otteluun antaa se, että nyt tämä on varmuudella Ville Niemisen viimeinen matsi Hakametsässä.

c-paaty:
Tilastot on vain tilastoja, mutta niiden valossa kotietu on todella merkittävä Game Sevenissä. Viddu kun hikoaa jo kädet :)

"Ilta-Sanomat tutki kaikkiaan 232 Euroopassa pelattua paras seitsemästä –pudotuspelisarjaa, jotka olivat edenneet myyttiseen Game Seveniin. Näistä 232 seiskapelistä kotijoukkue voitti peräti 159 eli 68,5% – siis enemmän kuin kaksi kolmesta. Vierasjoukkue kykeni voittoon vain 73 ottelussa eli 31,5 prosentissa otteluista.

SM-liigassa suhde on vieläkin enemmän kallellaan kotijoukkueelle. SM-liigassa on kaikkina aikoina pelattu 15 Game Seveniä, ja niistä kotijoukkueet ovat voittaneet musertavasti 13 eli 86,7%. Vain Tappara puolivälierissä Bluesia vastaan keväällä 2003 ja Blues puolivälierissä KalPaa vastaan keväällä 2012 ovat pystyneet voittamaan seitsemännen ottelun vieraskentällä."

Koko juttu:
http://www.iltasanomat.fi/sm-liiga/art-1428890913923.html

67:
Siitä lähetään, että tuon tilaston mukaan mennään Tampereella. Eikä sieltä tule muutosta 234 ottelun jälkeen ainakaan tuohon pienempään sarakkeeseen? Mutta jotta epätasapaino säilyy, jotenkin toivon, että "unelmafinaali" olisi "Tappara- Jyp"?

Virveliä kainaloon:
Joo siis kyllä Jypii menee jatkoon. Sen näkee tilastoista, Suomessa ei ole ikinä mennyt paras seitsemästä sarja pelkillä kotivoitoilla. Eli 100 % todennäköisyys Jypiin jatkoonmenolle.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta