Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-Lukko 5. Välierä 10.4.2015 (Pe)

<< < (5/10) > >>

Messi:

--- Lainaus käyttäjältä: 1ohjari - Huhtikuu 10, 2015, 16:14:57 ---Henkilökohtaiseati ilta alkoi pettymyksellä, Noronen ei maalissa.
En uskonut, mutta toivoin.

Toiveita olisi paljon muitakin, muttei parane ajatella, jos ei nekään toteudu.

--- Lainaus päättyy ---

Semmosta se elämä on. Pettymyksiä tulee kaikille.

KILO:
Ensinnäkin, ei helvetti tota tuomaritoimintaa. Ei, ei, ei. Jäi niin selviä tilanteita puhaltamatta, etten tiedä mitä sanoa. Ei voi olla noin huonoa. Kaikin puolin. Sekoilu kulminoitui siihen ensimmäiseen kiekko katsomoon -jäähyyn. Aivan selvästä tilanteesta onnistuttiin arpomaan härdelli. Toinen tuomari oli mielestäni vielä päädyssä, hyvällä linjalla, nukkumassa.

Toisekseen meidän fyysinen peli ekassa erässä sai raumalaiset paskomaan housuunsa. Ihan konkreettisesti. Tikkasen puntista valui paskavana jäälle. Lukko oli aivan peloissaan siellä kentällä. Meille kuluttava pelitapa, mutta toimi sen aikaa kun sitä kesti. Aivan selvästi oltiin väsyneitä, joten vähän mietityttää, miten huomenna jaksetaan.

Rauman kuorolta hyvä keikka. Meidän kannatus ei ollut lähelläkään sitä tasoa. Femmalla alkava yleisömäärä lähinnä hävetti. Ihmisillä oli silti hyvä raivo päällä, joskin kännissä, mutta se tuntuu olevan ihmisten tapa.

coly:
Huvittava kyllä tuo itkeminen Dufvalta tuosta 2-0 maalista. Päivänselvä filmi Forsbergilta ja hienoa ettei tuomarit siihen mennyt, Green tuskin edes hipaisi kaveria ja kaikkien näiden hidastuksien jälkeen entinen pelaaja Kölli olisi vaatinut jäähyä. Ei millään pahalla Risto Dufva, mutta tuomarit kyllä jopa suosivat tuomioissaan Lukkoa. Mielestäni tuon 2-0 maalin jälkeen alettiin vetää Lukolle päin selvästi. En ihan hetkeen muista olenko yhtä selvää jäähyä näissä peleissä nähnyt kuin se Jormakan kamppaaminen Tapparan vaihtoaitioin lähellä? Huh huh.

Perinteiset Tappara meinasi taas tehdä. Homma hyvin hallussa ja ei edes jännittänyt sohvalla, toki pitää se kiekko taikoa pari kertaa katsomoon jottei aivan liian helpolla pääsisi. Onneksi alivoima toimi ja onni oli myös puolellamme.

Summa summarum, tästä on erittäin hyvä jatkaa huomiseen otteluun.

Taistele Tappara!

Kolme Seppää:
No niin. Sarja ei ollutkaan taputeltu.

Metsola oli nollannut edellisen pelin haparoinnit ja oli alun pienehkön pompottelun jälkeen luotettava itsensä. Tapparan alun kova intensiteetti oli Lukolle myrkkyä ja sillä luotiin tarvittava johto. Loppu menikin kliinisesti johtoa puolustaen.

Metsola, Kuusela ja Green olivat avainpelaajia tänään. Myös Elorinne on pakko nostaa esiin, joka on näissä peleissä ollut lähes poikkeuksetta Tapparan pakkien parhaimmistoa.

weedee:
0 hidasta lähtöä. Se on fakta voitolle.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta