Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara - HIFK 5. Puolivälierä 28.03.2015 (La)

<< < (6/11) > >>

Labrys:
Olipa hieno taistelupeli, tältä pitää playoffpelin näyttää. Mentiin maalille, ajettiin ukkoihin kiinni ja taklattiin. Oman maalin edessä makuupaikkoja jaossa. Ei peruuteltu vaan painettiin meneen.
Yv ja av vielä kuntoon niin hyvä tulee.
Kanki ja Saravo kuin uudesti syntyneitä. Huh. Kohti maanantaita.

KILO:

--- Lainaus käyttäjältä: Linden #16 - Maaliskuu 28, 2015, 19:44:06 ---Kieltämättä Tappara sai ensinmäisessä maalissa anteeksi kampin.

--- Lainaus päättyy ---
En ehtinyt nähdä tuota livenä, mutta pari kertaa bongasin sen uusintana valotaululta ja vähän vaikea sanoa niistä pikseleistä. Se näyttää kampilta, mutta hifkiläinen on aika paljon kenossa ja tuntuu kaatuvan pohje edellä Jormakan mailaan. En ehtinyt nähdä, kävikö lapa luistimissa (muutoin tuosta ei kamppia saa). Mietin vain, että tuomarit joko hoiti asian äärimmäisellä tarkkuudella tai aivan vihkoon.

Peli oli hyvä esitys meiltä. Vähän meinasi aiempi kalpea ilme palata, kun HIFK pääsi ylivoimalla tasoihin. JMJ:n maali oli perkeleen tärkeä. Ja hieno. JMJ:ltä muutoinkin jäätävä peli. Jos JMJ laukoo, tekee maalin ja helvetti taklaa, ollaan äärimmäisen äärellä.

ttm:
Nyt jatkoajassa itketään jo popcornkulhosta... EI toki kuulu asiaan heitellä mitään matsin aikana tai sen jälkeen, mutta että oikein kopsahti päähän (siis oletan sen olleen hallilta ostettu pahvikippo) ja vielä vittuiltu päälle. AI SAATANA! no, nää on näitä! Nordiksellahan ei ikinä käy näin...

Ekku#73#:
Miehekäs esitys Tapparalta, näitä lisää ja Levonen eläkkeelle.
Sama asenne maanantaina niin hifkillä ei ole mitään palaa 

_natte_:
Törmäsen ja kumppaneiden itkuja odotellessa jos Tappara voittaa maanantaina. Koko sarjahan ratkes tuohon kamppiin. Näin se on nähtävä kun Törmänen ja Hifk fanit tulee niin sanomaan.  :P

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta