Montakohan kertaa tällä kaudella tarvitsee vielä kokeilla, että minkälaisia tuloksia ylikontrollipelaaminen Tapparalle tuottaa? Nykyajan jääkiekossa ehdoton edellytys on monipuolisuus ja muuntautumiskyky, ettei niin sanotusti anneta itseään vastustajan vietäväksi pelaamalla tilanteesta toiseen yhdellä muotilla. Neljännessä kohtaamisessa vaikutti jopa siltä, että HIFK oli koko ajan aloitteellinen, myös puolustaessaan vaikka perinteisen käsityksen mukaan hyökätessä ollaan aloitteellisia ja puolustaessa reagoidaan.
Nyt Tappara löysi peliinsä myös nopean tilan voittamisen, jonka perään tässä on eri sanoin huudeltu kun vaikeuksiin ajauduttiin. Tämä yhdistettynä henkiseen valmiuteen, joka tuotti heti ottelun alusta vaadittavan tunnetilan, toi Tapparan peliin takaisin myös tutun pelirohkeuden. Nopeammat lähdöt yhdistettynä tarpeellisiin kontrollilähtöihin tuotti perinteisen playoff-voiton, jossa puolustus piti ensimmäisen kerran näissä playoffeissa kuten pitääkin. Erikoistilanteissa vaaditaan edelleen petrausta sekä ylivoiman tehokkuudessa että alivoiman säntillisyydessä, mutta tässä vaiheessa pääasia on se, että löydettiin jälleen tasakentällisin pelin rytmittäminen omaan työkalupakkiin.
Tunne palasi Tapparan peliin ja se on tässä vaiheessa kaikkein tärkeintä. Täytyy toivoa, että tällä sapluunalla jatketaan kevättä eteenpäin, koska monipuolisemmalla pelitavalla Tapparan vahvuudet pääsevät tehokkaimmin esiin ja sitä kautta päästään paremmin matchaamaan HIFKin peliin. Yhtä tärkeää on toki henkisen puolen valmius, mutta siihenkin vaikuttaa pelitapa eli se, että pelataanko tavalla, jossa tunne pääsee paremmin esiin. Pelin kontrolloimiselle kiekolla on toki paikkansa, mutta se ei saa olla ensisijainen vaihtoehto aina tilanteesta toiseen, koska silloin tunne pitää jättää pakosti sivummalle.
