Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

HIFK–Tappara 4. Puolivälierä 26.03.2015 (To)

<< < (7/17) > >>

Kolme Seppää:
Mitähän on tapahtunut? Onko henkisellä tasolla syntynyt illuusio kahden ensimmäisen - suhteellisen heikolla pelillä otetun - voiton jälkeen siitä, että virkamiesmäisellä surffailulla mennään jatkoon?

Paljon on muututtava, että tästä sarjasta otetaan loput kaksi voittoa.

gatecrasher:
Kerta kiellon päälle.

Tapparan liike ei vain tällä hetkellä riitä yhtään mihinkään, eroa vastustajaan se valovuosi. Samoin muihin playoff-jengeihin. Aivan eri intensiteetti ja vauhti muissa peleissä. Ero aivan karmea kun katselee muita pelejä.

Andy:
Ei vaan tunnuta syttyvän näihin peleihin, selkeästi ajatukset on menneet jo välieriin kahden voiton jälkeen. Nyt ne ajatukset voi unohtaa, sillä semit jäävät haaveeksi, jos ei peli palaudu. Liikaa menestystä ilmeisesti kahteen edelliseen kauteen, jotta pystyttäisiin taisteleen näissä playoffsien alkupeleissä.

3-1 maalin jälkeen loppupeli oli jo selkeästi parempaa, joten uskoa se antoi. Sarja alkaa nyt alusta ja kotietu on edelleen.

axe76:
Eiku äijät käveleen Tamperetta kohti, jos se motivaatio löytyisi vai onko rahakkaat sopimukset uusiin seuroihin tietyillä herroilla plakkarissa ja ei enää kiinnosta.             

letkujeeZus:
Sanokaa ny mitä sanotta mut järvinen ei kuulu kakkosvitjaan. Dixon ja Green meidän parhaar sentterit.
Malinenki neppaa ihan liikaa, nää pelit on ihan eriä mitä runkosarjas. Kyllä ny pitäis tehdä niitä kokoonpano muutoksia. Ja alleviivaan myös sitä että koko jengi nukkuuu. Myös Metsola, valitettavasti.
esim näin:Nortti sisää,dixon ykkösee ja peltola-green-jormakka kakkosvitja.
Varmaa tulee taas kaikilta avautumisia tästä viestistä. Mut jotain on tehtävä. Kiitos ja anteeksi.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta