Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-Lukko 27.02.2015 (Pe)

<< < (7/7)

4_TRA:
Kuten sanottu, hyvä peli ja ennenkaikkea kolme pistettä.
Tuomaritoimintaa kritisoin kylläkin, ei menny oikeen ilta varsinkaan lopussa tuubiin. Lukolle annettu kahden ylivoima Kankaanperän tekemisistä oli käsittämätön kun aiemmin Lukon ollessa alivoimalla jäi selvä käsille hakkaaminen viheltämättä, Tömmernes sai huolella mailaa hanskoille.
Vihellyslinja tuntui olevan että tehkää mitä lystäätte mutta puolittaiseen polviasentoon tippuva palkitaan vastustajan jäähyllä. Sinänsä Lukkolaiset tuon osasivat hyödyntää.
Toinen mistä kritisoin tuomareita on tuo pelaajien kanssa kommunikointi. Eikös sääntöjen mukaan vain kapteenistolla on puheoikeus tuomarin kanssa. Kannatan kyllä sitä että tuomarit kommunikoivat pelaajille ja huomauttavat vaikka aluksi että tietyt asiat tämän selvityksen jälkeen johtavat rangaistukseen. Mutta tuo että tyynesti toistuvasti kuunnellaan kun pelaaja sylki kaarella vaahtoa jostain niin kylä siinä on kaks minuttia käytöksestä paikallaan. Tosin Kankaanperäkin otti aika huolellisen artikuloinnin tuomarille sen av:lla saamansa kakkosen kohdalla ja aloin huolestumaan ettei vaan olis tuomari tapaillu lannetta käsillään...mutta hiljeni se meijjän pakki sit kuitenkin.
Pitkä teksti mutta kyllä tuomarilla on keinovalikoima ja pitää olla pokkaa poistaa vaikuttaminen työskentelyyn, jota ohjaa sääntökirja eikä pelaajien tulkinnat. Mitä se Seppo Mäkelä sanoikaan...

Z-16:
Nyt kun Kankikin alkoi pelaamaan jo hyvällä tasolla mies heivattiin Aallon viereltä. Miksi. Saravo ei omaan silmään onnistunut oikein tuossa Aallon parina. Jotenkin tuntuu et nää meidän leftin pakit poislukien Kanki, hidastelee liikaa kiekon kanssa, ja tiedetään ettei kyseessä ole pikaluistejoita niin kaivetaan verta nenästä. Kiekko nopsaan liikkeelle ja sitten eteenpäin.

jallu_tane:

--- Lainaus käyttäjältä: 4_TRA - Helmikuu 28, 2015, 09:25:36 ---Tosin Kankaanperäkin otti aika huolellisen artikuloinnin tuomarille sen av:lla saamansa kakkosen kohdalla ja aloin huolestumaan ettei vaan olis tuomari tapaillu lannetta käsillään...mutta hiljeni se meijjän pakki sit kuitenkin.

--- Lainaus päättyy ---

Eikös Kanki varakapteenin ominaisuudessa saa keskustella myös tuomareiden kanssa? Vai muistanko mää ny ihan väärin..

Kalumummo:

--- Lainaus käyttäjältä: jallu_tane - Helmikuu 28, 2015, 12:10:48 ---
--- Lainaus käyttäjältä: 4_TRA - Helmikuu 28, 2015, 09:25:36 ---Tosin Kankaanperäkin otti aika huolellisen artikuloinnin tuomarille sen av:lla saamansa kakkosen kohdalla ja aloin huolestumaan ettei vaan olis tuomari tapaillu lannetta käsillään...mutta hiljeni se meijjän pakki sit kuitenkin.

--- Lainaus päättyy ---

Eikös Kanki varakapteenin ominaisuudessa saa keskustella myös tuomareiden kanssa? Vai muistanko mää ny ihan väärin..

--- Lainaus päättyy ---

Kyllähän se saa

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta