Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara - JYP 17.2.2015 (Ti)

<< < (4/6) > >>

KILO:

--- Lainaus käyttäjältä: Virveliä kainaloon - Helmikuu 17, 2015, 21:22:10 ---Ensimmäinen erä oli parasta lätkää, mitä olen tällä kaudella nähnyt.

--- Lainaus päättyy ---
Bouttiarallaa. Tykkäsin myös HIFK-pelistä (30.1.) kokonaisuudessaan sekä Kärpät-pelistä (13.2.).

Mä en tiedä, mitä näissä suurinumeroisissa voitoissa on pelkäämistä. Voitettiin Blues 6–1 – numerot mairitteli. Voitettiin TPS 1–8 – TPS oli paska. Voitettiin JYP 7–1 – numerot mairitteli. Joo, aina tarvitaan onnea, että onnistuu maalinteossa. Sitä onnea ei ollut alkukaudesta – tai sitten kiekon vaihtaminen on vaikuttanut näin merkittävästi peliin – joten otan ilolla vastaan tällaiset voitot, vaikkei niistä kolmea pistettä enempää mukaan saakaan. Työnteolla, tunteella, taidolla ja onnella hakattiin kiekko seitsemästi häkkiin.

Meillä kaikki esiintyi tänään esimerkillisesti. Toiset oli kuitenkin enemmän esillä. Pakko nostaa Peltolan nimi otsikoihin. Pelas käsittämättömän hyvän pelin. Raasto, haasto, pelas kaikkialla, puolusti, hyökkäs, maalas ja syötteli.

Mailman:
Mielellään saisi kuulla tai paremminkin lukea kuinka Kankaantaan Profeetta meitä vähä-älyisiä valistaa Juha Metsolan surkeudesta. Jos nimittäin meillä olisi kunnon veskari, niin Tapparahan olisi voittanut 7-0. Vähintään. Eikö vaan Profeetta?

keijokuula:
Profeetan Metsola kommentointi on kyl huumoriosastoo välillä.. toki itsekkin joskus siihen oon syyllistynyt.
Kyllä TÄMÄKIN peli sen osotti millanen kassari meillä on.

#51:

--- Lainaus käyttäjältä: Virveliä kainaloon - Helmikuu 17, 2015, 21:22:10 ---Kai Haapalan poissaolo kolmannessa oli pelkkää säästelyä? Ettei kai vaan mitään :(? Aaltokin otettiin toki kolmoserässä pois tasakentällispelistä.

--- Lainaus päättyy ---

Mielestäni myös Saravo oli pelaamatta kolmannen erän jälkipuoliskon. Haapalan kohdalla kyllä loukkaantumista pelkään. Ei kai muuten edes vitsillä Kaksosta peluutettaisi kakkosessa.

Hyvä peli tähän väliin. Opalle maalipörssin johto ja Metsola oli loistava. Ei todellakaan tule joku Karhunen korvaamaan kaveria, jos hän sattuu kauden jälkeen lähtemään. Erkinjuntti ja Peltola jäivät myös mieleen positiivisessa. Jormakka oli oikeastaan ainoa hyökkääjä, jonka ratkaisuja tuli kiroiltua. Elorinne nukahti omissa pariin otteeseen, muuten kaikille puhtaat paperit.

Numerot tosiaan mairittelee meitä. Vastustajalla oli puolustus ihan kassalla ja etenkin Luoma, joka sentää penkitettiin kolmoserässä eikä Tarkkikaan apuja antanut. Ainakin tehokkuus on kotiotteluissa ollut tämän vuoden puolella kunnossa. Ei tänäänkään montaa maalipaikkaa hukattu. Tyylikäs esitys kaikenkaikkiaan.

TJ:

--- Lainaus käyttäjältä: Mailman - Helmikuu 17, 2015, 22:20:57 ---Mielellään saisi kuulla tai paremminkin lukea kuinka Kankaantaan Profeetta meitä vähä-älyisiä valistaa Juha Metsolan surkeudesta. Jos nimittäin meillä olisi kunnon veskari, niin Tapparahan olisi voittanut 7-0. Vähintään. Eikö vaan Profeetta?

--- Lainaus päättyy ---
Joo siä ois ollu 6-0 taulussa kolmannen lopussa niin että Palolan ei olis tarvinnu tehdä enää kolmatta maalia.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta