Jääkiekkokeskustelu > Pelaajat

Tappara roster 2015-2016, uusi aikakausi?

<< < (195/213) > >>

Messi:
En oikein viitti edes kommentoida sen enempää, kuin että meillä taatelintallaajilla ei ole mitään kuvaa siitä mitä tämä joukkue on viime aikoina touhunnut,  ja onko tekeminen johdonmukaista? Onko tekemisellä jokin suunnitelma ja tavoite? Minulla on syytä uskoa, että Tapola ja kumppanit tietävät, mitä tekevät ja lopulta tästä rosterista saadaan ulosmitattua mximaalinen tulos keväällä.  Se riittää, jos riittää.

peterra:
Minun nähdäkseni yksilön paikka joukkueessa määräytyy sen mukaan, miten hän esiintyy. Karjalainen on ollut useamman pelin ainoa valopilkku 5vs5 pelissä Savinaisen kanssa. Henrik Haapala on ansainnut yksilönä kiintiöpaikkansa ykkösketjussa, vaikka JYPin 1-0 maali tänään menee täysin Henkan piikkiin, kun ei tiedä yhtään, missä Henkka oli, kun Tuppurainen hänen miehenään sai käytännössä lyödä kiekon ohi voimattoman Karhusen.

Noh, onneksi järkevämmät kuin minä päättävät näistä asioista, mutta mikään ei puolla sitä, että esim. Aalto-Saravo pari pitäisi pitää yhdessä. Mikään ei myöskään puolla sitä, että Aalto saisi olla ykkösylivoimassa viivalla, koska se ainoa maali saatiin tänäänkin aikaan, kun aalto otettiin viivalta pois. Joo, annetaan anteeksi parit huonot esitykset, mutta viime aikaiset esitykset eivät anna mitään syytä palauttaa aiempia koostumuksia.

En myöskään täysin varauksettomasti ymmärrä, miksi Screamager kommentoi sitä, että Dixonin paikka kokoonpanossa ei voi olla nelosketjussa samalla, kun minun kokoonpanossani Dixon oli sijoitettu kuitenkin kakkosketjuun.

Vilttitossu:
Oon ollu jo pitkään sitä mieltä, ja nyt noiden Peterran perustelujen jälkeen varsinkin olen, että Saravon paikka ei oo pelaavassa kuusikossa. Oisin huomisen peliin valmis laittamaan jopa Mäkisen Peksin tilalle, ja se on jo aika radikaalia se  ;D
Saravolla ei yksinkertaisesti oo mitään annettavaa tuolla kentällä. Ei oo Mäkisellä oikein sen enempää, mutta on ees pikkasen nopeempi.

Slobo:

--- Lainaus käyttäjältä: peterra - Joulukuu 11, 2015, 22:24:15 ---Minun nähdäkseni yksilön paikka joukkueessa määräytyy sen mukaan, miten hän esiintyy. Karjalainen on ollut useamman pelin ainoa valopilkku 5vs5 pelissä Savinaisen kanssa. Henrik Haapala on ansainnut yksilönä kiintiöpaikkansa ykkösketjussa, vaikka JYPin 1-0 maali tänään menee täysin Henkan piikkiin, kun ei tiedä yhtään, missä Henkka oli, kun Tuppurainen hänen miehenään sai käytännössä lyödä kiekon ohi voimattoman Karhusen.

Noh, onneksi järkevämmät kuin minä päättävät näistä asioista, mutta mikään ei puolla sitä, että esim. Aalto-Saravo pari pitäisi pitää yhdessä. Mikään ei myöskään puolla sitä, että Aalto saisi olla ykkösylivoimassa viivalla, koska se ainoa maali saatiin tänäänkin aikaan, kun aalto otettiin viivalta pois. Joo, annetaan anteeksi parit huonot esitykset, mutta viime aikaiset esitykset eivät anna mitään syytä palauttaa aiempia koostumuksia.

En myöskään täysin varauksettomasti ymmärrä, miksi Screamager kommentoi sitä, että Dixonin paikka kokoonpanossa ei voi olla nelosketjussa samalla, kun minun kokoonpanossani Dixon oli sijoitettu kuitenkin kakkosketjuun.



--- Lainaus päättyy ---


No nyt päästiin asiaan , oman pään paineessa mitkä mihet kuuluu laiturille  ? Järjestä en oaa sanoa .

Kadg:
Itsekin pistäisin pakkaa sekaisin.

Haapala-Dixon-Kuusela
Savinainen-Lajunen-Peltola
Laine-Ilomäki-Karjalainen
Kaksonen-Järvinen-Heikkilä

Perusteluja. Jotain tuoreutta ykköskenttään, Dixon saisi nyt paikan näyttää. Kakkonen on hemmetin kova kulmavääntäjä kenttä, jotka voisivat löytää hyvän kemian. Kolmosessa vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ja nelosessa Järvinen jakelee passeja vauhtiin laitureilleen.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta