Jääkiekkokeskustelu > Pelaajat

Tappara roster 2015-2016, uusi aikakausi?

<< < (163/213) > >>

Virveliä kainaloon:
Vain osa totuutta, mutta kirjoitin taannoin, ettei Tappara ole saanut syksyisin toimimaan kuin yhden ketjun kerrallaan. Nyt toimivat kaikki neljä, mitä ei ole oikeastaan tapahtunut sitten 2013 kevään loukkaantumisiin asti.

c-paaty:
Viime syksynä Tappara teki kolmessa pelissä 4 maalia ennen joulua. Onhan peli hieman eri näköistä :)

Jotenkin tuntuu että tuo porukka on muutenkin vahvempi mitä viime kaudella. Homma oli vähän liikaakin Palolan maalien varassa. Nyt Lajunen, Savinainen, Ilomäki. Lisäksi Haapala tekee läpimurtoa, kuten myös Laine ja mainitaan vielä Dixon joka alkaa löytämään pelihuumorin. Tuossa on sellaisia kavereita että keväällä voi tapahtua mitä vaan. Etenkin Lajunen ja Savinainen höystettynä kapteeni Peltolalla niin play-offs:sa tuo kolmikko kelpaisi kelle tahansa.

Ainut mikä ei itseä vielä vakuuta 100% on maalivahdit. Karhunen on pieni arpa, vaikka pari mestaruutta onkin taskussa. Hyvä, muttei Liigan TOP3.

senhus:
Tällä hetkellä menee jo liian hyvin...

juti fan:
Itse olen aika intensiivisesti seurannut pelejä 90-luvun alusta. Koskaan ei ole ollut tällasta draivia että jaksetaan paahtaa kolmas erä täysiä vielä 5-0 johdossa. Yleensä viimeistään 3-0 johtoasemassa on selät suoristuneet ja annettu vastustajalle se perinteinen "yksi helppo maali" että pääsevät peliin kiinni. Sama synti on vaivannut jopa finaaleissa. Toivotaan että siitä on päästy lopullisesti. Tänään on kyllä paha peli, jopa viikon vaikein....

Messi:
Eiköhän se viikon vaikein peli tule lauantaina Oulussa vstaan

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta