Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-HIFK 30.1.2015 (Pe)

<< < (8/9) > >>

#51:
Ai saakeli, kun oli maukas kiekkoelämys. Oli vauhtia ja tunnetta. Helvetin sääli, ettei klassikkopeliin saatu lähellekään 6000 katsojaa paikanpäälle.

Tappara tuli peliin jälleen heikolla jalalla. Avauserä oli kiistämättä IFK:n. Toinen erä oli selvästi ottelun viihdyttävin ja erätauolle mentäessä todella vitutti, kun peli oli vain 1-0. Kolme(?) kertaa ainakin kilahti kiekko rimaan, mutta ei vaan mennyt. Onneksi kolmannessa ei passivoiduttu liikaa eikä Elkins-Metsola -tilanteen jälkeen kukaan mennyt hölmöilemään Tapparaa alivoimalle.

Green oli aivan ylivoimaisesti kentän paras! Huikea jamppa. Tuolla rosteriketjussa, kun paljon ollut sommitelmia, niin en minä vielä Greeniäkään sulkisi pois, mikäli hänellä jatkohaluja on nykyisen kaltaisessa roolissa. Ykkösketjulle voi myös antaa krediittiä ja erikoistilanteet olivat tänään vastustajaa edellä. Puolustus onnistui kokonaisuudessaan hyvin, Bonsaksenin harhasyöttöjä lukuunottamatta ja Metsola nyt vaan on liigan paras maalivahti.

Kiitos Tappara!

E: Näemmä peli tulee jälkilähetyksenä NelonenPro:lta, joka näkyy ilmaiseksi tämän viikonlopun. Positiivisena voisi vielä mainita Marjamäen, joka pelasi kiekollisena hemmetin hyvän pelin.

Rouhija:
Oli kyllä hieno kiekkopeli tänään. Viihdettä todellakin. Tapparalta loistava kakkoserä, jolloin olisi saattanut tulla useampikin häkki. En muista koska olisi yhden erän aikana noin monta tolppaa tullut.

Tälläistä peliä katselee mielellään! Vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Screamager:
Tapparalla kesti erän verran päästä peliin mukaan, mutta sitten esitys oli melko vakuuttava. HIFK vei laukaukset tasakentällisin 37-28 joista vaaralliselta maalintekoalueelta 16-9, mutta suuri osa HIFKin vaarallisen maalintekoalueen kudeista tuli ensimmäisen erän aikana, kun Tappara sai ensimmäisessä erässä sieltä vain kaksi laukausta.

Laukausten jakauma eri maalintekosektoreihin (ks. liite):

    1    2    3    4Tappara  16,2 %  18,9 %  51,4 %  13,5 %HIFK  14,3 %  26,5 %  46,9 %  12,2 %
Laukaustarkkuus sektoreittain:

    1    2    3    4    YHTTappara  66,7 %  42,9 %  63,2 %  60,0 %  62,2 %HIFK  85,7 %  46,2 %  52,2 %  100,0 %  61,2 %
Laukausprosentti sektoreittain:

    1    2    3    4   YHTTappara  0,0 %  0,0 %  5,3 %  20,0 %  5,4 %HIFK  0,0 %  0,0 %  0,0 %  0,0 %  0,0 %

gatecrasher:
Tapparan hyökkäyspeli oli aika ajoin, varsinkin toisessa erässä, todella näyttävää ja luovaa. Tässä suhteessa Tapolalle voi antaa pientä posia. Kuten todettua niin oli varsin viihdyttävä ja vauhdikas matsi.

Eki:
Jälkilähetyksiä pitäisi kattoo kyllä useammin kun ei ole enään "tunne " mukana näkee pelin paljon paremmin ja selkeämmin..

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta