Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-HIFK 30.1.2015 (Pe)

<< < (6/9) > >>

Kadg:
Erkinjuntti on mielestäni ollut todella heikko tuossa kakkosylivoimassa. Syötöt kestävät, ovat laadukkaasti huonoja ja välillä laukauksia aika heikoista paikoista. Liikaa hautonut kiekkoa siinä ja peli on pysähtynyt siihen, vaikka viivalla Tömmernes on todella usein ollut aika vapaana, samoin kuin Dixon päädyssä / maalin kulmalla.

juujuujep:
Eihän Erkinjuntti hyvin ole pelannut, mutta paremmin huonoimmassakin pelissä kun nelosen laiturit parhaansaan. Nelonenkin vois saada jotain aikaan kun pistäs Juntin sinne.
Viime vuonna Jukka juutui loistavaan Larssoniin ja Tapolallakin on sokeet pisteensä.

axe86:

--- Lainaus käyttäjältä: juujuujep - Tammikuu 30, 2015, 15:39:43 ---Eihän Erkinjuntti hyvin ole pelannut, mutta paremmin huonoimmassakin pelissä kun nelosen laiturit parhaansaan. Nelonenkin vois saada jotain aikaan kun pistäs Juntin sinne.
Viime vuonna Jukka juutui loistavaan Larssoniin ja Tapolallakin on sokeet pisteensä.

--- Lainaus päättyy ---

Samaa mieltä. Kyllähän EJ on heikosti pelannut, mutta omasta mielestäni silti paremmin kuin Kaksonen tai Karjalainen. Eihän mies oo profiloitunut miksikään nelosketjun laituriksi, mutta ominaisuuksia ajatellen miksikäs ei? No, rotaatiomielessä ymmärtää että ylimääräisenä. Mutta jos ukkoa aiotaan kauden loppuun täällä pitää, niin ainakin kokeilisen nelosessa.

Mutta onhan tämäkin jo edistysaskel,

pieni m:
EJ on kuitenki se, joka usein pitää kiekkoa kulmissa väsyttäen vastustajaa ja välillä jäähyjä hankkien. No nyt on Haapala, joka pörrää vastustajat sekasin, mutta kyllä mun Tapparaan EJ mahtuis koska vaan.

Virveliä kainaloon:
Kyllä tässäkin pitää voida ottaa pää pois pensaasta. Kauden isossa kuvassa Karjalainen ja Kaksonen eivät ole kummoisia esittäneet, mutta viime peleissä molemmat ovat olleet ihan hyviä, tai ainakin Erkinjunttia parempia. Karjalainen on jostain löytänyt ne harjoituskauden jalat ja Eme ripauksen SaiPa-vuosien käsistä. Karjalainen on menettänyt vähemmän kiekkoja kuin syksyllä, ja Kaksonen on koomaillut vähemmän omalla puoliskolla kuin syksyllä(ei ole tullut lepsuja syöttöjä omaa sinistä pitkin).

E: Eikä ole EJ ollut kuin ajoittain tällä kaudella se mies, joka viime vuosina on pitänyt vastustajan pakeille kulmapeliklinikkaa.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta