Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-SaiPa 9.1.2015 (Pe)

<< < (3/10) > >>

jallu_tane:
Ihan ok kokoonpano, Dixonia tässä odotellaan takaisin. Puistolan loukkaantuminen ei vaikuta kuin korkeintaan positiivisesti Tappara-puolustukseen ja kokoonpanossa viime pelissä näyttäytynyt Da Costa oli täysin näkymätön, ja vaikuttaisi ettei liike riitä Liigassa.

Tänään on otettava 3 pistettä, huomenna ne ovat varmasti tiukassa. Muutenkin kotipeleihin kaipaisi vähän munaa, edellinen TPS-matsi oli kyllä yksi puuduttavimmista läpsyttelyistä viime aikoina. Porissa nähtyä intensiteettiä myös Hakametsään, kiitos.

iceman:
Poissa edelleen myös Karjalainen näemmä. Hyvä, että Rauhala (ja mahdollisesti Laine) saa nyt näytönpaikan ja Peltola pääsee laitaan omalle paikalleen.

Tärkeintä on, että Metsola on taas pelikunnossa.

Rommi:
Vaikka täällä on taas negatiivisuutta ilmassa, niin minut el klassikko sytyttää aina. Kun Peltola pääsee laitaan ja mr. Greenkin sai maalitilin avattua, odotan kolmoskentältä tehoja tai ainakin pirteää pelaamista. Kakkosen teletapit hieman huolestuttaa varsinkin puolustustyöskentely.

El Klassikosta voi olla tyytyväinen vain voittoon!

#51:
Kaksi kuukautta sitten hehkuttamani EJ-Green-Peltola on palautettu yhteen, hieno homma! Toivottavasti Metsolan kanssa nyt ei oteta turhaa riskiä, vaan hän on täydessä kunnossa. Täydet pisteet olisi otettava tänään ja homma ei saa olla ohi minuutin jälkeen niin kuin edellisessä Tappara-SaiPa -ottelussa.

Tapparan näköinen mies:
Se on muuten 1. yhteisyritys tämän kauden SM-liigassa koostumukselle Erkinjuntti-Green-Peltola. Eivät ole ainakaan Tapparan kotisivujen ottelujen ketjulistauksissa aiemmin esiintyneet.
Marjamäki-Rauhala-Kaksonen on toista kertaa koossa, Haapala-Järvinen-Jormakka kolmatta, ja Kuusela-Malinen-Palola jo neljättä. Että kyllä Tapola ainakin ketjuja osaa sekoitella, jos ei sitten mitään muuta osaakaan...


Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta