Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-HIFK 13.12.2014 (La)

<< < (9/9)

#27:
Jarkko Malisen ja Pekka Saravon lisäksi ottelussa ei ollut hirveästi hyvää Tapparan kannalta.

Isoimmat miinukset:
-Aalto, uskomatonta työskentelyä kiekon kanssa, siis negatiivisessä mielessä.
-Palola aivan uskomattoman pihalla vaikka maalin teki, 0-2 maali aivan täysin Palolan piikkiin vaikka puolustajien syöttövirheestä tilanne alkoikin. Mies oli Zaborskissa kiinni, kun Zaborski nosti mailan pois purjehti Palola tilanteesta sivuun ja jätti Zaborskin yksin. 3-3 tilanteessa jättää oman miehen vartioimatta!
-Metsola, kaksi maalia putkista ja pari todella pahaa pudotusta. Ei ollut todellakaan sitä Metsolaa mitä totuttu näkemään.
-Dixon taas ihan pihalla, tärkäet aloitukset häviää ja vaarattomassa paikassa pelaa hätiköidysti josta 3-3 tasoitus.


On se vaan uskomatonta myös toi harhasyöttöjen määrä sekä se miten hyökkäyksiin lähdetään. Esimerkkinä tilanne mikä toistui monta kertaa. Kuvitellaan tilanne siten että HIFK nousee omista, lähtee vaihtaan samalla. Tappara saa hyökkäyksen poikki sinisen jälkeen, pelataan kiekko Jormakalle punaselle joka kiertää laidasta siihen. Normaalisti Jormakalta totuttu näkemään räjähdysmäinen lähtö ylös tai nopea jatko omalle joka nousee laidasta.
Tällä kaudella taas ihan jotain muuta kuten eilen nähtiin. Jormakka ottaa kiekon ja joko a) Surffaa sen kanssa alas, maalin taakse ja odottaa että Tapparakin tekee vaihdon. Sinne tulee Bonsaksen joka ottaa kiekon ja odottaa että Jormakka on vaihtanut, tämän jälkeen odotetaan että kaikki käy kääntymässä alhaalla ja pelataan lyhyt lyhyt ja punaselta päätyyn.
vaihtoehto b on aivan sama loppuen lopuksi paitsi että Jormakka pelaa sen pakille surffaa maalin taakse odottamaan vaihtoa.

Ylivoimat oli aivan uskomattoman tuhnuja. Vetoja saatiin muutama aikaiseksi mutta kunnollisille paikoille ei ollut pääsyä ja Greenin ja Masin ollessa poissa ei siellä maskissa ollut ketään.

Tapparan paras oli kuten tällä kaudella totuttu näkemään Saravo, mies jolta kukaan ei odota ihmeitä on silti tasaisin ja pelaa joka illasta toiseen joukkueen parhaana. Kiekoton peli sekä varsinkin AV - peli on Pekalla sellaista minkä vuoksi olisin valmis tekemään hänelle heti jatkopahvin. Noin varmaa puolustavaa puolustajaa ei löydä hirveän montaa liigasta, löytyykö yhtäkään?

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta