Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-HIFK 13.12.2014 (La)

<< < (7/9) > >>

Ljpp:
Tässä tuntuu käsitykset vaihtelevan siitä mitä on hyvä, huono, tai sekainen peli.

Tuloksellisesti ilta oli OK koska kärkijoukkueelta ja yhdeltä päävastustajalta saatiin 2/3 pistettä. Tappara on muutamassa viime pelissä esittänyt kovempaa taistelua ja yrityksen puutteesta joukkuetta ei voi syyttää. Mutta pelin rakenne, sanotaan vaikka pelitapa tai -kirja, on edelleen erittäin heikolla tasolla. Yksilötaidolla ja kovalla tsemppaamisella voi tulla piste sieltä ja toinen täältä, mutta hyvistä sijoituksista, voittoputkista tai mestaruuksista on tällä pelillä turha haaveilla.

Hyvin organisoitu pelaaminen antaa tukea silloin kun mieli tai kroppa ei ole parhaassa mahdollisessa vireessä. Pelissä on toistuvia pelaajien selkäytimiin taottuja kaavoja ja ratkaisumalleja, joita pystytään pelaamaan silloinkin kun Malisella ei ole jumalmoodi päällä.

Tapola puhui että Liigan peli on nopeutunut ja siksi on ollut vaikeaa. Väite on omituinen. Se on Tappara jonka hyökkäyspelinopeus on hidas. Avauspeli on hidasta ja pakit kuskaavat paljon jalalla. Keskialuetta ylitetään paljon luistelemalla ja myös hyökkäyksessä monet pelaajat tekevät pitkiä luisteluita kiekollisena. Tämä ei ole nopeaa pelaamista vaikka kiekolliset luistelisivat pää punaisena. Kiekko on edelleen miestä nopeampi.

Suosittelen katselemaan myös muiden liigajoukkueiden pelejä niin ero havainnollistuu. Neutraalina katsojana on helpompi tehdä objektiivisia havaintoja.

isokynä:

--- Lainaus käyttäjältä: Virveliä kainaloon - Joulukuu 14, 2014, 01:48:37 ---Mitä on pahasti sekaisin? Minusta peli ei ole ollut pahasti sekaisin kuin pienin ajoittain tuon Sport-tappion jälkeen. Itse asiassa muistan viime kaudelta useita paljon kamalampia esityksiä, kuin tämänpäiväinen. Erityisesti viime kauden El Klasikot olivat aivan kauheaa katsottavaa, kun Tappara ei yksinkertaisesti voittanut SaiPan sinistä, ei millään. Avauspelaamisessa oli ongelmia jo viime kaudella. Joillain tuntuu olevan vähän romantisoitu kuva tästä jääkiekosta. Siellä kun on nääs se toinenkin joukkue.

Tapparan pelin rakenteellinen ongelma on siinä, ettei sapluunassa pysytä. Eli ei saada niitä ehjiä 60 minuuttisia. Mikä lääkkeeksi? Lisätään luistelua, parannetaan ylivoimaa ja tehdään paikoista maaleja. Eli henkistä puolta raikkaammaksi tekojen kautta. Eihän Tapola sille mitään voi, jos Kuusela vetää tyhjästä maalista seinille, ja vastaavasti jos Mäkinen heittää ylikovan puolisokon keskelle, kun Dixonin maila osoittaa hallin kattoa. Ja tuskin valmennus on erikseen kehottanut Aaltoa hieromaan kiekkoa liian pitkään ja menettämään omalla sinisellä.
--- Lainaus päättyy ---

Viime kauteen verrattuna vain se pieni ero, että vaikka silloinkaan peli ei aina silmiä hivellyt, voittoja raavittiin kasaan silti. Kysytkö ihan tosissaan, että mitä on pahasti sekaisin? Ei varmaan mikään, jos on tyytyväinen esim. ylivoimapelin noin 10 % tehokkuuteen, joka on selvästi liigan huonoin. Mutta eihän se ole Tapolan vika?

Tuo sinun lääkkeesi pelin parantamiseksi on, ei millään pahalla, huvittava. Samanlainen itsestäänselvyys kun sanoisi alkoholistille, että lopeta juominen tai anorektikolle ala syödä. En usko, että edes Tapola on niin tyhmä ettei haluaisi joukkueen lisäävän luistelua, parantavan ylivoimaa ja tekevän paikoista maalit. Mutta kun näyttää siltä, että Tapolalla ei ole eväitä saada näitä asioita käytännössä toimimaan. Sille Tapola ei voi mitään, jos pelaaja ei hyvästäkään paikasta saa kiekkoa maaliin. Mutta taas Tapolan tehtävä olisi luoda joukkueelle pelitapa, jolla sinne hyville maalipaikoille päästään nykyistä useammin.

Niäminen#33:

--- Lainaus käyttäjältä: TJ - Joulukuu 13, 2014, 23:37:42 ---
--- Lainaus käyttäjältä: Niäminen#33 - Joulukuu 13, 2014, 21:17:06 ---
--- Lainaus käyttäjältä: Kankaantaan profeetta - Joulukuu 13, 2014, 20:37:33 ---
- Punainen meri voitti meidän sinioranssit 1000-0 läpi koko pelin


--- Lainaus päättyy ---

Hieno oli reissu varmaan porukalla lukuunottamatta ehkä sitä kaveria jolla on varmaankin pää aika kipeä pudottuaan 3-3 tasoituksen jälkeen yli 2 metriä betonille päälleen

--- Lainaus päättyy ---
Toivottavasti ei käynyt pahemmin, tais lähteä ilman paareja sieltä kuitenkin?

Omin jaloi käveli, onneksi. Pitkään oli tajuttomana. Hurja tilanne..



--- Lainaus päättyy ---

Screamager:

--- Lainaus käyttäjältä: Virveliä kainaloon - Joulukuu 14, 2014, 01:48:37 ---Tapparan pelin rakenteellinen ongelma on siinä, ettei sapluunassa pysytä. Eli ei saada niitä ehjiä 60 minuuttisia. Mikä lääkkeeksi? Lisätään luistelua, parannetaan ylivoimaa ja tehdään paikoista maaleja. Eli henkistä puolta raikkaammaksi tekojen kautta. Eihän Tapola sille mitään voi, jos Kuusela vetää tyhjästä maalista seinille, ja vastaavasti jos Mäkinen heittää ylikovan puolisokon keskelle, kun Dixonin maila osoittaa hallin kattoa. Ja tuskin valmennus on erikseen kehottanut Aaltoa hieromaan kiekkoa liian pitkään ja menettämään omalla sinisellä.

--- Lainaus päättyy ---

Tuo ei sapluunassa pysyminen ei ole rakenteellinen ongelma vaan ihan yleismaailmallinen ongelma. Tapparan pelin heikot hetket kulminoituvat Raskin 3-3-tasoituksen kaltaisiin tilanteisiin, joissa kiekollinen viivyttelee, ei saa tukea ja tekee huonon kiekollisen ratkaisun, jonka yhteisölliseen, viisikon avustamaan paikkaamiseen ei ole edellytyksiä. Näitä nyt ei vaan saisi tulla niin usein kuin on nähty.

Yleismaailmalliset ongelmat ovat seurausta joukkuetta vain ajoittain eteenpäin kantavasta pelistä. Eilen pelissä oli puheiden mukaan parempi rakenteellinen, ja myös tuloksellinen jakso, jonka aikana tehtailtiin pari maalia.

Sitten kuvaan astuukin pelin ulkopuoliset asiat. Pystyykö joukkue turvaamaan peliinsä heikkoinakin hetkinä, vai mennäänkö enemmän yksilöiden varassa, kun yhteistyö hyökkäämisessä ja puolustuksessa unohtuu? Tällä hetkellä ei pysty turvaamaan kuin silloin tällöin.

Tämä ei ole mitään valitusvirttä ja Tapolan nälvimistä, vaan ihan tosiasioiden tunnustamista. Haluaisin mitä kovimmin Tapolan ja joukkueen saavan ongelmat ratkaistua, mutta 31 liigaottelun jälkeen vain ajoittain toistuvat rakenteet herättävät epäilyksiä. Pelitavallinen pohja ei ole tällä hetkellä kovinkaan vankka.

Jos jatketaan Tapolalla, niin nyt viimeistään pelilliset ongelmat on ratkaistava ja saatava pelaamiseen monipuolisuutta kautta kentän. Nopeat ja nopeatempoisemmat (eri asioita!) avaukset, syöttösuuntien tarjonta tiiviillä viisikolla, lyhytsyöttöpeliä sentterin tai laidan kautta ja kiekko liikkeelle vauhdissa oleville pelaajille. Avausten yhteydessä matkan luistelu vähemmäksi ja sitä kautta vähemmän päätykiekkoja, vaikka niitäkin on joskus pakko viljellä pelin niin kutsuessa. Tiivis hyökkääminen tuottaa tiiviimpää puolustusta pelin flow-periaatteen mukaisesti. Puolustuspeliin valppautta, oman maalin edusta epämiellyttävämmäksi ja tumpeloinnit vähemmäksi. Mailan ja miehen pois peluu tilanteen mukaiselta oikealta puolelta.

Nämä edellä esitetyt pelin alakohdat ovat aivan päivänselviä rakenteellisia asioita, joiden pitäisi näkyä voittavan kiekkokontrollia painottavan joukkueen pelaamisessa.

iceman:
Taisteluvoitto tuli, mutta laakereille ei saa jäädä lepäämään. Ilmeisesti tulevalla viikolla harjoitellaan kovasti Malisen radiohaastattelun mukaan.

Tällä hetkellä olemme maalinteossa noin 2011-12 kauden tasolla, vaikka rosteri ei juuri muuttunut viime kaudesta. Se ei ole hyvä asia... (mihin kahden kauden kehitys hävinnyt?).

Tapola voisi kerrata esitelmänsä ja muiden esitelmät vaikkapa Vierumäen Pelinopeuden kehittämispäiviltään;D

Esim. Tältä aluksi vaikka tältä osin...


--- Lainaus ---YLIVOIMAPELAAMINEN
• Nopeat pitkät syötöt liikuttavat neliötä
• Kiekottomien nopeat liikkeet (irtokiekot)
• Moni mv pelaa paljon vastaan – usein tarvitaan
valelaukaus ja poikkisyöttö
• Haltuunotto viivassa siten, että nopea laukaus ja
kaikki syöttösuunnat ovat mahdollisia
...
Lähde:Jussi Tapola -Pelinopeuden kehittämispäivät
http://www.iihce.fi/suomeksi/Seminaarit/PelinopeudenKehittäminen2008/tabid/136/Default.aspx


--- Lainaus päättyy ---

Mutta toivottavasti tästä voitosta tuli positiivista pöhinää joulun jälkeiseen aikaan... Tästä on hyvä mieli lähteä tauolle, kun tietää taas miltä voitto ja varsinkin taisteluvoitto tuntuu  ;)

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta