Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

HPK-Tappara 25.11.2014 (Ti)

<< < (4/5) > >>

peterra:
Varovaista positiivisuutta ainakin itsellä on, että tästä saataisiin jonkinlainen paluu arkee käyntiin. Edelleen tosin tehottomuus on tosi paha asia, mutta nyt sentään yv:llä pystyttiin tekemään jo se yksi. Vielä sitä sentteriä toivoisin, että saataisiin myös hyökkäysketjuihin tuntuvaa parannusta. Valmennus onnistui nähdäkseni tänään hankkimaan lisäaikaa itselleen, mutta kyllä voitonkin on jo kohta tultava ja hyökkäyspelin on auettava tehokkaaksi.

Ljpp:
Bonsaksen toi loistavasti esiin Tapparan pelin ongelmat. Norjan miehestä näki sen, että on tähän asti pelannut jossain muualla kuin Tapolan Tapparassa.

Heti ensimmäisestä vaihdosta pisti silmään Bonsan tapa pelata kiekkoa nopeasti eteenpäin. Helppoja perussyöttöjä, mutta ne annettiin nopeasti, ilman että vastustajalle annetaan sekuntitolkulla aikaa lukea tilanne. Muutaman kerran uudet joukkuekaverit suorastaan säikähtivät kun kiekko tulikin nopeasti lapaan. Pari kertaa Alexander joutui kokemaan Tappara toisen ongelman, kun syöttöpaikan tarjontaa ei ollut ollenkaan, paineettomassa tilanteessa - oli Bonsan vuoro vähän säpsähtää.

Viivapelaamisessa sama homma. Napakat helpot syötöt nopeasti eteenpäin. Kun tuli vetopaikka, niin sitten ammuttiin kunnolla. Kontrasti vaikkapa David Kolomatisiin on valtaisa. David hieroo kiekon kanssa ensin oman tilansa pois ja antaa sitten vaikeaan paikkaan syötön, tai ampuu ranteella vedon jotka Liigan molarit liimaavat 100% varmuudella kiinni ilman reboundia.

Nyt pitää toivoa, että tämä avasi Tapolan ja Tapparan pelaajiston silmät, eikä käy niin että Bonsaksen oppii joukkueen huonoille tavoille.

Muutenkin tämä oli varsin mielenkiintoinen peli onnistujien ja epäonnistujien kannalta. Teddy Da Costa loi varmaan puolet Tapparan maalintekopaikoista, Rauhalan maalin syötön lisäksi. Da Costa ei ole maailmanluokan pelaaja, mutta ranskalainen ei perkele surffaile jännäkakka pelihousuissa, vaan uskaltaa pelata vähät minuuttinsa omaa peliään.

Hieman yllättäviltä tahoilta saatiin 2 maalia ja se riitti pisteeseen. Jos joukkueen johtavat pelaajat olisivat tehneet yhden, olisi tuloksena ollut voitto. Sen ei pitäisi olla liikaa vaadittu osastolta: Jormakka, JMJ, Palola, Kuusela, Green, Erkinjuntti, Aalto, Kolomatis.

Screamager:
Pelissä päästiin suhteessa vastustajaan jo samalle sivulle, kun aiemmin oltiin joskus jopa eri painoksessa. Ensimmäinen erä oli jälleen suuri epäonnistuminen Tapparalta, puolustamisessa tapahtui isoja virheitä, joista HPK pääsi rokottamaan kahteen kertaan.

On toi ensimmäinen erä vaan kumma mörkö tämän kauden Tapparalle. Viimeksi se on voitettu 25.10 ja koko kaudellakin on eka erän jälkeen johdettu vain kolmessa ottelussa, tasoissa on oltu 10 kertaa ja lopuissa eli 12 ottelussa on oltu tappiolla. No, pelihän kestää aina vähintään 60 minuuttia, kuten tänäänkin nähtiin eikä selkärangan kannata antaa rysähtää kasaan muutamasta alun epäonnistumisesta. Jostain se kuitenkin kertoo, että otteluiden alut ovat Tapparalle olleet vaikeita, eikä tappiollinen alku ollenkaan helpota tätä pelin kehittämistäkään vaikeassa tilanteessa.

Pelissä tosiaan päästiin vastustajan kanssa suht samalle sivulle, lukuun ottamatta ensimmäistä erää, jossa taas perseiltiin vapautuneemman pelin edellytyksiä. Laukaukset menivät lopulta melko tasan ainakin verrattuna aiempiin otteluihin, ja Tappara saikin suhteessa vastustajaan eniten maalille asti menneitä tasakentällislaukauksia sitten edellisen HPK-pelin 1.11. Toisessa ja kolmannessa erässä löydettiin yhdessä tekemisen voimaa ja paikoin peli oli hyökkäysalueella voittoputken tapaista luovaa, useita syöttösuuntia hyödyntävää, mutta vain paikoin. Henkinen lukko pelin suhteen tuntuu juuri nyt olevan tiukassa, eikä sitä helpota jatkuva tappioasemasta kuiville taisteleminen heti pelin alusta tyhmien virheiden jälkeen.

Täytyy toivoa, että joukkue pystyy ammentamaan yksittäisistäkin tarinoista voimaa parantamiseen. Esimerkiksi Bonsaksenin tulo ylivoimaan, ja heti maali tavalla, jota ei ole muutenkaan liiaksi Tapparan ylivoimilla nähty eli onetimerilla.

Laukausten jakauma eri maalintekosektoreihin (ks. liite):

    1    2    3    4Tappara  14,6 %  27,1 %  52,1 %  6,3 %HPK  15,1 %  26,4 %  50,9 %  7,5 %
Laukaustarkkuus sektoreittain:

    1    2    3    4   YHTTappara  71,4 %  53,8 %  44,0 %  66,7 %  52,1 %HPK  75,0 %  71,4 %  44,4 %  50,0 %  56,6 %
Laukausprosentti sektoreittain:

    1    2    3    4   YHTTappara  14,3 %  0,0 %  4,0 %  0,0 %  4,2 %HPK  12,5 %  14,3 %  0,0 %  0,0 %  5,7 %

Limutus:
Sama kaava alkaa jo kyllästyttää. Ensimmäiseen erään Tappara ilmestyy vain ihmettelemään, ja sitten kun vähitellen alkaa tunnetaso näyttämään edes jotenkin ammattimaiselta niin hyökkäykset ajetaan lähes järjestelmällisesti kulmiin. Kulmissa pyöritään niin maan perusteellisesti ja kun jalkahapot alkavat huutamaan hoosiannaa, niin kiekko tiputetaan viivaan josta pakki sutaisee pelivälineen kohti maalia. No, eipä sinne maskiin kukaan ole ehtinyt kun jätkät ovat vasta valumassa karoille päätylaudoista. Puhuin nyt siis nimenomaan sutaisuista, koska ainakin Kolomatiksen laukauksista tätä sanaa voi käyttää. Aikaa olisi tällätä suoraa syötöstä lähes aina, mutta kun se peliväline pitää ottaa haltuun joka ikinen kerta ja venailla koska se karvaaja ehtii tarpeeksi lähelle jotta osuu räkäranarilla varmasti polvisuojiin. Siinäpä Tapparan hyökkäyssapluuna tiivistettynä.

Kankaanperä-Mäkinen pakkipari ei toimi ollenkaan.

J.R:

--- Lainaus käyttäjältä: Limutus - Marraskuu 26, 2014, 00:08:44 ---Kankaanperä-Mäkinen pakkipari ei toimi ollenkaan.

--- Lainaus päättyy ---
Tämä on totta ja peli peliltä huonommalta näyttää. Tähän ovat monet vastustajat osanneetkin iskeä tullen kahdella miehellä rajusti prässäämään, jolloin pelin avaus on herroille mahdotonta. Kanki sentään joskus onnistuu tuomaan kiekkoa itsekin ylös, mutta luovat avaukset pienenkin paineen alla tuottavat kaksikolle vaikeuksia. Sekä Mäkinen että Kanki pelaisivat paremmin kiekollisen pakin kanssa, jolloin kiekollinen puolustusalueen peli ja avauspeli olisivat selkeämmin roolitettuja. Nyt kumpikaan ei oikein tiedä miten toistensa kanssa pelata.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta