Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

HIFK-Tappara 19.11.2014 (Ke)

<< < (2/4) > >>

Armas T. Koljonen:
Pitkävetoon kakkonen ja vielä muutaman maalin erolla. Turha ruveta nöyristelemään.

Virveliä kainaloon:
Nousujohteinen peli, mutta ihan totisesti alettiin mennä vasta Da Costan jäähyn aikana. Sillä harvoin voittaa pelejä, että suorittaa riittävällä tasolla 3,5 minuuttia pelin lopussa. Eka erä oli ihan karmeaa paskaa, toisesta erästä voidaan jättää karmea pois, kolmannen erän alkupuoli semi-paskaa ja viimeiset kolme minuuttia sitä mitä halutaan. Loppukiri tietysti oli vähän niin ja näin, kun tasoitusta olivat hakemassa "tulikuumat" Jormakka, Palola ja Peltola (ja tietty Järvinen, jonka jätin mainitsematta, koska ryösti Koomatisin avausmaalin).

Nyt pitää toki muistaa, että peli olisi hyvin voinut olla 4-0, IFK:lla oli kaksi kertaa tyhjä maali, mutta Green ja Kanki pelastivat viime hetkillä.

Ei niin huonoa kuin Ilvestä vastaan, muttei missään nimessä hyvää. Tänään olisi ollut niitä miehiä välillä jopa vapaana, mutta syötöt on kuin hidastetusta filmistä.

Päivän top 3:
Metsola, Malinen, Koomatis

Päivän ei-top 3:

Mäkinen, Saravo, Jormakka

Järviselle erityismiinus 2-0-maalista

Tammos:
Tapparan peli näytti ihan hyvältä tappiosta huolimatta. Syöttöpeli sujui ja luistin kulki melkein kaikilla aika hyvin. Se mikä puuttuu on röyhkeämpi maalille meno ja maskin tekeminen.

+ Kolomatis. Hyvää luistelua ja kiekonliikuttelua. Vielä kun olisi kovempi veto.
+ Green. Olisi voinut tehdä tänään vaikka 4 maalia. Kohta alkaa väkisinkin uppoamaan.
- Kuusela. Huonoja kiekollisia ratkaisuja solkenaan.

eetoli:
Olihan toi peli aika kuraa, ei voi mitään. Kuitenkaan ei ole kivaa katsoa, kun kolmesta osapuolesta raidallisilla menee löysät housuun viimeisillä minuuteilla. Olis meinaan kolmannessa erässä ollut vastaavia tilanteita vaikka kuinka paljon, kun vertaa Da Costan ja varsinkin Peltolan jäähyyn. Ärsyttävää, mutta ihan ansaittu tappio siitä huolimatta.

Ensi peliin taas pieni parannus ja ollaan maalin voitossa kiinni...

Näillä maalimäärillä (mitä vastustajan maaliin tällä hetkellä teemme) ollaan kyllä keväällä pitkällä... ???

miolta:

--- Lainaus käyttäjältä: eetoli - Marraskuu 19, 2014, 21:06:02 ---Näillä maalimäärillä (mitä vastustajan maaliin tällä hetkellä teemme) ollaan kyllä keväällä pitkällä... ???

--- Lainaus päättyy ---

Pitkällä..? Siis terassilla? Näyttäs siltä, että sinne pelaajatkin haluaa. Todennäköisesti monella jo sopimus ensikaudeksi muualle, niin nyt se selvästi sitten näkyy.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta