Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

HIFK-Tappara 19.11.2014 (Ke)

(1/4) > >>

TJ:
Tappara.fin otteluennakko:
Viimeinen vastus: HIFK
Kaksi kuukautta Liigaa on takana, pari joukkuetta kohdattu jo kolmesti, moni joukkue kahdesti ja yhtä vajaat kaikki vähintään kerran. Se puuttuva viimeinenkin vastustaja kohdataan viimein keskiviikkona, kun HIFK isännöi Tapparaa Helsingissä.

HIFK ja Tappara lähtevät keskiviikon Liiga-kierrokselle tasaisissa sarja-asetelmissa ja pistemäärissä mutta ei ottelumäärässä. Jostain syystä kirvesrinnat ovat kerinneet pelaamaan jo kolme ottelua helsinkiläisiä enemmän. 22 pelissään Tapparalla on 36 pistettä ja sarjasijoitus seitsemäs. HIFK on kahdeksantena 33 pisteellä, mutta vain 19 peliä pelanneena.

Tapparan lailla HIFK pelasi maaottelutauolla CHL:n pudotuspelejä ja selvitti tiensä ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon ja saa vastaansa saman joukkueen, jolle Tappara putosi, Frölundan. Liiga-pelejä HIFK ei ole tauon jälkeen pelannut kuin yhden, kun se viime torstaina voitti kotonaan TPS:n 5-3.

Tappara veti CHL-playoffien lisäksi viime viikolla kaksi alavireistä Liiga-matsia. Se hävisi torstaina Lahdessa Pelicansille 2-4 ja lauantaina Ilvekselle 1-4. Maalinteko joukkueella on tökkinyt koko kauden, mutta näissä peleissä räpsähteli omissakin totuttua enemmän.

Vastakkain Liigan paras ja huonoin maalintekijä

HIFK on joukkueena tehnyt 63 maalia pelaamissaan peleissä, Tappara 44. Pelikohtaisena keskiarvona maalimäärät ovat IFK:n eduksi 3,32 - 2,00. Ensimmäinen luku on koko Liigan paras, jälkimmäinen koko Liigan heikoin.

Tapparan suurin murheenkryyni tuloksellisesti on ollut ylivoimapeli, joka sekin on ollut Liigan heikointa. Varsinkin vieraspeleissä yv-peli on ollut suorastaan hämmästyttävän heikkoa. Tappara on tehnyt vieraspeleissään vain neljä yv-maalia ja tarvinnut peräti 20 minuuttia – eli täyden jääkiekkoerän! – ylivoimapeliä yhden maalin tehdäkseen!

Pistepörssissä HIFK:lla on kaksi 17 pinnan miestä: Teemu Ramstedtilla on 7+10=17 ja Tomas Zaborskyllä 4+13. toinen seitsemän maalin mies joukkueessa on Jasse Ikonen. Mielenkiintoinen tuttavuus stadilaisryhmässä on venäläinen huippulupaus Nikolai Goldobin, joka on kymmenessä pelissä tehnyt jo viisi maalia. Lisäksi joukkueeseen on kesken kauden liittynyt vanha tuttu Hannu Pikkarainen; puolustaja on neljän pelin jälkeen pinna-per-peli -tahdissa (1+3).

Olli Palola pitää Tapparassa vakaasti kultakypärää; hänellä on nyt koossa 8+8=16. Maalimääräkin on joukkueen suurin, kun Pekka Jormakalla on yksi vähemmän. Tehopisteissä kakkosena on Kristian Kuusela (6+7=13) ja kolmantena Teemu Aalto (3+8=11). Tuukka Mäntylä teki lauantaina kauden ensimmäisen maalinsa, mutta edelleen, kun yli kolmasosa runkosarjasta on pelattu, kirvesrinnoista ilman maalia ovat vielä mm. Josh Green, Jukka Peltola ja David Kolomatis.

IFK:lta kaikkiaan 22 pelaajaa on tehnyt vähintään yhden maalin tämän kauden Liigassa, Tapparasta vain 14.

HIFK:n selkeä ykkösmaalivahti on Ville Husso, joka on pelannut 18 matsia ja jättänyt kakkoselle Kevin Lankiselle vähän yli kaksi pelattua peliä. Tapparassa mennään vielä suoraviivaisemmin, sillä Juha Metsolalta ei ole jäänyt kakkosvahdeille vielä minuuttiakaan peliaikaa. Kakkosvahteina olleilla Dominik Hrachovinalla ja Aaro Peltosella ei vielä ole urallaan yhtään peliaikaa Liigassa.

Tero Aalto

Kokoonpano:

Tappara pelaa pääkaupungissa

Tänään keskiviikkona Tappara pääsee ensimmäistä kertaa vierailemaan maan pääkaupungissa, kun se kohtaa Helsingin vanhassa hallissa HIFK:n. Joukkueet ovat sarjataulukossa peräkkäisillä sijoilla, mutta otteluohjelman oikkujen takia IFK on pelannut kolme ottelua vähemmän.

Kirvesrintojen kokoonpanosta puuttuu tänään Antti Erkinjuntti. Tilalle pelaavaan miehistöön nousee taas Otto Rauhala, joka ottaa sentterin paikan nelosesta, kun Jukka Peltola siirtyy Erkinjuntin tilalle laitahyökkääjäksi Josh Greenin ketjuun.

Maalissa jatkaa Juha Metsola, varavahtivuoro on tänään Aaro Peltosella.

Tapparan kokoonpano Nordenskiöldinkadulla:

71 Kristian Kuusela - 44 Jan-Mikael Järvinen - 34 Olli Palola
27 Elmeri Kaksonen - 28 Jarkko Malinen - 19 Jere Karjalainen
81 Jukka Peltola - 82 Josh Green - 14 Pekka Jormakka
15 Masi Marjamäki - 42 Otto Rauhala - 80 Teddy Da Costa

18 Tuukka Mäntylä - 38 Teemu Aalto
6 Pekka Saravo - 39 David Kolomatis
12 Markus Kankaanperä - 24 Atte Mäkinen
21 Pasi Puistola

77 Juha Metsola
(4 Aaro Peltonen)

Onko pikkulinnut laulellut onko Erkinjuntti kipeä, loukkaantunut vai poppariosastolla?

peterra:
Kyllä on niin negatiiviset odotukset, että enpä taida edes peliä katsoa.

8onsekova16:

--- Lainaus käyttäjältä: peterra - Marraskuu 19, 2014, 12:51:23 ---Kyllä on niin negatiiviset odotukset, että enpä taida edes peliä katsoa.

--- Lainaus päättyy ---

Niinhän se on koko kauden ollut, se kuuluu Tappara-negan normaaliin olotilaan.

Tappara saanut nyt pari lepopäivää maajoukkue- ja Frölundapelien jäljiltä joten tänään luistin kulkee jo paljon enemmän kuin viimeviikolla. Helsinkiin helppo matka ja HIFK sytyttää varmasti joten tänään saamme todistaa ikävä kyllä Tapparan voittoa. Toki se tulee "väärin voitettu"  tyylillä ja "Metsolan ansiosta". Jos sattuu niin hyvin että tulee taas takkiin niin se on sitten Malisen vika, myös ne helpot mitä Metsolalle mahdollisesti menee (toki eihän sille ikinä niitä mene). Tapparan kausihan on jo pilalla, ollaan jopa 2 pistettä viimekautta jäljessä joten ei mitään mahdollisuuksia enää mihinkään.  Ilveskin teki maaleja ja voitti, joten ei viitsi pelissäkään enää käydä. Taidan myydä kausarinikin pois.

Mutta joo, harmittava 2-3 voitto Tapparalle tulossa. Vihdoinkin EJ ymmärretty heittää sivuun menettämästä sitä kiekkoa kesken hyökkäysten.

Z-16:
Green ja Malinen vois vaihtaa paikkoja. Ja Greenin ketju numeerisesti kolmoseksi.

Virveliä kainaloon:

--- Lainaus käyttäjältä: Z-16 - Marraskuu 19, 2014, 15:06:03 ---Green ja Malinen vois vaihtaa paikkoja. Ja Greenin ketju numeerisesti kolmoseksi.

--- Lainaus päättyy ---

Miksi rikkoa toimiva Malisen ketju? Itse lähinnä haluaisin Da Costalle mahdollisimman paljon lisää vastuuta, mutta mennään nyt tänään sitten näillä.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta