Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Pelicans-Tappara 13.11.2014 (To)

<< < (3/4) > >>

Linden #16:
Uskon ja toivon, että liigassa jatketaan vahvoja otteita. En liian huolissani olisi noista Frölunda tappioista. Liigassa ei yksikään joukkue paineista niin hyvin ja vastaavasti avaa ja hyökkää niin nopeasti mitä ainakin Tampereella nähtiin. Toki ois voitu lähteä pelaamaan nöyrempää jääkiekko kotona ja Metsola maalissa, niin olisi tulos varmaan ollut siedettävämpi. Toinen ottelu oli vaan kosmetiikkaa.

Eniten odotan Greenin panoksen kasvamista, nyt ollaan pärjätty vajailla sylintereillä sentteriosastolla. Kiitos Malisen hyvien otteiden. Tuosta kun Greeneri saadaan vielä edes lähelle viimekauden runkkaria niin ollaa todella vahvoja tähän liigaan.

Toki odotettavaa on, ettei Metsola voi olla kokoajan yhtä huikea kun tähän asti on nähty. Tämän kompensoisi nimenomaan Greenin panoksen kasvu hyökkäyspäässä ja miksei Jormakankin olisi taas aika alkaa tekemään tulosta.

Tänään uskon olevan jälleen tiukka matsi ja voittajaa haetaan yli 60minuutin. Pisteitttä ei ainakaan jäädä siihen on vahva usko. Tänään hyvä kenraali Lauantain paikalliseen, jossa on oikeestaan moneen vuoteen sellainen asetelma, että myös Ilves on vahvassa tikissä. Ja se toivottavasi näkyy intensiivisenä matsina.

Jatkoille tänään 3-3. Peltola ratkaisee voittolaukauksilla!

Messi:
Nyt kun ollaan oltu tauolla liigasta, niin mielestäni paras startti tänään taas pelitytmiin, olisi eka erässä ainakin lähteä aktiivisesti antamaan kovaa kahden miehen painetta HAPP eli vastustajan oman alueen hyökkäyksiinlähtöyrityksiin. Silla lailla saataisiin adrenaliinit ylös ja asenne heti kohilleen. Varovainen alku,(passiivinen) ei saa konetta käyntiin. Tämän saa lähettää Tapolalle pikana. :D

Ansakorpi:
Unohdetaan tää peli. Oikein naurattaa taas jo etukäteen, kun Ilves kaatuu lauantaina, että heilahtaa  :D

Andy:
No empä tiedä. Nyt on kolme peliä putkeen pelkästään neppailtu todella veltolla asenteella. Tällaisella pelillä ei voiteta liigassa ketään. Näyttää siltä, että chl todella sekoitti Tapparan pelin.

Haamuhanska:

--- Lainaus käyttäjältä: Andy - Marraskuu 13, 2014, 21:22:43 ---No empä tiedä. Nyt on kolme peliä putkeen pelkästään neppailtu todella veltolla asenteella. Tällaisella pelillä ei voiteta liigassa ketään. Näyttää siltä, että chl todella sekoitti Tapparan pelin.

--- Lainaus päättyy ---
Kyllä se oli tuommosta samanlaista neppailua isolta osin jo viimesessä liigapelissä tarhaa vastaan ennen "taukoa". Nyt neljä todella surkeeta peliä peräkkäin. Ilves kävelee yli jos toi sama meininki jatkuu.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta