Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-Kärpät 17.10.2014 (Pe)

(1/6) > >>

Screamager:
Viiden ottelun kuntopuntari kertoo karua kieltään siitä, että ei ole Kärpillä ollut helppoa. Ylivoimaprosentti on viiden viime pelin osalta jopa Tapparan lukemaa (10,53 %) heikompi 7,14 % ja alivoimaprosentti on alle 60 %, kun Tapparalla alivoima on toiminut tasaisesti koko kauden ja viiden viime pelin osalta lukema on 86,36 %. Koko kauden lukematkaan eivät Kärppiä kumpienkaan erikoistilanteiden osalta mairittele, Tapparan yhteydessä sentään voidaan mainita alivoiman toimivan.

Keskiviikkona Kärpät-Lukko-peli sai tapahtumiensa puolesta jopa Risto Dufvan tukan sekaisin, eikä ihmekään kun joukkueet saivat 10 pelitilannemaalia aikaiseksi ja Lukko voitti lopulta rankkareilla 5-6. Sitä edellisessä pelissä tiistaina Kärpät voitti TPS:n jatkoajalla 3-2 ja sen pelin yhteydessä päävalmentaja Marjamäki tuskaili maalinteon tehokkuuden kanssa. Rosteriongemia on Kärpissäkin, kun todellisuus on iskenyt silmille muun muassa median ennakkoja kohtaan. Ohtamaata ja Pokkaa ei niin vain pakistossa korvattukaan eikä Deschamps tuonut AHL-tehojaan Ouluun asti.

Tapparan parantuneen nykyvireen tiedämme. Maalintekoa toki edelleen pitää petrata, mutta merkkejä sen parantumisesta on saatu. Ylivoiman tehokkuus on toki Liigan yleiseen tasoonkin verrattuna erittäin heikkoa, mutta jokainen peli on senkin kehittämisen saralla uusi mahdollisuus.

_natte_:
Osaako joku sanoa mihin paikoille nuo siipiliput on? Tänään tarkoitus kokeilla.

Desperado:

--- Lainaus käyttäjältä: _natte_ - Lokakuu 17, 2014, 11:04:27 ---Osaako joku sanoa mihin paikoille nuo siipiliput on?

--- Lainaus päättyy ---

Tätäkö tarkoitit?

http://www.tappara.fi/liiga/liput-kausikortit/liput

Calzo:
Yleisömäärä näyttää lupaavalta tänään; Lippupalvelun kartta näyttäisi äkkivilkaisulla sellaiselta, että puolen päivän maissa olisi 6000 menossa rikki. Kauden ennätys joka tapauksessa!

_natte_:

--- Lainaus käyttäjältä: Desperado - Lokakuu 17, 2014, 11:13:12 ---
--- Lainaus käyttäjältä: _natte_ - Lokakuu 17, 2014, 11:04:27 ---Osaako joku sanoa mihin paikoille nuo siipiliput on?

--- Lainaus päättyy ---

Tätäkö tarkoitit?

http://www.tappara.fi/liiga/liput-kausikortit/liput

--- Lainaus päättyy ---

Kappas  ;D Puhelimella selailin niin ei oikeen onnistunu noi sivujen läpikäyminen. Mutta kiitän!

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta