Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

KOOKOO liigaan kaudeksi 2015-2016

(1/2) > >>

Hazu The Man:
Nyt se varmistui... ensi kaudella pääsee vieraspeliin paikkakunnalle josta on maailmalle lähdetty!!!

Onnea Kookoolle ja ensi kaudella nähdään Kouvolassa meikäläinen kylläkin Tappara -paita päällä  :D

iroj:
30 vuotta sitten Kouvolaan valmistui uusi hieno jäähalli (isompi kuin Hippos) ja silloin oli paikallinen unelma/vitsinaihe että koska (jos koskaan) Kookoo nousee Liigaan.
No olihan se siellä vuosina 1987-1990.
Tuntuu siltä että Liiga yrittää epätoivoisesti kasvattaa bisnestään ottamalla mukaan yhden maakunnan (Kymenlaakso) lisää.
Nykyisen (Suur)Kouvolan (vähenevä) väkiluku on noin 90000 eikä talousaluetta voi paljon suuremmaksi laskea.
Pelicansin ja Saipan kotihallit ovat 60-90 kilometrin päässä.

Linden #16:
Mulla ei ole mitää Sportia, eikä kookoota vastaan. Mutta liigassa on liikaa joukkueita, mitenkä Suomen kokoinen maa, etenkin nykyisessä taloustilanteessa pystyy kantamaan noin montaa joukkuetta pääsarjatasolla?

Jokapaikassa yhteiskuntaa vähennetään, tehostetaan ja leikataan kuluja, niin liiga laajentaa. Melko rohkeaa urheilupolitiikkaa.

Perinteisilläkin paikkakunnilla yleisömäärät ovat olleet laskussa alkukauden, Vaasassa ei ole odotetun laista hurmosta ja väkimäärää nähty lehtereillä. Tai oma luulo ainakin oli, että pitkän korpivaelluksen jälkeen Vaasassa olisi katsomot väärällää ja hurmos. Ei ole ollut, entä Kouvolassa, ei ole ihan se vahvin talousalue eikä omista junioreista juuri ole tullut liigakiekkoilijoita viimevuosina.
Toivon kaikkea hyvää molemmille uusille liigaseuroille, mutta samalla pelkään liigan tason puolesta ja sen että millainen on arki Kouvolassa tai Vaasassa kun arki laskeutuu. Silloin ei riitä yleisön kiinnostukseen pelkkä liigastatus.

Vilttitossu:

--- Lainaus käyttäjältä: Linden #16 - Lokakuu 01, 2014, 16:16:54 ---
Jokapaikassa yhteiskuntaa vähennetään, tehostetaan ja leikataan kuluja, niin liiga laajentaa. Melko rohkeaa urheilupolitiikkaa.


--- Lainaus päättyy ---

Vois olla fiksuakin, jossain kohtaa, kun ei leikattais, vaan elvytettäis...

No joo, mutta ei mullakaan usko siihen, että KooKoo tulisi urheilullisesti tai taloudellisesti Liigassa pärjäämään, ole kovin kova.
Vielä jos Mikkelin Jukurit vuoden päästä nostetaan Liigaan, ni katastrofin ainekset ovat valmiit...

tappawafanfoeva:

--- Lainaus käyttäjältä: Vilttitossu - Toukokuu 16, 2015, 10:37:58 ---
--- Lainaus käyttäjältä: Linden #16 - Lokakuu 01, 2014, 16:16:54 ---
Jokapaikassa yhteiskuntaa vähennetään, tehostetaan ja leikataan kuluja, niin liiga laajentaa. Melko rohkeaa urheilupolitiikkaa.


--- Lainaus päättyy ---

Vois olla fiksuakin, jossain kohtaa, kun ei leikattais, vaan elvytettäis...

No joo, mutta ei mullakaan usko siihen, että KooKoo tulisi urheilullisesti tai taloudellisesti Liigassa pärjäämään, ole kovin kova.
Vielä jos Mikkelin Jukurit vuoden päästä nostetaan Liigaan, ni katastrofin ainekset ovat valmiit...

--- Lainaus päättyy ---
Vai että rohkeaa urheilupolitiikkaa? Liigahan korjaa omaa talouttaan ottamalla liigaan uusia lisenssinmaksajia ja urheilullisuus kärsii. Tuosta on rohkeus kaukana.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta