Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

HPK-Tappara 27.09.14 (La)

(1/7) > >>

Trafan:
Tapparan vierasviikko päättyy Hämeenlinnaan

Isäntä HPK on sarjataulukon toiseksi viimeinen ja vierailija Tappara neljäs.
Tälle ei kannata laittaa liikaa painoarvoa, Tappara on pelannut ottelun enemmän ja pisteitä on neljä enemmän kuin Kerholla.
Kauden alussa sarjataulukko voi antaa harhaanjohtavaa tietoa. Kerho ei välttämättä ole mikään heittopussi.

Viime kaudella HPK voitti pari kertaa selvästi Tapparan, joka sekin voitti pari kertaa ja kerran kerho vei jatkoajalla:
pisteet Kerholle 7-8 ja maalit 11-16. Hopea-Tapparalla oli vaikeaa joukkueen kanssa, joka vasta viimeisellä kierroksella
selvitti tiensä pudotuspeleihin ja pudotti Ilveksen. Hämäläisillä on aina ollut keskenään mielenkiintoisia kohtaamisia.
HPK:ta on muuten veikattu kausiennakoissa suunnilleen samoille sijoille kuin viime kaudellakin.

Zach Hamill ja Joonas Vihko ovat onnistuneet isäntien riveissä alkukaudesta,
olisi ehkä syytä varmistaa etteivät ainakaan Tapparan kustannuksella paljoa lisäisi maalisaldoaan.
Tapparan pitäisi selvitä HPK:sta hyvinkin jos maalipaikkoja syntyy yhtä paljon kuin eilen Lukkoa vastaan.
Tosin vain jos viimeistelytarkkuus saadaan edes hieman normaalimmaksi.

Tappara pelaa taas vihdoin Hakametsässä ensi perjantaina.
Tällöin vastassa on Blues ja ohjelmassa on tiettävästi kauden ensimmäiset löylytkin!

1. Otteluennakot:
Tappara: Tiiviissä tahdissa jatketaan vieläkin
HPK: HPK tylsyttämään Tapparan terää
Ja: Maalivahtien kaksinkamppailu lauantai-illassa

2. Kokoonpanot
Tappara: Tapparalla kehissä tänään Liiga-debytantti
Liiga: Kokoonpanot

3. Tuoreimmat joukkueuutiset:
Tappara:
26.09. Tappara: Pekka Jormakka: "Tehdään enemmän maaleja kuin vastustaja!"
23.09.Tappara: Tappara otti upean vierasvoiton CHL:ssä
23.09. Tappara: Uudistunut kausijulkaisu on saapunut!
22.09. Tappara: Tapparan faniristeily Baltic Queenillä 10.1.2015

HPK:
25.09. HPK: Lauantaina Tapparaa vastaan jäällä nähdään erilainen HPK
29.08. HPK: Zack Hamill vahvistamaan HPK:n hyökkäystä
04.08. HPK: Saku Salminen ensi kauden kerhoon
17.06. HPK: HPK:n keväinen hurmos siivitti seuran positiiviseen tulokseen
16.06. HPK: HPK vahvistuu Marek Viedenskylla ja Eero Somervuorella - Joni Tuulola kolmen vuoden sopimukseen
28.04. HPK: HPK:lle neljä  pelaajasopimusta. Jasu, Nikkilä, Jalo ja Laine kerhoon.
03.04. HPK: HPK:lle uusia ja jatkosopimuksia.

4. Viime kauden kohtaamiset:
21.09.13: HPK–Tappara 6-1
14.11.13: Tappara-HPK 5-6 ja.
19.11.13: Tappara-HPK 2-0
31.01.14: Tappara-HPK 2-0
08.03.14: HPK-Tappara 4-1
Runkosarjan pisteet: 7-8
Runkosarjan maalit: 11-16

5. Joukkueiden edelliset ottelut:
26.09.14: Lukko-Tappara 2-1 (1-0,1-1,0-0)
              Tappara: Tappara teki liian vähän maaleja
              Lukko: Kolme pistettä kirvesrinnoilta – Tappara kaatui maalein 2-1
              Ruutu: Huippuhetket: Lukko - Tappara 26.9.2014
23.09.14: HPK-Ässät 1-2 ja (1-0,0-0,0-1)
              HPK: Ässät vahvempi jatkoajalla
              Ässät: HPK - Ässät 1-2 ja.
              Ruutu: Huippuhetket: HPK - Ässät 23.9.2014

6. Kausiennakot HPK:sta: (Kausiennakot Tapparasta Kärpät-Tappara -otteluketjun avausviestissä)
10.09. IS: HPK – Kultapojan torjuntojen varassa (13.)
08.09. Liiga: Joukkue-esittelyt: HPK 2014-15 (Villillä kortilla playoffseihin)
08.09. YLE: HPK:lla edessä haastava savotta - "Ilkeä joukkue taktisesti" (Sääleihin?)
05.09. MTV: Esittelyssä HPK – ritareilla tuttu ongelma (11.-13.)
01.09. Ja: Pallokerhon kuherruskuukausi on ohi (11.)
20.08. HuippuKiekko: 14/14: HPK – Mistä löytyvät tehot? (Sääleihin?)

7. Numeroita:
Liiga: Tappara/otteluohjelma
Liiga: HPK/otteluohjelma
BFC: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista HPK-Tappara
Veikkauksen pitkäveto (HPK-Tappara 2,35-4,00-2,40)

8. Tuomaristo:
27/9 HPK-Tappara: Ottelun päätuomareina 7 Jukka Hakkarainen ja 29 Lassi Heikkinen.
Liiga: Tällä tuomaristolla kauteen 2014-15

KILO:
Laine kehissä nelosessa, Da Costa sivussa:

14 Pekka Jormakka - 82 Josh Green - 71 Kristian Kuusela
74 Antti Erkinjuntti - 44 Jan-Mikael Järvinen - 34 Olli Palola
27 Elmeri Kaksonen - 28 Jarkko Malinen - 19 Jere Karjalainen
42 Otto Rauhala - 81 Jukka Peltola - 29 Patrik Laine

18 Tuukka Mäntylä - 38 Teemu Aalto
6 Pekka Saravo - 39 David Kolomatis
12 Markus Kankaanperä - 24 Atte Mäkinen
23 Aleksi Elorinne

77 Juha Metsola
(1 Dominik Hrachovina)

Tappara.fi

pete27:
Onko Laine nelosketjun pelaaja? Ei musta ainakaan... Kuuselan kans raakasti paikkojen vaihto.

soosi:

--- Lainaus käyttäjältä: pete27 - Syyskuu 27, 2014, 10:36:15 ---Onko Laine nelosketjun pelaaja? Ei musta ainakaan... Kuuselan kans raakasti paikkojen vaihto.

--- Lainaus päättyy ---
Oikeesti? Vai suoraan ykköseen? Eiköhän ole hyvä aloittaa tuossa ketjussa. Tulee nöyryyttä. Voisi yrittää sitten jotain muutakin kuin yksin ja sitä ikuista kärkikynäänsä. Hienoa, että pääsee yrittämään.

Paarma:
Hyvin näytti eilen neloskentän parivaljakko Perrin-Pihlman onnistuvan Jyskylässä vaikka ei mielestäni ihan neloskentän pelaajia olekaan.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta