Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-Pelicans 20.09.14 (La)

(1/4) > >>

Trafan:
Tappara yrittää yhä edelleen kauden ensimmäistä kotivoittoa - nyt Pelicansin kustannuksella
KalPalle hävittiin voittolaukauksilla ja SaiPalle jo varsinaisella peliajalla. Sanoisiko kolmas kerta toden?
Sarjataulukkoa on oikeastaan turha katsoa - tässä vaiheessa erot ovat vielä niin pieniä ja joukkueet pelanneet eri määrän otteluita.
Pelicans on kuitenkin viimeisenä eli periaatteessa Tapparan ensimmäinen kotivoitto voisi jopa olla mahdollinen.

Lauantain kilpakumppaneita voisi myös verrata vaikka suhteessa yhteiseen vastustajaan -
molemmat ovat edellisessä ottelussaan kohdanneet Porin Ässät: Pelicans hävisi kotonaan ja Tappara voitti vieraissa.
Tällä perusteella etu olisi Tapparan.

Lauantain ottelu on kuitenkin Tapparalle peräkkäisottelu.
Vielä viime kaudella se yleensä tarkoitti että Tapparalle ottelun alku on helpompaa ja loppu puolestaan vastustajalle.
Tällä kaudella ei vielä oikein tiedä, eri joukkueet ovat vielä hieman eri vaiheessa herkistelyssä.

Tämän peräkkäisottelun jälkeen Tappara on viikon pelaamatta ja kohtaa perjantaina Lukon Raumalla.
Lauantaina on sitten taas peräkkäisottelu - ottelukalenterin laadinta on selvästi taiteen laji joka ei meikäläiselle aukea.
Jaa-a, voisikohan olla että mennään talous edellä eli pelataan mahdollisimman usein pe-la -otteluita?

Edit: Kiitoksia oikaisusta, nyt ottelukalenteriin löytyi syynsä.
En muistanut koko CHL:ää lainkaan ja tiistaina 23.9. pelataan Trinec vs. Tappara.

1. Otteluennakot:
Tappara: Seuraavana hakuvuorossa kotivoitto
Pelicans/ESS: Pelicans lepattaa Tapparan vieraaksi - hereillä pitää olla alusta alkaen
Ja: Tappara-Pelicans

2. Kokoonpanot
Tappara: etusivu
Liiga: Kokoonpanot

3. Tuoreimmat joukkueuutiset:
Tappara:
19.09. Tappara: Antti Erkinjuntti: "Pelin pitää parantua."
17.09. Tappara: Masi Marjamäki tänään tositoimissa
16.09. Tappara: Puistola lainalle Kuopioon
12.09. Tappara: Pekka Saravo: "Kyllä nämä matsit poikkeaa massasta!"
09.09. Tappara: Liigan maalikuningas innolla huomenna alkavaan kauteen
09.09. Tappara: Tappara vahvisti hyökkäystään

Pelicans:
19.09. ESS: Pelicans kärsii ikävistä poissaoloista
19.09. ESS: Pelicansin avainhyökkääjä sai tuomionsa
29.08. Pelicans: Lahden Pelicans Oy:n tulos niukasti tappiollinen
28.08. ESS: Pelicansin viime kauden paras maalintekijä siirtyy Mestikseen
18.08. ESS: Maajoukkueeseen murtautunut tsekki tekee paluun Suomen Liigaan
14.08. ESS: Liigaan siirtynyt tsekkitähti: Lev Prahan kaatuminen oli shokki
29.07. ESS: Pelicansin kokoonpano kasassa - vahvistuksia hankitaan tarpeen vaatiessa

4. Viime kauden kohtaamiset:
14.09.13: Pelicans–Tappara 3-2 ja.
10.10.13: Tappara–Pelicans 3-2
15.10.13: Pelicans-Tappara 1-2 ja.
12.12.13: Pelicans-Tappara 1-4
25.01.14: Tappara-Pelicans 4-1
21.03.14: QF1 Tappara-Pelicans 3-2
22.03.14: QF2 Pelicans-Tappara 2-1 je.
24.03.14: QF3 Tappara-Pelicans 3-1
26.03.14: QF4 Pelicans-Tappara 2-3
28.03.14: QF5 Tappara-Pelicans 2-3
29.03.14: QF6 Pelicans-Tappara 1-2 je.
Runkosarjan pisteet: 12-3
Runkosarjan maalit: 15-8

5. Joukkueiden edelliset ottelut:
19.09.14: Ässät-Tappara 2-3 (0-1,1-2,1-0)
              Tappara: Tappara haki täyden potin Porista
              Ässät: Ässät-Tappara 2-3
              Ruutu: Huippuhetket: Ässät - Tappara 19.9.2014
              Ässät: Ässät-Tappara -mediatilaisuus 19.9.2014
16.09.14: Pelicans-Ässät 1-3 (0-2,0-0,1-1)
              Pelicans: Pelicansin heikko alku kostautui - Ässät vei pisteet Isku Areenalta
              Ässät: Pelicans - Ässät 1-3
              Ruutu: Huippuhetket: Pelicans - Ässät 16.9.2014

7. Kausiennakot Pelicansista: (Kausiennakot Tapparasta Kärpät-Tappara -otteluketjun avausviestissä)
09.09. Liiga: Joukkue-esittelyt: Pelicans 2014-15 – kuntohuippu uusiksi? (Sääleihin?)
09.09. IS: Pelicans - niin paljon uutta, niin paljon uusia kysymysmerkkejä (8.-9.)
08.09. YLE: Pelicans hakee uutta ilmettä - Lämsä karttaa tyhjiä portaita
05.09. MTV: Esittelyssä Pelicans – nuoret pussinokat kovaan kouluun (Runkosarjan 9.-10.)
02.09. YLE: Pelicansin talous ei horju, vaikka muu maailma potee lamaa
02.09. Ja: Pelicans Lämsän aikaan – Läpimurtoja odotellessa (9.)
26.08. HuippuKiekko: 14/14: Pelicans – Nuoruudella eteenpäin (Sääleihin?)

8. Numeroita:
Liiga: Tappara/otteluohjelma
Liiga: Pelicans/otteluohjelma
BFC: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista Tappara-Pelicans
Veikkauksen pitkäveto

9. Tuomaristo:
20/9 Tappara-Pelicans: Ottelun päätuomareina 10 Marko Kovanen ja 17 Tuomas Pöyhönen.
Liiga: Tällä tuomaristolla kauteen 2014-15

MailMan#14:
Sen verran vaatimattomalta vaikuttaa pelsujen tämän kauden porukka ihan valmentajasta lähtien että tää pitäis hoitaa ihan selkeesti. Tänään oli kauden paras peli Porissa ja siitä pitäisi olla ihan hyvä jatkaa.
Pelsuilta pois Sopanen, Leimu ja ilmeisesti Latvalakin.
Metsolalle voisi tarjota huilia välillä.

Messi:
Sille on tulossa 6 päivän huili

axe86:
Tiistainahan on Tapparalla CHL-matsi joten ei nyt sentään Tappara viikkoa pelaamatta ole (aloitusviestiin huomautus), Metsosta tietenkin paha sanoa pelaako tuota peliä vai ei. Voi olla senkin takia vasta perjantaina seuraava liigapeli, että ehtivät tuolta reissulta palata normaaliin päivärytmiin.

toinen aalto:
Tänään jos vedetään samalla lailla kuin eilen pari ekaa erää, niin ei ole mitään hätää. Toivottavasti tulee väkeä kunnolla halliin.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta