Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Ässät-Tappara 19.09.14 (Pe)

<< < (3/6) > >>

Messi:
Tuota Ässien toista maalia ei missään nimessä olisi saanut hyväksyä.

KILO:
Täysin ansaittu voitto, vaikka kolmesta erästä se viimeinen olikin pehmeää muusia. Itse nautin suoraviivaistetusta hyökkäyspelistä vaikkei se suoranaisesti tulosta tuottanutkaan. Kolmesta maalista kaksi ensimmäistä taisi olla siniviivalta ammuttujen vetojen maaliinohjauksia ja yksi oli hienon syöttökuvion päätteeksi paukutettu voitto-osuma. Tuntui, että ns. viivelähdöt oli meillä aika vähissä ja enemmän lähdettiin matkaan suorilla vastahyökkäyksillä.

Noissa kahdessa kärkiketjussa tuntuu roolitus ainakin kiekon pelaamisen suhteen nyt selvemmältä. Jormakka jatkaa samaa tekemistä kuin aiemminkin, mutta se sopii ehkä paremmin ykkösketjuun ja Palola on saanut enemmän kiekkotilaa. Ainakin kahden ottelun perusteella ketjumuutokset oli ihan hyvä päätös tässä vaiheessa kautta.

Purkupeli oli välillä ihme riplailua. Esim. Järvinen ei vain voi pistää kiekkoa nöyrästi keskialueelle vaan pitää hakea sitä lapasyöttöä silloinkin kun se ei ole ajankohtaista. Kankaanperä pelaa yllättävän huolimatonta purkupeliä; maalin takaa rystynostoja laitoja pitkin kiekon usein pysähtyen viimeistään omalle siniviivalle.

Todella viihdyttävä peli, huomenna uusiksi.

Jaukki:

--- Lainaus käyttäjältä: Messi - Syyskuu 19, 2014, 20:11:21 ---Tuota Ässien toista maalia ei missään nimessä olisi saanut hyväksyä.

--- Lainaus päättyy ---

Metsohan oli alueeltaan pois. Oikea tuomio, tosin harmillinen.

Täysin samaa miältä palstaveli KILO KILO KILO kanssa.

Tammos:
Olipa hyvä kiekkopeli. Ässät oli hyvä, mutta Tappara oli vielä parempi. Kova tempo oli läpi ottelun, ja Tapparan syöttöpeli kulki hienosti.

++ Palola. Nyt alkaa näyttää siltä Palolalta, joka teki MM-kisoissa 4 maalia.
++ Green
++ Metsola
++ Saravo on jatkuvasti aivan loistava. Todella hyvä liike.
+ Jormakka

Kun Tappara saa nuo ykkössyömähampaansa vauhtiin, on peli todella hieno katsella. Vielä on piilevää resurssia Kuuselassa ja Erkinjuntissa.

Kehua pitää myös Tapolaa, joka alkaa näyttää Rautakorven parannellulta versiolta. Kaiken muun hyvän lisäksi nyt on aktiivista pelinjohtamista. Aikalisät ja peluutus tuntuvat menevän koko ajan oikein. Sen lisäksi Tapolalta selvästi sujuu myös pelaajien kehittäminen, pelitavat, ja joukkueen henkinen valmistaminen.

Naapuri:
On peli ihan erilaista kuin viime kaudella. Nyt uskalletaan hyökätä, eikä pelata vain "tylsää vieraskiekkoa". Uskon, että pelaajatkin nauttivat tuosta.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta