Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-SaiPa 17.09.14 (Ke)

<< < (11/11)

Kankaantaan profeetta:

--- Lainaus käyttäjältä: 4_TRA - Syyskuu 17, 2014, 21:17:21 ---Ensimmäinen minuutti ja toisen erän viimesen minuutin rippeet...aika karua toimintaa. Ensimmäisen minuutin jälkeen harkitsin jo kotio lähtemistä. No loppuun asti olin kutenkin. Kumma kyllä että ei ole synkkiä pilviä ajatuksissa vaikka nolla pistettä.
Saisvat kyllä suoraviivasemmin pelata, aiemmin laukoa, vois tuoda paremmin tulosta tässä kohtaa kautta.

--- Lainaus päättyy ---

Juuri näin. Ajattelin itsekin lähteä menemään minuutin kohdalla, hieman nopealiikkeinen kun olen. Sitten näin pari tuttua katsomossa ja ajattelin, että jään siksi aikaa, että voidaan erätauolla murehtia ekan erän alun perseily. Toisessa erässä Tappara oli viimeiseen Saipan jäähyyn saakka loistava ja oli suoranainen ihme,  että Saipa pääsi johdossa tauolle. Viimeisessä erässä Tapparalla oli kaksi tai jopa kolme hyvää maalipaikkaa muttei nyt oikein nähtävästi napostellut. Alun perseily maksoi sarjapisteet.

Sekin lienee totta, että meillä katsojilla (siis hallissakävijöillä) on jonkinlainen apatia kevään hurmeisen kliimaksin jälkeen. Eteenpäin. Ja perseet penkistä. Hallille - mars.

Keyman:

--- Lainaus käyttäjältä: soosi - Syyskuu 17, 2014, 20:24:01 ---Ilves mainosti Alihankintamessuilla. Tapparan olisi kannattanut sielää myydä ja jakaa lippuja.

Tunari markkinointi.

--- Lainaus päättyy ---

Tapparan osasto oli Alihankintamessuilla aulassa heti lippupisteiden jälkeen. Silmä käteen...

soosi:

--- Lainaus käyttäjältä: Keyman - Syyskuu 18, 2014, 09:13:24 ---
--- Lainaus käyttäjältä: soosi - Syyskuu 17, 2014, 20:24:01 ---Ilves mainosti Alihankintamessuilla. Tapparan olisi kannattanut sielää myydä ja jakaa lippuja.
Tunari markkinointi.

--- Lainaus päättyy ---
Tapparan osasto oli Alihankintamessuilla aulassa heti lippupisteiden jälkeen. Silmä käteen...

--- Lainaus päättyy ---
Ok, kiitos. Huomasin naapurin standin samassa aulassa. En Tapparaa. Ehkä siinä tuli joku konepaja-cheerleader justiin jakamaan flayereita ja huomioni hiukan herpaantui. Pahoittelut.

Hyvä jos mukana oltiin. Asia on kuitenkin se, että kaupungissa on noin 10.000 lähinnä miestä, joita voisi kiekko kiinnostaa ja niille ei ole ilmeisesti saatu myytyä lippuja. Tuskin ne kaikki on Ilonassa katsomassa Aikakonetta tai tekemässä motellikuolemaa. Aitiotkin oli varmaan vaan puoliksi käytössä.

Screamager:

--- Lainaus käyttäjältä: 67 - Syyskuu 18, 2014, 08:10:14 ---Varmasti enemmän, mutta pääsääntöisesti laukaukset kilpistyivät vastustajan luistimiin tai mailaan. Maalia kohti ja sinne asti päässet vedot vastustaja sitten veikin.
--- Lainaus päättyy ---

Kuten noista taulukoista huomaa niin laukaustarkkuus oli molemmilla heikkoa luokkaa, vain n. 50 %, kun kolmatta kautta jatkuvan tarkasteluni perusteella joukkueen keskimääräinen laukaustarkkuus on noin 60-65 %. Viivalta lauottiin paljon, ja siinä Tappara oli suhteellisesti hieman tarkempi. Tapparalla toki kuutisen prosenttiyksikköä heikompi kokonaistarkkuus, mutta maalia kohti menneet vedot menivät silti melko tasan, vaikka Tapparalla määrällisesti enemmän ohikuteja olikin. SaiPa oli suhteellisesti hieman tarkempi laukomisessaan, mutta määrällisesti maalille asti menneet kudit menivät määriä tarkastellen niin tasan, ettei eroa sitä kautta tullut. 1- ja 2-sektoreilla SaiPa oli toki tarkempi laukomisessaan.

Pointti oli kuitenkin se, mikä on Tapparan aiemmissakin tämän kauden peleissä toistunut. Laukomisen painopistettä pitäisi saada lähemmäs maalia, vaikka viivassa meillä hyviä laukojia onkin. Toki ylivoimaakin on pelattu ja sitä kautta ehkä viivakuteja tullut herkemmin, laukauskartta kun ei vielä automaattisesti erottele tasakentällis- ja ylivoimavetoja. Mutta se onko laukaus tullut yli- vai tasavoimalla, ei sen onnistumiseen sinällään vaikuta, vaan pitkässä juoksussa tarkastellen tärkeää on se, missä joukkueen laukomisen painopiste on. Esimerkkinä voi tarkastella laukauskartan, laukausten onnistumisen (kohti/ohi/blokki/maali) ja tuloksen suhdetta vaikka peleistä 16.9 HIFK-Sport tai 17.9 HPK-Kärpät. Yksittäisiä esimerkkejä toki, mutta sekä laukauskartan painopiste ja tulos ovat molemmissa sen verran voittaneen joukkueen eduksi, että syy-seuraus-suhde on löydettävissä.

Kalumummo:
http://www.iltalehti.fi/smliiga/2014091718672137_sm.shtml

Kriisi ja kriisi. Vähän yliampuva otsikko mutta onse kuitenkin hyvä että heti pelin jälkeen otettu asia puheeksi. Peltolan kommentit kertoo paljon.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta