Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-SaiPa 17.09.14 (Ke)

<< < (8/11) > >>

KILO:
Kesäterä, syysflunssa, talvirenkaat, CHL, kiinnostus nolla. Niin tai näin, tänään matkaan jäi 0 pistettä. Siitä ja alkuun mainituista huolimatta pelissä oli aimo annos positiivisia asioita. Ensinnäkin EJ:n siirtäminen toiseen kenttään antoi lupaavia merkkejä. Varsinkin toisessa erässä EJ oli ilmiömäinen; karvasi, taklasi, karvasi lisää, oli ahnas ja teki lopulta maalin. Maalin, jonka jälkeen vajosi kevyeen koomaan. Ihan kuin maalin jälkeen olisi saanut luvan ottaa rennommin. Kuitenkin ennen maalia teki töitä, jonka ansiosta sai merkinnän maalisarakkeeseen.

Palola oli tänään hyvä. Tuolla tasolla kun jatkaa, alkaa reppu pakostakin heilumaan. Yhdessä JMJ:n kanssa on parantanut peliään ja vihdoin ajoituksetkin toimivat jo niin "hyvin", että voidaan käyttää sanaa ajoitus. Jollain toisella aikajanalla Palola teki tänään ehkä kaksi maalia, mutta meidän todellisuudessamme ei.

Kolomatis on kuin polttavaa jäätä: oksymoroni. Helvetin hyvää, helvetin huonoa samassa paketissa. Ihmeellisiä syöttöjä (negatiivisessa mielessä) ja ihmeellisiä nousuja (positiivisessa mielessä) sekä paljon kaikkea siinä välissä. Puolustajista Saravo on ollut erinomainen ja pelannut omilla avuillaan ehkäpä parhaiten puolustajista. Toisena voi sitten mainita Aallon, joka on ollut hyvä, mutta aaltomaisia virheitäkin on matkan varrella sattunut.

Peli on edelleen ehkä liian uhkarohkeaa ja jopa tyhmänrohkeaa. Liikaa haetaan hyökkäysalueella tyylipisteet kerääviä ykkössyöttöjä. Peli kaipaa hieman suoraviivaisuutta, tylyyttä ja hieman rauhallisuutta. Rauhallisuutta on saatu kyllä lisää sitten ensimmäisten pelien, joten suunta on mielestäni oikea. Hommaa pitää työstää.

Jos Kärpillä on mestaruuskrapula, meillä on hopea-apatia. Myös sitä pitää työstää. Katsojillakin on pitkä matka sieltä kevään finaalihurmoksesta ja pettymyksestä palata tähän syksyiseen arkeen. Jotenkin sen haikeuden aistii tuolla hallilla.

heka8835:

--- Lainaus käyttäjältä: juti - Syyskuu 17, 2014, 20:30:51 ---
--- Lainaus käyttäjältä: heka8835 - Syyskuu 17, 2014, 20:30:07 ---Niin, kun jo otteluseurannassa sanoin, tämä kausi on hävitty ja valmentaja vaihtoon nopeesti! Harmittaa vaan, kun kausi ei kerenny kunnolla alkaakaan  :-\

--- Lainaus päättyy ---

Suostuiskohan Kärpät vaihtamaan koutseja päittäin kun nekin on hävinny jo tämän kauden.

--- Lainaus päättyy ---

Elä ny ihimeessä ota liian tosissaan, 4 peliä pelattu! Ja toisilta taas sellaasta itkua, että alta pois! Konttaa siellä Kärpät ja Lukkokin esim. Kausi on nuori, no panic!

juti:

--- Lainaus käyttäjältä: KILO KILO KILO - Syyskuu 17, 2014, 20:38:58 ---Kesäterä, syysflunssa, talvirenkaat, CHL, kiinnostus nolla. Niin tai näin, tänään matkaan jäi 0 pistettä. Siitä ja alkuun mainituista huolimatta pelissä oli aimo annos positiivisia asioita. Ensinnäkin EJ:n siirtäminen toiseen kenttään antoi lupaavia merkkejä. Varsinkin toisessa erässä EJ oli ilmiömäinen; karvasi, taklasi, karvasi lisää, oli ahnas ja teki lopulta maalin. Maalin, jonka jälkeen vajosi kevyeen koomaan. Ihan kuin maalin jälkeen olisi saanut luvan ottaa rennommin. Kuitenkin ennen maalia teki töitä, jonka ansiosta sai merkinnän maalisarakkeeseen.

Palola oli tänään hyvä. Tuolla tasolla kun jatkaa, alkaa reppu pakostakin heilumaan. Yhdessä JMJ:n kanssa on parantanut peliään ja vihdoin ajoituksetkin toimivat jo niin "hyvin", että voidaan käyttää sanaa ajoitus. Jollain toisella aikajanalla Palola teki tänään ehkä kaksi maalia, mutta meidän todellisuudessamme ei.

Kolomatis on kuin polttavaa jäätä: oksymoroni. Helvetin hyvää, helvetin huonoa samassa paketissa. Ihmeellisiä syöttöjä (negatiivisessa mielessä) ja ihmeellisiä nousuja (positiivisessa mielessä) sekä paljon kaikkea siinä välissä. Puolustajista Saravo on ollut erinomainen ja pelannut omilla avuillaan ehkäpä parhaiten puolustajista. Toisena voi sitten mainita Aallon, joka on ollut hyvä, mutta aaltomaisia virheitäkin on matkan varrella sattunut.

Peli on edelleen ehkä liian uhkarohkeaa ja jopa tyhmänrohkeaa. Liikaa haetaan hyökkäysalueella tyylipisteet kerääviä ykkössyöttöjä. Peli kaipaa hieman suoraviivaisuutta, tylyyttä ja hieman rauhallisuutta. Rauhallisuutta on saatu kyllä lisää sitten ensimmäisten pelien, joten suunta on mielestäni oikea. Hommaa pitää työstää.

Jos Kärpillä on mestaruuskrapula, meillä on hopea-apatia. Myös sitä pitää työstää. Katsojillakin on pitkä matka sieltä kevään finaalihurmoksesta ja pettymyksestä palata tähän syksyiseen arkeen. Jotenkin sen haikeuden aistii tuolla hallilla.

--- Lainaus päättyy ---

Kiitos, Hieno viesti! Samaa mieltä siitä että noista paikoista Tappara olisi jonain toisen ailtana tai juuri toisessa "ulottuvuudessa" iskenyt sen 5 maalia ja täällä hehkutettaisiin kuinka hyvä peli. Nyt vain pomppi huonosti ja Saipa voitti mutta onneksi vielä 56 peliä jäljellä, ehkä se meillekin vielä pomppii.

4_TRA:
Ensimmäinen minuutti ja toisen erän viimesen minuutin rippeet...aika karua toimintaa. Ensimmäisen minuutin jälkeen harkitsin jo kotio lähtemistä. No loppuun asti olin kutenkin. Kumma kyllä että ei ole synkkiä pilviä ajatuksissa vaikka nolla pistettä.
Saisvat kyllä suoraviivasemmin pelata, aiemmin laukoa, vois tuoda paremmin tulosta tässä kohtaa kautta.

#51:
Lyhyesti plussat ja miinukset:

++ Erkinjuntti. Omaan silmään Tapparan paras.
+ Järvinen, nyt tuntui saavan enemmän tilaa ja enemmän aikaan.
+ Palolalta kauden parasta.
+ Saravo puolustuksen ykkönen.
+ Laidat eivät vieläkään erityisemmin ryskyneet, mutta fyysisin matsi Tapparalta tähän mennessä.
+- Ketjumuutokset mielestäni toimivat, mutta toisaalta loppupeliin sekotetut Kuusela-Malinen-Kallela, Jormakka-Green-Karjalainen eivät taas niin hyvin.
- Aallolla poltteli enemmän kuin alkukauden muissa peleissä.
- Maalinedustat. Kummankin maalin edustalla voiton vei tänään keltapaidat.
--- Alku/Valmistautuminen. Miten voi olla, että kotikaukalossa vierasjoukkue tulee helvetin hyvällä jalalla, karvaa korkealta, pelaa kohti maalia ja itse vaan katsellaan alistuneina perässä? Loisteliasta SaiPaa, lammasmaista Tapparaa.

KILO KILO KILO tuossa aiemmin jo hyvin pelin summasikin. Jos otetaan avausminuutti pois, niin tämä oli Tapparan kauden paras peli ja noilla maalipaikoilla pisteitä olisi ollut otettavissa. Tuomaritkin tosin tänään hieman kyseenalaisesti jättivät viheltämättä Järvisen kaadon ja minuutti siitä sai Spina SaiPalle rankkarin.

Jotkut ovat kehuneet joskus Metsolan rännikiekkojen pysäyttämiskykyä liigan selvästi parhaaksi, niin tänään näytti Markkanen mallia kuinka kiekkoja pysäytellään ja mailalla kuuluu pelata.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta